ENDORFIINIADDIKTI

Tässä on tullut selailtua erilaisia tarinoita ylikunnosta ja olen huomannut kuinka moniin oireisiin ja tuntemuksiin pystyy samaistumaan todella helposti. Ongelma tässä on ehkä se, että nämä tuntemukset ovat sellaisia, joita ei välttämättä osaa yhdistää siihen, että olisi alipalautunut, sillä ne voivat olla myös juttuja ”jotka vain kuuluvat elämään joskus”. Huomasin, että yksi yhdistävä tekijä on tietynlainen ihmistyyppi. Löysin CrossFit Tampereen sivustolta niin osuvan kuvauksen, että en voinut kuin nauraa.

”Endorfiiniaddikti-perfektionistin” treenikriisi

”Endorfiiniaddikti-perfektionistin” todennäköisin treenikehityksen hidastaja on liika yrittäminen. Jatkuva kontrolli hukuttaa alleen kehon viestit siitä mitä se oikeasti tarvitsee. 

Sanna (nimi keksitty) on ”endorfiiniaddikti” ja (ainakin melkein) perfektionisti, joka nauttii treenistä ja säännöllisestä     elämänrytmistä. Hän tekee treeni- ja ruokavalinnoissa ”kaiken oikein”, muut ihailevat hänen kurinalaisuuttaan. Sanna on hyvässä kunnossa.

Sanna ei ole täysin tyytyväinen omaan kuntoonsa. Hän toivoo saavansa lisää voimaa ja tehoa treeneihin sekä hieman rasvaa pois vyötäröltä ja reisistä. Nämä tavoitteet eivät tunnu toteutuvan millään.

Sanna päättää yrittää kovempaa –lisää treeniä ja optimaalinen ravinnejakauma (vähähiilihydraattinen paleo) ruokailussa jatkuu. Lisätystä treenimäärästä ja vähäisistä hiilihydraateista seuraa yöunen laadun heikkeneminen. Samaan aikaan alkaa iskeä ruokahimoja makeaan ja suolaiseen ruokaan – iltaisin treenin jälkeen jääkaapista voisi syödä valonkin!

Koko ”Sannan” tarinan voi lukea täältä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Omalla kohdalla kävi niin, että koska treenin jälkeen oli aina hyvä olo, hamusin sitä tunnetta enemmän ja enemmän. Toki mä oon aina treenannut paljon, mutta silloin oon ollut myös muuten balanssissa, eikä se ole ollut ainoa asia mistä saa iloa. Kun muuten olo oli paska, niin tiesi että treenatessa kaikki huolet unohtuu ja sen jälkeen on ainakin hetken hyvä olo. Kuulostaa ihan joltain alkoholistilta eikö vaan? Tämän lisäksi tajusin, että oon kuitenkin tainnut syödä liian vähän kulutukseen nähden, sillä vaikka lisäsin treenimääriä, en lisännyt energiaa ”koska halusin kiristellä hieman”.

Lihastohtori julkaisi sopivasti aiheeseen sopivan artikkelin eilen ”Suhteellinen energiansatavuus kunto- ja huippu-urheilussa”. Kyllähän mäkin sen tiedän, ettei kulutus ole vain sitä mitä treenin aikana kuluu, mutta miksi ihmeessä pitää olla vasta jälkiviisas? Kun mietin aikaa, jolloin oon ollut mielestäni parhaimmassa kunnossa, olen ennen kaikkea syönyt todella paljon, ilman että lasken tai punnitsen mitään. Tuntuu, että viimeiset 5 kk oon elänyt jonkun toisen kehossa, tuntuu että nyt vasta kaikki kirkastuu. Muistan kun lokakuun koulutuksessa kaveri sanoi, että sä oot niinku joku kävelevä haamu, kun kävelin lentokentälläkin päin tolppia, enkä tajunnut/kuunnellut mitään mitä kukaan sanoi. 😀

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nyt kun oon miettinyt tätä asiaa enemmän, oon huomannut että näitä ”oireita” on ollut ennenkin. Mä en tiedä onko tähän mitään järkevää selitystä, mutta mun kroppa toimii niin, että kun lähden nostamaan sykettä (=treenaan) se ikäänkuin herää voimakkaasti eloon, sitten kun oon lepotilassa, kroppa menee ns. ”shut down” tilaan, eli syke on hyvin alhainen, palelen, väsyttää jne. Kävin vuoden alussa Es Teck – skannauksessa, jossa siis skanneri kartoittaa kehon tilannetta. Jo tuolloin mittauksessa huomattiin, että mun kehon arvot oli aina paremmat treenin jälkeen, vaikka homman kuuluisi mennä päinvastoin. Osaako joku teistä arvioida mistä tällainen johtuu?

