Luulen, että seuraavat viikot keskityn täällä blogissa enemmän hieman eri aiheisiin kuin yleensä. Voi olla ettei irtoa mitään hyviä pepputreeni-tipsejä kun oma aktiivisuus on lähinnä koiran kanssa ulkoilua. 😀 Tulen siis jauhamaan omia ajatuksia ja keskityn ehkä enemmän siihen sisäiseen hyvinvointiin. Ehkä tämä sopii ihan hyvin tähän joulunaikaan, kun muidenkin tulisi rauhoittua hieman.

Tänään aamulla iski se ajatus, että mitä mä teen nyt? Voin kertoa, että kun oot rakentanut koko elämäsi tyyliin yhden asian ympärille niin saattaa tulla hieman tyhä olo kun sitä ei olekkaan. Lisäksi on helppoa olla yksin, kun on jatkuvasti tekemistä, mutta nyt mun on ihan pakko opetella olemaan yksin ilman mitään muuta ja en voi kieltää etteikö se ahdistaisi ajoittain. Onhan mulla tietysti ystävät ja läheiset, mutta kun oot ollut parisuhteessa melkein 7-vuotta niin oot tietysti tottunut siihen, että vierellä on aina se tuki ja turva.

Mun kaveri sanoi tosi osuvasti, että sun täytyy opetella olemaan empaattinen itseäsi kohtaan. On nimittäin helppoa olla empaattinen muille, mutta kun kyseessä on sinä itse, tulee helposti väheksyttyä tätä asiaa. Kai mä oon ihan oikeesti ajatellut olevani joku kone, joka ei hyydy mistään ja kohdellut itseäni kuin robottia. Eilen lääkärillä ollessani, hän kysyi millaisen ohjeen antaisin itse toiselle ihmiselle joka olisi tässä tilanteessa. Ei ollut vaikea keksiä vastausta.

Tiedän hyvin, että ruokavaliolla on aika suuri merkitys omaan hyvinvointiin ja oonkin nyt keskittynyt syömään mahdollisimman monipuolisesti. Kerroin aikaisemmin, että myös tätä ruutua on tullut suoritettua huolella ja sen vuoksi päätin lopettaa liian miettimisen makroista ja kaloreista. Yritän nyt syödä ruokia, jotka maistuu hyvältä ja joista tulee hyvä olo. Kun en treenaa, ei ole niin merkitystä että onko ne hiilarit ja rasvat samalla aterialla vai ei. 😉 Hautasin myös ruoka-aine vaa’an kaappiin, sillä tajusin että oon jotenkin tiedostamattakin (?) punninnut kaiken suuhun menevän tyyliin keväästä asti. Huomaan, että mun on haastavampaa suhtautua ruokaan, kun en treenaa. Normaalisti on pakko syödä, koska kulutus on tosi korkealla, mutta nyt kun ei ole mitään lisäkulutusta, ei suhtautuminen olekkaan niin helppoa. Tätäkin on vain harjoiteltava.

Syy, miksi ylipäätään aloitin kirjoittamaan tätä postausta, näkyy noissa kuvissa. Aihe lähti kuitenkin vähän omille teilleen as usual. Kuvissa näkyy siis eilen valmistamani punajuuripesto, jonka söin kikhernepastan kanssa. Tämä oli jotain älyttömän hyvää, joten pakko jakaa resepti myös teille! Reseptin löysin Wellberries-blogista, jossa oli paljon muitakin kokeilun arvoisia reseptejä! Tällä määrällä tuli melko suuri määrä pestoa, josta syönee 4-5 kertaa.

Punajuuripesto:

6 keskikokoista punajuurta
2 dl auringonkukansiemeniä
1,5 dl neitsytoliiviöljyä
1 luomusitruuna puristettuna
4 kynttä valkosipulia
n. 30 kpl vihreitä kivettömiä luomuoliiveja
n. 1 dl oluthiivahiutaleita 

päälle: tuoretta korianteria

Kuori punajuuret, ja kuutioi ne pieniksi paloiksi ja keitä kattilassa kunnes palaset ovat pehmeitä. Valuta punajuurien vesi pois ja lisää muut peston ainekset kattilaan. Surauta tasaiseksi tahnaksi, ja tarkista maku – tarvittaessa lisää hieman oliiveja. Tahnan voi valmistaa myös tehosekoittimessa. Itse lisäsin vielä hieman suolaa sekä carlic&pepper – mausteseosta. Tarjoile esimerkiksi kikhernepastan kanssa, joka on proteiinipitoisempaa (ja gluteenitonta) kuin tavanomainen. 🙂 

PS. Miten tällaiseen postaukseen voi keksiä järkevän otsikon?! 😀