3 X LEMPPARI TREENI

Tällä viikolla on tullut treenailtua hieman harvemmin, mutta jokainen treeni on ollut supertehokas ja tuntuu, että ”vähäisestä” määrästä huolimatta viikko on ollut onnistunut! Ajattelin jakaa teillekin hieman treeni-inspiraatiota näin viikonlopun kunniaksi. Omalla kohdalla viikko on treenien osalta taputeltu, sillä huomenna mennään häihin ja sunnuntai menee rennosti ottaen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viikon ensimmäinen treeni oli tehokas hiit-treeni, kun kävin juoksemassa mäkivetoja läheisessä rapatunturissa. Alkuun hökkäilin 10 minuuttia alkulämpöä hakien, jonka jälkeen juoksin 30-60 sekuntia kestäviä vetoja ylämäkeen, niin kovaa kuin jaloista lähti.

Joka toinen veto oli 60 sekuntia ja joka toinen 3o sekuntia. Vetoja tein yhteensä 10 kertaa, eli molempia viisi. Homma menee siis kaikessa yksinkertaisuudessaan niin, että juostaan täysillä ylös, jonka jälkeen rauhassa alas niin että syke pääsee tasaantumaan ja seuraava veto lähtee taas tasoittuneella sykkeellä. Vetojen jälkeen hölkkäsin vielä saman matkan kotiin. Kokonaiskesto noin 45 minuuttia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viikon toinen treeni oli Bikini Body Bootcampin koko vartaloa kuormittava treeni. Juostiin alkuun 10 minuuttia juoksumatolla, jonka jälkeen tehtiin 4 x 7 minuutin circuit-treeni. Molemmat circuitit tehtiin siis kahdesti läpi.

Liikkeet:

circuit 1:

  1. 3 haarakyykkyä laudalta alas + 3 ojentajapunnerusta x 10
  2. 3 x kulmasoutu bodypump tangolla x 10
  3. kirveskyykky (syväkyykky, jonka aikana nostetaan levypaino pään yläpuolelle) x 16
  4. yleisliike x 15

circuit 2:

  1. 2 x etunojapunnerusta kädet stepillä+ 6 vuorikiipeilijää x 10
  2. vipunosto ja ylöstyöntö x 2 + 8 x vuorikiipeilijä x 10
  3. rullaus selälle + jännehyppy x 15
  4. leveä kyykky stepille + hyppy etunojaan x 10

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kolmas treeni oli tehokas kokovartalon salitreeni, johon yhdistelin hieman sykettä nostavia elementtejä. Tein 5 liikettä ja väleihin erilaisia kehonpainolla tehtäviä juttuja. Jokaista liikeparia tehdään 4 kierrosta ja palautukset sarjojen välillä 30-60 sekunttia. Aikaa meni lämmittelyineen tunti.

  1. takakyykky x 12 + sammakkoloikka x 10
  2. maastaveto x 12 + vuorikiipeilijä x 20
  3. penkkipunnerus x 12 + läpsypunnerus x 5-10
  4. kulmasoutu  x 12+ nyrkkeily pienet käsipainot kädessä 30 sek.
  5. pystypunnerus käsipainoilla x 12 + askelkyykkyhyppy x 20

kuvat: Riikka


TAKAISIN LÄHTÖRUUTUUN

Kaikki on katoavaista ja se taitaa kyllä valitettavasti pitää paikkaansa. Jotta kaikki blogin jutut eivät olisi pelkkää hehkutusta upeista treeneistä ja kehittymisestä, ajattelin kertoa miltä on tuntunut palata takaisin voimatreenien pariin. 😀 Oon tehnyt tässä viimeisten parin vuoden aikana melko säännöllisesti salitreenejä jumppien lisänä. Parhaimmillaan tein jopa viisi salitreeniä ohjauksien lisäksi ja juuri tuolloin kehityskäyrä oli aika huimassa nousussa. Tuntui, että vaan taivas on rajana ja nostelin aika isoja kuormia, omaan painoon nähden. Jossain vaiheessa viime syksynä tuo sali-innostus hieman laantui ja koska olen sellainen ihminen etten halua treenata väkisin, jätin voimatreenit vähemmälle ja keskityin kehonpainotreeniin, mikä sekin on toki tehokasta ja riittävää.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nyt olen kuitenkin aloittanut jälleen nostelemaan puntteja, koska olen halunnut mm. testata Beach Body Vol 2 & Fatburn – ohjelmien treenit läpi käytännössä. Se fiilis kun heität tottumuksesta samat painot tankoon ja sitten se painaakin niin perkeleesti, että hyvä kun saat viisi toistoa tehtyä, entisen kahdentoista sijaan. Ei muuta kuin leuka rintaan ja nöyrästi painoja alaspäin. Takapakki ei tunnu koskaan hyvältä!

