6 X TÄRKEIMMÄT ASIAT JOIDEN AVULLA PÄÄSIN TAVOITTEESEEN

Maanantaina tuli jaettua tulokset mun kahdeksan viikon taipaleesta ja vaikka kyseessä oli suhteellisen lyhyt aika, niin kyllä sitä aina saa hieman painaa hommaa, että saa jo valmiiksi hyvässä kunnossa olevasta kehosta vähärasvaisemman. Tällaisissa projekteissa mennään monesti harhaan senkin vuoksi, että ajatellaan homman menevän niin, että aloitetaan ja sitten kun ”aika on täynnä” ollaan maalissa. Ajattelinki summailla tällaisia mentaalipuolen asioita, joiden avulla onnistuin itse pääsemään siihen tavoitteeseen, jonka olin itselleni asettanut. Aikaa tähän meni 8 viikkoa ja nyt on kyllä hyvä fiilis ihan vain jo siksi että sai aikaiseksi sen mitä yritti! 😀

Usein joka puolella kirjoitetaan vain onnistumistarinoita ja tämäkin aiheuttaa sen, että tavoita kohtie mentäessä ajatellaan, että se on on joko onnistuminen tai epäonnistuminen. Kaikenlaisissa tavoitteissa onkin hyvä ymmärtää, että epäonnistuminen ja takapakki kuuluvat asiaan. Ulkonököön liittyvissä tavoitteissa tulisi muistaa, että keho on sen verran monimutkainen kapistus, ettei ei toimi aina kuten järjellä ajattelisi. Esimerkkinä painonpudotustavoitteessa voi olla että useiden viikkojen jälkeen, paino nousee yhtäkkiä takaisin lähtölukemiin, joka tietysti aiheuttaa epäonnistumisen fiiliksiä ja luovuttamista. Niin kauan kun ei luovuta, ei voi hävitä.

Asenne – Positiivinen asenne on ihan supertärkeä. Itsensä haukkumisella ja ruoskimisella aiheuttaa vaan negatiivisia tunteita, jotka johtavat usein epäonnistumiseen. Aloittaessa kannattaa tiedostaa, että myös takapakkia on luvassa ja se on ihan ok.

Suunnitelmallisuus – Valitettavasti kaikkea ei voi saada ja usein jos haluaa jotain uutta, täytyy pystyä luopua jostain vanhasta. Kaikenlaista on kiva haluta, mutta myös uhrauksia tehtävä ja tämä on hyvä tiedostaa heti alusta lähtien. Hyvällä suunnitelmalla tekee asioista itselle helpompaa. Sanotaan että tavoite ilman suunnitelmaa on vain haave.

Aloittaminen – Voi että se voi olla joskus vaikeaa, mutta kun ensimmäinen askel on otettu, alkaa asiat rullaamaan. Älä siis enää siirrä aloittamista, sillä aina elämässä on tilanteita, tapahtumia ja juttuja, minkä vuoksi ei muka voi just nyt aloittaa. Tämä on vähän kuin siivoominen, kun pääsee alkuun, huvittaakin puunata koko kämppä lattiasta kattoon.

Luota prosessiin – Kuten alussa sanoin, epäonnistumisia ja takapakkia tulee aina, mutta sen sijaan että analysoi jatkuvasti mikä menee väärin, kannattaa vain luottaa tekemiseen ja siihen että lopulta palkinto tulee kyllä.

Mittaa prosessia – Etenkin ulkoisissa tavoitteissa on hyvä mitata edistymistä jollain tavoin. Oma silmä sokaistuu nopeasti muutokselle, jolloin valokuvat, mittanauha tai vaikka se pahamaineinen vaaka ovat hyviä työvalineitä. Mittaustapa tulisi aina tukea tavoitetta, esimerkiksi painon mittaaminen ei olle järkevin tapa kehonkoostumusta koskevissa tavoitteissa.

Ole tyytyväinen – Usein kun saavutetaan jotain, tuleekin fiilis että haluaa enemmän. On vaikea antaa itselleen krediittiä jo saavutetusta ja etsitään vain lisää virheitä ja parannettavaa. Tavoitteen luomisessa on hyvä ymmärtää realiteetit. Realistinen tavoite on aina parempi vaihtoehto kuin utopistisen kaukainen asia, joka johtaa epäonnistumiseen ja sitä kautta huonoon fiilikseen. Kun realistinen tavoite on saavutettu, ole tyytyväinen siihen. Mieti mistä alotit ja kuinka hienon työn olet tehnyt, enempää ei tarvitse just nyt saavuttaa, sillä elämä ei ole pelkkää suorittamista.

