DIAGNOOSINA YLIRASITUS

Pitihän se tämäkin sitten mennä ja kokea. Tämä teksti liittyy siis eiliseen postaukseen, jonka tiimoilta täytyy ensinnäkin sanoa ISO KIITOS kaikista viesteistä ja kommenteista joita oon saanut. En tajunnutkaan kuinka paljon ihania ihmisiä mulla on ympärillä ja oon ollut tippa linsissä jatkuvasti. Kaikista huvittavinta tässä koko keississä on se, että itse paasaan täällä harva se päivä, kuinka treenit ja treenimäärät tulisi suhteuttaa omaan elämäntilanteeseen sopivaksi. Samaan aikaan käyn itse läpi aika suuria juttuja henkilökohtaisessa elämässä ja mitä teen? Painan kaasua ja vedän vielä enemmän treeniä ja diettaan. Näin jälkeenpäin ajateltuna tuo kaikki kuulostaa aivan järjettömän ihmisen toiminnalta.

_mg_0103

Tuntuu, että tällä viikolla on loksahtanut useampikin palanen kohdilleen ja oon alkanut ymmärtää asioita. Miksi oon tuntenut tietyllä tavalla tai miksi kroppa on toiminut kuten on. Kerron vielä tarkemmin mun oireista hieman alempana. Kävin siis tänään urheilulääkärin vastaanotolla ja itse olin jo hieman aavistellut, että nää mun psyykkiset oireet johtuvat siitä, että keho käy ylirasituksen puolella. Ongelma tässä on se, että en ole oireillut fyysisesti lainkaan, eli oon esimerkiksi jaksanut treenata tosi hyvin ja treenit ovat vielä kulkeneetkin loistavasti. Silti on tuntunut, ettei kaikki ole ihan kunnossa, sillä aikaisemmin syksyllä mulla oli uniongelmia ja viime aikoina oon kärsinyt keskittymiskyvyn puutteesta ja sellaisesta olosta, etten saa mitään tehtyä. Välillä oon miettinyt itsekin että oonko lintu vai kala, kun mielialat vaihtelevat lyhyen ajan sisällä tosi paljon. Välillä kaikki on hyvin ja välillä taas on ollut tosi raskasta.

_mg_0115

Lääkärikäynnin aikana tajusin aika monta asiaa ja täytyy sanoa, että oli muuten paras lääkäri kenen vastaanotolla on tullut vierailtua. Homma on mennyt lyhykäisyydessään niin, että oon ollut kovan stressin alaisena ja sen lisäksi stressannut kehoa treenillä aivan liikaa, joka on johtanut siihen, että hermosto ei enää ole palautunut ja kehon hormonitasapaino alkanut heilahdella. Tämä johti siihen, että nyt loppuvaiheessa aloin kokea jopa masennuksen kaltaisia oireita, itketti, ahdisti ja ei ollut motivaatiota mihinkään.

Tietysti sitä alkaa miettiä, että mikä ihme mua vaivaa ja miksi tunnen näin. Se taas pistää pakkaa vielä enemmän sekaisin. Tänään mun sykevaihteluita mitatessa, leposykkeeni oli 45 ja nousun/liikkeen jälkeen 47, mikä kertoo että kroppa on aika tiltissä, vaikka en ole sitä tuntenut. Ei ihme, että oon palellut tosi voimakkaasti viime aikoina. Myös hyvin korkealle nouseva syke, eli suuri ero leposykkeen ja nousun jälkeisen sykkeen välillä viestii ylirasitustilasta. Jos haluatte testailla, testiä voi googlata nimellä ”ortostaattinen syke”.

Olen aika hyvä esimerkki siitä, että ylirasitus tai ylikunto ei ole aina vain fyysisiä oireita:

Uniongelmat – herääminen usein 4-5 aikaan yöllä. Nukahdan usein uudelleen 7 aikaan ja sitten herätessä olo on tosi tokkurainen. Näitä oli aiemmin enemmän, nyt ollut vähän parempi. Silti nukun määrällisesti vähemmän kuin normaalisti, vaikka tarve olisi päinvastainen.

