Minäkin katsoin tietysti Muodonmuutoksia -dokumentin viime viikon maanantaina ja ajattelin ensin, etten laita lusikkaani tähän soppaan, koska niin moni on jo ottanut kantaa kyseiseen ilmiöön, mutta koska tästä toivottiin ajatuksia, niin pistetääpä hieman koostetta, mitä itse ajattelen kaikesta tästä. Dokumentissa seurataan siis neljän bikinifitness-kilpailuun valmistautuvan naisen elämää kisoja edeltävältä kaudelta sekä itse kisasta. En tiedä olenko paras ihminen ottamaan kantaa tällaisiin asioihin, sillä suhtaudun aika neutraalisti kaikenlaisiin ilmiöihin ja pyrin ajattelemaan kaikkea aina monesta eri näkökulmasta, mikä siis tarkoittaa, että tämä teksti ei luultavasti provosoi ketään millään tavoin. 😉
Ihan ensimmäisenä asia, mitä monet ihmiset eivät edelleenkään tajua, on se että mitä mediassa näkyy, ei kaikki ole todellakaan aina tai edes lähelle sitä miltä se näyttää. TV-ohjelmissa, etenkin tositeevee tyyppisissä seteissä, leikkauksilla pystytään antamaan ihmisistä haluttu kuva. Yleensä jokaisella henkilöllä on tietynlainen rooli, mikä saattaa olla ihan päinvastainen kuin totuus. Materiaalia kuvataan niin paljon, että lopputulos saadaan juuri sellaiseksi kuin ohjelman tekijät haluavat. Sehän on paljon viihdyttävämpää, kun on draamaa ja provosoivia ajatuksia. Uskon, että monen julkisuuden henkilön julkisuuskuva poikkeaa loppupeleissä aika paljon siitä mitä todellisuus on.
Myös tässä dokumentissä oli selkeästi punainen lanka, jota dokkarin tekijä oli halunnut tuoda ilmi. Haluttiin näyttää kuinka rankka laji fitness ja esimerkiksi diettaaminen on. Dokumentissa esiintyvät henkilöt olivat aika apaattisia, jopa surumielisiä ja kyyneleiltäkään ei vältytty. Tämä taas loi kuvan siitä, että kisadieetti on pelkkää kärsimystä, nälkää, jopa sairaalloista laihduttamista karvankasvuineen. Mielestäni kilpailemista tai diettaamista ei oikein voi lokeroida yhteen laatikkoon, sillä toteutustapoja on yhtä paljon kuin kilpailijoitakin. Uskon, että tässä vuosien saatossa homma on saattanut mennä jopa hieman järkevämpään suuntaan, mutta tiedän silti, että edelleen on paljon niitä jotka lähtevät kilpailemaan liian aikaisin ja treenikalenteri koostuu lähinnä aerobisen veivaamisesta ja tuhannen kalorin ruokamääristä.
Koska treenaan paljon ja syön miten syön, on lähinnä sääntö kuin poikkeus, että multa kysytään usein, että oonko menossa kilpailemaan. Fitness on edelleen aika pinnalla ja on mielestäni jotenkin outo ajatustapa, että jos haluaa olla hyvässä kunnossa, tarkoittaa se että pitäisi kilpailla omalla kehollaan. En tiedä mikä siinä on, mutta en ole koskaan syttynyt tähän lajiin millään tavoin. Lavaesiintyminen ja se kaikki ulkoinen valmistelu (meikit, bikinit, keimailu jne) ei vaan mun mielestä kuulu urheiluun ja jotenkin se kaikki aiheuttaa enemmänkin myötähäpeää kuin ihastelua. Kisakireen kropan eteen täytyy toki tehdä paljon töitä ja en väitä etteikö kisakunnossa oleva kroppa olisi mun silmään hyvännäköinen, koen vaan itse että hyvässä kunnossa olemiseen ei tarvitse olla välttämättä kilpailija. Lisäksi olen kilpaurheillut koko lapsuuteni ja nuoruuteni, joten koen että olen saanut elää sen vaiheen läpi ja tällä hetkellä en kaipaa sellaista arkea, missä kaikki focus on jossain tietyssä päivämäärässä.
Koska fitness on niin pinnalla nyt, jopa negatiivisessa mielessä kaiken sen kurinalaisuuden vuoksi niin monesti unohdetaan että kaikki kilpaurheilu vaatii kuitenkin loppupeleissä kurinalaista elämää ja on paljon muitakin lajeja, joissa ruokavalio on ”rajoitettu” ja painoa pudotetaan runsaastikin kilpailua varten tai jopa pidetään keho hyvin tiukassa kunnossa jatkuvasti. Fitness keskittyy niin tiukasti vain tähän puoleen, jonka takia siitä on tehty tällainen ”silmätikku”, etenkin mediassa.
Dokkarista vielä sen verran, että toki mullakin nousi hiema karvat pystyyn tietyistä jutuista, esimerkiksi kun ohjelmassa jopa painotettiin sitä kuinka bikini fitness – vartalo on tyyliin kaikkien naisten ja miesten unelmavartalo. Yleistäminen on aina turhaa, sillä maailmasta tuskin löytyy yhtä unelmavartaloa kaikkien mieleen. Kauneus ja ihanteet ovat sellainen asia mikä jokaisella on ja se jokaiselle sallittakoon. Mielestäni mielipiteistä riiteleminen on muutenkin ehkä yksi turhin asia ikinä, sillä näistä asioista ei koskaan päästä yksimieliseen lopputulokseen!
Sellaisia ajatuksia tähän maanantaiaamuun. Täällä on vietelty vappua hieman rauhallisemmissa merkeissä tänä vuonna. Viikonloppu on ollut aika treenipainotteinen höystettynä hyvällä safkalla ja lepäilyllä. Nyt kun tuo aurinkokin päätti näyttäytyä, ajattelin heittää lenkkarit jalkaan ja lähteä pienelle happihyppelylle mäkivetojen pariin! 😀
Mun ruoka- ja treenipainotteisia touhuja voi seurata myös instagramista: ainorouhiainen sekä snapchatista: ainopaino.
Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.