Kuvat: Anna Riska / Annmarias

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook


MIELUUMMIN MUUTTUNUT KUIN JUUTTUNUT

Pohdiskeltiin tänään yhden mun PT-asiakkaan kanssa, että miksi sitä on aina niin vaikeaa tehdä muutoksia tai aloittaa uusia juttuja. Muutos tuntuu haastavalta, koska usein silloin joutuu tehdä asioita eri tavalla verrattuna siihen mihin on tottunut ja se taas vaatii ylimääräistä suunnittelua, tekemistä ja työtä. Tällä hetkellä mä oon niin hemmetin iloinen ja onnellinen, että päätin aloittaa tämän valmennusprojektin, vaikka sitä aluksi pohdinkin pitkään. Syyt olivat se, että tarvitsenko valmennusta, koska osaan itsekin ja onko järkevää laittaa rahaa sellaiseen. No, voin sanoa että todellakin tarvitsin ja todellakin oli järkevää panostaa myös rahallisesti. Muutenkin tähänastisen elämäni kokemuksella voin sanoa, että usein silloin jos pohtii jonkun asian väliltä pitkään, kannattaa valita muutos. Olen myös sitä mieltä, että ei ole olemassa vääriä valintoja, vaan ne valinnat vain määrittävät mihin suuntaan elämä seuraavaksi lähtee lipumaan.

Muutoksia tai päätöksiä tehdessä sitä monesti miettii, että mitä jos valinta alkaakin kaduttamaan? Jos taas mietit elämääsi taaksepäin, millaisia asioita kadut? Kadutko oikeasti yhtäkään sellaista, jossa emmit pitkään kahden päätöksen välillä ja valitsit toisen? Itse voin rehellisesti sanoa, että kadun elämässäni joitakin asioita, mutta en sillä tavalla, että miettisin niitä sen kummemmin. Nämä kaduttavat asiat ovat taas sellaisia päätöksiä, joita on tullut tehtyä niin sanottua hetken huumassa. Kun joku hetkellinen ”nautinto” on mennyt pitkäaikaisen hyvän edelle. Tähän voisi sanoa, että ”Never make permanent decision on temporary feelings.”

Jos palataan tuohon aloittamisen vaikeuteen, mun mielestä ainoa tapa on vain lopettaa turha jahkailu ja laittaa homma käyntiin. Ensitöikseen on hyvä unohtaa ”maanantaina”, ”huomenna” tai ”ensi viikolla” aloittamiset ja tehdä se samantien. Usein se, että päättää aloittaa on ensimmäinen askel, jonka jälkeen asiat alkaa rullaamaan ihan itsestään.

Tämä kyseinen asiakkaani on esimerkiksi pudottanut painoa 10 viikon aikana 12 kiloa! Noin lyhyt aika ja noin suuri tulos. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään pikakuuri, sillä kuten tiedätte, mun metodin mukaan ruokaa syödään paljon ja kun asiat tehdään oikein, myös tulosta tulee. Meillä on vielä yli puolet paketista jäljellä, joten tullaan tekemään aika tajuton lopputulos! Kaikki on mahdollista, kun vain tekee sen pienen päätöksen ja alkaa toimia pikkuhiljaa omaa tavoitetta kohti.

Mun mielestä yksi parhaista tunteista on, kun alkaa huomata, että tehty työ tuottaa tulosta. Oli kyseessä mun oma kuntoprojekti, asiakkaan painonpudotustavoite tai jokin työhön liittyvä juttu, niin kehittyminen tuo kyllä aivan järjettömän hyvän olon ja se mielihyvä voittaa jokaisen karkkipussin tai baari-illan.

Edellä mainitut kun usein ovat sellaisia, joilla haetaan jonkinlaista mielihyvää, kun sen voi saada asioista, jotka tekee oikeasti onnelliseksi. Enkä todellakaan tarkoita, ettei koskaan saisi syösä karkkia tai juoda olutta. Tarkoitan, että usein tyhjyyttä tai pahaa oloa korvataan ruualla/alkoholilla, kun oikeasti vatsan täyttämisen sijaan sydän kaipaa täytettä. Läheisyyttä, rakkautta tai omistautumista asioille, jotka ovat itselle tärkeitä. 🙂

Mun ruoka- ja treenipainotteisia touhuja voi seurata myös instagramista: ainorouhiainen sekä snapchatista: ainopaino.

