PAKKOMIELTEENÄ TREENAAMINEN

Urheilu on mielettömän hyvä asia. Siitä tulee hyvä fiilis, itsevarma olo, sen ansiosta jaksaa paremmin, nukkuu paremmin ja yleensä myös syö paremmin. Säännöllinen treenaaminen tekee yleensä elämästä parempaa ja vie muitakin tapoja terveellisemmäksi. Usein kaikki hyvää oloa aiheuttavat asiat voi kuitenkin viedä överiksi. Hyvän olon huumassa aletaankin treenaamaan enemmän ja enemmän, jolloin pahimmillaan kaikki positiiviset asiat kääntyy päälaelleen. Harmittavan usein näissä tapauksissa motivaatio treeniin lähtee ulkonäöllisistä syistä, laihtumisesta tai vaikka lihaksien kasvattamisesta. Lihaksia haluavat onneksi yleensä ymmärtävät, että kehitys tapahtuu levossa, mutta laihduttaminen taas on kavala tapa joutua ikävään kierteeseen.

Olen ollut ”liikuntabisneksessä” mukana koko elämäni. Lapsesta asti harrastin kilpaurheilua, jonka jälkeen siirryin alalle töihin. En ole enää mikään teini, joten olen myös nähnyt miten muodit ja ihanteet muuttuu. Olen myös elänyt näissä kausissa mukana, joten nykyään ei enää tule lähdettyä ihan niin helpolla kaikkeen mukaan. 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

kuva: Riikka

Aiheeseen palatakseni, muistan kuinka nuorempana ihanteet oli toisenlaiset. Toki sporttisuus on aina ollut in, ainakin omassa päässäni, mutta laihuus ja hoikkuus olivat muodissa, kuten lihaksikkuus nykyään. Tämä näkyy aika hyvin myös kuntosalimaailmassa. 2000- luvun alussa ryhmäliikuntatunnit olivat suuressa suosiossa. Monet tunnit olivat niin täynnä, että porukkaa melkein pursusi ovista ulos. Toki nykyään tuntitarjonta on laajentunut, mutta tilastoja katsellessa iso osa jengistä on siirtynyt jumpista kuntosalin puolelle. Kaikki eivät treenaa ulkonäköseikkojen vuoksi, mutta kyllä ne vaan vaikuttavat meidän toimintaan.

Oma tarinani on aika tavanomainen. Olen aina ajatellut, että enemmän on enemmän ja toiminut myös tämän periaatteen mukaan. Yleensä jos yritän selittää tätä asiaa jollekin, otan esimerkiksi riman, joka nousee jatkuvasti korkeammalle. Eli ensin treenaat kerran päivässä ja sen jälkeen lisäät määrän kahteen. Rima nousee, etkä voi enää alittaa sitä. Olen aina vaatinut itseltäni paljon tässä asiassa ja jossain vaiheessa rima oli niin korkealla, ettei missään ollut mitään järkeä. Saatoin treenata päivässä jopa 5 tuntia, enkä pitänyt lepopäiviä. Tähän päälle vielä jäätävät työmäärät.

Voitte kuvitella, että kaikki urheilun tuomat hyvät asiat alkaa kadota tässä vaiheessa. Olen siinä mielessä onnekas, etten ole koskaan joutunut ylikuntoon tai aiheuttanut itselleni vammoja. Mutta kyllä sitä nykyään ajattelee, että mitä ihmettä päässäni on liikkunut tuolloin? Ainoa ohjenuora oli määrä, tein oikeastaan vain kovatehoista aerobista treeniä ja juoksulenkkejä. Hauskinta tässä on se, että en todellakaan ollut missään kireässä kunnossa tuolloin, vaan päinvastoin. Kroppa pisti vastaan ja piti rasvavarastoista kiinni. Toki on ollut myös vaiheita, kun olen ollut laihassa kunnossa ja treenannut paljon, mutta suuri treenimäärä ei tosiaan ole tae hyvästä bodista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuva: Eve

