ONKO VEGAANINEN UUSI GLUTEENITON?

Ruokatrendejä tulee ja menee. Milloin vältetään maitotuotteita ja millon metsästetään hullun kiilto silmissä nyhtökauraa. Tämä kasvisruokavalion nousu on tietysti todella hieno juttu ihan kaiken kannalta ja sama asia pätee myös tiettyjen erikoisruokavalioiden tietoisuuden lisääntymiseen. Keliakiaa sairastavilla on ainakin helpommin tuotteita saatavilla, eikä sairautta tarvitse juurikaan eritellä, sillä tiedetään mitä se tarkoittaa. Lisäksi tietoisuuden vuoksi, moni on ehkä löytänyt avun mystisiin vatsavaivoihin. Aina ei tarvitse olla keliakia, että viljatuotteiden jättäminen tasapainottaa vatsan tai vaikka ihon kuntoa. Toki olen myös kuullut, että tällainen ”vältän silloin tällöin gluteenia” – elämäntapa on myös aiheuttanut ravintoloiden taholla epätarkkuutta, eli ei olla enää niin tarkkoja onko ruoka oikeasti täysin gluteeniton ja valmistettu pinnoilla ja välineillä, joilla ei ole oltu kosketuksissa gluteenin kanssa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

”Kaurakermat, soijavalmisteet, tofut, pavut, hedelmät ja vihannekset ovat nyt ruokakauppojen kuumimpia kasvutarinoita. Sekasyöjätkin ovat kiinnostuneita kasvisruuasta.” 

Ongelma näissä erikoisruokavalioissa on aina se, että kun jotain aletaan hehkuttaa niin ruuanvalmistajlla syttyy setelien kuvat silmiin ja tarvetta vastaan aletaan valmistamaan tuotteita. Ei ole yksi eikä kaksikaan kertaa, kun olen viime aikoina lukenut että jokin tietynlainen ruokavalio pelasti tyyliin koko elämän. Tietämättömämmät tyypit sitten nappaavat näihin ja sitten oletetaan että kaikki gluteeniton, maidoton tai vaikka vegaaninen on yhtä kuin terveellistä. On niin mukava metsästää sitä yhtä tiettyä keinoa, jolla vihdoin pääsee tavoitteeseensa. Tylsä fakta on se, että todella harvoin ratkaisu löytyy mistään yhdestä asiasta, vaan kokonaisuus ja tasapaino onkin ratkaisevassa asemassa. Tuntuu, että syömisen ympärillä vallitseva maailma menee vain monimutkaisemmaksi jatkuvaan tahtiin ja unohdetaan kokonaan ne perusasiat, josta kaikki hyvinvointi lähtee.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

”Vielä vuosi sitten kasviperäiset elintarvikkeet olivat päivittäistavarakaupoille marginaalinen tuoteryhmä, mutta viimeisen vuoden aikana vegaanisuudesta on tullut yksi voimakkaimmin kasvavista trendeistä.”

Haluan vielä painottaa, että olen täysin samaa mieltä siitä, että lihansyöntiä tulisi rajoittaa ja kasvisruokavalion lisääntyminen on ainoastaan hyvä juttu, mutta kannattaa myös muistaa, että mikä tahansa vegaaninen tuote ei ole aina ravintoarvoiltaan terveellinen tai hyvä. Monet tuotteet ovat keinotekoisesti valmistettuja, eikä kaikki lihan korvikkeet ole välttämättä hyviä vaihtoehtoja. Etenkin keinotekoiset juustot, kermat ja juomat sisältävät paljon ylimääräisiä aineita, valmiit soosit ja kastikkeet sisältävät nekin lisättyä sokeria, olivat ne kuinka vegaanisia tahansa. Suuret määrät soijaa voi esimerkiksi aiheuttaa hormonaalisia muutoksia (estrogeeni), sillä suurin osa soijasta on geenimuunneltua. Itseasiassa geenimuunneltu soija yleistyy jatkuvasti ruoan tuotannossa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mikäli haluaa syödä kasvisruokavalion mukaan, kannattaa myös tällöin suosia puhtaita, prosessoimattomia ruoka-aineita. Tämä on aina alkuun tietysti haastavaa, kuten missä tahansa ruokavaliossa, jossa jätetään ns. perinteisiä ruokia ulkopuolelle. Kokeilemalla ja lukemalla aiheesta, löytää kuitenkin varmasti riittävän määrän vaihtoehtoja!

