VALKOSUKLAAFUDGE & PIPARKAKKUSUKLAA

Postasin eilen snäppiin (ainopaino) kuvan mun perjantaiherkuista ja sain toiveena laittaa reseptiä julki, joten täältä pesee! Heräsin tänään 6:30 ja jumpat alkaa vasta kympiltä, joten oon ehtinyt touhuilla tässä jo kaikenlaista. Luultavasti homma menee lopulta niin, että mulla tulee kuitenkin kauhea kiire töihin ja oon mestoilla ihan viime tingassa, as always! 😀

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuten tiedätte, mulla on tapana tehdä paljon erilaisia raakaherkkuja. Eilen kokeilin jouluisempia reseptejä ja vaikka nuo menee usein aika samalla kaavalla, niin pienillä twistillä saa kuitenkin uusia makuelämyksiä aikaiseksi. Mun mielestä raakasuklaan ja myös muiden raakaherkkujen tekoon pätee lause ”harjoitus tekee mestarin”. Itse en koskaan mittaile ainesosia, vaan sekoittelen ja maistelen seosta vähän väliä, jotta tiedän missä mennään. Tämän vuoksi reseptien jako on aina hieman haastavaa, kun ei ole laittanut mitään ylös. Kehotan kuitenkin myös teitä tekemään saman. Maistele&lisää – tyylillä saa usein sen parhaan lopputuloksen aikaiseksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tein itse ensin pohjan molemmille herkuille ja siihen kului seuraavat ainesosat:

  • 150 g kaakaovoita (cocovin pussi)
  • 3-4 rkl kookosmannaa
  • 1 rkl kookosöljyä
  • 3-4 rkl tocoa
  • loraus agavesiirappia tms. makeutusta
  • pieni ripaus suolaa

Kaakaovoi, kookosmanna ja kookosöljy sulatetaan vesihauteessa, jonka jälkeen sekaan makeutus + toco + suola. Tämän jälkeen jaoin seoksen kahteen erilliseen kulhoon.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

VALKOSUKLAAFUDGE:

  • 1 kauhallinen vanilja-valkosuklaa heraa (fitnessguru)
  • 1-2 rkl cashewpähkinätahnaa
  • (suolattuja pähkinöitä esim. anyday)

Pohjaan sekoitetaan ylläolevat ainesosat ja kaadetaan muotteihin, sekaan voi tiputella suolattuja pähkinöitä halutessaan. Seos hyytyy pakkasessa noin 10 minuutissa, jääkaapissa menee hieman pidempään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

PIPARKAKKUSUKLAA:

  • 1-2 rkl raakakaakaojauhetta
  • 05,-1 kauhallinen double rich chocolate heraproteiinia (fitnessguru)
  • piparkakkumaustetta oman maun mukaan (myös pelkkä kaneli+kardemumma-combo toimii hyvin)

Pohjaan sekoitetaan ylläolevat ainesosat, maistellaan ja lisäillään makeutta ja makua tarvittaessa. Itse käytin suklaalevy-muottia, mutta myös muotit toimii yhtälailla! 🙂 Myös nämä pakkasen kautta suuhun!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Herkullista viikonloppua kaverit!


MATKANI SOKERISYÖPÖSTÄ KOHTUUKÄYTTÄJÄKSI

Kuukauden haasteena on siis #SOKERITONSYYSKUU2016 ja ajattelin kirjoitella sen tiimoilta tarinaa suhteestani sokeriin. Omien muistikuvieni mukaan en ollut lapsena mikään kova karkin kuluttaja, eikä ruoka tai syöminen ollut muutenkaan mikään ongelma. Harmillista myöntää, mutta olen itse aiheuttanut omat ongelmani tämän asian kanssa. Jossain vaiheessa aloitin erilaisia (liian tiukkoja) laihdutuskuureja, joiden aikana karkit ja herkut olivat tietysti kiellettyjä. Tällainen kieltäminen on sitten tietysti saanut aikaan sen, että himoitsee kaikkea mitä ei saa syödä. En ole koskaan ollut mikään sokerihiiri siinä mielessä, että olisin syönyt päivittäin herkkuja, mutta karkkipäivä(t) lähtivätkin sitten käsistä ihan huolella. Vaikka mässyt olisi rajattu yhteen tai kahteen päivään, en näe kuitenkaan mitään järkeä siinä, että syödään itsensä siihen hirveään olotilaan. Mun kohdalla puolen kilon karkkisäkki ei tunnu missään ja sen jälkeen maistuu yleensä vielä jotain muutakin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nämä karkkipäivät eivät sinänsä vaikuttaneet ulkomutoon kovinkaan paljoa, sillä urheilin kuitenkin niin paljon, ettei muutaman päivän kalorien ylitys haitannut, mutta se olotila.. Olen ennenkin kertonut että sokerin syöminen saa minussa aikaan epämotivoitunutta, masentavaa ja ärtyisää oloa. Pystyn ja pystyin kyllä katkaisemaan syömingit siihen yhteen tai kahteen päivään, mutta lopulta en nähnyt siinä enää mitään järkeä, että kärsin pari päivää hirveästä sokeri-darrasta jälkeen päin.