Olen aina ollut aika ääripää ihminen, mutta en onneksi ole vienyt noita asioita ihan päätyyn saakka, sillä jonkinlainen järki on löytynyt jostain korvien välistä. 😀 Treenaan nykyään paljon edelleen, mutta ajatustyyli on täysin erilainen. Nykyään en esimerkiksi lähtisi tekemään enää ylimäärästä aerobista tähän päälle, vaan muutama voimatreeni viikossa tasapainottaa suurta jumppamäärää. Salitreenien ansiosta kropasta on tullut vahvempi ja se kestää paremmin rasitusta, eikä ylirasitukset iske päälle niin helpolla kun esimerkiksi ryhtilihakset pitävät asennon oikeana kovassakin menossa. Ruokavaliolla on myös ihan älyttömän suuri vaikutus silloin kun treenimäärät ovat suuret!

Olisi kiva kuulla teidän tarinoita! Löytyykö lukijoista joku joka kärsii pakkomielteestä liikuntaan, tai on käynyt vaiheen läpi? Olen tietysti edelleenkin liikunta-addikti, mutta en sillä tavoin että se määrää elämää ja menee kaiken edelle. Silleen hyvällä tavalla. 🙂

PS. Mun on pitänyt laittaa tämä jo monesti aiemmin, mutta joku joskus kysyi onko mulla snapchat ja onhan mulla! Latasin sen joskus 2014 alussa ja heitin vaan ensimmäisen nimen mitä mieleen tuli –> ainopaino. En ole toistaiseksi löytänyt asetusta, mistä tuon voisi muuttaa… 😀 Snäpissä tulee jaettua juttuja myös treenijuttujen ulkopuolelta, joten seurailkaa jos kiinnostaa! 😉


16 Responses to “PAKKOMIELTEENÄ TREENAAMINEN”

  1. Tessa sanoo:

    Ehdottomasti tärkeä ja ajankohtainen aihe. Itse syömishäiriön opiskeluikäisenä sairastaneena voin todeta että hyvin viattomasta yrityksestä pudottaa painoa / tervehdyttää ruokailutottumuksia voi lähteä koko homma lapasesta. Motiivit vääristyvät ja liikkuu vain kuluttaakseen ja rankaisu mielellä. Ruoasta ei enää pyrikkään saamaan monipuolisesti ravintoaineita ja antamaan keholle sopivassa määrin energiaa, vaan joka ikisestä ruokalautasesta nipistetään tavalla tai toisella kalorit alas kuten myös itse ravintorikkaus.

    Onneksi tuosta muutaman vuoden kamaluudesta tervehtyneenä voin ilokseni todeta että itsestään huolehtiminen ja välittäminen luonnistuu nykyään melko mallikkaasti. Täytyy vaan pitää mielessä ne tervejärkiset motiivit liikunnan ja ruokailun takana, pysyä tasapainossa, ei vetää övereitä ja toisaalta haastaa itseänsä lempeän kovakouraisella otteella 😉 Liikunta ja ravinto on lääkettä <3

    • ainorouhiainen sanoo:

      Näinhän se menee, joskus viaton yritys lähtee käsistä kun rima nousee ja nousee. Kiva kuulla, että oot päässy asiasta jo yli ja nykyään menee terveellä linjalla 🙂

  2. Neppu sanoo:

    Juu anoreksia ja bulimia tuli käytyä läpi teini-iässä ja sitten jälkeenpäin myös ylikunto. En tajua tänä päivänä, että mitä mun päässä on oikeen liikkunut!? Toisaalta, noiden ansiosta olen nyt paaaaaljon viisaampi ja osaan nauttia lepopäivistäkin ihan eri tavalla!

    • ainorouhiainen sanoo:

      Kaikesta oppii, vaikka kaikkea ei välttämättä haluaisi kokea kantapään kautta. =)

  3. alma sanoo:

    Kiva postaus! Täällä kirjoittelee aina liikuntaa säännöllisesti harrastanut ”jo varttuneempi” nuori. Itselläni ei koskaan oo ollut mitään syömiseen/ylikuntoon liittyvää sairautta, sillä tunnen rajani hyvin. …mutta kuulostaapa tutulta tuo rima, itselläni on tällä hetkellä rima ehkä turhaan korkeaalla liikuntamäärien suhteen (ei tokikaan mitään sun määriin verrattavaa, sillä työskentelen ihan eri alalla), mutta omaan rimaani nähden. Aika vaikeeta pitää lepopäiviä, kun keho vielä ottaa treenin hyvin vastaan. Samoin ”herkkupäivien” syömiset (leipä, vähän raskaampi ruoka) meinaa vetää helposti morkkiksen puolelle, koska tietää, että pystyis helposti olemaan ilmankin..