Edellinen ohjeistus pätee myös kaikkeen muuhunkin syömiseen. Kun valitsee ruokansa mahdollisimman vähän käsiteltynä pääsee jo pitkälle. Ruokien tuotesisällön tsekkaus on aina hyvä idea, sillä nykyään kaikkea osataan markkinoida terveellisin termein. Esimerkiksi ”proteiinipitoinen” tai ”vähäsokerinen” johtavat helposti harhaan. Olen kirjoittanut oman postauksen aiheesta, miten tuoteselosteita luetaan ja ymmärretään, voit lukea sen täältä.

Lainatut tekstit täältä.

kuvat 1,2: Riikka


29 Responses to “ONKO VEGAANINEN UUSI GLUTEENITON?”

  1. Avatar Anni sanoo:

    Mulla on ylipainoa ja olen kasvissyöjä, saan silloin tällöin suoria ja epäsuoria kommentteja siitä miten mun oletetaan olevan pienempi koska syön kasvisruokaa ja siten siis automaattisesti terveellisesti. Harva varmaan pelkillä lihatuotteilla on ylipainoaan kerännyt :) Toki tuohon varmasti liittyy oletus siitä että jos on tehnyt jonkin valinnan ruokailujen suhteen niin huomioi myös terveellisyyden samalla.
    Voiko muuten ylipainon kerääntyminen tiettyihin kohtiin olla osin perinnöllistä? Mulla siis molemmat vanhemmat ylipainoisia ja heillä ylipainosta suurin osa on keskivartalossa kuten myös mulla, vaikuttaako perinnöllisyys tähän ollenkaan?

    • Avatar Liza sanoo:

      Moikka:) Kyllä se paino varmaan perinnöllisistä syistä kasaantuu eritavoin eri ihmisille, tsemiä painon pudotukseen, mikäli toivot sitä:)

  2. Avatar Suvi sanoo:

    Mitä mieltä olet alpro soyan jogurteista? Maustetuista ja maustamattomista versioista, ovatko ne kovin prosessoituja? Mitä helppoja ja nopeita kasvisruokavalioon sopivia välipaloja suosittelet?

  3. Avatar r sanoo:

    Hei Aino!

    Ajankohtainen aihe, joka on ollut paljon esillä viime aikoina Ja on totta, että kauppojen/ravintoloiden vegevaihtoehdot ja ihmisten tietoisuus lihantuotannosta ja sen aiheuttamista ympäristöongelmista ovat lisääntyneet. Myös useat tutkimukset tukevat (oikeinkoostetun) vegaanisuuden terveysvaikutuksia ihmiselle.

    Kiinnitin kuitenkin huomion sanomaasi siitä, että ”suurin osa soijasta on geenimuunneltua. Itseasiassa geenimuunneltu soija yleistyy jatkuvasti ruoan tuotannossa.” ?? Tästä saa sellaisen kuvan että esim. kaupassa myytävät soijasuikaleet/-rouhe tai tofukönttä ovat geenimuunneltua, mikä ei pidä paikkaansa. Geenimuunneltua soijaa käytetään esim eläinten ruokkimiseen käytettävässä rehussa. Vegaaanihan ei tätä puperra edes välillisesti.

    Hyvä aina tarkistaa faktat ennen julkaisua.

    • Avatar Moi sanoo:

      Jep. Lisää tuosta soijan vaikutuksesta löytyy nutrition.org sivulta, kun laittaa hakusanaksi searchiin soy. Monta tutkimusta juuri puolustaa soijan vaikutuksia elimistössä

    • Avatar mari sanoo:

      Samaa olin tulossa sanomaan soijasta! Soijaa saa kyllä syödä surutta niin paljon kun lystää, toisin kuin esimerkiksi lihaa. Eläimille syötetään ties mitä hormooneja jotta saadaan ne kasvamaan nopeammin..

      • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

        Suomessa ei kyllä pitäisi olla hormonilihaa saatavilla. Mutta kannattaa tietysti suosia luomua ja läheltä tulevaa lihaa, mikäli sitä syö! :)

  4. Avatar Sanna sanoo:

    Moikka! Tuli mieleen, onko tekemissasi ohjelmissa mitaan ohjeistusta jatkosta? Kaloreita pitaa varmaan pikkuhiljaa nostella ylospain, mutta onko mitaan sen tarkempaa infoa, esim., kuinka paljon kerrallaan? :)

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Moi! Juu mukana tulee pieni ohje millä ruuilla ja kuinka paljon kannattaa energiaa alkaa nostaa dieetin / tavoitteeseen pääsyn jälkeen. :)

  5. Avatar N sanoo:

    Hei,
    sanot, että ”Suuret määrät soijaa voi esimerkiksi aiheuttaa hormonaalisia muutoksia (estrogeeni), sillä suurin osa soijasta on geenimuunneltua.” Onko sinulla jotain lähdettä tälle väitteellesi? Olen myös ollut siinä uskossa, että kasvisterolien muuntumisesta ihmisen hormoneiksi ei ole kovin pitävää näyttöä, onko tästä tullut jotain uutta merkittävää tutkimusta?

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Komentteja lukiessa näet että täältä löytyy linkkejä, joissa tyrmätään tämä juttu. Täytyy hieman tutkiskella asiaa, sillä tästäkin asiasta löytyy niin paljon erilaisia tutkimuksia.

  6. Avatar Mai sanoo:

    Hei, ja eikös toi estrogeenijuttu ole huuhaaksi todistettu? Esim
    http://vegaaniliitto.fi/www/fi/tietoa/soijan-terveysvaikutukset
    http://www.hs.fi/m/hyvinvointi/a1396413275380
    ainakin näin äkkiä löysin. Saa kertoa jos olen väärässä! :D

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      No nyt täytyy sanoa, että näitä en ollut ennen lukenut. Jos se on todistettu että soija ei aiheuta hormonaalisia muutoksia niin hyvä juttu tietysti. Itse en siltikään uskaltaisi syödä soijaa, ihan vaan koska on ollut aiemmin pientä ongelmaa juuri estrogeenin kanssa.

  7. Avatar :) sanoo:

    Moi! Tämä ei liity nyt aiheeseen, mutta onko sulla jotain vinkkiä miten pääsisi eroon treeninaikaisista lihaskrampeista? Vasen pakarani kramppaa aina kun treenaan kehonpainolla tai esim blogilatesin leg workouteja, samoin vas. takareisi. Olen rullaillut, venytellyt sekä syön magnesiumia. Mikään muu paikka ei kramppaa treenatessa, mutta vasenta puolta alakropasta on todella haasteellista kehittää kun se kramppaa aina. Olisiko syytä mennä vaikkapa urheiluhierojalle tai jollekin, vai voisikohan kotona vielä yrittää jotakin?

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Minkälaatuista magnesiumia syöt? Saatko riittävästi suolaa ruokavaliosta? entäs kaliumia?

      Mikäli ongelma ei ole ravintopuolessa, voisi huoltaminen auttaa, esim. jos siellä on jokin hermo tms jumissa!

  8. Avatar Moi sanoo:

    Moi Aino,

    Ymmärrän mitä ajat takaa tälle postauksella. Monet etsivät sitä oikotietä onneen ja kuvittelevat, että jokin ihmeellinen muutos tapahtuu karsimalla joku tietty aine ruokavaliosta pois. Olen kuitenkin erimieltä siitä, että vegaanisuus olisi nyt taas jonkinlainen uusi FAD diet. Tietenkin joillekkin se on, mutta useammat ihmiset ovat mielestäni ”valaistuneet” lihan ja maidon tuotannon vaikutuksista ympäristölle, ihmisille ja eläimille. Itse kuulun tähän joukkoon.

