Loma omasta elämästä

Hei! Kuulostaa ehkä hieman hassulta tuo otsikko, mutta viikonloppuna tuli tosiaan otettua pieni breikki kaikesta tavallisesta ja normaalista arjesta. Meillä oli vieraita viikonlopun yli ja olimme itse vieraina aivan täydellisen ihanissa häissä. Tällaisina päivinä sitä saa mukavan välimatkan siihen normaaliin rutiiniin ja päässä pyörii muutkin kuin työ- ja treenijutut. 

image-624x832Kävin vielä lauantaina aamulla ohjaamassa tunnit ja sen jälkeen täydellä teholla juhlakuntoon! Ystäväni Minna teki mulle kivan kampauksen, joten ei tarvinnut murehtia hiustenlaiton kanssa. Lämmin (kuuma!) ilma mahdollisti sen, että pystyi vetää mekon päälle, kengät jalkaan ja menoksi. Päivä onnistui ihan täydellisesti ja tuli juhlittua sunnuntaiaamu seitsemään saakka! 😀 Eilinen olikin sitten hieman väsyneempi päivä jostain kumman syystä, mutta todellakin kaiken sen arvoista kärsiä pienestä väsymyksestä. 

IMG_6597

Spinningiä ohjaamaan! Trikoot vaihtui pyöräilyhousuihin! 😀 Ei pysty vetää pitkiä housuja päälle kun lämpötilat huitelee yli + 25 asteen.

Tänäänkin on vielä ollut pieniä käynnistymisvaikeuksia. Aina kun on ollut jokin juttu mitä on odottanut ja sitten kun se on ohi, on vähän tyhjä olo. Palaaminen arkeen ja rutiineihin voi tuntua hieman tylsältä, mutta eiköhän tämä tästä taas lähde kun tsemppaa tämän maanantain ensin pois alta. 😀

Tämä olisikin viimeinen viikko nykyisillä LesMills-ohjelmilla ja miksauksilla. Ensi viikon maanantaina meillä vaihtuu ohjelma kesä-aikatauluun ja samalla otetaan uudet LM-ohjelmat käyttöön! Kesällä mun omat tunnit jatkuu samaan tyyliin kuin aina ennenkin, ainoa muutos on HIIT-tunnin pois jääminen. Päätettiin jättää se kesäksi pois ja katsotaan syksyllä uudelleen otetaanko vielä ohjelmaan mukaan. 🙂 Itsehän viettelen kesälomaa heinäkuun ajan, joten mun tunneilla tulee olemaan silloin tuurajia. Ihan kiva ottaa kerran vuodessa pieni breikki jumppaamisesta, jolloin se maistuu taas entistä mukavammalta, kun palaa lomilta töihin!

 

 


Why everybody seems so perfect?

Ootko koskaan miettinyt, että se tyttö, jonka elämän ja samalla kropan vaihtaisit koska vaan omaasi, on sisältä maailman tyhjin. Sen poikaystävä pahoinpitelee, eikä se tiedä miten pääsee pois. Se poika, jolla on kaikki maailman rahat ja vaikuttaa maailman makeimmalta tyypiltä, siltä puuttuu ne ystävät joita sulla on, ja joiden takia se antais ne maalliset mammonat mitä se omistaa. Se tyttö, joka vaikuttaa niin vahvalta ja kadehdittavan hyvältä, sillä on syömishäriö, ja se kamppailee joka päivä omasta elämästä, valinnoista ja siitä mitä se pystyy tehdä.

