SUURIMMAT MOKAT & OIVALLUKSET

Lupasin kertoa enemmän näistä omista ravintoon ja treeniin liittyvistä ohilyönneistä. Näistä ei ole koskaan kivaa kirjoittaa, mutta samalla ajattelen, että virheet kuuluvat asiaan. Ilman niitä ei opi ja minähän olen kuulkaa oppinut paljon! 😀 Koen, että on ihan normaalia kokeilla erilaisia asioita ja sitä kautta löytää itselleen toimivia tapoja. En usko, että koskaan olisin täysin valmis, vaan olen huomannut, että mun toimintatavat muuttuvat edelleen ajoittain ajan kuluessa.

Kuten oon monesti aiemminkin kertonut, olen aina ollut todella kiinnostunut ravinnosta ja treenaamisesta. Tämän vuoksi olen myös mielenkiinnosta lähtenyt kokeilemaan uusia ja myös niitä trendikkäitä asioita. Etenkin ruokavaliorintamalla on tullut kokeiltua melkein kaikkea. Olen karpannut, olen ollut ketoosissa, olen ollut kasvisruokavaliolla, maidottomalla, gluteenittomalla, olen syönyt hiilareita syklitellen, kokeillut paastoa, syönyt hyvin matalilla kaloreilla, syönyt makrojen mukaan, syönyt mikroravinteiden mukaan, ollut ilman herkkuja, syönyt vain terveysherkkuja, laskenut kaloreita ja mitähän vielä? 😀

Osa kokeiluista on tullut tehtyä ihan puhtaasti testimielessä, esimerkiksi tuo kasvisruokavalio (joka oli myös gluteeniton ja maidoton – kaudella) oli suunniteltu parin kuukauden testi, josta kirjoittelin myös blogissa. Muuten mun tavoite on ollut löytää kai tapa, jossa voin hyvin ja pysyn hyvässä kunnossa. Tuo hyvinvointi-aspekti on tullut vasta myöhemmin kuvioihin, sillä nuorempana motivaatio liittyi puhtaasti ulkonäköön liittyviin juttuihin.

Näin jälkeenpäin kun mietin noita rajoitteita, (jotka eivät silloin kyllä aina tuntuneet rajoituksilta) niin on kyllä tullut jätettyä ruoka-aineita pois aivan turhaan. Onhan se totta että rasvaprosentti pienenee ja laihtuu, kun ruokavaliosta jättää maitotuotteet ja gluteenin pois, sillä helposti myös energiansaanti pienenee ja laihtuminen johtuu tästä. Sitten sitä alkaa miettiä, että kaikki kyseiset ruoka-aineet ovat huonosta ja välttää niitä. Sama pätee niin ketoosiin, kuin vaikka kasvisruokavaliosta johtuvaan painonpudotukseen.

Voisin siis sanoa, että mikään erityisruokavalio ei ole mun kohdalla tällä hetkellä tarpeellinen, sillä nykyään syön ihan kaikkea. Ei ole mitään, mikä olisi pannassa. Tärkein oivallus on kuitenkin loppujen lopuksi ollut se, että energiatasapaino ratkaisee kaiken. Kun mikään ei ole kiellettyä, myös mielihalut ja ylilyönnit vähenee. Jos mulla on tukala tai turvonnut olo, keskityn silloin syömään vähän kevyemmin ja silloin kun kulutukset huitelee taivaissa, voin syödä rennommin mitä mieli tekee. Tää on se tylsä ja tavallinen tasapainoksikin kutsuttu juttu! 😀

Noista edellämainituista ruokavalioista mulle sopii parhaiten hiilareiden syklittely ja myös vähähiilihydraattinen ruokavalio. Näitä käytänkin silloin jos tavoitteena on kiristellä rasvoja tai keventää oloa. Syy tähän ei ole mikään ihmeellinen taikakeino, vaan ainoastaan se, että mun on helpompi olla miinuskaloreilla, silloin kun syön enemmän proteiinia ja rasvaa ja vähemmän hiilaria. Tämä siis sopii hyvin mulle, mutta näin normaalissa elämässä, en näe syytä käyttää mitään erikoisruokavalioita.

Pahimmat virheet ovat olleet ehkä se, että olen keskittynyt liikaa yksityiskohtiin, enkä kokonaisuuteen. Tietotaito on aina ollut kunnossa, mutta jostain ihmeen syystä olen aina ajatellut, että ne eivät päde muhun, vaan mun pitää tehdä kaikki vähän kovempaa ja vaativammin. Olen siis vaatinut itseltäni aina tosi paljon. Onhan sitä tullut tehtyä myös kaikkea täysin päätöntä, kuten oltua mehupaastolla ja samaan aikaan treenattu kovaa. Ei siis mitään järkeä! 😀

Jos unohdetaan virheet ja mokailut ja keskitytäänkin oivalluksiin, jotka ovat tuoneet mut tähän tilanteeseen, niin voisin mainita juuri kokonaisuuden ymmärtämisen. Jos ruokavalio on pääosin terveellinen, ei sattumilla ole mitään merkitystä / negatiivista vaikutusta, päin vastoin. Rentous tuo psyykkistä hyvinvointia, eikä elämä rajoitu liikaa fitnesskuplan sisälle.

