HYVÄ VÄHENTÄÄ HUONON MÄÄRÄÄ

Käsi ylös kaikki, jotka tunnistaa itsessään joko tai – tyypin piirteitä? Jos eletään terveellisesti, tehdään se viimeisen päälle, jos herkutellaan niin sitten vedetään kunnolla jne?  Tää on tietääkseni aika yleinen piirre, eikä liity pelkästään terveellisiin elämäntapoihin tai liikuntaan, vaan myös moniin muihin asioihin elämän eri osa-alueilla. Itsekin voin myöntää olevani hyvin vahvasti tyyppi, joka tekee asiat joko täysillä, tai sitten en lainkaan. Hyvä asia siinä mielessä, että saa paljon aikaiseksi niissä asioissa, joita pitää tärkeinä ja kiinnostavina, mutta sitten taas vähemmän kiinnostavien asioiden hoitaminen saattaa olla hyvinkin vaikeeta ja saamatonta.

_MG_3844

kuva: Anna Snickars, vaatteet: Kari Traa (saatu)

Monesti, kun vietellään erilaisia pyhiä ja lomia, sallitaan itselle myös vapaampi syöminen ja herkuttelu. Eikä siinä sinänsä mitään, poikkeavat rutiinit tekevät varmasti hyvää itse kullekin, aina silloin tällöin. Ongelma saattaa kuitenkin olla, että mennään siihen joko tai moodiin ja ajatellaan, että vedetään nyt sitten kunnolla, kun kerran saa. Etenkin tiukempaa elämäntyyliä noidattavilla joko tai tyypeillä voi lähteä homma hanskasta niin, ettei se enää olekaan mukavaa rentoilua, vaan lähinnä ruuan mättäämistä niin, että tulee paha olo.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mun yksinkertainen vinkki erilaisiin pyhiin ja lomanviettoihin on pitää kiinni niistä hyvistä tavoista ja lisätä sitten mukaan esim. herkuttelua. Urheilee, syö ravitsevan aamiaisen, lisää herkkuaterian kylkeen ison salaatin, juo paljon vettä ja ottaa ne vitamiinit normaalisti. Tämä vähentää automaattisesti ylilyöntejä ja olokin pysyy mukavampana, kuin jos alottaisi aamupalan parilla suklaamunalla ja lojuisi sohvalla sipsien seassa koko päivän. 😀 Okei, joskus on tietysti suotavaa vaan olla, mutta ymmärätte ehkä mitä haen?

Vielä pahempi on pantata kaloreita, jos tiedossa on vaikka illanviettoa tai muuta juhlimista. Tämä johtaa melkein väistämättä jonkinmoiseen ylilyöntiin! Lisäämällä hyvän määrää millä elämän osa-alueella tahansa, vähentää automaattisesti huonompien juttujen osuutta. Oma ruokavalioni perustuu aika pitkälle tähän ajatukseen. Kun lisäilee paljon ravitsevia juttuja ruokavalioon, vähentää se niitä huonompia ihan automaattisesti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Obelix-trulli lähettää kaikille terkkuja ja mukavaa lauantaita!! 🙂


TASAPAINO

Moikka! Täällä vietellään ihanan rentoa perjantaita ja päivä on mennyt pitkälti nukkuessa myöhään, metsälenkillä ja nyt kotona puuhaillessa. Täydellinen vapaapäivä jos multa kysytään! Mulla on parhaillaan karitsan paisti uunissa ja tein niin herkulliset (ainakin herkullisen näköiset) valkosipulilohkoperunat sen kaveriksi, ettei millään jaksaisi odottaa ruuan valmistumista! On niin kiva kokkailla ja touhuilla kotona kiireettä. Ihan parasta kokkausmusaa tarjoilee Kygo. Sopivan rentoa ja rauhoittavaa.

