EPÄONNISTUMISEN PELKO

Kirjoitin tämän tekstin jo aikaa sitten ja se jäi vaan luonnoksiin roikkumaan. Nyt tuli lukaistua uudelleen ja ajattelin pistää julkiseksi. Joskus tällaisia henkilökohtaisia tekstejä on suurempi kynnys jakaa, mutta täytyy sanoa, että sen jälkeen kun tein tekstissä kerrotun päätöksen, on kaikki lähtenyt taas loksahtelemaan omille urilleen. Muistetaanhan, että ne vaikeudet on aina hetkellisiä ja asioilla on tapana järjestyä aina loppujen lopuksi! 🙂

Oon aina ollut aika ankara itselleni onnistumisen suhteen. En tiedä mistä ne paineet ovat tulleet, mutta tajusin tässä taannoin, että oon jättänyt paljon asioita tekemättä, koska oon pelännyt epäonnistumista. Oon myös huomannut, että jos jokin asia ei ole mennyt suunnitellusti, oon helposti jäänyt märehtimään sitä ja antanut asian olla. Toisin sanoen, oon lopettanut sen asian yrittämisen. Tämä ei päde tietenkään ihan kaikkeen, sillä osaan olla myös sinnikäs ja päättäväinen, mutta helposti jään omalle mukavuusalueelle lillumaan, koska siellä ei ole yhtä suurta pelkoa siitä että asiat eivät menisi, kuten olen suunnitellut.

Mä en tiedä onko noloa myöntää, että oon tehnyt elämäni aikana ja ihan viime aikoinakin huonoja päätöksiä ja vääriä valintoja. Kun valinnat ovat osoittautuneet vääräksi tai olen kokenut vastoinkäymisiä, oon helposti ahdistunut ja miettinyt, kuinka kaikki kaatuu päälle. Jotenkin sitä jää niin kovin helposti vellomaan sellaiseen negatiiviseen tunteeseen, ettei enää näe ulospääsyä tai ratkaisua.

Ryhdyin sitten oikeen miettimään ja analysoimaan, että miksi teen niin. Miksi annan asioiden olla, jos ne eivät menekkään kuten olin mielessäni kuvitellut tai toivonut? Enkö mä itse aina toitota niitä elämänohjeita, kuinka pitää jaksaa yrittää epäonnistumisista ja vastoinkäymisistä huolimatta? Nyt oli siis aika alkaa muuttaa omia ajatusmalleja ihan tietoisesti. Oon nimittäin huomannut myös sen, että kun kohtaan juuri tällaisen vastoinkäymisen tai negatiivisen tilanteen, yritän vältellä sitä ja tavallaan jätän asian huomiotta.

Nyt on sitten paljastettu läjä huonoja piirteitä meikäläisestä, joten lähdetään pohtimaan miten asiassa voisi kehittyä. 😀 Yhtenä päivänä olin siinä ahdistuneessa tilassa ja en saanut rauhaa omilta ajatuksiltani, joten päätin vain lopettaa. Päätin, että en anna enää ulkoisten asioiden määrittää mun olotilaa vaan oon itse se, joka tekee päätökset ja hoitaa asiat niin, että saan mielenrauhan. Loppupeleissä, aika suuri osa tapahtumista on kuitenkin meidän omissa näpeissä. Pitää vain ottaa vastuu omasta elämästä.

Päätin siis ottaa homman niin sanotusti haltuun ja aloin hoitaa asioita, yksi kerrallaan. Päätin, että vaikka joku asia ei menisi maaliin ekalla yrittämällä, yritetään sitten uudelleen toisella tavalla. Niin kauan, että se onnistuu. Mulla on nimittäin ollut jostain syystä sellainen ajatusmalli, että tuo uudelleen yrittäminen ja sinnikkyys pätee vain tavoitteisiin ja haasteisiin. Niissä olen hyvä, jos en loistava. Meen vaikka läpi harmaan kiven, että pääsen tiettyyn tavoitteeseen, mutta samalla ne suurimmat vaikeudet tulee itse elämässä ja arjessa. Ja silloin kun tulee vastoinkäymisiä (koska niitä tulee) pitää vain pysyä positiivisena ja vaihtaa tyyliä, ei tavoitetta.

