BIKINI FITNESS – DOKUMENTTI

Minäkin katsoin tietysti Muodonmuutoksia -dokumentin viime viikon maanantaina ja ajattelin ensin, etten laita lusikkaani tähän soppaan, koska niin moni on jo ottanut kantaa kyseiseen ilmiöön, mutta koska tästä toivottiin ajatuksia, niin pistetääpä hieman koostetta, mitä itse ajattelen kaikesta tästä. Dokumentissa seurataan siis neljän bikinifitness-kilpailuun valmistautuvan naisen elämää kisoja edeltävältä kaudelta sekä itse kisasta. En tiedä olenko paras ihminen ottamaan kantaa tällaisiin asioihin, sillä suhtaudun aika neutraalisti kaikenlaisiin ilmiöihin ja pyrin ajattelemaan kaikkea aina monesta eri näkökulmasta, mikä siis tarkoittaa, että tämä teksti ei luultavasti provosoi ketään millään tavoin. ;)

Ihan ensimmäisenä asia, mitä monet ihmiset eivät edelleenkään tajua, on se että mitä mediassa näkyy, ei kaikki ole todellakaan aina tai edes lähelle sitä miltä se näyttää. TV-ohjelmissa, etenkin tositeevee tyyppisissä seteissä, leikkauksilla pystytään antamaan ihmisistä haluttu kuva. Yleensä jokaisella henkilöllä on tietynlainen rooli, mikä saattaa olla ihan päinvastainen kuin totuus. Materiaalia kuvataan niin paljon, että lopputulos saadaan juuri sellaiseksi kuin ohjelman tekijät haluavat. Sehän on paljon viihdyttävämpää, kun on draamaa ja provosoivia ajatuksia. Uskon, että monen julkisuuden henkilön julkisuuskuva poikkeaa loppupeleissä aika paljon siitä mitä todellisuus on.

Myös tässä dokumentissä oli selkeästi punainen lanka, jota dokkarin tekijä oli halunnut tuoda ilmi. Haluttiin näyttää kuinka rankka laji fitness ja esimerkiksi diettaaminen on. Dokumentissa esiintyvät henkilöt olivat aika apaattisia, jopa surumielisiä ja kyyneleiltäkään ei vältytty. Tämä taas loi kuvan siitä, että kisadieetti on pelkkää kärsimystä, nälkää, jopa sairaalloista laihduttamista karvankasvuineen. Mielestäni kilpailemista tai diettaamista ei oikein voi lokeroida yhteen laatikkoon, sillä toteutustapoja on yhtä paljon kuin kilpailijoitakin. Uskon, että tässä vuosien saatossa homma on saattanut mennä jopa hieman järkevämpään suuntaan, mutta tiedän silti, että edelleen on paljon niitä jotka lähtevät kilpailemaan liian aikaisin ja treenikalenteri koostuu lähinnä aerobisen veivaamisesta ja tuhannen kalorin ruokamääristä.

Koska treenaan paljon ja syön miten syön, on lähinnä sääntö kuin poikkeus, että multa kysytään usein, että oonko menossa kilpailemaan. Fitness on edelleen aika pinnalla ja on mielestäni jotenkin outo ajatustapa, että jos haluaa olla hyvässä kunnossa, tarkoittaa se että pitäisi kilpailla omalla kehollaan. En tiedä mikä siinä on, mutta en ole koskaan syttynyt tähän lajiin millään tavoin. Lavaesiintyminen ja se kaikki ulkoinen valmistelu (meikit, bikinit, keimailu jne) ei vaan mun mielestä kuulu urheiluun ja jotenkin se kaikki aiheuttaa enemmänkin myötähäpeää kuin ihastelua. Kisakireen kropan eteen täytyy toki tehdä paljon töitä ja en väitä etteikö kisakunnossa oleva kroppa olisi mun silmään hyvännäköinen, koen vaan itse että hyvässä kunnossa olemiseen ei tarvitse olla välttämättä kilpailija. Lisäksi olen kilpaurheillut koko lapsuuteni ja nuoruuteni, joten koen että olen saanut elää sen vaiheen läpi ja tällä hetkellä en kaipaa sellaista arkea, missä kaikki focus on jossain tietyssä päivämäärässä.

Koska fitness on niin pinnalla nyt, jopa negatiivisessa mielessä kaiken sen kurinalaisuuden vuoksi niin monesti unohdetaan että kaikki kilpaurheilu vaatii kuitenkin loppupeleissä kurinalaista elämää ja on paljon muitakin lajeja, joissa ruokavalio on ”rajoitettu” ja painoa pudotetaan runsaastikin kilpailua varten tai jopa pidetään keho hyvin tiukassa kunnossa jatkuvasti. Fitness keskittyy niin tiukasti vain tähän puoleen, jonka takia siitä on tehty tällainen ”silmätikku”, etenkin mediassa.

