FITNESS- JA RAVINTOTRENDIT 70-LUVULTA TÄHÄN PÄIVÄÄN

Hittidieetit ja fitness-trendit tulevat ja menevät! Jälkeenpäin onkin mukavaa naureskella milloin millekkin trendille, mutta yllättävän usein nämnä trendit palaavat aina uudelleen, hieman uudistetussa muodossa. Tiesitkö, että nykypäivän hitti, eli ketogeeninen ruokavalio keksittiin jo 1970-luvulla? Kyseessä on siis Lääketieteen tohtori Robert Atkinsin kehittämä ruokavalio, jota pidetään myös karppauksen esi-isänä. Vuonna 1972 julkaistu dieettikirja myi yli 10 miljoonaa kappaletta!

”heroin chic” oli 90-luvun ihanne kroppa

1970 – luvulla villitsi siis Atkinsin dieetti, jossa syödään ainoastaan proteiineja ja rasvoja ja jätetään hiilihydraatit minimiin. Atkinsin dieetti aloitetaan kahden viikon mittaisella induktiolla, jossa hiilihydraatteja syödään alle 20 grammaa päivässä ja tavoitellaan ketoositilaa. Sen jälkeen hiilihydraattimäärää nostetaan vaiheittain, kunnes löydetään sopiva ylläpitotaso. Proteiineja ja rasvoja syödään sen verran kuin kylläisyyden saavuttamiseksi tarvitsee. Tuohon aikaan tämä tarkoitti monien kohdalla pekonin, kanamunien ja lihan suurta kulutusta.

1970- luvulla Suomeen rantautui monille tuttu Painonvartijat. Kyseinen konsepti perustui pisteiden laskentaan, eli eri ruuilla oli pistearvo ja päivän aikana piti pysyä tietyssä pistemäärässä. Painonvartijat toimi myös ryhminä, jotka kokoontuvat kerran viikossa järjestön kouluttaman ohjaajan johdolla tapaamisiin. Itse muistan äitini olleen painonvartijoissa 90-luvulla ja itsekin tutkin noita pistetaulukoita jo silloin! :D

70-luvulla ihannoitiin hoikkaa vartaloa, joten liikuntatrendeinä nousivat pintaan lenkkeily ja erilaiset härvelit, kuten hierova vyö, tasapainolauta, jonka päällä keinuteltiin edes ja takas, laihduttavat asut ja vyöt sekä kuntopyöriä muistuttavat monitoimilaitteet.

1980 – luvulla ruokavalion osalta siirryttiin vähärasvaisuuden ihannointiin. Terveellinen ruokavalio oli yhtä kuin vähärasvainen ruokavalio. Esimerkiksi Valio toi ensimmäiset kevyt-tuotteet markkinoille jo 70 – luvulla, mutta 80-luvulla tuotteiden määrä laajeni ja kiinnostus niitä kohtaan alkoi kasvaa. Kevyempien tuotteiden kysyntä oli selkeää, mistä johtuen Valiolla oli 80-luvun puolivälissä oma tuotesarja kevyt-tuotteita. Lähes jokaisessa tuoteryhmässä alkoi olla oma kevyt-tuotteensa, sillä kuluttajakysyntä oli suurta. Myös uusia jugurtteja ja viilien makuja tuotiin markkinoille runsaasti 80 – luvulla!

80-luvun kroppaihanne muuttui laihasta hieman bodatummaksi! Miehet alkoivat näyttää enemmän ja enemmän kehonrakentajilta löysissä salihousuissaan, naiset taas edelleen kapoisia ja monesti vartaloltaan V-mallisia. Salihousut, vyölaukut, jumppapuvut (korkealle leikatut sellaiset) ja värikkäät kokonaisuudet olivat in. Vaikka miehet olivat lihaksikkaita, suurin osa naisista treenasi edelleen pikkuruisilla lisäpainolla pitkiä sarjoja hoikkuutta tavoitellen.

Muita hittilajeja olivat mm. lisääntynyt juoksuharrastus, sillä mm. ensimmäinen Helsinki City Marathon järjestettiin 1981, juoksun lisäksi 1980-luvulla kaikki halusivat käyrätankoisen pyörän. Aerobic-alkoi nostaa päätään 80-luvulla, josta päästäänkin seuraavaan kohtaan!

1990-luvulla keveys sai rinnalleen terveysvaikutukset ja uusia terveystuotteita alkoi tulla markkinoille. Silti kevyiden ruokien trendi näkyi edelleen esimerkiksi vähärasvaisten juustojen suosion nousuna. Myös Zone-dieetti oli tuohon aikaan suosittua. Kyseisessä dieetissä syödään 30 prosenttia proteiinia, 30 prosenttia rasvaa ja 40 prosenttia hiilihydraatteja. Erityisesti sokeria tulee välttää. Myöskään leipä, peruna, pasta tai riisi eivät saa olla ruokavalion perustana. 1990-luku oli Ruukkuyrittien, ksylitolipurkan, juustokakkujen ja tex mexin vuosikymmen. Tuohon aikaan kotiruokaa syötiin edelleen paljon ja esimerkiksi kasvisruokavaihtoehotja ei juurikaan löytynyt ravintoloiden menuista!