On tää vanheneminen siinä mielessä siistiä, että jatkuvasti oppii tuntemaan itseään paremmin. Oppii ymmärtämään omia ajatusmalleja ja käyttäytymistä, mikä tarkoittaa että pystyy myös kehittymään ja tulemaan onnellisemmaksi!

Toivottavasti tästä tekstistä ei saanut sellaista kuvaa, että mulla olisi joku huonosti, vaikka kirjoitin vääristä valinnoista ja epäonnistumisista. Se on tässä tekstien tekemisessä haastavaa, että kun ottaa jonkun kulman josta kirjoittaa, siitä tulee tosi voimakas viba. Varmaan sellainen fiilis, että nyt sillä on tyyliin koko elämä romahtanut! 😀 Oikeessa elämässä taas on ihan normaalia että välillä mennään ylämäkeen ja välillä taas tullaan kovaa alas. Muutenhan elämä olisi oikeestaan aika tylsää, vai mitä? 🙂

instagram: ainorouhiainen 

Facebook


TREENIMÄÄRÄT TIPPUIVAT – LASKIKO KUNTO? TULIKO LOMAKILOJA?

Mitä tapahtuu kun viikottainen treenimäärä tippuu yhtäkkiä 15 treenistä nollaan ja sen jälkeen kolmeen treenikertaan viikossa? Tänään pohdin siis tätä aihetta niin psyykkiseltä kuin fyysiseltäkin kannalta. Paljon aerobista harrastava kuluttaa tietysti paljon, joten mitä tapahtuu kun kuluttaminen loppuu, nouseeko paino ja rapistuuko kunto välittömästi?

Kevät ja alkukesä menivät kovaa, treenasin paljon ja tein paljon töitä. Jumppien lisänä juoksin pitkiä lenkkejä ja kävin salilla. Salitreenit tosin jäivät jossain vaiheessa kun innostuin juoksenmaan enemmän. Kunto tuntui olevan ihan huipussaan ja jaksoin hyvin. Juhannuksen jälkeen jäin kuitenkin sairaslomalle, vain viikko ennen kuin kesälomani alkoi. Ihomuutoksen leikkauksen jälkeen olikin pakko olla hikoilematta eli treenaamatta, joten tuo oli ihan hyvä startti lomalle, kun oli ns. pakko rauhoittua jo ennen itse loman alkamista!

Oon huomannut nämä piirteet itsessäni jo aikaisemminkin, mutta kun treenit ja työt loppuivat kuin seinään, tunsin itseni ärsyyntyneeksi ja ärtyneeksi. Aloin kuitenkin välittömästi nukkumaan entistä sikeämmin ja pidempään ja joku ihme väsymys iski päälle. Lepäilin viikon tekemättä juurikaan mitään. Päätin, että koko lomani aikana treenaan 3-4 krt / vko ja pääosin ainoastaan salitreenejä. Totuin nopeasti pienempään treenimäärään ja huomasin, että kun treenaa vähemmän yleinen aktiivisuus nousee ihan automaattisesti. Loppujen lopuksi siis esimerkiksi kulutuksen kannalta, tässä ei ollutkaan suurta eroa edelliseen. Kovien treenien väheneminen aiheutti myös pienemmän ruokahalun ja esimerkiksi annoskoot pienenivät koska ei vaan jaksanut entiseen malliin. Paino ei ole siis mulla liikkunut mihinkään koko loman aikana. Kehonkoostumusta en osaa, enkä kyllä oikeastaan jaksakkaan analysoida. 😀

Esimerkkinä viikko jolloin treenasin 3 krt, mutta olin muuten aktiivinen, eli lähinnä hyötyliikunnan kautta tuli liikettä. Viikon kokonaiskalorimäärä oli 20 691, joka tekee siis noin 2955 kcal per päivä. Verrattuna viikkoon kun treenasin 14 krt, kaikki aerobista ja melko kuluttavaa treeniä. Viikon kokonaistulos oli 21 769, , joka tekee noin 3100 kcal per päivä. Ei kovin suurta eroa vai mitä? Tämä kertoo juuri sen, että kokonaisuus on aina paljon tärkeämpää kuin yksittäiset asiat. Perusasioilla pääsee yllättävän pitkälle!

Muita positiivisia puolia oli mm se, että kun treenasin ”vain” sen kolme kertaa, olivat treenit automaattisesti hieman laadukkaampia. Sitä halusi keskittyä ihan jokaiseen toistoon ja liikkeeseen kunnolla. Myös se, ettei ollut aina kiire johonkin helpotti tietysti asiaa.

