EN MÄ VOI KU ON TREENIT…

En pääse leffaan, kun pitää mennä jumppaan..

En voi tulla syömään, kun mulla on tää dieetti..

Valitettavasti en pääse juhliin, kun mulla on aamulla treenit..

Oon menossa salille niin en voi tulla mukaan kaupungille..

Paljon treenaavat, kilpaurheilijat ja muut fitnesshöperöt tunnistavat varmaan nuo lauseet. Terve itsekkyys on tietysti aivan normaalia ja itselle tärkeistä jutuista tulee pitää kiinni, mutta joskus homma voi mennä liian vakavaksi ja vielä ihan turhaan. Oon miettinyt viime aikoina paljon esimerkiksi omaa käytöstäni ja jotenkin herännyt siihen, miten itsekäs oon oikeesti ollut jo hyvin pitkään. Voin rehellisesti myöntää, että treenit ja työt ovat olleet aina mun listalla numero yksi, jos aikaa on jäänyt tai jos olen niiden jälkeen jotain jaksanut tehdä, niin sitten oon saattanut antaa aikaa esimerkiksi kamuille tai läheisille. En ole jollain tavoin edes ajatellut, että siinä olisi mitään pahaa, koska no, pakkohan mun duunit hoitaa ja treenaaminen on mulle tärkeetä niin pidän ajoistani kiinni. 

Tässä elämässä hyvin harva asia on pakko ja loppuepeleissä kaikki on itsestä ja omista valinnoista kiinni. Voin toki väittää, että mun on pakko käydä ohjaamassa jumppia aamuin illoin kuusi kertaa viikossa, mutta lopulta se on mun oma valinta. Valitsenko ne kaikki tunnit vai suunnittelenko aikatauluni niin, että ehdin elää myös muuta elämää? Ootko sä se, joka laittaa aina omat ruuat, treenit ja ”hyvinvoinnin” kaiken muun edelle ja ootko miettinyt miksi teet niin ja mitä sillä savutat pitkällä tähtäimellä?

Asiat eivät ole mustavalkoisia, enkä mäkään aio muuttaa tapojani kertaheitolla. Edelleen haluan panostaa treeniin ja terveelliseen ruokavalioon, mutta ehkä hieman rennommalla otteella. Jos kaveri pyytää lounaalle niin ensimmäinen ajatus on ollut, että hitto, eihän se ja se paikka sovi mun makroihin tai jotain muuta vastaavaa. Tuo heinäkuussa pidetty tauko kaikesta #healthylifestä teki siinä mielessä hyvää, että näki vähän eri näkökulmasta koko touhun. Onhan se aika itsekeskeistä kun panostaa kaiken aikansa vaan itseensä, ulkonäköönsä ja omaan ”hyvinvointiinsa”.

Tässäkin asiassa se kohtuus on aika järkevä juttu. Tietysti omaan intohimoon täytyy panostaa ja joistain asioista joutuu luopumaan jos haluaa kehitystä esimerkiksi ulkoisesti, mutta jos on ihan tavan tallaaja, eli ei esimerkiksi kilpaile, niin mun mielestä silloin ei tarvitse elää kuten kilpaurheilija. Elämässä on niin paljon kaikkea muutakin ja oma agenda onkin oppia löytämään myös niitä muita juttuja joista innostun!

Voin kuvitella, että ulkopuolisten silmin on aika huvittavaa, että jengi painaa tuola salilla hulluna päivästä toiseen ja tarkkailee itseään joka kulmasta yleensä sen kameran linssin läpi. Treenin lopuksi pakko napata parhaat fotot kun muskelit on pumpissa ja sitten niitä jakoon #someen. Teen sitä itsekin tietyllä tavalla ja tulen edelleen tekemään, koska se on osa tätä koko hommaa, mutta silti.. :D

Instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.