Joitakin viikkoja sitten tuli kirjoiteltua deittailusta nykypäivänä ja koska postaus oli todella luettu, koin että olette ehkä kiinnostuneita tällaisistakin aiheista aina välillä. Olen siis mukana kaupallisessa yhteistyössä uuden KLIP – sovelluksen kanssa. Koska kaikki eivät luultavasti tiedä mistä on kyse, kerrataan hieman. KLIP on uusi videopohjainen deittailuapplikaatio, joka vie treffailun uudelle asteelle. KLIPiin ladataankin kuvan sijaan lyhyt profiilivideo, jossa vastataan lyhyesti kolmeen kysymykseen. Kun video on kuvattu, pääsee selailemaan muita käyttäjiä ja toiminto toimii niin, että jos molemmat tykkäävät toistensa videoista, syntyy match.
En ole varmastikaan ainoa, joka on vähintäänkin kuullut tarinoita kuinka ollaan tavattu esimerkiksi tinderin välityksellä, menty treffeille ja sitten treffi kaveri onkin ollut jotain ihan muuta mitä kuviteltiin. Muutama kaveri on käynyt treffeillä, jossa profiilikuva oli otettu 10-vuotta tai 20 kiloa sitten. 😀 Mä en oikein tiedä mitä noilla jutuilla haetaan, sillä selviäähän todellisuus kuitenkin jossain vaiheessa. Tokikaan ulkonäkö ei ole kaikki kaikessa, mutta jos heti alussa lähdetään liikkeelle valehtelemalla, tulee kyllä melko huijattu olo.
Mulla ei ole omasta takaa mitään kauhutarinoita kerrottava, mutta onhan tuo aina aika jännittävää jos tapaa ihmisen, jonka on nähnyt vain kuvassa. KLIPiä sellanneena, voin kertoa että elävä kuva antaa kyllä paljon todenmukaisemman kuvan ihmisestä! Puhe, eleet, ilmeet ja koko olemus antaa ihan erilaisen ensivaikutelman kuin pelkkä kuva, johon pystyy tallentaa vain sen yhden pienen hetken. Kuvassa pystyy myös huijaamaan enemmän. 😀 Sanoisin siis, että tällä metodilla säästää jopa sitä kallisarvoista aikaa, eikä tule yhtä paljon hutilyöntejä. 😉 Täytyy kuitenkin sanoa, että video toimii myös positiivisella tavalla, sillä monesti aloituskuva voi olla sellainen jonka pyyhkäisisi ohi, mutta videon katsottua mieli muuttuu.
Itse ajattelin aluksi, että on jopa ahdistavaa kuvata video, mutta valmiiden kysymyksien vuoksi se oli itseasiassa aika helppo nakki. Ruutuun tulee siis kolme erilaista kysymystä, jonka jälkeen homma on purkissa. Videon voi halutessaan kuvata uudemman kerran, jos siltä tuntuu!
Tämän päivän trendi on saavuttaa kehon muokkaamiseen liittyvät tulokset pikavauhdilla, tehokkaasti ja mahdollisimman suurella muutoksella. Sosiaalinen media pursuaa ennen ja jälkeen kuvia, jossa hädintuskin voi tunnistaa samaa ihmistä ja kaikki muutos on usein saavutettu vain muutamien kuukausien aikana. Nopeat muutokset ovat toki mahdollisia ja ne motivoivat kivasti, mutta onko mahdollisimman tehokas tekeminen aina paras vaihtoehto?
Jos multa kysytään, tähän vaikuttaa vahvasti se mistä lähdetään. Jos kyseessä on esimerkiksi enemmän ylipainoa omaava henkilö, on täysin luonnollista että paino tulee nopeammin alas kuin lähempänä normaalipainoa olevalla. Mitä näihin erilaisiin kehonmuokkausprojekteihin tulee, on painonpudotus niistä melkeinpä helpointa tai ainakin nopeampaa verrattuna kehonkoostumuksen muokkaamiseen. Ehkä ihmisien mielikuva vääristyy juuri siksi, että tv-ohjelmissa ja erilaisien valmennuksien yhteydessä painotetaan aina näitä megalomaanisia muutoksia, jotka on savutettu radikaaleilla muutoksilla todella nopeasti. Eipä ihme jos sitten vähän harmittaa, kun omat tulokset eivät olekaan yhtä hurjia, vaikka hommaa on tehty omasta mielestä hyvinkin ahkerasti.