Nyt kun mietin tätä koko prosessia niin pahinta tässä herkuista irtautumisessa oli se ajatus, ettei enää olekaan karkkipäivää joka viikko. Omia tapoja on vaikea muuttaa, kun on tottunut johonkin ja toistanut sitä riittävän pitkään. Tuntuu turvalliselta tehdä kuten aina ennenkin. Tämä pätee molempiin suuntiin, sillä sitten kun uskaltaa ottaa sen askeleen että päästää irti huonosta tavasta, huomaakin ettei se ollut sen kummempaa. Luopuminen tuntuu pahemmalta ajatuksen tasolla kuin se oikeasti on.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Omalla kohdalla tähän muutokseen meni suunnilleen vuosi ja nykyään joka viikkoiseen ähkyyn vetäminen tuntuu lähinnä utopistiselta ajatukselta. Tottakai sitä tulee joskus syötyä ”ohi ruokavalion”, mutta nykyään homma on enemmän satunnaista kuin säännöllistä. Mun mielestä kaikista tärkeintä on löytää se tapa, mikä sopii itselleen parhaiten. Itse tykkään kokkailla ja leipoa, joten viikonloppuisin olenkin valmistanut jotain terveellisempää hyvää, jolloin ei tarvitse luopua siitä, että viikonloppu ja arki eroaisi jollain tavalla.

Vaikka kyseessä on loppupeleissä melko harmiton asia, voi pienillä muutoksilla olla suurikin vaikutus omaan olotilaan. Usein tämän huomaa vasta kun tekee sen muutoksen ja kokeilee uutta.

Mun vinkit sokerikoukusta irtautumiseen:

  • Syö säännöllisesti ja riittävästi terveellistä ruokaa, jolloin mieliteot pysyy hallinnassa.
  • Harrasta liikuntaa, se vie ajatukset pois syömisestä ja usein liikunnan jälkeen haluaa syödä terveellisesti.
  • Erilaiset ruokahimot voivat johtua ravintoaineiden puutteesta, jolloin terveellinen ja monipuolinen ruokavalio on avain asemassa kun halutaan irtautua sokerikoukusta.
  • Valmista vaihtoehtoisia herkkuja ja muista että kestää hetken, ennen kuin makuaisti tottuu uusiin makuihin.
  • Nuku riittävästi, väsyneenä keho alkaa huutaa nopeaa energiaa!

PARHAAT SUKLAARESEPTIT

Raakasuklaa on ollut mun yksi lemppariherkku jo monia vuosia ja tässä on tullut kokeiltua jos jonkinlaista makucomboa ja sekoitusta. Raakasuklaa on herkku, jota voi nauttia silloin kun makeanhimo iskee, mutta haluaa silti pitää sokerin määrän minimissä. Raakasuklaa sopii myös vähähiilihydraattiseen ruokavalioon, jota noudatan lomalla silloin kun en harrasta liikuntaa!

Tässä olisi siis mun TOP 3 suklaareseptit, käytän usein samaa pohjaa, mutta lisäilen sekaan makuja tai koostumuksia tuomaan vaihtelua. Kerroin kuukausi takaperin, että kokeilen olla ilman heraproteiinia, mutta se kokeilu vähän niin kuin kuoli kasaan. 😀 Oon tosin vähentänyt heran käyttöä ja käyttänyt myös esim. herne- ja riisiproteiinia. Suklaaseen saa kuitenkin niin hyvän maun lisäämällä tuota Fitnessgurun vanilja-valkosuklaa heraa, että sitä käytän pohjassa mukana!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mustikka-valkosuklaa (1 levy):

  • n. 60 g kaakaovoita
  • ripaus steviaa
  • 1 rkl tocoa
  • 20 g vanilja-valkosuklaa heraa
  • pensasmustikoita

Sulata kaakaovoi vesihauteessa, jonka jälkeen lisää muut aineet, maistele ja lisää makuja tarvittaessa. Kaada muottiin ja lisää viimeisenä mustikat. Pakasta noin 10 minuuttia!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lakritsi-valkosuklaa (sydämen muotoiset konvehdit) :

  • n. 60 g kaakaovoita
  • ripaus steviaa
  • 1 rkl tocoa
  • 20 g vanilja-valkosuklaa heraa
  • 1 rkl lakritsijauhetta
  • 1 rkl kookoshiutaleita

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Minttukeksisuklaa:

  • 100 g kaakaovoita
  • ripaus steviaa
  • 1 rkl tocoa
  • 2 rkl raakakaakaojauhetta
  • 20-30 g minttusuklaan makuista heraproteiinia
  • 2-3 kpl Provenan kaura&tumma suklaa keksejä murustettuna

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Täytetyt konvehdit tehdään haluamallaan pohjalla ja sujautetaan muotin sisälle esimerkiksi tuoreita vadelmia tai mansikoita. Tuon suklaalevyn mallisen muotin olen tilannut täältä. Muotti on tosi kätevä, koska sinne menee vain pieni määrä suklaata, jolloin levystä tulee kivan ohut. Levy myös hyytyy hyvin nopeasti pakkasessa, jolloin makeanhimon iskiessä, ei tarvitse odotella pitkään!