Aluksi mua harmitti, kun en töiden vuoksi päässyt lähtemään reissuun kaveria moikkaamaan, mutta nyt on kyllä hyvä ja onnellinen olo. Pienet asiat, kuten vapaapäivä, tuli takassa, hyvä ruoka ja rentoilu toimii meitsille loistavasti. 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA IDOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Normaalisti valmistan lohkoperunat uunipellillä ja suihkuttelen päälle kevyesti öljyä sekä mausteita. No nyt mä oikeestaan kylvetin nuo lohkot mausteisessa öljyseoksessa. 😀 Lohkot vaan pussiin ja öljyseos perässä, jonka jälkeen ravistelua ja pyörittelyä niin mausteet tarttuu hyvin perunoihin! Pilkoin sekaan vielä kasan valkosipulia ja päälle rosmariinia. Jos haluaa perunoista rapeita, kannattaa niitä paistaa aika kovassa lämpötilassa reilun ajan. Itse tapaan laittaa uunin ihan 250 asteeseen ja pidän niin pitkään, että pinta on selkeästi rapea.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pääsiäinen on sen verran lyhyt juhla, etten oo jaksanut laittaa kotiin mitään kummempia pääsiäiskoristeita. Työkaveri, joka taas on kunnon sisustusguru kyseli viikolla, että joko oon laittanut kotiin pääsiästä ja vastaus oli että en oo edes ehtinyt miettiä koko asiaa. No, kamu olikin ihanasti kerännyt mulle noita pajunkissoja, niin saatiin tännekin hieman keväistä tunnelmaa. 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Eilisellä kauppareissulla ostettiin kämppä täyteen sitä ruokaa ja myös kaikenlaisia herkkuja. Oon tässä napsinut noita pieniä suklaamunia ja jälkkäriks mua odottaa paljon kohistu Ben&Jerrysin cinnamon buns. Kirjoitan paljon tasapainoista ja omaan tasapainoon kuuluu myös se, että pystyn syödä hyvällä omallatunnolla myös oman ruokavalion ohi välillä. Haluan syödä ruokaa, josta tulee hyvä olo ja joskus se hyvä olo tulee siitä että poikkee normaalista ja syö mitä mieli tekee. Huomenna on taas energiaa hypätä pollen päälle ja jumpata oikeen huolella! 😉

Jumpista puheenollen, oon uudistellut viime aikoina musalistoja tunneille.

Kokeilkaapas pistää toi eka päälle ja laulaa kertsiin ”onko näkyny reijoo, ei oo” .. 😀

https://www.youtube.com/watch?v=emTOaBPX9k0

Muistakaahan tekin nauttia näistä pyhistä, vapaapäiviä ei taida olla koskaan liikaa! <3


HYI, LIHAKSIA!

Aika kauas ollaan tultu siitä, kun naiset kiersivät kuntosalit kaukaa ja suuntasivat ainoastaan lenkkipolulle tai jumppaan, haaveissaan unelmien vartalo. Vartaloihanne on kokenut muutoksen sporttisempaan suuntaan ja nykyään lihaksikkuutta arvostetaan eri tavoin myös naisten keskuudessa. Ne, jotka ihailevat lihaksikasta vartaloa ja toivovat saavansa hieman massaa kroppaan, tietävät että on aika kovan työn takana saada ne pyöreät olkapäät tai muodokkaat jalat.

Lihaksikkuustrendistä huolimatta, uskon että suurin osa naisista (etenkin ns. kuntoilijoista) ihailee silti edelleen melko tavanomaista/siroa naisvartaloa, jonka vuoksi vieläkin saan paljon kyselyjä, kuinka treenata tulematta kuitenkaan karpaasiksi. Voin luvata, että sitä ei ihan hetkessä tapahdu, että lihakset kasvaisivat räjähdysmäisesti. Kyse on useemminkin siitä rasvakerroksesta lihaksien päällä. Eli jos ainoastaan lihas kasvaa, mutta rasva pysyy on tuloksena tietysti suurentunut ulkomuoto. Usein kuitenkin lihaskasvun seurauksena, myös rasvaa palaa jonkun verran, ellei nyt syö ihan tarkoituksella jatkuvasti yli kulutuksen. Omalla kohdallani olen huomannut, että koska keskivartalon lihaksisto on todella hyvin kehittynyttä ja lantio taas melko kapea, täytyy rasvojen pysyä alhaalla, jotta vyötärö erottuisi jollain tavoin.