Herkkä jopa masentunut mieliala – Itkettää helposti, toisaalta myös ärsyyntyy helpolla pienistä asioista.

Motivaation puutos, saamattomuus – Tuntuu, että teen jatkuvasti jotain saamatta kuitenkaan mitään aikaiseksi, mikä ahdistaa vielä enemmän.

Mielialan vaihtelut – Välillä tosi hyvä meno ja välillä taas todella vaikeaa.

Ruokahalun muutokset – Viimeisten viikkojen aikana mulla on ollut loputon nälkä. Ruokaa on voinut syödä ihan jäätäviä määriä, minkä jälkeen olo ei ole ollut siltikään kylläinen. Lisäksi makeanhimo on vaivannut. Normaalisti mulla ei ole juuri koskaan makeanhimoa, mutta ilmeisesti stressihormonin heilahtelut laittanut tuon vaihteen päälle, sillä se viestittää keholle että energiaa on saatava mahdollisimman nopeasti ja nopeasta lähteestä –> sokeri.

Palelu – Etenkin kädet ja jalat ovat olleet ihan jäässä. Joudun usein käydä kuumassa suihkussa ennen kuin pystyn liikkua kotoa minnekään.

Voimakas hikoilu urheillessa – Välillä oon miettinyt, että voiko ihmisestä edes irrota näin paljon nestettä.

Vähentynyt virtsaaminen runsaasta juomisesta huolimatta sekä vatsan toiminnan muutokset.

Turvonneet kasvot ja kädet, etenkin aamuisin.

_mg_0112

Tuntuu, että jo nyt kun olen ollut levossa vasta nelisen päivää, mieli alkaa pikkuhiljaa kirkastua ja esimerkiksi tuo jatkuva ruuan miettiminen tasaantuu. Meen vielä ensi viikolla ottamaan labrakokeet kehon kunnosta varmuuden vuoksi. Seuraavien viikkojen agenda olisikin levätä. Lisäksi on tärkeetä, että viettää aikaa ystävien ja tärkeiden ihmisten seurassa ja tekee ns. normaaleja asioita. Sain myös neuvon, että voisin alkaa miettiä elämääni myös muuta sisältöä kuin treenaamisen. :D Tuo kuulostaa kyllä ihan järkevältä neuvolta kun näin ajattelee. Tulen olemaan poissa omilta tunneilta vuoden loppuun saakka ja toivon hartaasti, että tuo aika riittää, sillä jumpat ja ohjaaminen on kuitenkin mulle tosi tärkeä juttu, jonka tekemisestä nautin.

Kuvat: Anna Riska / Annmarias


22 Responses to “DIAGNOOSINA YLIRASITUS”

  1. Avatar Anni sanoo:

    Mitä siis tästä opimme? Että ihminen ei ole kone.
    Tsemppii palautumiseen Aino. Pistäny viimeinki ne koivet kohti korkeuksia ja silmät hetkeksi kiinni. Herää sitte pikkuhiljaa taas todellisuuteen ja aloita puhtaalta pöydältä.

  2. Avatar Suski sanoo:

    Moi Aino!
    Ihan hirveesti tsemppiä sulle tämänhetkiseen tilanteeseen! Lepää oikeesti, ja anna keholle ja mielelle muuta nyt. Olet rohkea kun kuitenkin kerrot asiasta avoimesti❤️

  3. Avatar Pipetsu sanoo:

    Niinhän se usein menee että ”Ei suutarin lapsella kenkiä”! :) Nyt otat rennosti ja kutsut kavereita kylään tai teet jotain muuta mukavaa, esim. Netflix ja lueskelua! Hatunnosto täältäpäin, että jaoit tän asian meidän lukijoiden kanssa! :)

  4. Avatar Sari sanoo:

    No mutta hyvä kun tuli asiaan selvyys! Kyllä tässä huoli heräs kun luin tota sun aiempaa juttua, että mitä ihmettä meidän Ainolle tapahtuu!?? Nyt ei muuta kun perheen ja ystävien kanssa tekemään jotain täysin päinvastaista kun sun normi päivinä! Jaksamisia!!