Ysärillä aerobic ja esimerkiksi spinning nousivat suosioon. Alaspäin levenevät jazzhousut, napapaidat ja adidas näkyivät treenipukeutumisessa. 90-luvulla siis aerobicattiin, tehtiin Cindy Crawfordin jumppavideoita, rullaluisteltiin ja ostettiin ostos-tv:n höpöhöpö laitteita, jotka lupasivat kuun taivaalta.

Kuka muistaa Thighmasterin tai Abtronicin, eli vyön, joka antaa pieniä sähköiskuja aktivoidakseen vatsalihaksia? Oli laihduttavat housut ja Orbitrek-crosstrainer, joiden avulla päästiin siihen ihanne kondikseen, joka oli solakka, mutta lihaksettoman näköinen.  Myös heroin chicistä tuli trendikästä. Olivathan mallit aikaisemminkin olleet hoikkia, mutta tämä trendi veti hoikkuuden ihannoinnin äärimmilleen (postauksen ylin kuva)

2000 – luvulla proteiini alkoi kiinnostaa enemmän, oli PH-dieettiä ja GI-dieettiä, mutta 2000-luvun kovin buumi oli karppaus,  jolloin esimerkiksi Antti Heikkilä julkaisi useita kirjoja tästä ruokavaliosta. Karppausinfo levisi nopeasti internetin kautta, ja jo vuonna 2007 tarjolla oli maksullisia karppaukseen keskittyviä painonhallintapalveluja. Karppaus on siis vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta yleisesti käytetty nimi. Nimi on alunperin peräisin sanasta low carb. Vähähiilihydraattisessa ruokavaliossa vähennetään tai jätetään pois kaikkein tärkkelys- ja sokeripitoisimmat ruoat. Ne korvataan kasviksilla ja rasvoilla

2000 -luvulla myös kolesterolia alentavat levitteet keksittiin ja muutenkin terveysvaikutteiset tuotteet alkoivat menestyä paremmin ja paremmin! Lisäravinteita alettiin käyttää enemmän ja niitä alkoi tippua markkinoille enemmän ja enemmän.

Mitä vartaloihanteeseen tulee, 2000-luvulle siirryttäessä treenin painopiste siirtyi alemmas eli peppubuumi alkoi nostaa päätään. Jos ennen ihannoitiin todella kapeaa vartaloa, nyt piti olla hoikka, mutta muodokas. 2000-luvun terveystietoinen nainen oli solakka ja terve. Hän omisti lenkkikengät tai kuntosalin jäsenyyden. Itsekin tähän aikaan jo aktiivisesti treenanneena kävin paljon lenkillä, ryhmäliikunnassa ja myös salilla. Muistan kuinka joskus 2007-2008 juoksutrikoista tuli pop, niitä käytettiin kaikissa treeneissä ja aiemmin käytössä olleet matalavyötäröiset jazz-pöksyt jäivät kaapin perukoille makaamaan. 

vuodelta 2005, ennen tiukkojen treenitrikoiden rantautumista!

2010 – luvulla tuli maitorahkabuumi, hyvät rasvat, superfoodit, fitnessbuumi, hiitit, crossfit ja toiminnallinen treeni! Kaikki missä luki proteiinipitoinen oli jees! :D

Mitä lähempänä ollaan vuotta 2020, sitä armollisempaa meininki on, hyvinvointi ja tasapaino on pop ja erilaiset pikadieetit ja systeemit alkaa olla jo so last season. Kasvisruokavalio, gluteeniton ja maidoton ruokavalio ovat olleet tämän aikakauden suosikkeja, unohtamatta tällä hetkellä vallitsevaa ketogeenistä ruokavaliota sekä pätkäpaastoa.

Naiset treenaavat kovaa, eivätkä pelkää hankkia lihaksia, peppu on edelleen pop ja fitness – ja kehonrakennus ovat suosiossa. Jos ennen piti olla vain laiha, nykyään pitäisi olla lihaksikas, mutta vähärasvainen, mehevällä perämisellä varustettuna. Lantionnostosta eli hipthrustista tuli ehkä kaikkien aikojen suosituin treeniliike.

Kehopositiivisuus ja erilaiset kehot ovat nykyään paljon hyväksytympiä kuin ennen. Erilaisuus ja inhimillisyys ovat nosteessa. Twerkkaus, tankotanssi ja muut tanssin muodot ovat nykypäivänä ihan tavanomaisia harrastuksia. Jooga ja muut kehonhuolto harjoitteet lisääntyvät jatkuvasti. Viime vuosina nettivalmennuksien suosio on ollut nousussa, nykyään on helppo ostaa edullisesti treeniohjelmia ja ravinto-ohjelmia netin välityksellä!