Idea tähän tekstiin tuli omasta projektistani, sillä käväisin tänään taas Jyväskylässä tapaamassa valmentajaani. Joka tapaamisella otetaan mittaukset sekä rasvaprosentti. Olenkin maininnut, että oon aina ajoittain taistellut negatiivisien ajatuksien kanssa siitä, että en ole huomannut hirveästi kehitystä. Jokainen mittaus on kuitenkin kertonut toista, eli tulosta on tullut juuri kuten on kuulunutkin. Itsekin olen hieman hätäinen ja tottunut tekemään asiat tosi radikaalisti. Olen saattanut esimerkiksi vetää kropan tosi kireeseen tilaan vain kuukaudessa parissa, jonka vuoksi tämä hitaampi eteneminen on ollut aika.. noh, kasvattavaa. 😀
Tällä kertaa tavoitteena on tosiaan ollut muutakin kuin pelkkä kiristely, joka on myös vaatinut enemmän aikaa. Viime aikoina oon alkanut huomaamaan, että ehkä oon jopa saanut vähän muotoa tähän kroppaan aikaiseksi. Neljän kuukauden projekti lähenee loppuaan, sillä takana on jo 10 viikkoa ohjelman mukaan menemistä! Tulevana viikonloppuna mulla on korkeamman energian päivä, jonka jälkeen kaloreita lähdetään tiputtamaan alas, jotta saadaan vielä haluttu kireys ja lihaserottuvuus aikaiseksi. 🙂 Kalorit lähti 3000 kalorista ja sieltä on hieman tultu alaspäin pikkuhiljaa ja nyt vielä viimeiset leikkaukset edessä.
Otsikkoon palatakseni, haluan muistuttaa myös muita hätähousuja, että se hidas eteneminen ja joskus jopa tuloksien jumittaminen on ihan normaalia, eikä tarkoita että et olisi tehnyt tarpeeksi. Itse ajattelen, että kun malttaa mennä rauhassa, hieman pidemmällä tähtäimellä, on lopputulos myös palkitsevampi. Olen ennenkin maininnut tämän, mutta kun suunnitelma on tehty, ainoa asia mitä voit tehdä, on luottaa suunnitelmaan ja toimia sen mukaan. Stressailu ja pähkäily ei kuitenkaan loppuepelissä tuo mitään positiivista mukanaan!
Inspiroivaa torstaita kaverit! <3
Mun ruoka- ja treenipainotteisia touhuja voi seurata myös instagramista: ainorouhiainen sekä snapchatista: ainopaino.
Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.
Luulen, että seuraavat viikot keskityn täällä blogissa enemmän hieman eri aiheisiin kuin yleensä. Voi olla ettei irtoa mitään hyviä pepputreeni-tipsejä kun oma aktiivisuus on lähinnä koiran kanssa ulkoilua. 😀 Tulen siis jauhamaan omia ajatuksia ja keskityn ehkä enemmän siihen sisäiseen hyvinvointiin. Ehkä tämä sopii ihan hyvin tähän joulunaikaan, kun muidenkin tulisi rauhoittua hieman.
Tänään aamulla iski se ajatus, että mitä mä teen nyt? Voin kertoa, että kun oot rakentanut koko elämäsi tyyliin yhden asian ympärille niin saattaa tulla hieman tyhä olo kun sitä ei olekkaan. Lisäksi on helppoa olla yksin, kun on jatkuvasti tekemistä, mutta nyt mun on ihan pakko opetella olemaan yksin ilman mitään muuta ja en voi kieltää etteikö se ahdistaisi ajoittain. Onhan mulla tietysti ystävät ja läheiset, mutta kun oot ollut parisuhteessa melkein 7-vuotta niin oot tietysti tottunut siihen, että vierellä on aina se tuki ja turva.
Mun kaveri sanoi tosi osuvasti, että sun täytyy opetella olemaan empaattinen itseäsi kohtaan. On nimittäin helppoa olla empaattinen muille, mutta kun kyseessä on sinä itse, tulee helposti väheksyttyä tätä asiaa. Kai mä oon ihan oikeesti ajatellut olevani joku kone, joka ei hyydy mistään ja kohdellut itseäni kuin robottia. Eilen lääkärillä ollessani, hän kysyi millaisen ohjeen antaisin itse toiselle ihmiselle joka olisi tässä tilanteessa. Ei ollut vaikea keksiä vastausta.