  5. Avatar E sanoo:

    Kiitos kun avauduit Aino! En tunne sinua henkilökohtaisesti, mutta kirjoituksesi tuntuvat todella osuvilta. Itselläni myös vastaavaa. Pillahdin itkuun työterkkarilla ja viimeisen puolen vuoden aikana töissäkin muutaman kerran. Parisuhde ollut haastava ja tilanne epävakaa omankin fiiliksen osalta.
    Epäilen nyt hormonaalisen ehkäisynkin vaikutusta ja taidan poistattaa ehkäisyimplantin. Lisäksi pitäis oppia olemaan suorittamatta, mutta mulla kans työ, koirien hoitovastuu, kodin hoito, opiskelut, blogi ja tulevaisuuden suunnittelu ovat ehkä olleet liikaa. Ja paljon muuta.
    Ollaan armollisempia itsellemme ja muistetaan levätä.

  6. Avatar Tii sanoo:

    Hyvä kun syy selvis! Rentouttavaa lomaa ja pikaista toipumista. Ite oon huono vain oleen, mutta tykkään rentoutua yinyoga-appin avulla. Tulee kehonhuolto kylkiäisenä. Mukavaa joulunaikaa!

  7. Avatar Amor sanoo:

    Voi Aino, rehellisesti sanottuna olen miettinyt koska sulle tulee jotain tämän kaltaista, koska mielestäni elämäsi pyörii liikaa vain urheilun ja tämän blogisi ympärillä.Toivon kovasti jaksamista ja toipumista ja muista relata ja ottaa elämä rennommin!

    • Avatar Kristiina sanoo:

      Oivoivoi. Mäkin olen pohtinut pidempään että milloin pamahtaa loppu. Nyt vaan lepoa ja keksit rauhallista mukavaa tekemistä. Netflix, kutominen, sanaristikot ym… näe kavereita ja käy vaikka shoppailemassa. Itsellä onneksi kroppa reagoi fyysisesti ylirasitukseen ja viestittää että on aika pitää pidempi tauko. Ja silti olen ajanut itseni loppuun parina vuonna peräkkäin. Niistä viisastuneena merkkaan lepoviikot kalenteriin ja jos olo on vähänkään liian väsy (kärsin myös unettomuudesta) niin jätän treenin väliin ja teen kevyen venyttelyn. Tsemppiä!

  8. Avatar Jenni sanoo:

    Aino ihanaa, että sä halusit ja pystyit jakamaan näitä asioita täällä. Tän ja edellisen postauksen sisällöstä tunnisti joitakin samoja asioita myös itsessään ja oon kiitollinen, että niistä asioista puhutaan avoimesti eikä yritetä piilotella muun tekstin taakse juuri esittäen että kaikki olisi hyvin. Toivon sulle rentouttavia viikkoja ja ihania hetkiä vaan oman itses kanssa ja onneks sulla on myös hauveli siellä koko ajan :) Mulle henkilökohtaisesti tärkeimmälle jumppaohjaajalle haluaa vaan että kaikki järjestyy ja palautuu takas tasapainoon <3

  9. Avatar Kitty sanoo:

    Paljon voimia Aino! <3 toivottovasti paranet pian että pääsee jumppailemaan maailman parhaan ohjaajan kanssa. :) <3

  10. Avatar Mariem sanoo:

    Vitsi sä oot hurjan rohkee. Vaati paljon uskaltaa kirjottaa tällastä julkisesti, vaikka suurin osa palautteesta on positiivista niin jo yksikin arvosteleva/negatiivinen kommentti voi tuntua tosi pahalta. Oot kyllä hyvä esimerkki kaikille! Oikein ihanaa joulunaikaa, rakasta edelleen itseäsi ja elämää :D