Onko veikkauksia mitä seuraava vuosikymmen tuo tälle rintamalle?

instagram: ainorouhiainen 

Facebook


MIKSI EN KILPAILE FITNEKSESSÄ

Ei ole yksi eikä kaksi kertaa kun multa on kysytty oonko menossa kisaamaan fitnekseen. Välillä tuntuu, että jos treenaat paljon ja elät terveellisesti niin on jotenkin oletus, että oot menossa kisaamaan. :D Melkeinpä aina jos tutustun uuteen ihmiseen ja tulee ilmi mun ammatti/harrastukset, on seuraava kysymys ootko kisannut / menossa kisaamaan. Mulle on jotenkin aina ollut hyvin päivänselvä asia, että en todellakaan ole menossa. :D Myönnän, että kilpaileminen sopisi mun profiiliin sekä elämäntyyliin ja onhan nykyään joka toisen treeniaiheisen somevaikuttajan instagram varusteltu ii äf bee bee kirjaimilla.

Tämän postauksen tarkoitus ei ole lytätä kyseistä lajia, eikä sen harrastajia, sillä jokainen tehköön sitä mistä tykkää ja mikä on itselle tärkeää. Arvostan lajin harrastajia, sillä uskon, että lavalle nouseminen vaatii aina ”ihan kivasti” duunia ja päämäärätietoisuutta, esimerkiksi dieetin osilta. Paljon on puhuttu siitä onko laji urheilua vai ei ja itse oon sitä mieltä, että treenaaminen on tietysti urheilua siinä missä kaikki muutkin lajit, mutta tämä laji tekee poikkeuksen siinä, että kuka tahansa voi alkaa kutsua itseään kilpaurheilijaksi milloin tahansa. Ostat vaan lisenssin ja aloitat kisaamisen vailla vuosien työtä, kuten esimerkiksi muissa urheilulajeissa.

Toinen asia on toki se, miten siellä stagella pärjää vuoden treenitaustalla, mutta ehkä saitte pointista kiinni. Jos mietitään, että tyyppi joka ei ole koskaan harrastanut telinevoimistelua, päättääkin aloittaa kilpaurheilemisen sen parissa ja lyö lukkoon kisat ensi syksylle. Ei taitaisi tulla touhusta mitään muuta kuin sairaalakeikka. Hyvänä puolena tässä on toki se, että myös aikuisiällä pystyy kilpailemaan ja panostamaan lajiin, vaikka ei olisi aikaisemmin harrastanut mitään urheilua. Harrastukset ovat aina hyvä asia ja jos löytää oman intohimonsa vasta vanhempana, niin mikäs siinä!

Itse oon kilpaurheillut lapsesta aikuisiälle saakka. Urheilu ja kilpaileminen eri lajien parissa on aina määrittänyt ja rytmittänyt mun elämää, niin hyvässä kuin pahassa. En vaihtaisi noita muistoja mistään hinnasta, mutta kun 2010 vedin aerobic tennarit naulaan, olin samalla helpottunut siitä, että nyt olisi mahdollisuus elää vapaammin. Vaikka tykkään elää rutiinien mukana ja edelleenkin elän jonkun silmään ”kurinalaisesti”, mulla on kuitenkin se tieto, että oon vapaa tekemään mitä haluan, eikä 3 kk:n päässä odottavat kisat määritä kaikkea mitä teen.

En siis kaipaa elämääni sellaisia tavoitteita, että mun pitäisi päästä kilpailemaan enää. Lisäksi mä tykkään treenata suorituskyky edellä, eli vaikka myös ulkomuoto ja sen muokkaaminen on mielenkiintoista ja motivoivaa, niin silti mulle on tärkeämpää se, millaisen fiiliksen saan treenistä tai kuinka onnistun nostamaan isompia painoja tai tehdä uusia temppuja. Jos koko treenisuunnitelma menisi vain kehonmuokkaamisen näkökulmasta, en usko että se olisi mun juttu!