Tiedän, että voimatasot palaavat melko nopeasti takaisin, mutta silti tuntuu jotenkin tylsältä tehdä uudelleen työ, minkä on jo joskus kertaalleen tehnyt. Leuanvedotkin tuntuu siltä kuin nostaisi sata kiloista tankkeria ylös ja alas. 😀 No, ehkä tästä taas päästään takaisin raiteille säännöllisellä treenillä. Tiedän, että omaan aika hyvät voimatasot edelleen, mutta harmittaa tietysti se että ne ovat joskus olleet paremmat. Saan kuitenkin jollain kierolla tavalla tästä motivaatiota olla parempi. Saattaa kuulostaa jotenkin omahyväiseltä, mutta yleensä en saa motivaatiota siitä, että kasvattaisin kuntoa, koska tiedän sen olevan jo hyvä. Oma motivaatio tulee enemmänkin siitä olosta mitä treeni saa aikaiseksi niin psyykkisesti kuin fyysisestikin.

Collage_Fotor3

Beach Bodyn toisessa osassa ohjelmat on jaettu neljään erilaiseen salilla tehtävään treeniin ja tein tänään ylävartaloa, tarkemmin sanottuna selkää ja hauista ja täytyy kyllä olla siinä mielessä tyytyväinen ohjelmaan, että treenin lopussa selässä tuntui kunnon väsymystä ja kädet vaan tärisi väsymyksestä. Edellisen ohjelman aiheuttamat lihaskivut tuntuvat vielä muissa lihaksissa, joten huomiseksi saa odotella kokovartalojumia! 🙂 Beach Body – ohjelman treenit ovat siis tyypeille, jotka haluavat salitreenin pientä extraa, hikeä ja kunnon sykettä.

PS. Vaasalaisille jumppakamuille tiedoksi, että ohjaan huomenna illalla kl 17:00 Bodyattack 45 min palosaaren puolella. Joku ehti jo toivoakin että ohjaisin joskus perjantai-iltaisin ja huomenna olisi siis attackia mixattuna versiona. Oon aina silloin tällöin käynyt tuuraamassa perjantaisin ja attack sopii kyllä tuohon päivään, kuin nenä päähän. Kunnon viikonloppu bileet luvassa! 🙂

kuvat: Eve


NO NE PYÖREÄT OLKAPÄÄT

Uusi päivä ja uudet kujeet. Kiitos kaikille, jotka kommentoi eiliseen tekstiin. On päiviä hyviä ja on päiviä huonoja, eilen oli jälkimmäinen potenssiin kymmenen, mutta nyt on jo vähän kirkkaampi mieli. Yleensä kun avautuu hieman, niin saa myös selkoa omiin ajatuksiin. Kirjoittaminen on kyllä todellista terapiaa, vaikkakin sen tekee avoimesti sadoille tuhansille ihmisille. 😀 Oonkin viettänyt tämän aamun hoidellen asioita ja laittaen asioita järjestykseen. Kivi tipahtaa sydämeltä joka kerta, kun saa hommiin hieman järkeä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

vaatteet: Reebok*

Palataanpa sitten takaisin blogin aihepiiriin. Oon viime aikoina alkanut haaveilla pyöreämmistä olkapäistä! Silmää miellyttää ylävartalo, jossa on hieman lihaserottuvuutta ja olkapäissä pyöreyttä. Ajattelin siis ottaa tällaisen kevyen, rennon tavoitteen ja hankkia hieman lisää lihaa yläkroppaan. Jalkojen treenaaminen tai kehittäminen voimatreenillä ei onnistu juuri nyt, joten keskitytään johonkin, mihin pystyn vaikuttaa.

Mulla on oikeassa kädessä vamma, eli kyynerpää ei suoristu enää kunnolla, jonka vuoksi oikea käsi jää aina hieman vähemmälle kuormitukselle. Tämän eron huomaa aika hyvin esimerkiksi yllä olevasta kuvasta. Mielestäni ero ei ole ollut ennen yhtä suuri, joten täytyy alkaa keskittyä asiaan paremmin! 🙂

10965568_10155118987575577_1491647992_n_Fotor_Collage

vuosi sitten

Olkapäitä treenatessa haasteeksi nousee yleensä oikean tuntuman saaminen. Liian suurilla painoilla kuormitus kohdistuu helposti epäkkäisiin, joten treenissä tulee keskittyä kontaktiin ja tekniikkaan. Oikeiden painojen löytyminen on tärkeä juttu, sillä liian kevyillä painoilla taas ei saada riittävää kuormitusta aikaiseksi. Ennen treeniä tulee lämmitellä hyvin, tapaan itse tehdä avaavia liikkeitä kepillä ja mahdollisesti pitkiä sarjoja pienemmillä painoilla, jotta löydän oikean tuntuman. Olkapäät osallistuvat tehokkaasti myös rintaa kuormittavissa liikkeissä, kuten punneruksissa, penkkipunneruksessa jne.