  11. Avatar Laura sanoo:

    Tsemppiä <3

  12. Avatar Katja sanoo:

    Sä olet rohkea nainen, kun puhut tästä. Erittäin iso ja tärkeä aihe, josta pitäis voida puhua avoimesti. Löysin palan itseäni tuosta kirjoituksesta..Niin tuttuja asioita..
    Tsemppiä, toipumista ja ennen kaikkea rentoa ja rauhaisaa joulun odotusta. Take it easy! Time heals! ❤

  13. Avatar Minna sanoo:

    Oon sun blogia muutaman vuoden lukenut, ja täytyy sanoa että en yhtään ihmettele että sulle kävi näin..tunnistan sinusta niin paljon omaa tarinaani.
    Kuulostaa niin tutulta, itse sairastuin ”ylirasitustilaan” muutama vuosi sitten jonka lopulta itse hyväksyin masennukseksi. Oireet alkoivat unettomuudella, mutta itse en saanut nukuttua enää ollenkaan ja sen vuoksi oli pakko kääntyä lääkärin puoleen. Vaikeinta tuossa tilanteessa oli hyväksyä se, että suorittava ja vaativa ihminen oli sairastunut, olin aina ajatellut että vain heikot sairastuu. Itse olin myös ryhmäliikuntaohjaaja toisen ammattini ohella.
    Olin lopulta muutaman kuukauden sairaslomalla, pidin myös paussia liikunnasta. Pikkuhiljaa sain liikunnan takaisin harrastusmielessä. Pudotin kaikki tavoitteet ja ohjelmat pois. Ja jätin ohjaustyön. Olen myös tuosta lähtien käynyt terapiassa.
    Itse koen niin, että tällaiset sairastumiset tai ylirasitukset, miten niitä haluaakaan kutsua, johtuvat usein siitä että on aika pysähtyä elämässään. Yleensä elämä vaatii tuolloin jonkinlaista muutosta, koska nykyisellä tyylillä eläminen on johtanut tähän pisteeseen. Ja suosittelen tässä kyllä keskusteluapua, oli se nyt sitten psykologi tai mentaalivalmentaja tai mikä tahansa. Joku ulkopuolinen taho jonka kanssa voi pohtia omaa elämäänsä. Ja varmasti sinun lääkärisi on oikeassa, että kannattaisi miettiä elämään muutakin kuin urheilu. :) Minulla onneksi oli toinen ammatti johon palata, ja liikunta on yhä tärkeässä osassa elämässäni mutta ammatikseni en sitä enää halua tehdä.
    Omalla kohdallani ehkä piti jollakin tapaa aikuistua ja löytää se elämän sisältö ja onni muista kuin ulkoisista asioista. Ja se on onneksi löytynytkin, nykyään liikuntakin on puhtaasti hyvän olon tuoja ja harrastus, eikä keino mitata itseään tai peilata omia pakaroitaan. :)
    Tsemppiä sinulle, ja hyvä että olet rohkeasti avautunut asiasta!

  14. Avatar Vilma sanoo:

    Voi Aino!♡ Hyvä että oot nyt asiantuntevissa käsissä! Kuulostaa hormonitoiminnan häiriöltä ja kannattaa kyllä otattaa kaikki kilppari yms hormonitoimintaa kuvaavat arvot. Sun kroppa ja mieli on ollut pitkään (varmasti vuosia) stressitilassa. Kannattaa siis varautua, että täydellinen toipuminen vie kuukausia jopa puoli vuotta, sillä hetkessä tuohon sun tilaan ei olla tultukkaan…

    Sanoisinkin nyt sulle kullanarvoisen neuvon: Anna itselle lupa palautua kunnolla, oikeasti! Muutama viikko ei riitä mihinkään, vaan kohta on sama tilanne ja ehkä pahempikin. Jotta voisit taas tulevaisuudessa tehdä omaan energiseen tapaasi tuota rakastamaasi työtä, vaatii se nyt kunnollista toipumista.