    Olen aina ollut sitä mieltä, että nämä gluteenittomat/karpit sun muut ovat olleet vähän hömppä hömppää (ellei siellä nyt oikeasti ole joku keliaki) ja vegaanibuumin saavuttua olin aluksi samoilla linjoilla – kunnes rupesin vähän tutkimaan asiaa. Olen päätynyt tälläisen neljän kuukauden tutkiskelun jälkeen sellaiseen tulokseen, että kasvisruokavalio on juurikin luonnollinen ihmiselle ja sen avulla pystytään ehkäisemään ja jopa parantamaan tauteja.

    Tiedän, että kuulostan vähän hipiltä tätä asiaa kirjottaessani, mutta haluan vain jakaa sen mitä ite olen kokenut vegaaniksi ryhdyttyäni. Vegaaniruokavalioita on yhtä monta kuin lihansyöjien ruokavalioitakin (terveydellisestä näkökulmasta), mutta uskallan väittää, että jopa normaalia epäterveellisempi vegaani on terveempi, kuin perusruokavaliota noudattava lihansyöjä (en halua hyökätä ketään vastaan, perustan mielipiteeni dokumentteihin ja tutkimuksiin, joita olen seurannut).

    Jos Aino sulla (tai kenellä vaan tätä lukevalla) on aikaa, niin laitan tähän joitain hyväksi todettuja lähteitä.
    – nutrition.org (erittäin paljon tutkimuksia, jotka vastaavat melkeinpä mihin tahansa kysymykseen kasvisruokavaliosta, mm. sivuston ylläpitäjä on hieman eri mieltä soijasta)
    – VegSource YouTubesta (sieltä kun etsii soittolistojen alta seminaareja, niin löytyy paljon eri lääkäreiden pitämiä luentoja mm. maidosta, rasvasta, kananmunista…)
    – kirjoista: How Not To Die, Starch Solution, China Study
    – moneen vegekysymykseen löytyy YouTubesta vastaus That Vegan Couple ja BiteSize Vegan kanavilta + 101 Reasons to go Vegan
    – dokumentti Forks Over Knives on super hyvä

    Suosittelen tutustumaan näihin lähteisiin, jos yhtään ketään kiinnostaa. Rehellisesti voin sanoa, että vegaaniksi siirryttyäni on monet ongelmat ratkenneet vuosien ruokakamppailuiden jälkeen. Ja sitä ruokaa saa syödä PALJON lihoamatta. Tuntuu, että tältä mun kropan kuuluu tuntua. Itse noudatan High Carb Low Fat tyyliä (HCLF hakusanalla löytyy varmasti paljon lisää tietoa) ja olo on parempi kuin koskaan.

    Olen ehkä vihdoin löytänyt kultaisen keskitien.

    • Avatar Moi sanoo:

      Anteeksi laitoin väärän verkkosivun tuonne!! Nutritionfacts.org eikä suinkaan nutrition.org

      • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

        Luen linkin kunhan ehdin, olen juuri lähdössä töihin! Kiitos =)

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Kiitos asiallisesta kommentista ja ihan mahtavaa että olet vihdoin löytänyt oman kultaisen keskitien! Usein kun löytää jotain itsellä toimivaa, sen haluaa tietysti jakaa muillekin. Itsehän kokeilin myös lähestulkoon vegaanista ruokavaliota (söin kananmunia silloin tällöin) parin kuukauden ajan ja vaikka alussa kaikki tuntui aivan hyvältä, ongelmia ilmeni jälkeenpäin :( En ilmeisesti saanut kuitenkaan riittävästi välttämättömiä aminohappoja /energiaa / ravintoaineita sillä kroppa meni ylirasituksen ja ylikuntotilaan, ja kärsin erilaisista puutostiloista, joista en ole kärsinyt koskaan aikaisemmin. En tietenkään voi väittää että kasvisruokavalio oli syy, mutta tämän kokeilun jälkeen kaikki alkoi. Itse en kuitenkaan syönyt gluteenia, enkä soijaakaan, joten ehkä ruoka-aineita jäi vaan liian vähän, kuka tietää.

