Kun haetaan ulkoisia muutoksia kroppaan, voi tavoitteet nousta helposti turhan korkealle. Mielessä siintää unelmien body ja sen voimin jaksaakin painaa duunia ja pysyä ruodussa. Yleensä dieetit tai erilaiset lyhyemmät vaiheet onkin helppo suorittaa sen voimalla, että tietää sen loppuvan joskus. Haastavinta onkin sitten se ylläpito, eli kuuluisa tasapaino.
Mitä tasapaino ylipäätään tarkoittaa? Tarkoittaako se sitä, että pysyy saavutetussa kunnossa ikuisesti, vai olisiko tasapainoilu kuitenkin sitä, että välillä menee vähän heikommin ja sitten taas noustaan ja saadaan rytmi kuntoon? Itse kannatan jälkimmäistä, sillä sitähän se tasapainoilu on – väillä horjutaan ja välillä menee tasaisemmin. Tässä kannattaa kuitenkin muistaa se, että vaikka satunnaiset alamäet ovat ihan ok, täytyy syöksy osata myös pysäyttää ajoissa. Muuten ollaan nopeasti lähtöpisteessä ja sitten vasta onkin vaikeaa saada homma haltuun.
Ääripää tyypeille tämä voi olla hyvin haastavaa, sillä usein on vain kaksi vaihdetta: täysillä tai ei ollenkaan. Hyvä puoli on se, että itsekurin avulla voi saavuttaa vaikka mitä, mutta sitten jos homma repsahtaa, on suuri mahdollisuus, että homma karkaa ihan käsistä. Vaikka aloitin tekstin kirjoittamalla ulkoisista muutoksista, pätee tämä melkein kaikkiin tavoitteisiin ja niiden saavuttamiseen.
Mitä tavoitteisiin tulee, mielestäni kannattaa aina asettaa sellainen tavoite, joka on mahdollista säilyttää myös urakan jälkeen. Jos elämässä on tärkeää saada nauttia ruuasta ja herkuista, ei ehkä kannata asettaa tavoitteeksi kovin pientä rasvaprosenttia. Melkein mitä tahansa voi saavuttaa, mutta jotta saavutettu tila säilyy, täytyy olla valmis elämään sen mukaan, jonka vuoksi kannattaa ajatella mikä on tärkeää ja miten haluaa elää tulevaisuudessa. Jotta ei tulisi epäonnistunut olo, kannattaa jo ennen projektia miettiä tasannevaihetta. 🙂
Pysyn suhteellisen hyvässä kunnossa vuoden ympäriinsä, kiitos suurien treenimäärien. On kuitenkin hauska huomata, kuinka nopeasti kunto voi lähteä löystymään ihan lyhyessäkin ajassa. Kesälomalla kaksi ekaa viikkoa oli ihan normaali olo, mutta sen jälkeen alkaa huomata kuinka lihaserottuvuus heikkenee ja vatsapalat katoaa näkyvistä. En tarkoita, että aina pitäisi olla supertikissä, mutta eihän se tietysti kivaltakaan tunnu, kun menee takapakkia. 😀
En ole kuitenkaan jaksanut stressata asiasta, sillä tiedän, että kun palaan rutiiniin, neljässä viikossa olen aikalailla lomaa edeltävässä pisteessä jälleen. Fyysinen kunto taas on tullut hyvinkin nopeasti takaisin. Ensimmäinen viikko oli jokseenkin hapokas, mutta tällä viikolla on taas ollut tuttu meininki, eli jaksaa painaa vaikka kuinka paljon, eikä tunnu missään! 😉
Kuvat: Riikka
Niken Toppi – Intersport Vaasa (saatu)