    Ja vielä muutamia käytännön vinkkejä mitkä auttaa ylirasituksesta palautumisessa:
    -Vaihda maisemaa pidemmäksikkin aikaa, eri ympäristö auttaa pääsemään pois vanhoista tavoista ja tottumuksista, jopa ajatusajatusmalleista.
    -Aurinkomatkat,valo ja lämpö hellivät koko kroppaa ja mieltä.
    -Luonnossa samoilu, parasta mindfulnesia mitä on.
    -Leppoisa lukeminen, avartaa ja antaa näkökulmaa.
    -Tärkeät ihmiset, puhuminen ja kuuntelu sekä hellyys ovat parasta lääkettä.
    -Ulkoilu, rauhalliset kävelyt ihanassa ympäristössä ilman suorituspaineita.
    -Muut harrastukset, esim käsityöt, musiikki, leffat ovat yllättävän terapeuttisia.
    -Kehon huolto, jooga, rentoutuminen..

    Nää neuvot tuli suoraan sydämestä Aino.♡ Oon itse kahlannu myös tämän kivikkoisen tien ja pystyn nyt entistä vahvempana tekemään töitä ja auttamaan muita.
    Tsemppiä vielä sekä Ihanaa Joulunaikaa! Nyt nautiskele ja pysähdy!♡

  15. Avatar R sanoo:

    Ihan mahtavaa että otit tän asian esille! Se vaatii rohkeutta. <333

  16. Avatar J sanoo:

    Hei! Sekavin tuntein luin kirjoitustasi, oli kuin olisin lukenut kertomusta omasta elämästäni 2 kk sitten, kun juteltuani tunnin urheilulääkärin kanssa hän löi paperit pöytään pitkittyneestä ylirasitustilasta ja lähetteet labraan. Labroista sitten selvisi, että hormonitoimintani on vaipunut vaihdevuosien tasolle (olen siis itse 21v), kilpirauhaset käyvät vajaalla, rauta sekä vitamiinit laahaavat maata.. Nyt olen 2 kk ollut täysilevossa, eikä edistystä vielä ole juurikaan tapahtunut. Ongelmana on todennäköisesti se, että myös minä olen viimeiset 10 vuotta elänyt urheilua, kaikki valinnat opiskelun tai elämän suhteen on tehty urheilun näkökulmasta. Nyt kun ei saa enää urheilla niin isoin ongelma on ollut pitää pää ja ajatukset kurissa ja keksiä jotain muuta tekemistä. Harrastan joukkuelajia uudella paikkakunnalla, jolloin käytännössä kaikki kaverinikin ovat joukkueesta ja he menevät joka päivä treeneihin ja minä jään kotiin tekemään mitä? Voin samaistua tilanteeseesi täysin ja toivon että sinulla olisi tarpeeksi kärsivällisyyttä ja malttia! Lipsumisia tulee, mutta ne täytyy hyväksyå ja jatkaa eteenpäin!

  17. Avatar Laura sanoo:

    Kuten edelliseenkiin kirjoitukseesi kommentoin, upea teksti <3 Oot rohkea nainen! Oon ite aika kova stressaamaan ja toisinaan on kauhea suoritusvimma päällä. Voin kuvitella että susta voi tuntua hankalalta, harmilliselta ja jopa stressaavalta, kun pitää nyt jättää jumpat väliin muutamaksi viikoksi. Tää aika tulee ihan varmasti kuitenkin opettamaan sulle ja sun ajattelutavoille paljon! Nyt on tärkeintä relata ja antaa kropan ja mielen levätä kunnolla. Lähetän sulle hirmuhirmu paljon tsemppiä, positiivisia ajatuksia, rentoilua ja mielenrauhaa! <3 Kyllä kaikki järjestyy! :)