Tiedän hyvin, että ruokavaliolla on aika suuri merkitys omaan hyvinvointiin ja oonkin nyt keskittynyt syömään mahdollisimman monipuolisesti. Kerroin aikaisemmin, että myös tätä ruutua on tullut suoritettua huolella ja sen vuoksi päätin lopettaa liian miettimisen makroista ja kaloreista. Yritän nyt syödä ruokia, jotka maistuu hyvältä ja joista tulee hyvä olo. Kun en treenaa, ei ole niin merkitystä että onko ne hiilarit ja rasvat samalla aterialla vai ei. 😉 Hautasin myös ruoka-aine vaa’an kaappiin, sillä tajusin että oon jotenkin tiedostamattakin (?) punninnut kaiken suuhun menevän tyyliin keväästä asti. Huomaan, että mun on haastavampaa suhtautua ruokaan, kun en treenaa. Normaalisti on pakko syödä, koska kulutus on tosi korkealla, mutta nyt kun ei ole mitään lisäkulutusta, ei suhtautuminen olekkaan niin helppoa. Tätäkin on vain harjoiteltava.
Syy, miksi ylipäätään aloitin kirjoittamaan tätä postausta, näkyy noissa kuvissa. Aihe lähti kuitenkin vähän omille teilleen as usual. Kuvissa näkyy siis eilen valmistamani punajuuripesto, jonka söin kikhernepastan kanssa. Tämä oli jotain älyttömän hyvää, joten pakko jakaa resepti myös teille! Reseptin löysin Wellberries-blogista, jossa oli paljon muitakin kokeilun arvoisia reseptejä! Tällä määrällä tuli melko suuri määrä pestoa, josta syönee 4-5 kertaa.
Kuori punajuuret, ja kuutioi ne pieniksi paloiksi ja keitä kattilassa kunnes palaset ovat pehmeitä. Valuta punajuurien vesi pois ja lisää muut peston ainekset kattilaan. Surauta tasaiseksi tahnaksi, ja tarkista maku – tarvittaessa lisää hieman oliiveja. Tahnan voi valmistaa myös tehosekoittimessa. Itse lisäsin vielä hieman suolaa sekä carlic&pepper – mausteseosta. Tarjoile esimerkiksi kikhernepastan kanssa, joka on proteiinipitoisempaa (ja gluteenitonta) kuin tavanomainen. 🙂
PS. Miten tällaiseen postaukseen voi keksiä järkevän otsikon?! 😀
Pitihän se tämäkin sitten mennä ja kokea. Tämä teksti liittyy siis eiliseen postaukseen, jonka tiimoilta täytyy ensinnäkin sanoa ISO KIITOS kaikista viesteistä ja kommenteista joita oon saanut. En tajunnutkaan kuinka paljon ihania ihmisiä mulla on ympärillä ja oon ollut tippa linsissä jatkuvasti. Kaikista huvittavinta tässä koko keississä on se, että itse paasaan täällä harva se päivä, kuinka treenit ja treenimäärät tulisi suhteuttaa omaan elämäntilanteeseen sopivaksi. Samaan aikaan käyn itse läpi aika suuria juttuja henkilökohtaisessa elämässä ja mitä teen? Painan kaasua ja vedän vielä enemmän treeniä ja diettaan. Näin jälkeenpäin ajateltuna tuo kaikki kuulostaa aivan järjettömän ihmisen toiminnalta.
Tuntuu, että tällä viikolla on loksahtanut useampikin palanen kohdilleen ja oon alkanut ymmärtää asioita. Miksi oon tuntenut tietyllä tavalla tai miksi kroppa on toiminut kuten on. Kerron vielä tarkemmin mun oireista hieman alempana. Kävin siis tänään urheilulääkärin vastaanotolla ja itse olin jo hieman aavistellut, että nää mun psyykkiset oireet johtuvat siitä, että keho käy ylirasituksen puolella. Ongelma tässä on se, että en ole oireillut fyysisesti lainkaan, eli oon esimerkiksi jaksanut treenata tosi hyvin ja treenit ovat vielä kulkeneetkin loistavasti. Silti on tuntunut, ettei kaikki ole ihan kunnossa, sillä aikaisemmin syksyllä mulla oli uniongelmia ja viime aikoina oon kärsinyt keskittymiskyvyn puutteesta ja sellaisesta olosta, etten saa mitään tehtyä. Välillä oon miettinyt itsekin että oonko lintu vai kala, kun mielialat vaihtelevat lyhyen ajan sisällä tosi paljon. Välillä kaikki on hyvin ja välillä taas on ollut tosi raskasta.
Lääkärikäynnin aikana tajusin aika monta asiaa ja täytyy sanoa, että oli muuten paras lääkäri kenen vastaanotolla on tullut vierailtua. Homma on mennyt lyhykäisyydessään niin, että oon ollut kovan stressin alaisena ja sen lisäksi stressannut kehoa treenillä aivan liikaa, joka on johtanut siihen, että hermosto ei enää ole palautunut ja kehon hormonitasapaino alkanut heilahdella. Tämä johti siihen, että nyt loppuvaiheessa aloin kokea jopa masennuksen kaltaisia oireita, itketti, ahdisti ja ei ollut motivaatiota mihinkään.