DSC02485

Se iloisin poika sun seurueesta. Se, jonka huumorin ja elämänasenteen tahtoisit. Se miettii itsemurhaa joka päivä. Miten mä sen teen ja kuinka suoritan? kuka edes jää kaipaamaan? Se tyttö,  jolla on mahtava työ, kaikki hyvin ja iloinen ulkokuori. Siltä puuttuu oman elämän pohja, perhe, ja ne, jotka pitää siitä huolta kun se tarvii sitä. Se poika, urheilullisesti hirveen lahjakas, hyvännäköinen nuori. Se, jonka vanhemmat on alkoholisteja, minkä vuoksi se itkee joka ilta, eikä tiedä mitä tekis. Se kaunis tyttö, jolla on kaikki hyvin, joka haluis perheen ja lapsen, mutta ei vaan voi saada sitä geenien vuoksi.

DSC02480_Fotor_Collage

Se poika, joka on niin hyvännäköinen, pelaa ammattitasolla ja sillä on se mallityttöystäväkin. Se on masentunut niin pahasti, ettei välillä pysty nousta edes sängystä. Just se, joka on niin kauheen usein kipeenäkin. Se tyttö, joka ei ikinä oo surullinen, sillä on täydelliset geenit, kroppa ja elämäkin rullaa aina ilman ongelmia. Se, jonka rakkaimmalla ihmisellä on syöpä, eikä se tiedä miten helpottais sen matkaa kuolemaan asti. 

Se poika, joka pitää hauskaa joka viikonloppu, joka on aina hyvällä päällä ja haluaa juhlia. Se, jolla on niin kovat morkkikset joka illan jälkeen. Se, joka hukuttaa surun kaikkeen siihen iloon. Se tyttö, joka on aina niin hyvä kaikessa, se joka sai koulussa aina ne kympit. Se on niin epävarma itsestään, että se viettää joka aamu 3 tuntia peilin edes miettien mitä se kehtaa pukea, koska se on niin ruma.


Miten valita oikea tieto koskien treeniä ja ravintoa?

Heippa! On muuten taas upea keli, nyt vaan peukut pystyyn, että saatais nauttia tästä lämmöstä vähän pidempäänkin. Tänään mulla on onneksi hieman rennompi päivä, ainoastaan kolme ohjausta (body, spinning,bodypump). Manailinkin eilen Evelle, että onko mulla oikeesti liikaa tekemistä vai oonko vaan helkutin huono delegoimaan ja suunnittelemaan aikatauluni, sillä tuntuu, että on jatkuvasti kiire ja aina jotain tekemistä mitä pitää muistaa tai hoitaa. Noh, onneksi mulla on kesäloma heinäkuussa, siihen ei ole enää pitkä! 😀 

DSC02509

Monet ihmiset ovat nykypäivänä melko sekaisin kaikesta ravintoon ja treenin liittyvästä informaatiotulvasta, mitä joka puolelta syötetään. Joku sanoo sitä ja toinen toista. On paljon blogeja ja instagram-tilejä, jotka jakavat ohjeita. Joskus nämä ohjeet menevät aivan ristiin. Ei ole olemassa vain yhtä ainoaa oikeaa tapaa ja ehkä tämä on osasyynä siihen, miksi ollaan niin pihalla aina välillä. Tietenkin on myös sivustoja tai tilejä, joissa ohjeet ovat aivan tuulesta temmattuja, mutta kokisin että nykypäivänä on myös paljon hyvää tietoa tarjolla. 

Mitä sitten tulisi uskoa? Kannattaa aina miettiä niitä omia tavoitteita. Jos haluat olla erittäin lihaksikas muskelimimmi, en ehkä lähtisi ottamaan neuvoja maratoonarin treenivinkeistä. Okei, tämä oli aika kärjistetty esimerkki, mutta ehkä ymmärätte mitä yritän hakea. Monet ihmiset ja asiantuntijat ”elävät kuten opettavat”, joten heidän tyylinsä näkyy aika selkeästi heidän omasta vartalosta. Minä ottaisin mieluiten neuvoja vastaan sellaiselta, jonka vartalo on sellainen jollaisen itse tahtoisin. Toki minäkin osaisin tehdä ohjelman, jolla saa suuren lihaksikkaan kropan, mutta ehkä joku joka on vaikka kisannut fitneksessä ja kasvannut kehoa kunnolla, tietää mitä se vaatii ja osaisi opastaa tällaisessa tavoitteessa parhaiten. 