VINKKI VITONEN

Joskus sitä yrittää ajatella liian monimutkaisesti ja joskus parhaat postaukset ovat niitä, missä on vaan joku yksi pieni juttu, mutta josta moni ilostuu. Mulla on joskus esimerkiksi kynnys jakaa jotain tuiiki tavallisia ruokareseptejä, mutta nehän on niitä joista on eniten hyötyä arjessa, sillä harvalla on aikaa tai jaksamista lähtee väsäilemään mitään gurmee annoksia. Nyt on kyse ihan simppelistä raakasuklaan tai muun jälkkärin makeutuksesta. Ostin joskus Ruohonjuuresta Caramel-makuista agavesiirappia ja olin unohtanut koko purnukan, kunnes törmäsin siihen tehdessäni raakasuklaata viime viikonloppuna.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Makeuttaja teki suklaasta todella hyvää, siinä on nimittäin sellainen mukava karamellin sivumaku! Nami! Bionalla on myös muita maustettuja agavesiirappeja, joilla voi tuunailla erilaisia herkkuja. Jos hakusessa on uusia makeuttajia, tai haluaa muuten vaan vaihtelua, niin kannattaa testailla!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA


MAISTUVA MANNASUKLAA

Mulla on kyllä melkoisen hyvät fiilikset nyt! Unta alla sellaiset 11 h (kiitos l-teaniini :D) ja viikonloppu edessä. Kaiken lisäksi ulos katsoessa, näkymä alkaa muistuttaa vahvasti kevään suuntaan ja tuleville päiville on luvattu ihan kivoja plussa lukemia. Viikonloppua varten, ja myös viikonloppuna on kiva tehdä jotain spesiaalia herkkua ja päätin kokeilla tehdä suklaata kookosmannasta. Rehellisesti puhuen tää valinta johtui siitä, että kaakaovoi oli loppu ja tarvitsin jonkun pohjan suklaalle. En tykkää pelkkään kookosöljyyn tehdystä chocosta, sillä sen koostumus on liian löllö ja rasvainen.

P4080021

Tää resepti syntyi siis niistä ainesosista mitä mulla löytyi kaapista ja mielettömän hyvä setin sain aikaiseksi, nam. Käytössäni on siis Foodinin koookosmanna, jota voi ostaa terveyskaupoista. Jos kookosmanna ei ole tuttu juttu, se on siis kookoksista jauhettua herkullista, pehmeää ja kermaista sosetta, joka kiinteytyy huoneen lämmössä. Ripottelin suklaan sekaan Friggsin ”pellavansiemenet & rosmariini” maissikakun murusia. Jos ei ole jo tullut ilmi, pidän siitä kun makean seassa on pientä suolaisuutta. Nuo maissikakut on tosin maustettu aika lempeästi, joten ne ei maistuneet todellakaan liian vahvasti, vaan juuri sopivasti!

P4080019

Mannasuklaa

  • n. 100g kookosmannaa
  • 3 rkl kookosöljyä
  • 1-2 rkl kookosnektariinia makeutukseen
  • 2 rkl tocoa (riisinlesejauhe)
  • 2-3 rkl raakakaakaojauhetta
  • (1 maissikakku murusteltuna)

Sulata manna ja kookosöjy vesihauteessa, makeuta haluamallasi makeutuksella. (Jos en olisi herattomalla, olisin luultavasti ripotellut vanilja-valkosuklaan makuista heraa joukkoon, jolloin makeutuksen voi skipata) Sekoita toco ja kaakaojauhe, sekoita, maistele ja lisää jompaa kumpaa tai makeutusta tarvittaessa. Kaada muottiin ja ripottele maissinmuruset päälle. Laita jääkaappiin/pakkaseen riippuen miten nopeasti tahdot maistella! 😀

P4080018

Käärin levyn folioon ja nyt mulla on jääkaapissa oma suklaalevy odottamassa aina kun hiuko iskee. Nyt mietin, että otan fillarin alle ja poljen tuon riipaisevan pitkän 8 kilometriä töihin ja Bikini Bootcamppia ohjaamaan! 😀 Laiskuuskin on suhteellista…

Kivaa viikonloppua kaverit! <3