Tämä seuraava lainaus on omasta tekstistäni maaliskuulta

”Otettiin skannauksia viime viikolla muutaman kerran ennen ja jälkeen treenin ja testailtiin myös Lypowake-nimisen voiteen vaikutusta treeniin ja palautumiseen. Laite toimii myös kehonkoostumuksen mittaukseen ja sen tarkkuutta on verrattu DXA-laitteeseen. Sain myös arvion omasta energiankulutuksesta ja se yllätti kyllä jälleen. Tämän mittauksen mukaan kulutan ilman treeniä n. 2640 kaloria vuorokaudessa. Treenien kanssa voidaan siis päästä jopa lähelle 4000 kaloria, mikä on jo aikamoinen määrä.”

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tiedättekö mikä on kaikkein vaikeinta nyt kun ei pääse liikkumaan kunnolla? Juurikin tuo endorfiiniaddiktio. On jotenkin todella epätoivoinen olo, kun ei tiedä mitä tekisi, että saisi itsensä piristymään. Mikään ei oikeen kiinnosta eikä huvita. Tulee oikeen vihaiseksi itselleen, että miksi sitä pitää olla näin helvetin tyhmä.

Pahoittelut että nämä aiheet pyörivät nyt vaan tämän saman aiheen ympärillä, mutta tää kirjoittaminen toimii samalla hyvänä terapiana kun saa jäsennellä näitä ajatuksia ylös. Jos teillä on jotain postaustoiveita aiheesta tai muusta, niin niitäkin voi laittaa. Tää kirjoittaminen on melkeinpä ainoa asia mikä tuntuu hyvältä tällä hetkellä.

Heittäkääpä kohtalotoverit tarinoita kehiin, niistä saa aina voimaa kun tajuaa ettei ole ainoa! 😀


17 Responses to “ENDORFIINIADDIKTI”

  1. Katja sanoo:

    omassa työssäni on tullut tutuksi aivojen tiettyjen mielihyväratojen ylikorostuminen toisten alueiden surkastumisen kustannuksella. Voisin kuvitella, että tässä on jotakin sen tapaista taustalla. aivot onneksi muovautuu, kun niitä harjoittaa, joten äärimmäisyyteen asti tekeväkin voi oppia rentoutumaan ja nauttimaan myös asioista, joista ei ennen nauttinut niin kovasti tai joita ei sallinut itselleen. Oon tän myös omalla kohdallani todeksi havainnut. Hyvää ylilyönneissä on se, että ne pakottaa pysähtymään ja pysähtyessä voi miettiä, mikä meni vikaan ja tehä korjausliikkeet. Kokemuksesta tiiän myös miten helppoa vanhoihin toimintoihin on palata, niistä kun saa ne parhaat kiksit, mut kun toi mielihyväratajärjestelmä tasapainottuu harjoittelun ja sallivuuden ( eli antaa oikeasti itselle luvan tehä ja olla muutakin mitä ennen ollut, uskaltaa luopua) myötä, vähempikin lempijuttuja riittää ja ylikuormittumisen riski pienenee.

    Hienoa, että oot uskaltanut tuoda esille, mitä ruudun toisella puolen oikeesti tapahtuu. Itse koukutun aitoudesta blogeissa ja jään mielenkiinnolla seuraamaan, miten sun matkan käy :). Eli kirjota vaan jatkossakin sun oikeista fiiliksistä. Uskon, et tää on asia, joka vaivaa tällasena suorittamisen aikakautena yhä useempaa, mut siitä ei aina uskalleta puhua. Toivon sulle tsemppiä ja muista, että tätä toipumista et voi suorittaa. Se on käytävä läpi, vei se sitten kuukausia tai vuosia. Tässä taitaa päteä se vanha sanonta, että tärkein ei oo päämäärä, vaan matka, ja niin se oikeesti onkin. Tässä tapauksessa parhaat kiksit tulee nimenomaan oivalluksista 🙂