Sitten taas toisaalta, motivaation kannalta mä en ehkä jaksaisi jatkuvasti tällä tyylillä, sillä se suurin palo on kuitenkin juuri aerobiseen treeniin. Kyllästyn aika nopeasti pelkästään salilla pumppaamiseen, joten tällaiseen lyhyempään testijaksoon se toimi hyvin ja ennen kaikkea teki erittäin hyvää, sillä uskon että pääsin palautumaan ihan kunnolla ja vaikka kuntotaso laski hetkellisesti, se nousee nopeasti takaisin kun jumpat alkavat taas rullata.

On ihan kivaa kun se treeni/jumppa tuntuu oikeasti rankalta ja sykekin nousee kunnolla. Tuntuu, että oikeasti tekee jotain. Se onkin juuri suurien treenimäärien huonompi puoli, että sitä jotenkin turtuu kaikkeen, eikä mikään enää tunnu raskaalta vaikka kuinka kovaa yrittää vetää! 😀

Mitäs seuraavaksi? Nyt ajatuksena on siis aloittaa ohjaukset ja tehdä ainoastaan ne, ilman mitään muuta omaa harjoittelua. Katsotaan miten hommat lähtee rullaamaan ja minkälaiseen jumppa-kokoonpanoon päädy syksyn osalta. Motivaatio ohjaamiseen on ihan huipussaan ja onhan se fiilis ihan huikee kun oot hikoillut kaikki kuteet märäksi ja antanut kaikkesi treenille!

Summasummarum: On tärkeää tehdä sitä mistä nauttii, mutta joskus on hyvä kokeilla jotain ihan muuta. Totaalinen lepo -ja palautumiskausi tekee todella hyvää itse kullekkin ja vaikka tuntuu, että kunto laskee, se on vain hetkellistä. Hyvinvoinnin ja painonhallinnan kannalta on tärkeämpää keskittyä siihen mitä tekee heräämisen ja nukkumaan menon välillä, kuin siihen minkä treenin vetää päivän aikana. Liike on lääke ja sitä kannattaakin hyödyntää mahdollisimman monipuolisesti eri muodoissa!

instagram: ainorouhiainen 

Facebook


EIPÄ MENNYT PUTKEEN!

Aina ei mee ihan putkeen, mutta menis edes joskus! No ei vaiskaan, kyllähän nuo asiat rullaa useimmiten ihan kivasti, mutta joskus vaan kaikki menee päin prinkkalaa ja yleensä silloin ihan kunnolla. Tässä muutama kommellus, mitä itse on tullut käytyä läpi! 😀

Ja hei, jos sulla on joku hyvä juttu kerrottavana, kommenttiboksi on auki!

Ajateltiin lähteä kauniina kesäiltana pyörillä keskustaan syömään. Kun oltiin poljettu puoleen väliin, miehen pyörän poljin irtosi kokonaan. Yrityksistä huolimatta sitä ei enää saanut kiinni millään. Mies jäi odottamaan ja minä sitten lähdin kotiin hakemaan autoa ja pyöränkuljetustelinettä. Kotiin päästyäni en tietenkään löytänyt telinettä mistään, joten jouduimme tunkemaan pyörän autoon. Fillari ei meinannut tietenkään mahtua autoon mitenkään päin, eikä sitä voinut jättää parkkiinkaan, koska lukko oli mun pyörässä joka oli jo kotona. 😀 Lopulta saatiin soviteltua pyörä kyytiin. Siinä vaiheessa oli jo niin kova nälkä, että herra tilasi kebabbilasta pizzan. Haettiin se ja ajettiin kotiin.

Naiset tietää, että iso puhelin ja pieni laukku ei ole aina se kätevin yhdistelmä illan riennoissa. No minähän onnistuin hukkaamaan puhelimeni kahdesti yhden viikonlopun aikana festareilla. Jo se, että mulla on ihan uusi iphone xr pistää toki harmittamaan, mutta että siinä on vielä kuori jossa on kiinni myös pankkikorit ja henkkarit, ei auta yhtään asiaa! 😀 Molemmilla kerroilla luuri löysi tiensä takaisin, thank god!