Tietysti sitä alkaa miettiä, että mikä ihme mua vaivaa ja miksi tunnen näin. Se taas pistää pakkaa vielä enemmän sekaisin. Tänään mun sykevaihteluita mitatessa, leposykkeeni oli 45 ja nousun/liikkeen jälkeen 47, mikä kertoo että kroppa on aika tiltissä, vaikka en ole sitä tuntenut. Ei ihme, että oon palellut tosi voimakkaasti viime aikoina. Myös hyvin korkealle nouseva syke, eli suuri ero leposykkeen ja nousun jälkeisen sykkeen välillä viestii ylirasitustilasta. Jos haluatte testailla, testiä voi googlata nimellä ”ortostaattinen syke”.
Olen aika hyvä esimerkki siitä, että ylirasitus tai ylikunto ei ole aina vain fyysisiä oireita:
Uniongelmat – herääminen usein 4-5 aikaan yöllä. Nukahdan usein uudelleen 7 aikaan ja sitten herätessä olo on tosi tokkurainen. Näitä oli aiemmin enemmän, nyt ollut vähän parempi. Silti nukun määrällisesti vähemmän kuin normaalisti, vaikka tarve olisi päinvastainen.
Herkkä jopa masentunut mieliala – Itkettää helposti, toisaalta myös ärsyyntyy helpolla pienistä asioista.
Motivaation puutos, saamattomuus – Tuntuu, että teen jatkuvasti jotain saamatta kuitenkaan mitään aikaiseksi, mikä ahdistaa vielä enemmän.
Mielialan vaihtelut – Välillä tosi hyvä meno ja välillä taas todella vaikeaa.
Ruokahalun muutokset – Viimeisten viikkojen aikana mulla on ollut loputon nälkä. Ruokaa on voinut syödä ihan jäätäviä määriä, minkä jälkeen olo ei ole ollut siltikään kylläinen. Lisäksi makeanhimo on vaivannut. Normaalisti mulla ei ole juuri koskaan makeanhimoa, mutta ilmeisesti stressihormonin heilahtelut laittanut tuon vaihteen päälle, sillä se viestittää keholle että energiaa on saatava mahdollisimman nopeasti ja nopeasta lähteestä –> sokeri.
Palelu – Etenkin kädet ja jalat ovat olleet ihan jäässä. Joudun usein käydä kuumassa suihkussa ennen kuin pystyn liikkua kotoa minnekään.
Voimakas hikoilu urheillessa – Välillä oon miettinyt, että voiko ihmisestä edes irrota näin paljon nestettä.
Vähentynyt virtsaaminen runsaasta juomisesta huolimatta sekä vatsan toiminnan muutokset.
Turvonneet kasvot ja kädet, etenkin aamuisin.
Tuntuu, että jo nyt kun olen ollut levossa vasta nelisen päivää, mieli alkaa pikkuhiljaa kirkastua ja esimerkiksi tuo jatkuva ruuan miettiminen tasaantuu. Meen vielä ensi viikolla ottamaan labrakokeet kehon kunnosta varmuuden vuoksi. Seuraavien viikkojen agenda olisikin levätä. Lisäksi on tärkeetä, että viettää aikaa ystävien ja tärkeiden ihmisten seurassa ja tekee ns. normaaleja asioita. Sain myös neuvon, että voisin alkaa miettiä elämääni myös muuta sisältöä kuin treenaamisen. 😀 Tuo kuulostaa kyllä ihan järkevältä neuvolta kun näin ajattelee. Tulen olemaan poissa omilta tunneilta vuoden loppuun saakka ja toivon hartaasti, että tuo aika riittää, sillä jumpat ja ohjaaminen on kuitenkin mulle tosi tärkeä juttu, jonka tekemisestä nautin.
Ahdistaa, mutta et osaa sanoa mikä. Kaikki on periaatteessa hyvin, mutta ei kuitenkaan. Tunnet huonoa omaatuntoa siitä, että tunnet tällaisia tunteita. Monella on kaikki huonommin. Välillä on päiviä, useitakin, kun kaikki tuntuu taas tosi hyvältä ja onnelliselta. Huomaat, että asioista suoriutuminen tuo hyvää fiilistä. Mitä enemmän teet kaikkea, sen parempi olo. Iltaisin mietit, että tämän voimalla jaksaa taas viikon loppuun. Niinpä alat suorittamaan. Suoritat syömiset, treenit, työt, ihmissuhteet ja arjen. Yrität tietysti suorittaa kaiken mahdollisimman hyvin, että tulisi hyvä fiilis. Voittajafiilis.