Joku peikko siellä kivien välissä :D

Joku peikko siellä kivien välissä 😀

Tässä yksi vinkki miten lähteä erottelemaan tietotulvaan aiheuttamaa ylikuormitusta. Usko niitä, jotka ovat lähellä sitä tyyliä mitä sinäkin tahtoisit olla! Itse koen, että osaan valmentaa parhaiten naisia, jotka haluavat olla timmejä, sporttisia sekä ovat kiinnostuneita oppimaan elää terveellisesti. Nyt kun on niin paljon fitnekseen ja lihastenkasvatukseen erikoistuneita nettiohjelmia ja valmentajia, olen miettinyt, että voisin itse erikoistua yhden hieman erilaisen vartalotyypin valmentajaksi. Vartalotyypin, joka olisi timmi, mutta kuitenkin melko siro ja urheilullinen! 🙂 (Tavallisen tallaajan bikini body – PT?!) 😀 

Toki teen suunnitelmia myös muita tavoitteita tukemaan, kirjoistahan kaikki tieto loppujenlopuksi luetaan, vaikka itse koenkin että kokemus on aina paljon parempi tapa oppia kuin luettu tieto.

Millaisia ajatuksia tämä herättää?


Kuulumisia, ravintojuttuja sekä ruokakuvia

Moi! Eilen ja tänään ja varmaan koko loppuviikon saan olla menossa aamusta iltaan, tekemistä on riittänyt ja riittäisi edelleen, sillä olisi pari rastia mitä täytyy hoitaa vielä ennen töihin lähtöä. Kirjoittelen heti aamusta, sillä pääsen koneen ääreen seuraavan kerran vasta illalla jumppien jälkeen. 

Keskiviikko starttasi jumppailemalla Bodyattackia sekä Corea. Hikisen treenin jälkeen syöksyinkin suoraan auringonottoon muutamaksi tunniksi! Kävin jopa uimassa ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Talviturkki on heitetty erittäin hyiseen meriveteen. Ilta meni töissä, jumppien ja PT-asiakkaiden parissa.

DSC02515Tänään mulla on ohjelmassa normaalien puuhien lisäksi kaikkea hauskaa, sillä Iltalehden kuvaaja tulee nappaamaan meitsistä hieman kuvia aamupäivällä. Heti kuvien oton jälkeen menen laitattamaan ripsienpidennykset! Ehkä vähän väärässä järjestyksessä nämä agendat, mutta eiköhän me saada hyvät kuvat omilla ripsillä myös. Mulla on ollut pidennykset ripsissä joskus vuosia sitten, ja nyt tuli hyvä mahdollisuus laitattaa uusiksi, sopivasti kesän kynnyksellä! Muutenkin tässä on kaikenlaista kivaa juttua tuloillaan. Bloggaajan elämä on välillä aika jännää! 😉

IMG_6545

En ole hetkeen jaellut mun ruokakuvia ja ajattelinkin näyttää kuvien muodossa, että mitäs kaikkea sitä on viime aikoina syöty. Keitin eilen ensimmäiset uudet perunat ja voi juku ne onkin hyviä. Keitin kilon perunoita, ja kun olin syönyt, huomasin että enää puolet on jäljellä?! Vetäsin siis 500 g perunaa? Voi morjens. 😀 Tähän väliin voisin sanoa, että älkää tehkö kuten mä teen, tehkää kuten mä sanon! Siinä kyljessä meni myös 200 g lehtipihviä ja 300 g parsaa (+ kirnuvoita). Ainakin ruokahalu on tallella.