Itse treenin aikana olen saanut paremmat poltteet olkapäihin niin, että painan epäkkäitä/hartioita alaspäin samalla kun työnnän/nostan painoja ylös. Käytän olkapäitä treenatessa hyvin perinteisiä liikkeitä, sillä niillä saan yleensä parhaat tuntumat. Jumpissa taas tulee tehtyä pitkiä sarjoja ja liikeyhdistelmiä, joilla saa olat hyvin hapoille.

Kun treenaan salilla pienempiä lihasryhmiä, kuten käsien lihaksistoa, tapaan tehdä supersarjoja, joiden avulla saa paremmat tuntumat ja väsytyksen aikaiseksi. Supersarjoja ei toki kannata harrastaa jatkuvasti, mutta aina välillä niillä saa kivasti uutta haastetta. Eilen tein kolmen liikkeen sarjoja, eli kolme olkapää-liikettä putkeen, niin suurilla painoilla kuin jaksoin. Jokaista liikettä aina 10-12 kpl ja sitten vaihto seuraavaan. Sarjoja voi tehdä neljästä ylöspäin, riippuen mitä muuta aikoo treenata.

Lemppariliikkeet:

  • pystypunnerus käsipainoilla
  • vipunostot sivuille + variaatiot
  • pystysoutu tangolla
  • punneruksien eri variaatiot
Collage_Fotor

vaatteet: PUMA*

*Intersport Vaasa

kuva 1,3: Riikka


KYYKKÄÄ P*RKELE

Lauantaina kyselin mikä ärsyttää teitä ja nyt voisinkin avautua jostain mistä itse ärsyynnyn aina välillä. Luin taas tuossa viime viikolla jutun, jossa painotettiin, että jos haluat laihtua/kiinteytyä/saada tuloksia tai voittaa lotossa (:D) on ainoa oikea tapa tehdä salitreenejä ja aamuaerobisia. Kyykkää ja käy kävelyllä kello neljä aamuyöllä niin kyllä lähtee! 😀

En ajatellut lähteä pohtimaan miten erilaiset treenimuodot vaikuttavat eri tavoilla, vaan halusin pohtia enemmänkin sitä, että mikä on loppujenlopuksi järkevin ratkaisu, kun haluaa saada muutosta elämään. Voin kertoa, että jos itse alkaisin tehdä kaiken miten kirjoissa ja kaikenmaailman säännöissä lukee, en varmasti jaksaisi sillä tyylillä puolta vuotta pidempään. Alkuun olisin innostunut uudesta jutusta, mutta pidemmän päälle alkaisi puuduttamaan se, että pitää mennä sääntöjen mukaan, eikä sen mukaan mitä haluan tehdä. Jos ajattelen itseäni ja kehitystä niin kaikista parhaat tulokset ovat tulleet, kun olen tehnyt sitä mistä nautin. Oon elänyt kilpa-urheilijan elämää ja saanut mennä niiden sääntöjen mukaan sen verran monta vuotta, että nykyään nautin juuri siitä, että saan päättää ihan itse mitä tekee ja mitä syö. 🙂

fly (1)_Fotor_Collage

Sama juttu pätee myös syömiseen. Aluksi saattaa olla mukava noudattaa tiukkaa ohjetta, mutta en usko että pidemmän päälle kukaan jaksaa sellaista. Nykyään tuntuu niin utopistisilta, että jengi miettii saako syödä tomaattia, kun ohjeissa lukee vain vihreitä vihaneksia. No, kaikkea ei voi, eikä kai tarvitse ymmärtää.

Multa kysytään usein kysymyksiä, että mikä nyt olisi se keino että pääsisi tästä vatsasta eroon ja kun vastaan, että suurimmaksi osaksi avain tuloksiin on se oma ruokavalio, aletaan pohtia että niinhän se on, mutta sitten ei enää saisi syödä tai pitäisi elää todella kurinalaisesti. Uskon, että juuri nämä erilaiset dieetit ja kuurit viestittävät edelleenkin sitä mielikuvaa, että vain kitumalla voi olla terve. Myös se, että näiden jättifirmojen PT:t ja ohjeiden suunnittelijat ovat lähestulkoon aina fitnesslajien parissa kilpailevia, vie heidät entistä kauemmas siitä tavanomaisesta kuntoilijasta.