Ihmettelet, kun sulta kysellään miten jaksat ja onko kaikki hyvin. Kaikkihan on ihan loistavasti, ainakin luulet niin. Välillä jos et suorita tai tee, huomaat että on tosi vaikea vaan olla. Haet selkeesti hyvän olon aina jostain ulkopuolisesta asiasta. Treenistä, ihmisestä tai onnistumisen tunteesta, asiassa jonka osaat hyvin. Alat miettiä, että onko kaikki sun hyvä fiilis pelkkää ulkoisten asioiden tuomaa hetkellistä olotilaa. Miten sä voit oikeesti? Sitäkö ne ihmiset tarkoittaa, kun kysyy? Et osaa vastata.
Ihmettelet itsekin miten välillä voi olla niin hyvä ”buugi” ja välillä taas tuntuu, että kaikki kaatuu päälle. Onko muillakin niin? Taas opit lisää ja huomaat, että huonot fiilikset johtuvat aina jostain asiasta, josta oli odotuksia, jotka eivät täyttyneet. Ootko rakentanut kaiken ulkoisten asioiden varaan. Mitä jos yhtäkkiä menettäisit kaiken, miten sitten kävisi?
Jossain vaiheessa huomaat, että edes ne asiat, joista tuli se super hyvä olo eivät enää toimi samalla tavalla. Huomaat istuvasi koneen äärellä katsoen jumppavideota ja itket samalla niin, ettet nää mitään. Yrität hokee itselle, että kyllä tää tästä, mutta kun lopulta et saa edes happea enää, mietit että pitäiskö kokeilla jotain uutta.
Ensimmäistä kertaa elämässä myönnät, että et jaksa juuri nyt ja oot heikko. Heikkous, tuo sun pahin pelko. Oot aina ajatellut, että heikkous on synti ja pelännyt ja vältellyt asiaa niin paljon, että oot rakentanut itsellesi helvetin paksun suojakuoren. Sä oot se vahva tyyppi, joka jaksaa aina. Tiedät, että usein me korostetaan kaikista eniten niiden puolien ja luonteenpiirteiden vastakohtia, joita pelätään eniten. Päässä soi non-stopilla lause Roope Salmisen biisistä ”Vahvuutta myöntää että on heikko.”
Sen sijaan, että hoitaisit taas kaiken itse, kysyt kerrankin apua ja saat sitä. Tuntuu, että heti putoaa kymmenen kiloa taakkaa harteilta. Ehkä tää tästä. Sen sijaan, että tsemppaisit tämänkin kerran väkisin siihen asti, että tulee taas parempi fiilis, päätät että nyt vois levätä hetken. Ehkä joskus voit kokeilla niitä ohjeita, joita jaat päivästä toiseen kaikille muille, mutta et noudata itse. Sen sijaan, että jälleen tuntisit huonoa omaatuntoa siitä, että et suorita kaikkea samaa, mitä oot toistanut vuodesta toiseen, päätätkin antaa itselle luvan vaan olla ja se tuntuu ihan hyvältä.
Heräät keskiviikon ja torstain välisenä yönä kl 4 ja alat kirjoittaa näitä sanoja päässä ja koet yhtäkkiä hirveesti tarvetta kirjoittaa kaiken ylös. Aina kun kirjoitat henkilökohtaisempia asioita julkisesti, tiedät että avaat nää jutut liian monelle. Samalla haluat olla kuitenkin rehellinen ja näyttää muutakin kun sitä pintaa. Luit eilen hyvinvointiblogeja, joita lukiessa tuli lähinnä huono olo kaiken pintakiillon vuoksi. Pahinta on ehkä syvälliset tekstit, jotka on kirjoitettu harkiten ja miettien. Ne kaikki elämänohjeet ja kliseet. Ehkä tilanne aiheutti sen, tai sitten hyvinvoinnin voi mieltää monella eri tavoin nykyään.
Heippa ja tervetuloa blogiini! Täällä kirjoittelee Vaasassa asuva ryhmäliikuntaohjaaja/personal trainer ja pienen vauvan äiti! Kirjoittelen blogiini vauva-arjesta, hyvinvoinnista sekä niiden yhdistämisestä.
Blogista löydät myös paljon vinkkejä terveelliseen ruokavalioon ja urheilulliseen elämäntapaan!
Haluatko tehdä kanssani yhteistyötä? Lähetä sähköpostia: aroufit@gmail.com