DSC02523 DSC02522Nämä menee nyt ihan sekavassa järjestyksessä, mutta menköön. Eilisen aurinkokylvyn jälkeen söin myöhäiseksi lounaaksi savulohta, uunissa paistettua bataattia, keitettyjä luomuporkkanoita ja salaattia..

DSC02521 DSC02520 DSC02519Loput kuvat ovat viime päiviltä. Kaikissa annoksissa toistuu se tuttu sama kaava, hiilari, proteiini ja vihannekset!

Iso läjä salaattia, kanaa, herkkusieniä, parsaa sekä bataattia ja perunaa. Voiko enää sekavampaa olla? Piti vaihtaa suurempaan lautaseen, kun ruuat ei mahtuneet tavalliselle lautaselle. 😀

DSC02333 DSC02332

Lehtipihvejä, vihanneksia, bataattia ja perunaa..Huomaatte varmasti, että pidän mausteista? DSC02326 DSC02325

Jauhelihaa, riisiä, kukkakaalia, parsaa, pinaattia, kurkkua ja tomaattia… namii!DSC02324 DSC02323Sellaista ruokaa on syöty viime aikoina. Kesän tullen alan tekemään enemmän salaatteja, sillä lämpöisellä ilmalla maistuu paremmin raikkaat ruuat. 

Nyt alan pilkkoa vielä vihersmoothien aineksia valmiiksi erästä juttua varten! 🙂

Mukavaa torstaita! 


Kaunis rusketus luonnollisella aurinkosuojalla

Tänään paistaa jälleen kivasti ja sääennuste lupailee aurinkoisia kelejä koko loppuviikolle. Itse ajattelin heittäytyä auringon alle hetkeksi, heti mun aamupäiväjumppien jälkeen. Aurinko antaa energiaa ja sen säteistä saa luonnolista D-vitamiinia, joka vaikuttaa positiivisesti mielialaan. Auringosta voi kuitenkin aiheutua myös haittaa ja niistä tutuimpia ovat ihosyövät, ihon vanheminen (rypyt), pigmenttiläiskät, aurinkoihottuma ja silmäongelmat. Ihoa ei siis missään nimessä saisi päästä palamaan, sillä jo yksi palaminen aiheuttaa soluvaurioita syvemmällä ihossa. Palaminen on näkyvä osoitus siitä, että UV-säteilyn aiheuttamat soluvauriot ovat ylittäneet ihon sietokyvyn. Joskus ajatellaan, että kun on kerran palanut, kestää paremmin aurinkoa. Oikeastaan siinä käy päinvastoin. Aikaisemmin saadut suuret UV-annokset ja ihon toistuva palaminen lisäävät riskiä sairastua ihosyöpään myöhemmin. Muistetaan siis käyttää aurinkosuojaa ja myös silmät tulisi suojata aurinkolaseilla!

DSC02417

Nykyään ollaan hyvin tietoisia siitä mitä laitetaan suusta alas. Monet välttävät ravinnossa olevia lisäaineita, mutta oletteko miettineet kuinka paljon erilaisia kemikaaleja on hiusten -ja ihonhoitotuotteissa?  Tavalliset aurinkovoiteet sisältävät yleensa paljon erilaisia kemikaaleja ja lisä-aineita. Tähän löytyy myös luonnolinen vaihtoehto – kookosöljy sekä kaakakovoi.

DSC02518Kookosöljy on jo monille tuttu juttu ravitsemuspuolelta, mutta sitä voi tosiaan käyttää ihovoiteena tai aurinkosuojana. Kaakaovoi toimii kookosöljyn tavoin, molemmissa suojakerroin on noin 3, eli tuotetta tulee lisätä useamman kerran, jos oleilee pitkään auringossa.

Meitsi ottaa nyt opiksi maanantaisen mokan ja heitän kunnon kreemit päälle, ennen aurinkoon astumista! Tänään testaan kookosöljyn ja seuraavana tuon kaakaovoin. 

Aurinkoista päivää kaikille! 🙂

aamuaino