Viimeisenä syynä on myös kisadieetin äärimmäisyyksiin vienti. On toki upeaa nähdä millaiseen se oma keho parhaimmillaan (vai pahimmillaan?) venyy, mutta kuten tiedämme, homma on aika kaukana terveellisyydestä. Mulle on tärkeämpää olla mielummin sellaisessa ok kunnossa jatkuvasti (tai ainakin yrittää olla :D). Jos tää fitnessboomi olisi pamahtanut päälle vaikka 5 vuotta aiemmin, kun kilpailin vielä aerobicissa, olisi voinut olla suurempi mahdollisuus että olisin innostunut fitneksestä, mutta ehkä ihan hyvä että näin ei käynyt. Oon sen verran ääripäinen tyyppi, että olisin varmaan ollut just niitä ekoja joille olis iskenyt jokin metabolic damage – tyyppinen riesa. :D

Sellaisia ajatuksia lauantaihin! Täällä on tälläkin kertaa startattu päivä polkemalla tehokkaasti 45 minuutin spinning ja muuten päivä on mennyt siivoillessa, kaupassakäydessä ja sellaisia asioita hoidellessa, joita ei ole viikolla ehtinyt! En käsitä tätä kaupassakäyntirumbaa, kun tuntuu siltä että aina on ruuat lopussa, vaikka käyn harva se päivä shoppailemassa. :D Nyt olis kuitenkin kaapit täytetty ja toivotaan että pärjätään edes pari päivää näillä. Ei oo helppoa kun on kaksi paljon kuluttavaa samassa taloudessa.

Mukavaa viikonloppua!

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.


EN MÄ VOI KU ON TREENIT…

En pääse leffaan, kun pitää mennä jumppaan..

En voi tulla syömään, kun mulla on tää dieetti..

Valitettavasti en pääse juhliin, kun mulla on aamulla treenit..

Oon menossa salille niin en voi tulla mukaan kaupungille..

Paljon treenaavat, kilpaurheilijat ja muut fitnesshöperöt tunnistavat varmaan nuo lauseet. Terve itsekkyys on tietysti aivan normaalia ja itselle tärkeistä jutuista tulee pitää kiinni, mutta joskus homma voi mennä liian vakavaksi ja vielä ihan turhaan. Oon miettinyt viime aikoina paljon esimerkiksi omaa käytöstäni ja jotenkin herännyt siihen, miten itsekäs oon oikeesti ollut jo hyvin pitkään. Voin rehellisesti myöntää, että treenit ja työt ovat olleet aina mun listalla numero yksi, jos aikaa on jäänyt tai jos olen niiden jälkeen jotain jaksanut tehdä, niin sitten oon saattanut antaa aikaa esimerkiksi kamuille tai läheisille. En ole jollain tavoin edes ajatellut, että siinä olisi mitään pahaa, koska no, pakkohan mun duunit hoitaa ja treenaaminen on mulle tärkeetä niin pidän ajoistani kiinni. 

Tässä elämässä hyvin harva asia on pakko ja loppuepeleissä kaikki on itsestä ja omista valinnoista kiinni. Voin toki väittää, että mun on pakko käydä ohjaamassa jumppia aamuin illoin kuusi kertaa viikossa, mutta lopulta se on mun oma valinta. Valitsenko ne kaikki tunnit vai suunnittelenko aikatauluni niin, että ehdin elää myös muuta elämää? Ootko sä se, joka laittaa aina omat ruuat, treenit ja ”hyvinvoinnin” kaiken muun edelle ja ootko miettinyt miksi teet niin ja mitä sillä savutat pitkällä tähtäimellä?

Asiat eivät ole mustavalkoisia, enkä mäkään aio muuttaa tapojani kertaheitolla. Edelleen haluan panostaa treeniin ja terveelliseen ruokavalioon, mutta ehkä hieman rennommalla otteella. Jos kaveri pyytää lounaalle niin ensimmäinen ajatus on ollut, että hitto, eihän se ja se paikka sovi mun makroihin tai jotain muuta vastaavaa. Tuo heinäkuussa pidetty tauko kaikesta #healthylifestä teki siinä mielessä hyvää, että näki vähän eri näkökulmasta koko touhun. Onhan se aika itsekeskeistä kun panostaa kaiken aikansa vaan itseensä, ulkonäköönsä ja omaan ”hyvinvointiinsa”.

Tässäkin asiassa se kohtuus on aika järkevä juttu. Tietysti omaan intohimoon täytyy panostaa ja joistain asioista joutuu luopumaan jos haluaa kehitystä esimerkiksi ulkoisesti, mutta jos on ihan tavan tallaaja, eli ei esimerkiksi kilpaile, niin mun mielestä silloin ei tarvitse elää kuten kilpaurheilija. Elämässä on niin paljon kaikkea muutakin ja oma agenda onkin oppia löytämään myös niitä muita juttuja joista innostun!

Voin kuvitella, että ulkopuolisten silmin on aika huvittavaa, että jengi painaa tuola salilla hulluna päivästä toiseen ja tarkkailee itseään joka kulmasta yleensä sen kameran linssin läpi. Treenin lopuksi pakko napata parhaat fotot kun muskelit on pumpissa ja sitten niitä jakoon #someen. Teen sitä itsekin tietyllä tavalla ja tulen edelleen tekemään, koska se on osa tätä koko hommaa, mutta silti.. :D

Instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.