THE STRUGGLE IS PART OF THE STORY

Viimeisin vuosi on ollut elämäni rankinta, mutta samalla opettavaisinta aikaa. Rankka ei ole aina suoranaisesti synonyymi huonolle, vaikka toki niitä huonoja juttujakin on ollut enemmän kuin tarpeeksi. Viime kesänä mun elämässä muuttui jotain ja aloin kyseenalaistaa kaikkea ja miettiä mitä oikeesti haluan. Jos oon ihan rehellinen, en oikeestaan tiedä vastausta vieläkään ja välillä mietin, että mitä tässä on oikeesti tapahtunut ja oonko tehnyt liian isoja virheitä vai elämäni parhaita päätöksiä. Tässä on siis eletty jonkinlaista vaihetta, jota on hyvin haastavaa kuvailla kirjoittamalla lyhyesti.

Mä oon todella kova analysoimaan kaikkea. Analysoin sitä mitä on tapahtunut, sitä mitä ei ole tapahtunut (:D), omaa käytöstä, muiden käytöstä jne jne. Tällainen jatkuva ajatustyö saattaa olla välillä todella raskasta. Haluaisin välillä vain painaa aivot off-asentoon ja olla ajattelematta yhtään mitään. Jos elämäni oli vielä vuosi sitten hyvin tasapainoista ja tasaista, niin nykyään vuoristorataa on ollut vähän liikaakin. Vuoden alussa päätin, että alan oikeasti keskittyä vain asioihin, jotka ovat itselle tärkeitä ja se on ollut yksi parhaita päätöksiä. Mun pää olisi varmaan hajonnut jo, jos mulla ei olisi ollut töitä ja treenejä, joihin keskittyä.

En tiedä missä pilvilinnoissa oon elänyt viimeiset vuodet, mutta viime aikoina oon oppinut, että on olemassa hyvin paljon erilaisia ihmisiä. Vaikka sitä ei tahtoisi uskoa, niin on myös niitä itsekkäitä ihmisiä, jotka eivät välitä kuin omasta hyvinvoinnistaan. Olen ollut liiankin naiivi ja uskonut aina vaan hyvää ihmisistä, mikä ei välttämättä ole aina järkevintä. Tiedän olevani tavallaan liian kiltti, mutta silti oon päättänyt että vaikka mitä tapahtuu, pyrin aina ajattelemaan asioista ja ihmisistä positiivisesti, kunnes toisin todistetaan. Koskaan ei voi tietää, mikä tarina sen ihmisen takaa löytyy. Meillä on kaikilla ne omat ongelmat, jotka saattavat heijastua oudollakin käytöksellä toisia ihmisiä kohtaan.

Tästä tekstistä huolimatta, oon tällä hetkellä ihan onnellinen. Välillä vaan (ainakin mulla) on päiviä tai kausia, kun tuntuu että kaikki on niin hemmetin vaikeeta. The struggle is part of the story ja niin edelleen.. Kirjoittaminen on toiminut mulle aina terapiana selvittää omia ajatuksia ja saattaa olla, että huomenna on taas ihan erilainen fiilis kaikkeen, mutta tänään oon taas miettinyt että olis ihan hirveen kiva jos välillä elämä ei vetäis mattoo jalkojen alta just sillon kun tuntuu, että kaikki alkaa mennä taas hyvin. Mun omat fiilikset heijastuvat muutenkin aina tosi vahvasti bloggaamiseen ja on tosi haastavaa saada mitään järkevää tekstiä aikaiseksi, jos omassa päässä myrskyää. 😀

Tiedän, tai vähintäänkin toivon, että jossain vaiheessa kaikki kirkastuu ja sitä tajuaa, miksi on tapahtunut mitä on tapahtunut. Siltikin välillä tulee epätoivoinen olo, että eikö tää ikinä muutu. Onko ruudun takana muita, jotka miettii samanlaisia asioita?

Mun ruoka- ja treenipainotteisia touhuja voi seurata myös instagramista: ainorouhiainen sekä snapchatista: ainopaino.

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.