Kännykkäepisodista kului pari päivää ja meikäläinen päätti vihdoin siivota ja tehdä kunnon inventaarion mun vaatehuoneeseen.  Siivousurakan päättyessä aloin etsiä puhelinta, eikä löydy sitten mistään. Lopulta mies lähti penkomaan roskiksia, jonne olin vienyt kasan pusseja. Sieltähän se luuri kortteineen taas löytyi. 😀

Mulla oli kertynyt aika paljon käteistä rahaa, tarkemmin sanottuna 600 €. Muistin ottaneeni ne mukaan laukkuuni ja sitten yhtenä päivänä en löytänyt niitä mistään. Rahoja etsittiin tietysti kissojen ja koirien kanssa, mutta huonolla menestyksellä. Lopulta ajattelin, että ne oli varastettu laukustani huomaamattani. Muutama viikko episodin jälkeen sain kunnon kesäflunssan ja päätin huuhdella nenäni nenäkannulla. Otin kannun kaapista ja sieltähän ne 600 € löytyi talletettuna! 😀 Onneksi tuli flunssa.

Couples who train together stay together…Tai sitten ei. Meidän tapauksessa nimittäin 90% yhteisistä treeneistä ei pääty hyvin. Yleensä on vaikea löytää liikkeitä ja tyyliä joilla molemmat haluaa treenata, tai sitten mies tokaisee kesken treenin että ei tästä tuu mitään, lähetään kotiin. Yleensä siinä vaiheessa mulla on justiin hyvä meininki, enkä todellakaan aio lähteä kotiin. Jos mitään edellä mainitusta ei tapahdu, me ollaan aina eri aikaan valmiita ja toinen joutuu odotella tyhjän panttina. 😀

Jumppatyypit tietää, että tietyssä vaiheessa Les Mills – ohjelmia aletaan miksaamaan, eli käyttämään vanhojen ohjelmien biisejä ja koreoita. Mulla on kadonnut materiaalit koneelta, joten olen suurimmaksi osaksi vanhojen dvd – ja cd-levyjen varassa. Tämän lisäksi mulla ei tietenkään ole koneella levyasemaa, eikä meillä liioin DVD-soitinta. Päätin kuitenkin kaivaa xboxin esiin ja sain siitä vanhat levyt pyörimään telkkarista. Hain miehen tyttären mankan alakertaan ja kuuntelin musiikit sillä läpi. Oli siis melkoinen homma saada muutama koreografia haltuun. Kun vihdoin pääsin ohjaamaan jumppaa, löin cd:n soittimeen sisälle ja se ei sitten lähtenytkään pyörimään. En siis lopulta saanut koko paskaa toimimaan, joten ei muuta kuin leuka rintaan ja vanhat musat päälle. 😀

Kivaa torstaita kamut! 🙂

instagram: ainorouhiainen 

Facebook


SUURIMMAT MOKAT & OIVALLUKSET

Lupasin kertoa enemmän näistä omista ravintoon ja treeniin liittyvistä ohilyönneistä. Näistä ei ole koskaan kivaa kirjoittaa, mutta samalla ajattelen, että virheet kuuluvat asiaan. Ilman niitä ei opi ja minähän olen kuulkaa oppinut paljon! 😀 Koen, että on ihan normaalia kokeilla erilaisia asioita ja sitä kautta löytää itselleen toimivia tapoja. En usko, että koskaan olisin täysin valmis, vaan olen huomannut, että mun toimintatavat muuttuvat edelleen ajoittain ajan kuluessa.

Kuten oon monesti aiemminkin kertonut, olen aina ollut todella kiinnostunut ravinnosta ja treenaamisesta. Tämän vuoksi olen myös mielenkiinnosta lähtenyt kokeilemaan uusia ja myös niitä trendikkäitä asioita. Etenkin ruokavaliorintamalla on tullut kokeiltua melkein kaikkea. Olen karpannut, olen ollut ketoosissa, olen ollut kasvisruokavaliolla, maidottomalla, gluteenittomalla, olen syönyt hiilareita syklitellen, kokeillut paastoa, syönyt hyvin matalilla kaloreilla, syönyt makrojen mukaan, syönyt mikroravinteiden mukaan, ollut ilman herkkuja, syönyt vain terveysherkkuja, laskenut kaloreita ja mitähän vielä? 😀

Osa kokeiluista on tullut tehtyä ihan puhtaasti testimielessä, esimerkiksi tuo kasvisruokavalio (joka oli myös gluteeniton ja maidoton – kaudella) oli suunniteltu parin kuukauden testi, josta kirjoittelin myös blogissa. Muuten mun tavoite on ollut löytää kai tapa, jossa voin hyvin ja pysyn hyvässä kunnossa. Tuo hyvinvointi-aspekti on tullut vasta myöhemmin kuvioihin, sillä nuorempana motivaatio liittyi puhtaasti ulkonäköön liittyviin juttuihin.