  18. Avatar Ems sanoo:

    Hei Aino! Kiitos kirjoituksestasi. Olet rohkea kertoessasi, mitä kulissien takana tapahtuu. Arvostan sitä, samoin kun kommenttien perusteella muutkin lukijat.
    Tunnistan myös itseni tekstistäsi. Entisenä kilpaurheilijama ja suorittajana-luonteisena samastun vahvasti fiiliksiisi. Itselläni pari vuotta sitten jonkinlaisen elämänhaluttomuuden/masennuksen laukaisi myös ero. Minulla meni kauan hankkia itselleni apua, hyvä että itse olet osannut näinkin nopeasti hakeutua avun pariin. Sen kuitenkin sanoisin, että vaikka urheilulääkäri on oman asiansa ammattilainen ja hänen vinkkinä levätä ja yrittää miettiä elämään muitakin kiinnekohtia kuin urheilu, ovat erittäin hyviä, ovat ne vain ensiapua ongelmaasi. Itse ainakin koin omien vaikeiden aikojeni aikana/jälkeen että itse yksin on hyvin vaikea lähteä muuttamaan toimintatapoja, joita on noudattanut ehkä koko elämänsä. Tauon jälkeenkin siis helposti lipsahtaa samaan kierteeseen takaisin.
    Siksi lämpimästi suosittelen sinulle jonkinlaista keskusteluapua, itselläni terapiassa käymisestä on ollut varsinaisen ongelman työstämisen lisäksi valtavasti hyötyä myös esimerkiksi ihmissuhteissa olemiseen. Jos pitkäaikaiseen terapiaan sitoutuminen kuulostaa hankalalta, käy edes muutaman kerran jossain juttelemassa. Ymmärrykseni mukaan teet ryhmäkiikuntaohjausta työsuhteina, joten varmasti työterveyspsykologin käynnit olisivat ainakin mahdollisia? Itse näihin aisoihin nykyään enemmän perehtyneenä uskon, että kaikki ihmiset hyötyisivät siitä, että muutaman kerran vuodessa kävisivät juttelemassa ulkopuolisen ammattilaisen kanssa, vaikka mitään varsinaista ongelmaa ei olisikaan. Kokeile siis avoimin mielin, et ainakaan menetä mitään :) Paljon tsemppiä ja voimaa vaikeisiin hetkiin!

  19. Avatar Leila sanoo:

    Oon pikku hiljaa palautumassa ylirasituksesta ja voin samaistua todella hyvin kaikkiin sun oireisiin. Olisi mielenkiintoista tietää minkälaisia verikokeita tai muita labratestejä lääkärisi teetti/on teettämässä. Itselleni on tehty vaikka millaisia kokeita, mutta jotenkin tuntuu että jollei arvoissa ole jotakin todella poikkeavaa lääkärit jättävät ne täysin huomioitta eivätkä lähde tutkimaan asiaa tarkemmin.

  20. Avatar miltsu sanoo:

    tsemppiä aino! itse kiikuin myös ylirasituksen rajamailla ja se puhkesi vain flunssana tällä kertaa. kroppaa on välillä vaikea kuunnella, senkin jälkeen että olen kokenut pahan ylikunnon vuosia takaperin. pidempiaikaisessa levossa on se hyvä puoli että huomaa elämässä olevan muutakin ihanaa kuin urheilu,vaikka sitä ei helposti mikään voita.

  21. Avatar Noora sanoo:

    Moi Aino!Itselläni oli juuri samanlaisia oireita taannoin.Ylikunto pyöri mielessä mutta verikokeissa tuli ilmi kilpirauhasen vajaatoiminta.Sain lääkityksen ja nyt puoli vuotta myöhemmin oireita ei juurikaan ole.Tsemppiä!!

Kommentoi