Dokkarista vielä sen verran, että toki mullakin nousi hiema karvat pystyyn tietyistä jutuista, esimerkiksi kun ohjelmassa jopa painotettiin sitä kuinka bikini fitness – vartalo on tyyliin kaikkien naisten ja miesten unelmavartalo. Yleistäminen on aina turhaa, sillä maailmasta tuskin löytyy yhtä unelmavartaloa kaikkien mieleen. Kauneus ja ihanteet ovat sellainen asia mikä jokaisella on ja se jokaiselle sallittakoon. Mielestäni mielipiteistä riiteleminen on muutenkin ehkä yksi turhin asia ikinä, sillä näistä asioista ei koskaan päästä yksimieliseen lopputulokseen!

Sellaisia ajatuksia tähän maanantaiaamuun. Täällä on vietelty vappua hieman rauhallisemmissa merkeissä tänä vuonna. Viikonloppu on ollut aika treenipainotteinen höystettynä hyvällä safkalla ja lepäilyllä. Nyt kun tuo aurinkokin päätti näyttäytyä, ajattelin heittää lenkkarit jalkaan ja lähteä pienelle happihyppelylle mäkivetojen pariin! :D

Mun ruoka- ja treenipainotteisia touhuja voi seurata myös instagramista: ainorouhiainen sekä snapchatista: ainopaino.

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.


NEVER SAY NEVER

Katsoin viikonloppuna aika pysähdyttävän dokumentin nimeltä ”Cowspiracy”. Elokuva kertoo eläintuotannon ongelmista ja vaikutuksesta ympäristöön. Jos näitä faktoja on uskominen, on tämä vaiettu ongelma räjähtämässä käsiin. Ympäristö vaikutukset, nälänhätä, tuhoutuvat sademetsät ja veden kulutus ovat kaikki seurausta jatkuvasti kasvavasta eläintuotannosta. Ihmisiä kehotetaan miettimään veden kulutusta ja lyhentämään suihkussa käytettyjä hetkiä ja samalla pelkästään yksi nauta juo sen verran, että kahden vuoden kasvatuksen aikana tarvitaan 76 000 – 83 000 litraa vettä. Joka sekuntti tuhoutuu jalkapallokentän kokoinen alue sademetsää sen vuoksi että voitaisiin tuottaa lisää karjaa. Tässä vain muutama pieni fakta dokumentista, jota suosittelen katsomaan Netflixistä!

Cowspiracy-LE-COOL-Tampere

Olen aina ajatellut, että en voisi koskaan olla kasvissyöjä, ja jos ollaan rehellisiä, en tiedä onnistuisiko se vieläkään. Tai oikeastaan, koskaan ei voi sanoa ettei pysty, sillä sitä pystyy aika paljoon, jos vain haluaa. Omalla kohdalla on ollut kyse siitä, että asia ei yksinkertaisesti ole kiinnostanut itseäni. En ole välittänyt. Oon kuitenkin huomannut, että oon viime aikoina alkanut ajatella asiaa enemmän ja enemmän. Kuten kaikissa muutoksissa ja rutiinien uudistamisessa vaikeinta on opetella uusia tapoja. On helppo valmistaa ruokia, joita osaa tehdä. Vaikka olen tutustunut viime aikoina myös uusiin kasvisruokiin, tuntuu se aina monimutkaisemmalta kuin tuttujen reseptien valmistaminen, sitä kun ei jaksaisi syödä pelkkää sosekeittoakaan joka päivä. ;) En halua syödä soijaa, en mielellään gluteenia, enkä maitotuotteita (jotka eivät toki kuulu vegaanin ruokavalioon muutenkaan) joten vaihtoehdot jäävät melko minimaalisiksi. Tai sitten vain luulen niiden jäävän. :D

Toisaalta dokumentin katsottuani, tuli hyvin itsekäs olo. Sitä ajattelee vain omia halujaan ja tarpeitaan, kun samaan aikaan maapallo tuhoutuu näiden asioiden johdosta. Useinhan dokumenttien katsomisen jälkeen ajattelee asioista voimakkaammin ja asia laimenee päivien myötä. Itse päätin kuitenkin alkaa lisätä kasvisruokien käyttöä entisestään. Kanaa en ole ostanut muutenkaan enää pitkiin aikoihin, kalaa melko harvoin, mutta juurikin lihaa tulee syötyä useamman kerran viikossa. Tosin pyrin ostamaan sen luomulaatuisena, lähitilalta tuotettuna.