Näin jälkeenpäin kun mietin noita rajoitteita, (jotka eivät silloin kyllä aina tuntuneet rajoituksilta) niin on kyllä tullut jätettyä ruoka-aineita pois aivan turhaan. Onhan se totta että rasvaprosentti pienenee ja laihtuu, kun ruokavaliosta jättää maitotuotteet ja gluteenin pois, sillä helposti myös energiansaanti pienenee ja laihtuminen johtuu tästä. Sitten sitä alkaa miettiä, että kaikki kyseiset ruoka-aineet ovat huonosta ja välttää niitä. Sama pätee niin ketoosiin, kuin vaikka kasvisruokavaliosta johtuvaan painonpudotukseen.

Voisin siis sanoa, että mikään erityisruokavalio ei ole mun kohdalla tällä hetkellä tarpeellinen, sillä nykyään syön ihan kaikkea. Ei ole mitään, mikä olisi pannassa. Tärkein oivallus on kuitenkin loppujen lopuksi ollut se, että energiatasapaino ratkaisee kaiken. Kun mikään ei ole kiellettyä, myös mielihalut ja ylilyönnit vähenee. Jos mulla on tukala tai turvonnut olo, keskityn silloin syömään vähän kevyemmin ja silloin kun kulutukset huitelee taivaissa, voin syödä rennommin mitä mieli tekee. Tää on se tylsä ja tavallinen tasapainoksikin kutsuttu juttu! 😀

Noista edellämainituista ruokavalioista mulle sopii parhaiten hiilareiden syklittely ja myös vähähiilihydraattinen ruokavalio. Näitä käytänkin silloin jos tavoitteena on kiristellä rasvoja tai keventää oloa. Syy tähän ei ole mikään ihmeellinen taikakeino, vaan ainoastaan se, että mun on helpompi olla miinuskaloreilla, silloin kun syön enemmän proteiinia ja rasvaa ja vähemmän hiilaria. Tämä siis sopii hyvin mulle, mutta näin normaalissa elämässä, en näe syytä käyttää mitään erikoisruokavalioita.

Pahimmat virheet ovat olleet ehkä se, että olen keskittynyt liikaa yksityiskohtiin, enkä kokonaisuuteen. Tietotaito on aina ollut kunnossa, mutta jostain ihmeen syystä olen aina ajatellut, että ne eivät päde muhun, vaan mun pitää tehdä kaikki vähän kovempaa ja vaativammin. Olen siis vaatinut itseltäni aina tosi paljon. Onhan sitä tullut tehtyä myös kaikkea täysin päätöntä, kuten oltua mehupaastolla ja samaan aikaan treenattu kovaa. Ei siis mitään järkeä! 😀

Jos unohdetaan virheet ja mokailut ja keskitytäänkin oivalluksiin, jotka ovat tuoneet mut tähän tilanteeseen, niin voisin mainita juuri kokonaisuuden ymmärtämisen. Jos ruokavalio on pääosin terveellinen, ei sattumilla ole mitään merkitystä / negatiivista vaikutusta, päin vastoin. Rentous tuo psyykkistä hyvinvointia, eikä elämä rajoitu liikaa fitnesskuplan sisälle.

Yksittäiset ruoka-aineet, kuten sokeri ei tuhoa terveyttä ja kehonkoostumusta, jos sitä syö kohtuudella. Ennen en olisi ikinä ostanut esimerkiksi kastiketta, joka sisältää grammankin sokeria, mutta silti olisin voinut kuorruttaa ruokani kookoskermalla tai maidolla, josta tulee loppupeleissä paljon enemmän energiaa kuin vaikka tästä kastikkeesta. Tämä oli vain esimerkki, mutta kertoo paljon ajattelumallista, jossa ruoka-aineet jaetaan kiellettyihin ja sallittuihin ja kuvitellaan, että siinä on vastaus kaikkeen.