Tänä päivänä treenaaminen tai sen puute ei voi olla siitä kiinni, ettei tietäisi miten ja mitä voi tehdä. Ohjeita ja ohjelmia on saatavilla niin paljon, että jokainen pääsee ihan varmasti alkuun. Ongelma on ehkä se, että aina tulee jokin kausi kun yksi asia on ylitse muiden ja sitten siinä alkaa itsekin miettiä että oonko tehnyt nyt ihan väärin kaiken kun oon käynyt lenkillä, enkä kyykkäämässä. Voimaharjoittelu on todellakin hyvä asia ja tekee hyvää ihan jokaiselle. Sen ei kuitenkaan tarvitse olla ainoa asia, jota tehdään hampaat irvessä koska #fitness ja #hyväperse. Eri asia on tietysti se, jos vedetään lenkkiä pelkät kalorin kuvat silmissä ja ajatellaan että mitä enemmän kilometrejä tai jumppia, sen parempi. Kaikessa on aina ne ääripäät.

Jos nauttii juoksemisesta, jumppaamisesta tai yogasta, mun mielestä silloin pitää harrastaa niitä. Jos tykkää puurtaa painojen parissa, silloin tekee sitä. Luultavasti myös kehitystä alkaa näkyä, koska a) treenaaminen on säännöllistä sen mielekkyyden vuoksi ja b) treenaaminen on pitkäjänteistä, eikä mene kuukauden innostus-kyllästymis-ryppäissä.

plank

Joku mainitsi, ettei perusta blogeista, joissa korostetaan rasvattomuutta ja laihuutta.  Hän siis koki tämän blogin joskus liian keho- ja ulkonäkökeskeiseksi. Tässä on varmasti perää, mutta se viesti mitä itse haluan antaa, on että on mahdollista elää ihan normaalia elämää, syödä hyvin ja olla silti terve ja sporttinen. Joskus mun tekstit ymmäretään väärin, kuten tämä taannoinen rasvaprosentti-juttu. Kaikesta kuitenkin oppii ja uskon että osaan ilmaista itseäni jatkuvasti vähän paremmin ja paremmin. 🙂

En siis kiellä etteikö kehot ja ulkomuodot kiinnostaisi itseäni. Mielestäni on hyvin mielenkiintoista seurata ja miettiä miten tietyt asiat muovaavat kroppaa, mutta nimenomaan siinä ”tieteellisessä mielessä”. Itse mietin ulkomuotoani nykyään aika vähän, sillä kaikista siisteintä on se mitä hyvinvoivalla keholla pystyy tehdä! Kaikki muu tulee sitten siinä sivussa.

inter

Tällä hetkellä mulla on itsellä fiilis, kun sekä jumpat että salitreenit maistuu. Se miten itse treenaan ei todellakaan mene minkään ohjekirjan mukaan, periaatteessa melkeinpä päinvastoin. Oon kuitenkin aina ollut jollain tavoin kapinoija ja tehnyt asiat omalla tavallani. Olen aina saanut kuulla siitä, tosin nykyään vähemmän. Mielestäni joskus on hyvä hypätä boksin ulkopuolelle ja rikkoa sääntöjä, sillä mitään uutta ei luoda tekemällä asioita kuten on aina tehty.

Suurimmat kiksit saan kuitenkin edelleen jumpista ja siitä hapottavasta ja hikisestä fiiliksestä! On myös ollut kiva huomata, että oon alkanut saada kunnon lihaskivut pakaroihin ihan vaan plyometrisillä harjotteilla ja omilla RPV-tunneilla. Mulla on siis ollut pitkään se ongelma että en saa kontaktia pakaraan, vaan reidet huutaa hoosiannaa, mutta nyt alkaa olemaan jo pidempi kausi kun esim. Bikini bootcampin alakroppapäivän jälkeen on takamus hellänä. Pikkuhiljaa kohti tasapainoista lihastasapainoa!

Urheilun iloa tähän viikkoon! <3


PARAS TAPA NOSTAA TREENIMOTIVAATIO PILVIIN

Täytyy myöntää, että näin lomalla motivaatio treenaamiseen ei ole ollut ihan yhtä huipussaan kuin normaalisti. Yleensä mun ei edes tarvitse sen kummemmin hakea motia mistään, sillä jumppiin on mentävä, huvitti tai ei. Omat salitreenitkin tulee tehtyä, sillä mulla on tasan tarkkaan tietyt ajankohdat, jolloin ne on mahdollista tehdä ja silloinhan ne sitten myös tehdään.