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.


ONNISTU TAVOITTEISSA

Uuden vuoden lupauksia tehdään runsain määrin vuoden vaihtuessa, mutta valitettavasti suurin osa jääkin unholaan, eikä tavoitteet täyty. Monet lupaukset koskevat elämäntapoihin liittyviä juttuja, aloitetaan liikunta, syödään terveellisemmin tai ollaan tipattomalla. Melko harvoin kuitenkin saa kuulla, kuinka se uuden vuoden lupaus toimi ja asiat muuttuivat haluttuun suuntaan. Motivaatio tekemiseen tulee halusta tehdä asioita ja jos ei oikeasti halua sitä tavoitetta todella paljon, harvemmin ne toiveet toteutuu. Jos ajattelee, että olis ihan kiva olla paremmassa kunnossa niin se ei valitettvasti riitä. Se voi riittää alkuun hetken aikaa, mutta jossain vaiheessa ei ehkä pystytäkkään luopumaan toisista asioista tavoitteen vuoksi. Mitä kaikenlaisiin lupauksiin tulee, mun mielestä kannattaa aina aluksi miettiä haluaako oikeasti sitä niin paljon, että on valmis luopumaan asioista ja painamaan hommia pidemmänkin aikaa.

Jos ajatellaan tapausta missä henkilön mielestä olisi ihan kivaa olla paremmassa kunnossa, mutta myös ne kakkupalat maistuu hyvälle, eikä lemppari ohjelman alkaessa jaksakkaan lähteä salille. Yleensä tällaisesta epäonnistumisesta tulee vain huono mieli ja alkaa syytellä itseään, kun ei saa mitään aikaiseksi ja ei koskaan onnistu tavotteissaan. Mun mielestä tällaisessa tilanteessa unohtaa ne isot tavoitteet ja miettii jotain vähän helpompaa, mihin on oikeasti valmis satsaamaan.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että motivaatio kasvaa kun vain aloittaa. Eli raahaa itsensä sinne salille tai tsemppaa yhden viikonlopun ilman karkkia ja lupaan että seuraava kerta tai seuraava viikonloppu onkin jo helpompi homma. Hyvä fiilis ja onnistumiset ruokkii itseään ja siitä lähtee hyvä lumipallo pyörimään. Olen useasti maininnut, että tein itse viime vuonna lupauksen, pidin sen ja se oli parasta mitä oon pitkään aikaan tehnyt.

Summasummarum. Omat tavoitteet ja haasteet kannattaa aina miettiä aika tarkkaan ja miettiä, haluaako saavuttaa tavoitteen oikeasti? Pystyykö tehdä luopumisia tämän asian vuoksi? Aiemmin mainitun vuoksi hyväksi koettuja toimivia motivaatiokikkoja:

  • Treenikaveri – sovitut treenitreffit kaverin kanssa toimii hyvänä motivaationa, jos muuten jättäisi treenit välistä

  • Tee lupauksesta julkinen – ilmoita facebookissa mitä aiot saavuttaa ja sosiaalinen paine pakottaa pysymään lupauksessa

  • Positiivisuus – Päätä että onnistut ja luota itseesi

IDOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nähdäänkö kl 18.00 salilla?

Palasimme mökkireissulta pari tuntia sitten ja nyt alkaa olla mun lomailut lomailtu. Luulin, että olisimme mökillä vain yhden yön, mutta paikanpäällä selvisikin että mökki oli varattu tähän päivään saakka ja lähtisimmekin kotiin vasta tänään. Huomenna olen siis paikalla pitämässä omat jumpat jälleen. Jos siellä ruudun takana sattuu lukemaan joku vaasalainen ladyn jäsen niin laitanpa vielä tänne infoa, että Lady Line on siis vaihtanut nimeä ja on nykyään Wasa Sports Club – Ladies club&spa. Toiminta jatkuu ihan normaalisti nimen vaihdosta huolimatta. Uudet nettisivut aukeavat lähipäivinä ja siihen saakka kannattaa kurkkailla Facebook sivulta aikataulu tai muuta tietoa. 🙂