KUN TERVEYSBLOGGAAJA SYÖ MITEN SATTUU

Ei mee aina ihan putkeen täälläkään ja välillä menee kyllä niin riman alta kuin mahdollista! 😀 Harvemmin tulee jaettua näitä hommia kun ruokailut ja treenit menee penkin alle, joten raotetaas hieman näitä oikeen elämän realiteetteja, johon kuuluu myös se, että välillä se tasapaino vähän heittää meikäläiselläkin. Harmittaa, että en koskaan tajua ottaa mitään kuvia näistä mun mättösafkoista, sillä niitä ei jostain syystä ole yhtä kiva kuvailla kuin kauniita terveysannoksia. Annetaas siis teidän mielikuvitukselle tilaa ja kuvitellaan postaus vähän eri tavoin.

Kuten täälläkin kerroin, olin viime viikon kipeänä ja pahimmillaan mulla oli 39 astetta kuumetta. Noina päivinä olin sen verran kaput, että en liikkunut juurikaan sängystä ylös, eikä myöskään ruoka maistunut. Tuo on itseasiassa tosi huono tekosyy, että ruoka ei maistu. Ihan sama maistuuko vai ei, mutta kroppa tarvii myös sitä energiaa ja olisin tietysti voinut ruokkia itseäni esimerkiksi energiapitoisilla smoothieilla, mutta kun ei vaan napannut, niin 3-4 päivään en syönyt muutamaa leipää enempää. Kun sitten viikonloppuna olo alkoi olla jo terveempi, niin ruokahaluhan halusi kostaa mulle tuon kituuttelun ja homma lähtikin kevyesti käsistä. Juuri kun olin kirjoittanut, että en koskaan syö herkkuja kipeänä, koska se pahimmillaan pidentää sairastamista. Haha. In you face… 😀

Perjantaina käytiin tsekkaamassa Vaasaan avattu uusi yökerho ja sitä ennen tuli hörpittyä hieman viiniä, eli käytännössä alkoholia tyhjään vatsaan, koska en ollut tosiaan syönyt kunnolla muutamaan päivään. Hommahan meni niinkin hienosti, että oltiin tunti tuolla yökerhossa ja sieltä sitten kotiin nukkumaan. Vaikka menin suhteellisen ajoissa nukkumaan niin lauantai oli sellainenkin flegupäivä ettei toista hetkeen. Käytiin heti aamusta kaupassa ja mukaan tarttui mm. 4 kpl mehujäitä, 1 litran aino suklaajäätelö, 1 puolen litran salmiakkijäätelö, sipsipussi, pepsiä, megalomaaninen karkkisäkki, megalomaaninen suklaalevy, lakritsipussi ja toki hieman oikeeta ruokaakin. Tein itseasiassa lauantaina ensimmäistä kertaa uuniburritoja ja niitä tulikin esiteltyä snäpissä. Oli tosi hyvä setti, kannattaa testata jos perus tortillameininki alkaa puuduttaa joskus! 😀

Onneksi mulla oli tietysti partner in crime, joten ihan yksin en tuhonnut tuota ylläolevaa listaa, mutta voin kertoa, että maanantaiaamuna ei kyllä ollut enää mitään jäljellä. Heti herätessäni, tyhjä jäätelöpurkki odotti siinä silmien alla muistuttamassa, että meni muuten ”pari” tuhatta kaloria yli kulutuksen parin päivän sisään. Periaatteessa mulle on ihan sama vaikka kalorit on plussalla välillä, mutta en voi kyllä kehaista sitä oloa, minkä tuo koko viikko kokonaisuudessaan toi. 😀

Lievästi sanottuna, oli pienimuotoisia käynnistymisvaikeuksia eilen, mutta onneksi mulla oli illalla kunnon jumppageimit, joiden jälkeen olo alkoi muistuttaa taas suhteellisen normaalia olotilaa! Oli muuten ihanaa päästä treenamaan noinkin lyhyen tauon jälkeen. Nyt kun oon päässyt takaisin arkeen niin ainakin on motivaatio kohdillaan syödä kunnolla, oikeeta ruokaa ja säännöllisesti. Sitä se tasapaino on, välillä heiluu sinne vääräänkin suuntaan.

PS. onko mulla lukijoita kuopiossa?! Oon tulossa viikonloppuna sinne ja pidetään tulevana lauantaina 90 minuutin BODYATTACK-tunti mun kaverin Jennin kanssa. Paikkana Fressi! Kai tuutte messiin ja moikkaamaan?!

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.