IMG_6768_Fotor_Collage

Vaatteet Kari Traa (saatu)

Muistan, kuinka itsekin nuorempana ruinasimme valmentajalle, että ei haluta mennä salille, sillä sielä tulee vaan ”kauheeksi kaapiksi”, valmentaja vaan tokaisi että kyseessä ei taida olla teidän kasvaneet lihakset, vaan rasvakerros, mikä kyllä piti paikkaansa. Silloin urheilujen lomassa tuli myös käytyä humpalla harva se viikonloppu. 😀 Pitkään ainoa oikea treenimuoto oli sellainen, jossa tulee kunnolla hiki ja hengästyy. (Ei taidettu osata treenata ihan kunnolla siellä salilla tuolloin)

Voiman hankinta tekee erittäin hyvää myös terveydelle, sillä lihakset suojelevat kehoa erilaisilta vammoilta ja onnettomuuksilta. Lihas kuluttaa kivasti energiaa, joten kun on hieman lihaa luiden ympärillä, voi syödä aika reippaasti lihomatta. Voimailu salilla ei ole ainoa tapa saada voimaa tai lihaksia, vaan ihan kaikenlainen liikunta vahvistaa kroppaa! Itse olen löytänyt hyvän yhdistelmän tekemällä sekä voimaharjoittelua, aerobista ja myös HIIT ja plyometrisiä harjoitteita.

_MG_4076

vaatteet: Kari Traa (saatu) kuva: Anna Snickars

Saan aina silloin tällöin kommentteja, että näytä mieheltä joissain kuvissa. 😀 Tämä on mielestäni lähinnä huvittavaa, sillä peiliin katsoessa, ei kyllä vois erehtyä kummasta sukupuolesta on kyse. Tietysti se, miten poseeraa tai millaiset meikit/hiukset ovat kuvassa, vaikuttavat ihmisten mielikuviin. Jos supistaisin huulet törölle ja vetäisin viimesen päälle pakkelit naamaan ja pyllyn pitkälle, tuskin tuollaisia kommentteja tulisi. Ylimmäisen kuvan kaltaiset ”pullistelut”, jotka on otettu lähinnä huumorimielessä, voi taas aiheuttaa näitä ”hyi lihaksia” tai ”kasvoista näkee, ettei oo saanu sokeria” – kommentteja. 😀

Miettikää, miten paljon kuvilla voi oikeasaan huijata? Kuva on yksi pienen pieni hetki, johon lukittuu sen aikainen asento, olemus, ilme jne. ja sen perusteella tehdään kuitenkin hyvin paljon päättelyjä, etenkin nykyään, kun suurin osa jengistä elää aika ison siivun päivästä sosiaalisessa mediassa. Mielestäni tämä on aika mielenkiintoinen aihe.

kuvat otettu samana päivänä

kuvat otettu samana päivänä

Tänään, kun katselin tuota ihan ylintä kuvaa, aloin miettiä että jaahas, oliskohan aika vähentää noita salitreenejä kun alkaa olemaan omaan silmään pikkusen liian hulkin näköinen, mutta sitten muistin, että normaalissa asennossa tai yleisestikin siinä yleisessä tilassa, en taida olla mikään hirveän kookas kaappi, joten annetaan vielä painojen kolista ja vaihdetaan treenityyliä sitten jos tulee sellainen fiilis, että haluaa tehdä jotain muuta! 😉

Mitä mieltä te olette? Lihaksia vai ei?

PS. Indiedaysin Blog Awards 2015 lähestyy ja ehdokkaiden haku on käynnistynyt. Voitte käydä äänestämässä suosikkiblogejanne täältä! Jos mun blogi osuu mielestänne johonkin noista nejästä kategoriasta, olen kiitollinen jokaisesta äänestä. 🙂


LAADULLA ON VÄLIÄ

Olen kirjoitellut ennenkin aiheesta nimeltä magnesium, mutta nyt ajattelin perehtyä tähän aineeseen vielä hieman tarkemmin. Magnesium on siinä mielessä kiinnostava mineraali, sillä se osallistuu 300 eri entsyymireaktioon elimistössä. Sen puute voi aiheuttaa heikentynyttä suorituskykyä, hidastunutta lepoaineenvaihduntaa ja vähäisempää energiankulutusta liikunnan aikana. Jos ajatellaan, että kärsii mineraalin puutteesa, joka osallistuu 300 tapahtumaan elimistössä, on aika selvää ettei keho voi toimia täysin normaalisti. Magnesiumia saa toki ravinnosta, mutta määrät ovat melko pieniä, lisäksi joistakin ruoka-aineista (viljat) imeytyminen ei välttämättä toimi niin hyvin kun luulisi.