  2. S sanoo:

    Moikka! Täällä 10kk ylikuntoa ja treenaamattomuutta takana, joten tiedän tasantarkkaan sun fiilikset.. Toivottavasti sulla ei veny yhtä pitkäksi ja toivut pian. Paljon voimia <3

  3. Jenni sanoo:

    Mua ei ainakaan haittaa yhtään, vaikka kirjotatkin tästä aiheesta. Parhainta on just se että käyt sitä läpi ja nimenomaan kirjoittamisen kautta. Tuo kuulostaa tosi tutulta, että vasta treenin aikana ja vähän sen jälkeen kroppa elää ”kunnolla” ja sitten muuten on vetämätön ja kylmä olo sekä sykkeet ja verenpaineet heittelevät jossain alamaissa. Mä suosittelen tosi paljon että kokeilisit eri yoga-lajeja, useammat menee mindfullnesin kautta 🙂 Ja varsinkin nyt joulun aikaan aika saattaa ehkä kulua nopeemmin jos tykkää suunnitella ja järjestellä esimerkiks uusia joulureseptejä!

  4. Laura sanoo:

    Voi Aino <3 Mä vietän tässä hidasta sunnuntaiaamua sun blogia lukien (kuten teen joka sunnuntai, sillä säästän parhaan blogin lukemisen aina sunnuntaille) ja näköjään kommentoin nyt joka postaukseen 😀
    Voin jotenkin samaistua tohon sun epätoivoiseen oloon, kun ei pääse tekemään sitä mitä haluaisi, mistä nauttisi. Itellä auttaa tollaisessa tilanteessa ehkä vähän se, että oon itselleni samaan aikaan sekä hellä että tiukka, ja koitan yksinkertaisesti tehdä itselleni selväksi että tää nyt vaan on parasta mitä voin itselleni tällä hetkellä antaa. Ja teroitan itselleni että maailma ei tähän kaadu. Kirjoitan sen vaikka paperille. Tavallaan selittämällä itselleni tilannetta, annan itselleni oikeutuksen vain olla, jolloin on helpompi antaa itselle oikeus vaikka vaan sohvalla makoiluun ja leffojen tuijotteluun. Voisko sua auttaa oikein pitkä ja rauhallinen kävelylenkki koirulin kanssa tuolla ulkoilmassa? Tai rauhallinen venyttely tai rullailu? Ei siitä samalla tavalla irtoa sitä endorfiiniryöppyä, mutta se olisi jotain jolla saisi keholle ja mielelle lepoa aktiivisuuden kautta 😀

    Ja ne ystävät on tärkeitä! Vaikka tuntuis että ei jaksais olla sosiaalinen, niin pieni rupatteluhetki ystävän kanssa vaikka sen kävelylenkin muodossa tekee ihmeitä, kuten varmaan oot havainnutkin 🙂

    Noniin lähden tästä höpisemästä, TSEMPPIÄ, päivä kerrallaan! Ja se on aivan ok jos välillä tuntuu että mikään ei nappaa. Kohta nappaa taas!

  5. Kati sanoo:

    Oma ylirasitustilani oireili pitkäkestoisena flunssana eli kuukausien yskänä ja kurkkukipuna sekä väsymyksenä. En ollut niin kipeä, että olisin voinut ”sairastaa”. Yritin vähentää treenimääriä, jotka ei siis älyttömiä olleetkaan n. 7-10h/vko, mutta se ei vienyt tilaani suuntaan eikä toiseen. Kunnon heikkeneminen paheni, mutta lääkärissä en saanut kuin voivottelua osakseni. Nyt jälkiviisaana voin todeta, että endorfiiniaddiktion voittaminen on ollut vaikeinta ikinä, varsinkin kun sen olemassa olon on kieltänyt. Pakkolevon kaudesta olisi tuskin tullut näin pitkä, jos olisin tunnistanut oireeni ajoissa. Levon ja ravitsemuksen merkityksestä on niin paljon helpompi puhua toiselle kuin itselle.. voimia lepäämiseen sinulle, been there <3

  6. Vilma sanoo:

    Itsellä on kaksi kertaa mennyt niin överiksi urheilun ja ruokavaliolla kikkailun kanssa,että lopulta on tullut kilpparin vajaatoiminta plus olin todella masentunut ja sosiaalisesti eristäytynyt. Entinen (luonteelleni tyypillinen) spontaanius ja elämänilo oli tipotiessään. Elämä tuntui raskaalta suorittamiselta. Ja olin todellakin vain varjo entisestään. Päivien sisältö oli pääsääntöisesti: treeni, lepo ja ravinto. Ihmissuhteet kärsi ja erosin. Siitä alkoi vielä pahempi alamäki..