Onko joku teistä katsonut tämän ja millaisia ajatuksia herätti? Tiedän, että lukijoissa on myös vegaaneja, joten olisi kiva kuulla, minkä asioiden johdosta aloitte kasvissyöjiksi?


MOTIVAATIO PLÄJÄYS

Reipasta lauantaita! Viikko sitten lauantaina heräsin, noh aika väsyneenä ja olo oli kaikkea muuta kuin energinen. Takana oli joulupyhät ja vuodenvaihteen juhliminen. Ei auttanut kuin nousta sängystä ja lähteä jumpalle. Muistan, kuinka ajattelin vain meneväni nukkumaan heti kun pääsen töistä. Kuten yleensä, kahden tunnin treenin jälkeen olo olikin jotain ihan muuta kuin väsynyt. Päätin, että nyt saa riittää. Alan syömään kunnolla ja treenikausikin laitetaan ihan uuteen nousuun.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Valmistin eilen muhkeita seiti-tonnikala-katkarapu-pinaatti pullia ja bataattiranskiksia

Siitähän se lähti, hitaasti mutta varmasti. Muutamassa päivässä univelat oli kuitattu ja olo alkoi olla lähellä normaalia. Eilen illalla en meinannut jaksaa odottaa tätä aamua, että pääsen taas treenaamaan. Olo on siis todella motivoitunut, energinen ja fiilis mitä parhain. Vain viikossa! En väitä, että viikossa saa välttämättä mitään suuria, näkyviä tuloksia, mutta oloon voi saada todella ison parannuksen. Eikä mua haittaa, vaikka niissä tuloksissa menisi kuukausi tai vaikka kolme. Mulla on hyvä olla, eikä kiire mihinkään. Nyt vaan keskitytään tekemään töitä!

Olen nyt hetken aikaa juonut joka päivä smoothien lisäksi erittäin ravintorikkaan, itsepuristetun mehun ja voi ehkä olla lume-efekti, mutta musta tuntuu että iho on jotenkin hehkuvampi jo nyt? Mehuihin olen tunkenut kaikkea mahdollista porkkanoista punakaaliin. Yritän vaihdella sisältöä ja totutella uusiin makuihin. Yksi vinkki muille mehustajille on lisätä vihannesmehuun omena tai sitruuna, jotka ”peittävät” vähemmän maukkaiden vihannesten makua aika hyvin! Jos tykkää inkivääristä, siinä on myös hyvin vahva maku.

10627429_10152584153424774_1436757314_o

Olen myös motivoinut itseäni katselemalla erilaisia dokkareita Netflixistä, ja ajattelinkin jakaa teille muutaman hyvän pätkän, jonka avulla saa uutta potkua siihen omaankin tekemiseen. Lahjoin poikaystävän katsomaan tuon Fat sick and nearly dead ja jopa hän innostui hieman noista mehustushommista. ;)

Kaikki pätkät löytyvät siis Netflixistä:

Fat sick and nearly dead – Inspiroiva dokumentti kertoo kahden harvinaisesta sairaudesta ja liikalihavuudesta kärsivän miehen päättäväisestä yrityksestä palauttaa terveytensä. 

Forks over knives – Kahden ravitsemustutkijan tutkimusten mukaan eines- ja valmisruokien suosio on johtanut lihavuuden, diabeteksen ja muiden sairauksen yleistymiseen.

Milk? – Dokumentissa tarkastellaan kiehtovien haastattelujen ja kuvamateriaalien avulla maidon arvoa ruokana. Onko maito meille hyväksi vai ei?

GMO OMG – Geenimuunnellun ruoan riskejä tarkastelevassa dokumentissa perheenisä etsii vastausta kysymykseen ”Mitä me syötämme perheellemme?”

Sitten muutama ehkä vähän tunnetumpi roskaruokaan, ylipainoon ja niiden vaaroihin paneutuva dokkari:

Super size me – Käyttäen itseään koekaniinina ohjaaja Morgan Spurlock ottaa hauskan ja usein kauhistuttavan näkökulman pikaruoan vaikutuksista ihmiskehoon.

Generation XXL – Seurantadokumentissa vieraillaan kymmenen vuoden ajan säännöllisin väliajoin seuraamassa ylipainoisten brittilasten elämää.

Ei muuta kuin telkku pyörimään ja motivoitumaan sohvalle!