Oon miettinyt viime aikoina paljon elämää, suorittamista ja sellaista yletöntä asioiden haalimista. Monet meistä elää päivät läpi selviten aamusta iltaan ja odottaen aina jotain. Odotat iltaa, viikonloppua, lomamatkaa jne. On toki kiva, että on asioita joita odottaa, mutta helposti päivät, viikot ja lopulta vuodet menee ohi odottaessa aina jotain parempaa. Lisäksi odotetaan vielä sitä oikeaa hetkeä tehdä asioita joita halutaan, mutta ei uskalleta tehdä. Vielä.
Se onkin nykypäivän vitsaus, kun mikään ei tunnu riittävän. Aina voisi olla parempi, kauniimpi, timmimpi tai rikkaampi. Kun sulla on hyvä fiilis, niin oota vaan kun hyppäät hetkeksi somen maailmaan ja oot taas siinä pisteessä, missä mikään ei tunnu olevan tarpeeksi tai riittävästi.
Me eletään jonkinlaisessa kuvien sokaisemassa maailmassa. Mä mietin tätä tänään, että kun selailee kuvia somessa, törmää usein siihen fiilikseen, ettei ole tarpeeksi hyvä/kaunis/hoikka/lihaksikas/u name it sellaisena kuin on. Mutta hei, kuinka usein tätä tapahtuu normaalissa elämässä? Törmäiletkö päivän aikana jatkuvasti toista upeammin viilattuihin kroppiin ja kasvoihin, vai olisiko siinä some-illuusiossa sittenkin jotain perää? Me tiedetään, että monet kuvat ovat illuusiota, mutta silti aivot uskoo helpommin sitä mitä näkee. Enkä tarkoita pelkkää ulkonäköä, sillä tietynlainen jatkuva unelmien tavoittelu ja menestymisen hypettäminen tulee ainakin mun silmille vähän liian usein.
Onko se sitten sen onnellisen elämän salaisuus? Panostaa kaikki menestymiseen, kehittymiseen ja paremmaksi tulemiseen? Myönnän itsekin, että toki silloin on hyvä fiilis kun saa asioita aikaiseksi, saavuttaa jotain tavoitteita tai ylittää itsensä. Noissa höyryissä on usein todella hyvä fiilis, mutta sitten toisaalta, kun aina ei vaan jaksaisi jahdata unelmia tai olla superihminen. Silloin iskee sitten se toinen ääripää, kun tunteekin itsensä riittämättömäksi, koska ei vaan saa riittävästi motivaatiota paremmasta perämisestä tai isommasta rahapussista.
Saavuttaminen ja raha tekee myös ahneeksi. Sitä tottuu siihen, että rahaa riittää mihin tahtoo ja siitä fiiliksestä ei halua luopua. Tuo piirre johtaa taas helposti työnarkomaniaan ja itsensä loppuun polttamiseen. Havahduin jälleen kerran itsekin siihen, että tässä on ehkä vähän liian monta juttua meneillään samaan aikaan ja oli aika priorisoida asioita. On siistiä että on töitä, mutta on ihan ok myös kieltäytyä työtehtävistä välillä. Raha ei lopulta tee onnelliseksi. Se, että sitä on riittävästi normaaliin elämäntyyliin on toki elämää helpottava juttu, mutta enemmän rahaa ei tarkoita enemmän onnea.
Kaikkeen turtuu, myös siihen että voit ostaa mitä milloin tahdotkin. Kun miettii, millaista työtä haluaa elämässään tehdä, kannattaakin miettiä työn mieluisuutta mielummin kuin sitä paljonko siitä tienaa. Työssä vietetään sen verran suuri aika omasta elämästä, että se paksu lompakko ei paljoa lämmitä siinä vaiheessa kun joka aamu ahdistaa lähteä töihin.
En tiedä saitteko tästä tekstistä kiinni, mutta halusin ravistella ajattelemaan hieman boksin ulkopuolelle. Oon ennenkin kirjoittanut tästä, mutta jos mietit hetkiä kun olit onnellinen tai iloinen, harvoin mieleen tulee esimerkiksi se työviikko kun painoit ylitöitä päivästä toiseen, tai se hetki kun olit treenannut 20 tuntia yhden viikon aikana? Yleensä ne hetket, jotka muistuu mieleen, onkin jotain ihan tavallisia juttuja, joita ei välttämättä osaa arvostaa kaiken saavuttamisen huumassa. Näin ainakin itselläni on. 
PS. Meikkasin näitä kuvia varten ja olin juuri käynyt kampaajalla, minkä vuoksi hiukset olivat kerrankin nätisti! En siis todellisuudessa pyöri päivästä toiseen helmat leimuten, hiukset hienosti letitettynä. 
instagram: ainorouhiainen
snapchat: ainopaino
Facebook: TÄÄLLÄ.