Liikunta ja vaikkapa stressaava, kiireinen elämäntapa kuluttaa elimistön ravinteita hyvin tehokkaasti, joten siinä mielessä voi olla hyvinkin tärkeää lisätä ruokavalioon laadukkaita lisäravinteita, turvaamaan ravinteiden saanti. Magnesiumlaatuja on erilaisia ja ei ole siis ihan sama mitä käyttää.

_MG_3922

Suositeltavia magnesiumin muotoja ovat magnesiumin erilaiset kelaattimuodot. Magnesiumeista kannattaa valita esimerkiksi magnesiumsitraatti, -aspartaatti, -lysinaatti, -malaatti, -fumaraatti, -glysinaatti tai -glyserofosfaatti. Korjatkaa jos ole n väärässä mutta oman etsinnän perusteella, suomesta on saatavilla vain magnesiumia sitraatti, glysinaatti ja tauraatti muodoissa. Valikoimissa on tietysti myös oksidimuotoinen magnesium, joka on tehokas laksatiivi, mutta elimistön magnesiumtason nostamiseen se ei tehoa yhtä hyvin kuin aiemmin esitetyt. Usein markettien halvemmat magnesiumit ovat juurikin oksidimuodossa.

Itse käytän tällä hetkellä kolmea eri magnesiumlaatua, sillä useampaa käyttäessä mineraalivarastot täyttyvät paremmin. Lukemani mukaan, kaikkien kudosten täyttyminen ei tapahdu samalla vauhdilla ja eri magnesiumin muodot suosivat eri kudoksia. Jos magnesiumtaso on alhainen, sitä saa nostettua nopeammin, jos käyttää yhtä aikaa useita erilaisia magnesiumin muotoja sisältävää valmistetta.

Hyvin imeytyvän sitraatin lisäksi on olemassa mm. seuraavia erilaisia laatuja:

Magnesiumtauraatti on hyvin hellä vatsalle. Tässä muodossa magnesium on kiinnittynyt aminohappo tauriiniin, joka on kehoa rauhoittava aminohappo. Tauriini lisää välittäjäaine GABA:n muodostumista, joka on hermostoa rauhoittava ja unenlaatua parantava hermovälittäjäaine. Magnesiumin avulla tauriini myös imeytyy tehokkaammin. Tauriini voi korvata joitakin magnesiumin tehtäviä elimistössä silloin kun magnesiumtaso on alhainen. Tauriini ja magnesium optimoivat solujen toimintoja ja ylläpitävät sydämen lyöntitiheyttä. 

Magnesiumglysinaatissa magnesium on kiinnittynyt aminohappo glysiiniin. Glysiiniä tarvitaan esimerkiksi maksassa. Tämä magnesiumin muoto sopiikin erityisen hyvin niille, jotka heräilevät kello 1-3 välillä yöllä, sillä maksa aktivoituu tuohon aikaan ja herääminen voi johtua maksan stressistä. Magnesiumglysinaatti voi parantaa energiatasoa, lihassupistusta ja -rentoutusta. Se voi myös auttaa hermoston ja suoliston toimintaa, luiden mineralisaatiota ja estää tehokkaasti lihaskramppeja.

Magnesiumfumaraatti on energiantuottoon osallistuva magnesium. Magnesiumfumaraattia käytetään Krebsin syklissä, joka vastaa solujen energiantuotosta. Jos magnesiumfumaraattia on kehossa liian vähän, eivät makroravinteet (proteiinit, rasvat ja hiilihydraatit) tuota energiaa tehokkaasti. Myös magnesiummalaatti auttaa energiantuoton parantamisessa. Nämä magnesiumit sopivat hyvin niille, jotka kärsivät alhaisesta energiatasosta.

Magnesiumorotaatti auttaa sydämen toimintaa stressissä ja edistää sydämen palautumista kroonisista ja akuuteista stressitilanteista. Magnesiumorotaatti voi auttaa myös lihaskramppeihin tehokkaasti. Se laskee kortisolia ja vähentää stressin aikana lihaskudoksen purkua energiaksi. Magnesiumorotaatti ylläpitää lihasten energiavarastoja ja voimistaa proteiinisynteesiä eli lihasten uudistumista ja kasvua. Magnesiumorotaatti on paras magnesiumin muoto sydän- ja verisuonitautipotilaille.