    Oman tilan vakavuuden hoksaaminen ja _kokonaisvaltaisen_ kuntoutumisen merkityksen ymmärtäminen olivat ensiaskeleita mun kohdalla. Ylikunto, treenikoukku, fitneskupla (tai miksi ikinä tuota tilaa haluaa kutsua) on verrattavissa riipuvuuteen ja on ennenkaikkea mielen ”sairaus”. Oman päänuppini kuntoon saattaminen tapahtui ammattilaisen avulla, missä kävimme läpi jo lapsuudesta asti kumpuavia ajatusmalleja ja suhtautumistapoja jotka vaikuttivat aikuisena mun itsetuntoon ja käyttäytymiseen. Sieltä sain paljon hyviä työkaluja itseni työstämiseen ja niistä on apua vielä tänä päivänäkin!
    Eniten auttoi se kun pääsin opiskelemaan totaalisesti muuta kuin liikuntaan/ravitsemukseen liittyvää alaa. Päivien sisältö täyttyi yllättäen opiskelusta, aivan uusista kuvioista ja uusista mahtavista tyypeistä! Oli aivan huikaisevaa huomata, että tässä maailmassa on _todellakin_ paaljon muutakin siistiä, mielenkiintoista ja tavoittelemisen arvoista. Oli tervettä kun ajatukset sai suunnata muuhunkin kuin itseen ja omiin/kehon tuntemuksiin. Suhtautuminen itseen lähti pikkuhiljaa tervehtymään. Ystävät ja positiiviset kokemukset ja onnistumiset muilla elämän osa-alueilla ovat olleet myös isossa roolissa.
    Nykyään liikunta on mulle vain harrastus, kohtuullisina määrinä. Ja sellaisena se pysyy. Muuta en halua, sillä uupumiskaudet on jättäneet sen verran traumaattiset muistot mulle. Kaikki se hullu treenaamimen ja makrojen laskemimen tekee oikein pahaa nyt. Se ei todellakaan ollut sen arvoista, että suoritin ja ponnistelin mun elämää ja kroppa oli ihan tiltissä. Terveys on ykkönen. Haluan saada vielä lapsia ja elää onnellisen pitkän elämän ja olla terve ja toimintakykyinen vielä vanhana! Mitä väliä löyhemmällä kehonkoostumuksella tai parilla liikakilolla jos on muuten tyytyväinen.
    Kaikkea ei voi tässä elämässä saada. Täytyy priorisoida. Minä tein valintani toisen pahemman uupumisen jälkeen. Silloin päätin että nyt tai ei koskaan pois oravanpyörästä. Haluan vielä elää ja kokea paljon muutakin.

    Aino. Paljon, paljon tsemppiä ja lämmin rutistus sinne! Toivon sun ympärille lämpimiä ihmisiä ja oikeanlaista apua.♡♡

  7. Raa sanoo:

    Huh, yksi endorfiiniaddikti täälläkin! Treenamattomuutta ollu tänä vuonna pitikien sairasteluiden takia paljon, ja ne ajat ovat kyllä olleet vaikeita. Mutta kyllä kiitos taas lepää, kun pääsee takaisin treenin pariin ja kerta toisensa jälkeen oppii kuuntelemaan kehoaan paremmin ja paremmin. Paljon tsemppiä sulle <3

    Mulla leposyke on taas tosi korkeella, mietin, että mistäköhän se voisi johtua? Osaako joku sanoa? Treeneissä sykkeet ihan hivenen koholla, mutta ei mitään 20 niinkuin leposyke normaalista 60 noussut 80 paikkeille...

  8. Henna sanoo:

    Kurja juttu 🙁 ootko nyt sitten sairaslomalla ohjauksista pitkään?

    Mulla on myös tämä endorfiiniaddiktio ja tarinat kuulostaa vähän tutulta, ehkä pitäisi pitää rennompi jakso välillä.