Kun vapaa-aikaa on enemmän, tulee helposti ajateltua että meen sitten vähän myöhemmin, tai teen ensin tämän ja meen sitten…Nyt kolmannella lomaviikolla asiaan on tullut muutos, sillä oon treenannut yhdessä kavereiden kanssa joka päivä. Ollaan sovittu kellonaika, milloin nähdään ja sitten ollaan menty. Miten helppoa! Meikäläinen on normaalisti aika kova nukkumaan myöhään, mutta nyt ollaan lähdetty aina kympin (tää on mulle aikaisin!) aikaan aamusta urheilemaan ja on muuten ollut kivaa. Jos joku kysyisi parasta montivointi kikkaa, sanoisin että sovi treenitreffit kaverin kanssa.

11692997_10155746483160577_1240862862_n_Fotor_Collage

Maanantaina aloitettiin viikko tekemällä rinta-selkä salitreeni. Oltiin Jennin kanssa kahdestaan ja oli muuten hapokasta. Tehtiin pelkkiä supersarjoja lyhyillä palautuksilla ja hyvä puoli oli myös se, että ollaan yhtä vahvoja, joten pystyttiin tehdä kaikki liikkeet samoilla painoilla. 😉 Jossain vaiheessa meinas joku tulla oksutkin suuhun, kun oli niin hapokasta, mutta jälkeenpäin todella hyvä fiilis ja voin kertoa että on ollu vartalon etu- ja takaosa hellänä tän jälkeen! Treenin jälkeen grillailin meille sapuskaa ja saatiin nauttia auringosta loppu päivä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

possun ulkofileetä itsetehdyssä marinadissa

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tiistaina mentiin neljän porukassa tekemään ällöttävän kamala HIIT-treeni, eli juostiin ylämäkivetoja x 15. Treenin olen jakanut aiemmin täällä. Kavereista sai taas pientä extramotivaatiota ja kun treeni oli tehty, oli koko jengi aivan loppu-slut. Hölkkäiltiin meille ja valmistettiin herkullinen palautusateria ja saatiin nauttia auringosta myös tiistaina. Meidän terassille paistaa aamusta iltaan, eikä tuulikaan vaivaa, joten lämpötilat oli todellakin hellelukemissa.

11759554_10155713234945577_1570940922_n

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

luomuliha-riisipasta-herkkusieni-sipuli-tomaattisose-pataa ja raikas salaatti

Tänään startattiin päivä treenaten meidän vanhalla aerobic-kokoonpanolla. Tehtiin Beach Body – haasteestakin tuttu käsitreeni, kolmen liikkeen supereilla. Ollaan kaikki Personal Trainereita, joten oli kiva, kun sai jatkuvaa koutsausta tekniikasta samalla kun teki. Oon niin tottunut treenaamaan aina yksin, joten todellakin virkistävää vaihtelua. Tuli oikeen vanhat aerobic ajat mieleen, kun kuulee jatkuvaa feedbackia siitä kuinka suorittaa. 😀 Loppuun vedettiin vielä vähän bodyattackia, kun salilla oli juuri käynnissä tunti. Ehdittiin just sopivasti 9.biisiin mukaan ja tehtiin pieni sykepiikki loppuun. 😀 Attackin jälkeen harjoiteltiin vielä Bodysteppiä.

Huomenna olisi siis luvassa pieni breikki lomailuun, sillä saatiin Jennin kanssa idea, että voitais käydä ohjaamassa yksi jumppa yhdessä. Ohjataan kl. 17:45 Bodystep atleettisena versiona, joten kaikki Vaasan jumpparit, liittykää ihmeessä mukaan. Tunti on siis Sports gymin puolella.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mun on hirveen vaikee antaa ohjia kenellekkään muulle ja haluan aina itse päättää mitä treenaan, jotta tiedän varmasti mitä saan. Sen vuoksi olenkin kai ohjaaja, enkä jumppari muiden seassa. Oon tavallaan myös aika yksinäinen susi, eli treenaan paljon yksin, tai sitten ohjaan muita. Jonkinlainen kontrollifriikki tän asian suhteen? Nyt kuitenkin huomasin kuinka paljon tsemppiä saa siitä, että tekee yhdessä kavereiden kanssa. On ollut tosi virkistävää nämä muutamat päivät. Ootte kamut tärkeitä, tiedätte keitä olette. 😉