      Olenkin osaan noista laittamistas lähteistä jo tutustunut, mutta lisätiteto ei ole koskaan pahitteeksi! =)

  9. Avatar Anna sanoo:

    Laitanpa minäkin lusikkani tähän soppaan ;) Pyydän jo etukäteen anteeksi tätä pitkää avautumista.
    Tuntuu kummalliselta, että nykyisin on oltava ”joko tai”-tyyppiä, ja mediassa näkeekin enimmäkseen puheenvuoroja täysvegaaniuden puolesta. Ne taas antavat sellaisen käsityksen, että vaihtoehtoina on joko olla täysin ilman eläinkunnan tuotteita tai sitten mättää sitä lihaa kilokaupalla naamariin vähät välittäen ympäristövaikutuksista tai eettisyydestä :D
    Olenkin jo pitkään pohtinut, miksi kasvissyönnin suhteen on oltava ehdoton? Itse en ole vuosiin syönyt lihaa tai maitotuotteita, mutta esimerkiksi vastuullisesti tuotettuja kananmunia ja kalaa syön hyvällä omallatunnolla, sillä uskon, että yhdessä muiden kulutusvalintojen kanssa tämä ratkaisu on paras vaihtoehto niin terveyden, eettisyyden kuin ympäristönkin kannalta.
    Pointtina tässä oli siis, että mustavalkoisuuden sijaan maalaisjärjen käyttö on suotavaa; ihmiset pitäisi saada ymmärtämään kokonaisuus sen sijaan, että ajatellaan, että yhden ruoka-aineryhmän poisjättäminen on ratkaisu kaikkeen. Kuten postauksessakin totesit, kaikki, mikä on vegaanista, ei välttämättä ole se terveellisin tai ympäristöystävällisin vaihtoehto ja niin edelleen.
    Tuntuu, ettei tästä asiasta uskalleta niin paljoa puhua, ehkä siinä pelossa, että se tulkitaan veganismin vastustamiseksi. Olisi kuitenkin kiva saada asiallista keskustelua ja uusia ajatuksia tästäkin aiheesta.

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Todella hyvä kommentti! Tätä samaa asiaa sivusin hieman kun kirjoitin Armanin ruoka – jaksosta. Eli on ikäänkuin valittava leirinsä ja pysyttävä siellä. Ja valitettavasti tämä vegaani-asia on juuri jyrkimmästä päästä. Esimerkiksi kun olin itse kokeilujaksolla, jossa kokeilin välttää eläinperäisiä tuotteita, huomasin että piti olla hyvin tarkka miten asian esittää, koska söin myös kanamunia. :D Jos olisin kirjoittanut olevani vaikka vegaanikokeilulla, olisi varmasti tullut sanomista että et kyllä ”tee sitä oikein”. Mielestäni ylipäätään se, että vähentää eläinperäisiä tuotteita on jo hyvä alku. :)

      • Avatar Tiina sanoo:

        Tähän on pakko kommentoida, että oikeiden termien käytössä saakin olla tarkkana. Vegaani = ei mitään eläinkunnan tuotteita, vegetaristi = kasvissyöjä, ei lihaa/kalaa, mutta muita eläinkunnan tuotteita kyllä, ovo-laktovegetaristi = kasvissyöjä, joka syö kalaa, kananmunia ja maitotuotteita.

        Sinun kokeilusi kohdalla käyttäisinkin siis ennen kaikkea kasvissyöjän käsitettä. :) Monesti ihmiset käyttävät näitä käsitteitä ihan miten sattuu, mikä ärsyttää itseänikin, vaikka olenkin kaikkea muuta kuin vegaani tai vegetaristi, kutsuisinko jopa vegaanivastaiseksi. ;)