  9. Sue sanoo:

    Voin niin samaistua tuohon vihan tunteeseen, itse kun ajauduin ylikuormitus tilaan, olin vihainen!! Miksi juuri minä, monet muuthan liikkuvat paljon enemmän, eikä heille tule tämmöistä. Olin vihainen, miten voin olla näin tyhmä?! Ei auta vertailu, toisilla ei ehkä ole kahta pientä lasta, kokopäivä työtä, vaativaa opiskelua ja viittä kuutta kovatehoista treeniä viikossa.. Nyt kun tuosta on aikaa, osaan ottaa asian oppimiskokemuksena, en voi sanoa ettenkö edelleen lähtisi suorituksen tielle, mutta nyt osaan himmata ajoissa tai oikeammin sanottuna aiemmin.. Toisinaan oireet on kuitenkin vaikea hoksata kun niitä niin läheltä katsoo ja asioita suorittaa eteenpäin. Edelleen ihmettelen kuinka voimakkaina juuri psyykkiset oireet tulvat esille vaikka itsellä on tunne että kuormitus on nimenomaan fyysistä ja edelleen ihmettelen kuinka uskomattoman suuri merkitys sun muulla elämällä on treenien lisäksi kehon ylikuormitukseen. Ehkä siksi edelleen ajaudun lähelle ylikuormituksen tilaa, koska pelkään että alan löysäillä liikaa tai pelkään että musta tulee sellainen pullamössö sohvalla makoilija kun annan itselleni likkaa löysää. Mutta eihän asia varmastikaan näin menisi, se on vain jostain syystä pelkoni! Yhdestä asiasta olen pitänyt kiinni ja siitä on ollut apua.. PK-lenkit! Niin tylsiä kuin ne aluksi olivatkin ja tuntui että muut katsovat että mitä tuo tuossa löytystää kun ei edes kunnolla juokse. Mutta kroppa ei vaan kestä pelkkää kovatehoista treeniä.. Pelkkä kävelyhän ei riitä pk ksi ainakaa itse en saa sillä sykettä kuitenkaan riittävän ylös.. Voisiko sinullekin olla apua pk:sta? Toisena vinkkinä.. Kun aloitat jumpat, aloita asteittain!! Vaikka kuinka tekisi mieli painaa täysillä.. Niin Malta, kiität itseäsi myöhemmin! Onneksi aina voidaan oppia ja tehdä asiat jatkossa toisin.. Ihan hirveesti tsemppiä sulle Aino, olet vahva nainen ja tämän jälkeen olet vielä vahvempi!! Rauhallista joulua <3

  10. puuro sanoo:

    Hei, kovasti tsemppiä Aino!
    Itse kokeilisin ulkoilua luonnossa valoisaan aikaan, jos se nyt treenitauon aikana on mahdollista! Tutkitusti ulkoilma ja luonnossa käyskentely parantaa mielialaa ja keskittymiskykyä.
    Jos vielä saat aiheita nauraa, esim koirallesi, niin siitä saa varmasti endorfiineja.
    Yoga ja kehonhuolto, joita jo ehdotettiinkin ovat varmasti hyviä, ja saisi kropalle tehtyä hyvää hellästi.

    En ole kokenut ylikuntoa, mutta kehoni reagoi stressiin (sekä fyysiseen että psyykkiseen) voimakkaasti ja kelkan kääntäminen on hankalaa, etenkin jos stressin aiheuttaja on jokin elämän keskeinen tekijä.
    Kriisin selätettyä on ihmisenä vahvempi ja onnellisempi. Ja ehkä jopa parempi siinä, mitä tekee, kun joutuu käsittelemään asioita myös rankemman kautta!

    Blogisi lukijoille ”selviämistyökaluista” on varmasti myös apua, joten kirjoita ihmeessä, jos se auttaa sua itseäsi! Mutta uskoisin, että blogisi lukijat ymmärtävät myös, jos joudut tästä pitämään taukoa!

