MOTIVAATIO PLÄJÄYS

Reipasta lauantaita! Viikko sitten lauantaina heräsin, noh aika väsyneenä ja olo oli kaikkea muuta kuin energinen. Takana oli joulupyhät ja vuodenvaihteen juhliminen. Ei auttanut kuin nousta sängystä ja lähteä jumpalle. Muistan, kuinka ajattelin vain meneväni nukkumaan heti kun pääsen töistä. Kuten yleensä, kahden tunnin treenin jälkeen olo olikin jotain ihan muuta kuin väsynyt. Päätin, että nyt saa riittää. Alan syömään kunnolla ja treenikausikin laitetaan ihan uuteen nousuun.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Valmistin eilen muhkeita seiti-tonnikala-katkarapu-pinaatti pullia ja bataattiranskiksia

Siitähän se lähti, hitaasti mutta varmasti. Muutamassa päivässä univelat oli kuitattu ja olo alkoi olla lähellä normaalia. Eilen illalla en meinannut jaksaa odottaa tätä aamua, että pääsen taas treenaamaan. Olo on siis todella motivoitunut, energinen ja fiilis mitä parhain. Vain viikossa! En väitä, että viikossa saa välttämättä mitään suuria, näkyviä tuloksia, mutta oloon voi saada todella ison parannuksen. Eikä mua haittaa, vaikka niissä tuloksissa menisi kuukausi tai vaikka kolme. Mulla on hyvä olla, eikä kiire mihinkään. Nyt vaan keskitytään tekemään töitä!

Olen nyt hetken aikaa juonut joka päivä smoothien lisäksi erittäin ravintorikkaan, itsepuristetun mehun ja voi ehkä olla lume-efekti, mutta musta tuntuu että iho on jotenkin hehkuvampi jo nyt? Mehuihin olen tunkenut kaikkea mahdollista porkkanoista punakaaliin. Yritän vaihdella sisältöä ja totutella uusiin makuihin. Yksi vinkki muille mehustajille on lisätä vihannesmehuun omena tai sitruuna, jotka ”peittävät” vähemmän maukkaiden vihannesten makua aika hyvin! Jos tykkää inkivääristä, siinä on myös hyvin vahva maku.

10627429_10152584153424774_1436757314_o

Olen myös motivoinut itseäni katselemalla erilaisia dokkareita Netflixistä, ja ajattelinkin jakaa teille muutaman hyvän pätkän, jonka avulla saa uutta potkua siihen omaankin tekemiseen. Lahjoin poikaystävän katsomaan tuon Fat sick and nearly dead ja jopa hän innostui hieman noista mehustushommista. 😉

Kaikki pätkät löytyvät siis Netflixistä:

Fat sick and nearly dead – Inspiroiva dokumentti kertoo kahden harvinaisesta sairaudesta ja liikalihavuudesta kärsivän miehen päättäväisestä yrityksestä palauttaa terveytensä. 

Forks over knives – Kahden ravitsemustutkijan tutkimusten mukaan eines- ja valmisruokien suosio on johtanut lihavuuden, diabeteksen ja muiden sairauksen yleistymiseen.

Milk? – Dokumentissa tarkastellaan kiehtovien haastattelujen ja kuvamateriaalien avulla maidon arvoa ruokana. Onko maito meille hyväksi vai ei?

GMO OMG – Geenimuunnellun ruoan riskejä tarkastelevassa dokumentissa perheenisä etsii vastausta kysymykseen ”Mitä me syötämme perheellemme?”

Sitten muutama ehkä vähän tunnetumpi roskaruokaan, ylipainoon ja niiden vaaroihin paneutuva dokkari:

Super size me – Käyttäen itseään koekaniinina ohjaaja Morgan Spurlock ottaa hauskan ja usein kauhistuttavan näkökulman pikaruoan vaikutuksista ihmiskehoon.

Generation XXL – Seurantadokumentissa vieraillaan kymmenen vuoden ajan säännöllisin väliajoin seuraamassa ylipainoisten brittilasten elämää.

Ei muuta kuin telkku pyörimään ja motivoitumaan sohvalle!


10 Responses to “MOTIVAATIO PLÄJÄYS”

  1. Tiia sanoo:

    Kiitos vinkeistä! Mutta mä en löytänyt tuota viimeistä ”Generation XXL”:ää Netflixistä? Löytyykö muilta?

  2. LaurA sanoo:

    Saisko tarkempia reseptejä mehuista? Mikä mehustin sulla on käytössä?

    Yksi hyvä, ehdottomasti näkemisen arvoinen, dokkari on ”Hungry for change”! En tiedä löytyykö Netflixistä (itselläni ei sitä ole), mutta netistä löytyy varmasti. Suosittelen lämpimästi! Oli jopa erittäin skeptisen avopuolisoni mielestä hyvä 😀

    • ainorouhiainen sanoo:

      Mä oon tehnyt niin paljon sekoituksia että voisin toki teh erillisin postauksen ihan vaan niistä, jos kiinnostaa 🙂 Mulla on Witt:n Juicepresso, ihan huikee masiina, ei tarvi edes kuoria vihanneksia/hedelmiä. 🙂

      Kiitos vinkistä, täytyy tsekata myös tuo dokumentti!

  3. Ines sanoo:

    Voi miten tulin hyvälle tuulelle tuosta listan ekasta dokkarista! 🙂 Ihan huikee! Etenkin se rekkakuskin tarina! 😀

  4. ulla sanoo:

    Kiva, että olet taas palannut energiseen oloon 🙂 .
    Tänään tuli todella energinen olo lumisen, todella lumisen aamujuoksun jälkeen. Kyllä antaa mukavaa vastusta luonto, auraamattomilla kaduille juostessa 🙂 Suosittelen.

    • ainorouhiainen sanoo:

      Uskon! Olemme itseasiassa lähdössä pitkälle lenkille piakoin, tosin kävellen kun pitää muistaa tuo lepopäiväkin joskus 🙂 Raitis ilma on ihan parasta!

  5. Tee sanoo:

    Sinun kannattaisi kirjoittaa keittokirja, vai joko on työn alla? Ihan vakavissani olen.

    • ainorouhiainen sanoo:

      Ei ole tullut vielä mieleen sellainen projekti, en tiedä olisko mulla ihan niin paljon materiaalia että siitä saataisiin kirja kokoon 😉

Kommentoi