        Kirjoituksessasi on paljon hyviä pointteja useasta eri näkökulmasta, mutta yksi puuttuu: taloudellinen näkökulma. Kirjoitat kasvissyönnin lisääntymisen – ts. lihansyönnin vähentymisen – olevan ainoastaan hyvä asia. Kysyisin, että mites tuo taloudellinen näkökulma? Jos miettii sitä ketjua, mikä muodostuu eläimen syntymästä lautaselle päätymiseen, niin siihen mahtuu aika paljon euroja ja työpaikkoja – sekä välillisesti että välittömästi. Ei se lihansyönnin vähentäminen siis yksiselitteisesti ainoastaan positiivinen juttu ole ja tämä taloudellinen näkökulma tuntuu aika usein unohtuvan vihreillä arvoilla keskusteltaessa – tai ainakin sitä kovasti vähätellään. Enkä nyt tarkoita, että taloudellinen näkökulma olisi ainut, mitä tulisi tarkastella, vaan nimenomaan sitä, että myös se tulisi muistaa pitää mukana keskusteluissa muiden näkökulmien ohella. :)

        • Avatar Moi sanoo:

          Kysynnän ja tarjonnan mukaan se talous pitkälti pyörii. Kun kasvisruokaa aletaan tukemaan, aletaan näitä tuotteita tietysti tuottamaan eri tavalla. Ei ne työpaikat katoa, vaan sen sijaan siirtyvät toisaalle. Tietysti siinä voi ottaa huomion uudelleen kouluttautumiskustannukset yms. Myös yksi hyvä asia on muistaa, että raha on suuri syy miksi liha – ja maitoteollisuus kukoistavat. Näillä bisneksillä on rahaa ja parempia sopimuksia milloin minkäkin mainos – ja tutkimustoimiston kanssa, joka taas edistää myyntiä. Näitä bisneksiä tuetaan myös kovasti valtion puolesta (subsidies), ainakin Jenkeissä

  10. Avatar Enni sanoo:

    Itse olen vegaani ennen kaikkea eettisistä ja ympäristö syistä, terveellisyys on vain mahtava bonus. Mua ärsyttää että monet näkevät veganismin pelkkänä trendinä vaikka siinä on niin paljon isompia asioita taustalla, se on jopa loukkaavaa eläimiä kohtaan jotka syntyvät orjiksi, raiskattaviksi ja murhattavaksi. Jos et ole katsonut niin katso ihmeessä forks over knives netflixistä!! Siinä kyllä olet oikeassa että vegaaninen ei ole yhtä kuin terveellinen. Käytin ennen mm paljon öljyjä ruuanlaitossa ja muutenkin rasvaa. Sittemmin otin selvää HCLF vegan (high carb low fat) ruokavaliosta ja nyt voin ja olen terveempi kuin koskaan ennen!

  11. Avatar Tuulia sanoo:

    Moi Aino,

    tämä on pakko kysyä tuosta omasta lihattomuuskokeilustasi: söitkö kreatiinia lisäravinteena, kun jätit lihatuotteet pois?

    Kreatiinihan on tärkeä energianlähde nimenomaan kovan intensiteetin suorituksissa, ja ilman lihaa ja kalaa kreatiinin saanti ravinnosta tuppaa jäämään alhaiseksi. Monen elämässä tämä ei näy, mutta jos urheilee tosi kovasti niin eron kyllä huomaa. Kreatiini on mm. ”Lihastohtori” Hulmin ykkössuositus ravinteista salilla käyville vegaaneille. Jotenkin jälkikäteen kuulosti siltä, että osa ongelmistasi olisi voinut olla juuri tähän liittyvää. Paitsi tietenkin jos söit kreatiinia tai olet jotenkin muuten poissulkenut tämän seikan. :)

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      En käyttänyt kreatiinia tuolloin lainkaan.Voi hyvin olla että syy oli jossain tällaisessa asiassa, tosiaan yritin syödä runsaasti, mutta painokin tippui aika nopeasti siitä huolimatta, veikkaan että lihasta lähti. :D

  12. Avatar Juuli sanoo:

    Moi! Tuli tästä postauksesta mieleen, että kannattaa katsoa Netflixistäkin löytyvä neljäosainen dokkari kuin Cooked. Itsellä ainakin muutui käsitykset ruoasta ja sen terveellisyydestä roimasti sen katsottua :)

Kommentoi