En laske kaloreitani, enkä seuraa makrojakaumia, mutta pyrin tekemään pääosin hyviä valintoja. Luotan myös siihen, että keho kertoo kyllä mitä se tarvitsee. Kun treenimäärät ovat vähäisiä, on aika luonnollista että annoskoot pienenee ja tekee mieli kevyempiä ruokia. Silloin kun treenimäärät ovat korkeat, keho saattaa tarvita niitä herkkupäiviä ja suurempia annoksia tiheämmin.

Olisko teillä tästä aiheesta enemmän kysymyksiä? Jos näin on, kommenttiboksi on auki! 🙂

instagram: ainorouhiainen 

Facebook


VAHINGONILO ON PARAS ILO

Näin sosiaalisen median aikakautena nousee esiin paljon ihmisille tyypillisiä ominaisuuksia. Kun jengi tuo mielipiteitään ja ajatuksiaan ilmi somessa ja keskustelupalstoilla ja kun sen voi tehdä vielä anonyymisti, kertoo se paljon millaisia tyyppejä maa päällään kantaa.

Viime päivinä mediassa on pyörinyt paljon erään fitnessvaikuttajan vangitsemisestä ja rikosepäilyistä. Tästäkö riemu repesi, siis ihan kirjaimellisesti repesi. Tuntuu, että suurin osa kannanottajista on ollut nimenomaan hyvinkin iloinen tästä tapahuneesta. Vahingonilo on oikeen paistanut kommenteista ja ajatuksista, joita on munkin silmiin osunut, koska juttua olen mielenkiinnolla seurannut.

Olen sitä mieltä, että rikoksista tulee saada rangaistus, mutta en ymmärrä miksi julkiset henkilöt pitää suoraan sanottuna nylkeä tuolla netin syövereissä. Hekin ovat ihmisiä ja jokainen voi ehkä kuvitella, miltä tuntuisi saada tuhansia vihaviestejä, kommentteja ja keskustelun aloituksia netissä. Jokainen meistä on ihan varmasti tehnyt virheitä, joista saisi skandaaleja ja lööppejä, mutta miltä se tuntuisi jos kaikesta tulisi julkista?

Itse en tunne tätä kyseistä henkilöä, mitä nyt uutisista ja somesta joskus seurannut, joten mulla ei ole siinä mielessä puolueellisuutta tässä keississä. Tiedän, että hän on elänyt luksuselämää ja näyttää hyvälle, joten siinä varmasti ne suurimmat kateuden aiheet tulevatkin. Monia näyttää ärsyttävän, jos joku pääsee helposti hyvään asemaan elämässä, mutta sehän ei suoranaisesti ole pois keneltäkään muulta. Kai se on ihmisluonnolle normaalia, että toisen epäonnesta iloitaan ja onnea kadehditaan?

Pienemmässä mittakaavassa tämä on mun mielestä ihan normaalia, esimerkiksi jos oman lomamatkan aikana Suomessa sataa, suurin osaa iloitsee lomastaan enemmän! 😀 Mutta kun asiat menevät niin henkilökohtaisuuksiin, että toisen ihmisen elämä jopa tuhoutuu, ollaan jo ihan väärillä urilla. Sanon tämän taas, mutta kannattaa aina miettiä, miltä itsestä tuntuisi ja miten toivoisit muiden kohtelevan sinua vaikealla hetkellä.

Tämän postauksen tarkoitus ei ole ottaa kantaa tähän kyseiseen tapahtumaan ja siihen onko joku syyllinen vai syytön, vaan ottaa kantaa ihmisyyteen, empaattisuuteen ja toisen ihmisen huomioon ottamiseen. Omia tunteita ei välttämättä voi hallita ja uskon, että on normaalia tuntea kateutta tai vahingoniloa, mutta isoin mutta on siinä että kaikkia mielipiteitä ei aina tarvitse välttämättä tuoda julki, etenkään silloin jos siitä ei seuraa mitään hyvää kenellekkään! Se, mitä tuntee muita kohtaan heijastuu kuitenkin aina jollain tavoin itseensä, sillä esimerkiksi vahingonilo on usein tietynlaista epävarmuutta, jolloin toisen epäonni buustaa itsetuntoa ja omaa varmuutta. Kaikkiin tunteisiin löytyy yleensä vastaus ihan omasta itsestä.

Rauhaa ja rakkautta ruudun sinne puolen! 🙂

instagram: ainorouhiainen 

Facebook