  11. Hdlfnfofkfk sanoo:

    En oo kokenut ylikuntoa, mutta kroppani reagoi herkästi stressiin ja väsymykseen myös fyysisesti. Pitää siis yrittää aina tietyin väliajoin hellittää, kun alkaa sydän hakata satasta ja raajat puutuu, rintaa puristaa ynnä muuta. Tiedän sen, miten vaikeeta on yrittää muuttaa elämäntapojaan kun niihin on niin tottunut – varsinkin, jos on mukamas mennyt ihan hyvin. Siihen voin siis samaistua täysin. Tsemppiä sulle<3 yksinolo ja rauhoittuminen ja ennenkaikkea omat ajatukset alkaa lopulta tuntua rauhoittavilta ja tärkeiltä asioilta, vaikka nyt tuntuisi siltä että niitä ei kestä.

  12. Maria sanoo:

    Olisi todella kiva, jos kirjoittelisit täällä toipumisestasi ja antaisit kenties vinkkejä, mikä itseäsi auttaa rauhoittumaan 🙂 itse olen samassa tilanteessa, tosin pahin aika, kun ei päässyt sängystäkään yhtäkkiä enää ylös, oli jo muutama vuosi sitten. Kuitenkin edelleen jonkin näköinen ylirasitustila päällä, välillä pahempi ja välillä parempi, kun ei jotenkin osaa muuttaa elämäänsä tarpeeksi. On opiskelut, treenit, työt, parisuhde ja sen ongelmat, jatkuva stressi ja suorittaminen, josta ei vaan tunnu pääsevän kokonaan eroon..
    Sustakin oli huomattavissa, että menee ehkä jo liian lujaa, mutta toisaalta se vaatii sen herätyksen ennen kuin itse asian huomaa 🙂 muista olla varovainen, ettet palaa samaan suorittamiseen, vaikka olo alkaisikin tuntua normaalimmalta.. vaatii ison muutoksen ajattelutavassa, vaikka vaikeaa onkin, mutta toisaalta parempi aikoina elämäkin tuntunut itselläni mielekkäämmältä kuin kiireisimpinä aikoina 🙂

    Tsemppiä paljon!

  13. Tiia sanoo:

    Jos nyt tosiaan saa esittää postaustoiveita niin Obelixia kun ei oo aikoihin täällä näkynyt, ois kiva kuulla mitä sille kuuluu? Kysymyspostaus, kehonhuolto/venyttely ohjeet ja kaikki reseptit toki kiinostaa kanssa aina ! 🙂
    Kovasti voimia tuohon mitä käyt läpi ja rauhaisaa joulun odotusta !

  14. m sanoo:

    nyt kannattaa tehdä kaikkea sellaista kivaa, mitä ei muuten tule tehtyä. ties vaikka joku juttu jäisi sitten mieleen niin että haluat jatkaa sen tekemistä sitten kun saat taas liikkua.

    1. katso leffoja, leffateatterissa tai kotona
    2. käy kylpylässä
    3. käy hot stonessa tai vastaavassa
    4. ota jonkun koira hoitoon (ei sellaista jota pitäisi lenkittää hirveästi)
    5. lue kirja
    6. tee jotain käsilläsi tai jotain missä pitää näpertää, vaikka kutominen, palapelin tekeminen, ompelu tms.

  15. Hanna sanoo:

    Hei. Tosi kiva lukea aitoja ei niin fitness-keskeisiäkin ajatuksia eli käytä ihmeessä tätä kanavaa fiilisten jakamiseen, voi tehdä hyvää monelle nuorelle sua seuraavalle tytölle huomata että myös sulla on välillä haasteita joista kyllä selviää kun vaan antaa itselleen myös sitä armoa. Ja ihan näin rivien välistä niin anna myös tilaa sun henk.koht. elämän muutoksille äläkä hautaa mahdollisia huonoja fiilareita liikuntaan vaan mene rohkeasti kohti vaan! Tsemppiä paljon sinne!!

  16. Henriikka sanoo:

    Jos yhtään lukutoukan vikaa lukaisepa: Tommy Hellsten -tarinoita minuiksi.
    http://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/minuiksi-loytoretkia-henkiseen-kasvuun/

  17. Suvi sanoo:

    Mä luen juuri Maaret Kallion Lujasti lempeä-kirjaa. Itselleni tämä on todella antoisaa luettavaa, suosittelen tutustumaan! Itselleen saa -ja pitää- olla napakan lempeä, jotta voi oikeasti voida hyvin.
    Paljon rentouttavia hetkiä sulle <3 Sä osaat kyllä päästä tästäkin kunnialla eroon, kunhan muistat sen kuuluisan maltin pitää matkassa.

Kommentoi