Magnesiumglyserofosfaatti on täydentää keskushermoston magnesiumvarastoja. Keskushermoston magnesiumin lisäys auttaa rauhoittamaan lisämunuaisten toimintaa ja voi vähentää elimistön jatkuvaa hälytystilan aktivoitumista. Näin stressihormonien, adrenaliinin ja kortisolin, liikatuotanto vähenee.

Omassa käytössä on siis sitraatti, tauraatti ja glysinaatti, joita käytän säännöllisesti päivittäin, jokaisen aterian yhteydessä, sekä illalla ennen nukkumaanmenoa. Oma annokseni siis ylittää reippaasti suosituksen, sillä näin suuret treenimäärät myös kuluttavat sitä paljon. Magnesiumin yliannostuksesta viestii yleensä se, että vatsa menee sekaisin, joten tätä on aika helppo seurata ja vähentää määrää tarvittaessa. Tein aiemmin magnesiumtestin, josta voi lukea enemmän täältä. Muita magnesiumlaatuja voi tilata esimerkiksi iherbistä, tai muista ulkomaisista nettikaupoista.

_MG_3880

Lähde: http://kaisajaakkola.com/2013/09/magnesium/

KUVAT: Anna Snickars


KERROSSUKLAATA TERVEELLISESTI

Moikka! Tiistait tapaavat olla sellaisia aamusta iltaan päiviä. Heti kun herää alkaa rumba ja se loppuu yleensä vasta aika myöhään illalla. Tänään oon kaikkien muiden touhujen lomassa ehtinyt treenailla salilla yläkroppaa sekä vetänyt pari jumppaa illalla. Eilinen treeni on mennyt hyvin perille, sillä pakarat ovat ihan hellänä. Onneksi RPV-tunti meni kuitenkin suhteellisen tuskattomasti, kivuista huolimatta. 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tein viikonloppuna tosi herkullista kerrossuklaata. Kyseessä on siis raakasuklaa, johon käytin kahta erilaista seosta. Valmistin siis ensin pohjan, jonka jälkeen tein toiseen kulhoon valkosuklaan ja toiseen perinteisen suklaan. Reseptiin tarvitaan:

  • kaakaovoita
  • vaniljasteviaa/ tms makeutusta
  • ripaus ruususuolaa
  • raakakaakaojauhetta (vain suklaa versioon)
  • tocoa
  • lucumaa
  • macaa
  • vaniljan makuista heraproteiinia

Sulata kaakaovoi vesihauteessa ja lisää sekaan stevia ja miniripaus suolaa. Jaa kaakaovoi kahteen kulhoon ja sen jälkeen vaan muita aineita sekaan, ruokalusikallinen kerralla. Muista jättää toisesta kaakaojauhe pois. Valkosuklaa saa herkullista makua vaniljan makuisesta herasta ja myös tavallista suklaata voi tuunata proteiinijauheella halutessaan. Jauheiden määriä voi itse säädellä, mutta kannattaa aloittaa laittamalla vähän, sekoittaa ja maistella seosta aina välissä ja lisäillä jos tarvis. 

Kaada tavallista suklaata jääpalamuotin pohjalle, niin että sitä tulee puoleen väliin. Laita muotti pakkaseen noin 10 minuutiksi, jonka jälkeen kaada päälle valkosuklaa. Muottiin voi myös upottaa pähkinän, mulperimarjoja tms. ylläreitä suklaapalan sisälle. Anna hyytyä pakkasessa toiset 10 minuuttia!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Paras suklaa tulee, kun ei noudata mitään tarkkoja määriä, vaan lähtee noudattamaan lisää – maista – lisää metodia. Suolan kanssa kannattaa olla varovainen, sillä jos sitä tulee liikaa, menee koko homma plörinäksi. Pienissä määrin se tuo kuitenkin kivan vivahteen makeaan suklaaseen!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Niin ja mites tuo poikien paasto…. 😀 Mä en oikeesti kestä! Äsken kun mua tultiin hakemaan töistä, paljastui että herrat oli luovuttanut ja ajanut iltapäivällä hirveessä nälässä suoraan RAXiin. Sen jälkeen vielä makuunin kautta kotiin! Oikeesti, nyt mua jo vähän hävettää, että edes mainitsin koko asiasta täällä. Ei vois paljon typerämmin tehdä!! Haha!