EN MÄ VOI KU ON TREENIT…

En pääse leffaan, kun pitää mennä jumppaan..

En voi tulla syömään, kun mulla on tää dieetti..

Valitettavasti en pääse juhliin, kun mulla on aamulla treenit..

Oon menossa salille niin en voi tulla mukaan kaupungille..

Paljon treenaavat, kilpaurheilijat ja muut fitnesshöperöt tunnistavat varmaan nuo lauseet. Terve itsekkyys on tietysti aivan normaalia ja itselle tärkeistä jutuista tulee pitää kiinni, mutta joskus homma voi mennä liian vakavaksi ja vielä ihan turhaan. Oon miettinyt viime aikoina paljon esimerkiksi omaa käytöstäni ja jotenkin herännyt siihen, miten itsekäs oon oikeesti ollut jo hyvin pitkään. Voin rehellisesti myöntää, että treenit ja työt ovat olleet aina mun listalla numero yksi, jos aikaa on jäänyt tai jos olen niiden jälkeen jotain jaksanut tehdä, niin sitten oon saattanut antaa aikaa esimerkiksi kamuille tai läheisille. En ole jollain tavoin edes ajatellut, että siinä olisi mitään pahaa, koska no, pakkohan mun duunit hoitaa ja treenaaminen on mulle tärkeetä niin pidän ajoistani kiinni. 

Tässä elämässä hyvin harva asia on pakko ja loppuepeleissä kaikki on itsestä ja omista valinnoista kiinni. Voin toki väittää, että mun on pakko käydä ohjaamassa jumppia aamuin illoin kuusi kertaa viikossa, mutta lopulta se on mun oma valinta. Valitsenko ne kaikki tunnit vai suunnittelenko aikatauluni niin, että ehdin elää myös muuta elämää? Ootko sä se, joka laittaa aina omat ruuat, treenit ja ”hyvinvoinnin” kaiken muun edelle ja ootko miettinyt miksi teet niin ja mitä sillä savutat pitkällä tähtäimellä?

Asiat eivät ole mustavalkoisia, enkä mäkään aio muuttaa tapojani kertaheitolla. Edelleen haluan panostaa treeniin ja terveelliseen ruokavalioon, mutta ehkä hieman rennommalla otteella. Jos kaveri pyytää lounaalle niin ensimmäinen ajatus on ollut, että hitto, eihän se ja se paikka sovi mun makroihin tai jotain muuta vastaavaa. Tuo heinäkuussa pidetty tauko kaikesta #healthylifestä teki siinä mielessä hyvää, että näki vähän eri näkökulmasta koko touhun. Onhan se aika itsekeskeistä kun panostaa kaiken aikansa vaan itseensä, ulkonäköönsä ja omaan ”hyvinvointiinsa”.

Tässäkin asiassa se kohtuus on aika järkevä juttu. Tietysti omaan intohimoon täytyy panostaa ja joistain asioista joutuu luopumaan jos haluaa kehitystä esimerkiksi ulkoisesti, mutta jos on ihan tavan tallaaja, eli ei esimerkiksi kilpaile, niin mun mielestä silloin ei tarvitse elää kuten kilpaurheilija. Elämässä on niin paljon kaikkea muutakin ja oma agenda onkin oppia löytämään myös niitä muita juttuja joista innostun!

Voin kuvitella, että ulkopuolisten silmin on aika huvittavaa, että jengi painaa tuola salilla hulluna päivästä toiseen ja tarkkailee itseään joka kulmasta yleensä sen kameran linssin läpi. Treenin lopuksi pakko napata parhaat fotot kun muskelit on pumpissa ja sitten niitä jakoon #someen. Teen sitä itsekin tietyllä tavalla ja tulen edelleen tekemään, koska se on osa tätä koko hommaa, mutta silti.. :D

Instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.


13 Responses to “EN MÄ VOI KU ON TREENIT…”

  1. Avatar Sarppa sanoo:

    Niin tuttu tunne. Vuosien varrella on jäänyt vaikka mitä kivoja juttuja väliin kun on ollut juoksuilta, jumppa tai milloin mikäkin laji vuorossa. On ollut pakottava tarve liikkua ja koska siitä on aina tullut hyvä olo, sen ehdoilla on menty. Sitten vaan käy niin, ettei enää pyydetä mukaan. Kun ei se kuitenkaan ehdi. Tätä ”itsekkyyttä” on pitänyt tosissaan opetella pois.

  2. Avatar aava sanoo:

    Ja ihan oikeasti väität ettei sulla muka ole syömishäiriö…

  3. Avatar Mari sanoo:

    Mä toivoisin, että jokainen, joka on mennyt treenit&optimaalinen ruokavalio edellä jo vuosia, miettisi tätä aina välillä. Mullakin on tuo vaihe, mutta jäi onneksi lyhyeksi. Nyt arjessani yritän parhaani yhdistää nuo ja ihmissuhteet, mutta kyllä täytyy myöntää, että ihmissuhteet antavat niin paljon enemmän pitkällä juoksulla. Olettaen tietenkin, että läheiset ihmissuhteet tuovat hyvää energiaa, ihanan mielen ja hyvän olon.