Yksittäiset ruoka-aineet, kuten sokeri ei tuhoa terveyttä ja kehonkoostumusta, jos sitä syö kohtuudella. Ennen en olisi ikinä ostanut esimerkiksi kastiketta, joka sisältää grammankin sokeria, mutta silti olisin voinut kuorruttaa ruokani kookoskermalla tai maidolla, josta tulee loppupeleissä paljon enemmän energiaa kuin vaikka tästä kastikkeesta. Tämä oli vain esimerkki, mutta kertoo paljon ajattelumallista, jossa ruoka-aineet jaetaan kiellettyihin ja sallittuihin ja kuvitellaan, että siinä on vastaus kaikkeen.

En laske kaloreitani, enkä seuraa makrojakaumia, mutta pyrin tekemään pääosin hyviä valintoja. Luotan myös siihen, että keho kertoo kyllä mitä se tarvitsee. Kun treenimäärät ovat vähäisiä, on aika luonnollista että annoskoot pienenee ja tekee mieli kevyempiä ruokia. Silloin kun treenimäärät ovat korkeat, keho saattaa tarvita niitä herkkupäiviä ja suurempia annoksia tiheämmin.

Olisko teillä tästä aiheesta enemmän kysymyksiä? Jos näin on, kommenttiboksi on auki! 🙂

instagram: ainorouhiainen 

Facebook


5 Responses to “SUURIMMAT MOKAT & OIVALLUKSET”

  1. Eve sanoo:

    En ole aiemmin kommentoinut, mutta kiitos että jaot tämän. Se on juurikin niin että virheistä oppii. 🙂

  2. jj88 sanoo:

    Hyvä ja tervehenkinen mutta positiivinen postaus, näin näistä asioista pitääkin kirjoittaa! Hirveän usein nykyisin jutut ruokavalio-aiheesta on jotenkin hirveän vakavamielisiä.

    Mua kiinnostaisi paljonko noin suunnilleen syöt hiilihydraatteja perus- treenipäivänä tai jos vähennät, paljonko voit vähentää ilman että se vaikuttaa jaksamiseen tai kehittymiseen?

    Harrastan itse kehityshakuisesti juoksua ja lisäksi hieman muuta liikuntaa, ja usein puhutaan hiilareiden tarkoista määristä vain esim. maratonille tms. kisoihin valmistautuessa, mutta on hankalampi löytää suosituksia siitä paljonko perus arjessa tarttee, jos siis arki on melko aktiivista ja sisältää keskimäärin 1,5-3 tuntia liikuntaa eri tehoalueilla. Tiedän että asia on yksilöllistä, mutta muiden aktiivisesti liikkuvien kokemukset kiinnostaa. Koen, että suht pienikokoisena (158cm ja 49kg) on hieman oltava tarkkana jos kiloja ei halua paljoa kerryttää mutta kuitenkin haluaisin jaksaa treenata ja kehittyä, ja oikeiden määrien löytäminen on hiukka haastavaa.

  3. Kaitlin sanoo:

    Mulla on vähän mennyt pää sekaisin hiilihydraattien suhteen kun joku virallisterveellinen suosittaa syömään useita satoja grammoja hiilareita päivässä, ja sitten taas on ihmisiä jotka sanovat voivansa paremmin kuin koskaan välttelemällä hiilareita, niin miten voisi tietää että mikä on just sulle sopiva hiilarimäärä? Onko jotain ohjenuoraa sen suhteen, vai onko se vaan kokeiltava että mikä on liikaa ja turvottaa sinut rantapalloksi? 😀

    Työni on toimistotyötä enkä ole mikään himoliikkuja, niin päättelen siitä etten ihan kauheasti hiilareita tarvi, mutta kuitenkin olo on usein jotenkin nuupahtanut enkä oikein tiedä mistä se johtuu, syön kuitenkin kaloreita ihan tarpeeksi.

  4. emzi sanoo:

    Mulla toimii parhaiten se että en kiellä mitään. Heti jos kiellän niin haluun sitä tuplasti enemmän. Mikä sit on ihan kamalaa. Tottakai vähän yritän että ei niitä karkkeja ja herkkuja tulis kokoajan syötyä. Hyvä on kun iskee himo niin tehdä tuhtimakea pirtelö 😀

  5. Elli sanoo:

    Hei,

    Kirjoitit, että olet kokeillut ketoa. Oliko vaikutusta kehonkoostumukselle, syklittelitkö hiilareita treenin ympärille ja vai menitkö aivan nolla hh? Oliko proteiini määräsi kuitenkin hieman korkeampi kuin rasvan määrä? Saitko helposti kaikki ravintoaineet eli miten iho, kynnet ja hiukset voivat ko. Ruokavaliolla ja oliko nestetasapainon/ elektrolyyttien osalta ongelmia?

    Pitkä kommentti, toivottavasti jaksat vastata tai tehdä oman postauksen.

    Kiitos

Kommentoi