    Ajattelen sen näin, että kaikki se aika, jota vietämme näiden läheisten ihmisten kanssa lähentää ja hoitaa ihmissuhdetta luomalla uusia muistoja. Ystävyys syvenee, mitä enemmän vietetään aikaa ja jaetaan ajatuksia, vaikeita hetkiä ja vaikka matkustetaan. Vanhempana kaikki nuo muistot, ne ihanat ihmiset ja hetket, reissut ja retket on se, joka muodostaa sen fiiliksen hyvästä elämästä. On hyvä pitää huolta itsestään ja liikunta tuo itsellekin hyvää oloa, mutta enää en olisi valmis luopumaan hetkistä, joita jaan rakkaiden ihmisten kanssa.

    Kun katson vuosia taaksepäin, en muistele ”olipas ihana se treeniviikko” tai ”kylläpä se 3kk takainen pumppi oli hyvä” vaan iloa ja onnea tuo ihmissuhteet, jotka vahvistuvat ja tuovat onnea vaan, jos niille antaa aikaa. Myöhemmin, tuota aikaa ei saa takaisin! Tuo aika, kun laitoin treenit edelle oli aikaa, jolloin mulla oli ystäviä, joiden ajasta en niin nauttinut enkä kokenut heidän lisäävän mun onnellisuutta. Sen takia rakensinkin ystäväpiirini uudelleen, ja nyt jos pitäisi valita treenit tai ihanat ystävät, keiden kanssa tehdä hulluja juttuja – valitsisin ystävät. Onneksi ne kaikki on sellaisia, joiden kanssa käydään juoksemassa ja treeneissä.

  4. Avatar S sanoo:

    Toi kyllä niin tuttua juttua. Yleensä treenit on mennyt kaiken muun edelle. ” En voi lähteä lauantaina ulos, koska meen sunnuntaina salille” tai en pysty näkemään tänään, kun illalla on lempparitunti”. Itsekin yritän tästä typerästä ajattelumallista pois ja nyt on saanut pikkasen tuota rentoutta kehiin :) Toki treenit on mulle edelleen henkireikä, mutta kohtuus kaikessa.

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Jep, aina ei tarvitse lähteä ulos mutta silloin tällöin vaihtelu virkistää :)

  5. Avatar Ems sanoo:

    Tosi hyviä ajatuksia! Tätä on itsekin päässyt/joutunut opettelemaan kun vuosi sitten lopetin kilpaurheilun ja aloin seurustelemaan nykyisen poikaystäväni kanssa. Ihmissuhteet, itsensä kehittäminen henkisesti esim. lukemalla ja työ (joka ei liity urheiluun) ovat nykyään tasapainossa liikkumisen kanssa. Ulkonäkö on toki hiukan pehmentynyt, mutta koen voivani henkisesti paremmin kun ei ole ihan pakko päästä joka päivä lenkille. Edelleen kuitenkin mielestäni paras aktiviteetti kavereiden kanssa on yhdessä treenaus ;)

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Kiitos! Itse oon kans miettinyt tätä samaa asiaa, eli haluaako pysyä kireenä vuoden ympäri vai vähän pehmeempänä jolloin on myös muutakin elämää. :) Tällä hetkellä oon kyllä jälkimmäisen kannalla. Ja oon ihan samaa mieltä että yhdessä treenaaminen on ihan paras tapa viettää aikaa kamujen kanssa.

  6. Avatar augh sanoo:

    Joo, tuttua on. Olen itsekin miettinyt paljon sitä, mikä tarve mulla on juosta pakoon elämää treeneihin ja työkiireeseen. Nyt yritän rimpuilla tästä ulos.
    Se on kyllä totta, että treenit voittaa mennen tullen huonot ihmissuhteet, muttei riitä korvaajaksi. Jos on täyttänyt elämänsä ihmisillä, jotka ei anna mitään, pitää yrittää löytää parempia ihmisiä, ei hukuttaa ongelmaa treenaamiseen.
    Yritän oppia olemaan elämässä mukana myös silloin, kun sattuu. Se on kai se läksy, jota yritän opetella.

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Tuo että tiedostaa asian on mun mielestä jo iso askel parempaan suuntaan! :)

  7. Avatar A sanoo:

    Voisitko Aino vinkata, mistä olet ostanut/saanut treenipöksyjä? Esim. mistä nämä tämän kuvan postauksissa näkyvät ovat peräisin ja onko joku tietty merkki mitä suosit?

  8. Avatar Aliisa sanoo:

    Tosi mielenkiintoista pohdintaa! Treeniin menee täälläkin runsaasti aikaa, jolloin muulle elämälle joutuu järkkäämään omat aikansa. Kai ihmisellä saa olla intohimonsa, on vain mietittävä mistä on valmis jäämään paitsi. Vaikka sanotaan että oikeat ystävät pysyvät, kyllä se jatkuva ajanpuute tuppaa vaikuttamaan siihenkin :/

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Kiitos! Näinhän se menee, ehkä just se balanssi kaiken välillä on ratkaisu. Ei ole aina niin helppoa mitä voisi kuvitella :D

Kommentoi