    Mulla muuten ois postaustoive juurikin lepopäiviin liittyen.. Mikä on lepopäivä? Toki tiedän, että jokaisen kohdalla se on yksilöllistä ja varmaan sykkeilläkin sitä voisi määritellä, mutta eihän esim. koiranomistajilla koskaan oo lepopäiviä? Mun mittapuulla reipas kävely (esim. 6.5 km/h) on liikuntaa. Tosi paljon puhutaan lepopäivistä ja niiden tärkeydestä, mutta kun ihmisiä kuuntelee, niin harva kuitenkaan lepopäiviä viettää kokonaan ilman liikuntaa.

    • ainorouhiainen sanoo:

      Kiitos hyvästä postausaiheesta, otankin sen käsittelyyni! 🙂

  4. Myy sanoo:

    Mä oon myös ollu aina enemmän tai vähemmän on/off -tyyppi ja kultasen keskitien löytäminen on edelleen monissa asioissa hakusessa. Anoreksia on nuorempana sairastettu ja siitä toipumisen myötä oppinut myös etsimään sitä keskitietä. Välillä yritin ahmia, mutta näännytys oli ”varmempi” valinta, kun en yrityksistäni huolimatta (onneksi) oppinut oksentamaan. Lihastreenit on myös ollu mulle joskus pakkomielle, mutta nyt jo ymmärrän, että jos lihakset on niin jumissa että sattuu niin ehkä on hyvä vaan ottaa kevyt lenkki ja jättää treenit huomiseen. Perfektionisti on/off -tyyppi… 😀

    • ainorouhiainen sanoo:

      Voi olla yllättävän haastavaa löytää se keskitie. Itse ajattelen myös monista asioista, että on vaan niin tylsää tehdä se normaalisti. Haluan äksöniä ja extreemiä mun elämään 😀 Onneksi pikkuhiljaa pystyy laittaa sen vaihteen myös keskitasoon. 🙂

  5. Tiia sanoo:

    Sairaan ajankohtanen aihe ja ihanaa että nostat tän tapetille!
    Oon esimerkkitapaus siitä, mitä voi käydä kun ”vähän parannan elintapoja ja alan liikkumaan”. Alle vuoden päästä päätöksestä istuinkin syömishäiriöklinikalla ja olin pelkkää luuta ja nahkaa.

    Nyt oon sitten opetellut kohtuudella treenaamista, lepäämistä ja fiksusti syömistä. Edelleen treenien skippaaminen aiheuttaa pientä syyllisyyden tunnetta, mutta parempaan päin ollaan menossa. Edelleenkin treenan paljon ja mun on vaikea jäädä kipeänä lepäämään. Vuosi sitten sain vyöruusun (kyllä, 22 vuotiaana vyöruusun!), kun lähdin flunssassa treenaamaan. Kai kaikki on opittava kantapään kautta :D.

    • ainorouhiainen sanoo:

      Kiitos. Täällä toinen, joka on oppinut monet asiat kuuluisan kantapään kautta. Elämä opettaa onneksi! 🙂 Tsemppiä sulle!

  6. . sanoo:

    Ite käyn ryhmäliikuntatunneilla noin 5 kertaa viikossa, useamminkin olisi kyllä intoa käydä mutta pakko yrittää välillä pitää välipäiviä 😀 Toi ryhmäliikunta vaan on niin kivaa että on vaikea pysyä poissa sieltä tunneilta, varsinkin Bodystep on ihan älyttömän hauskaa! Tosi hyvä postaus ja muutenkin tätä sun blogia on tosi kiva lukea! 🙂

  7. elviira sanoo:

    Hei! Tämä on tärkeä aihe ja edelleenkin liian vähän mediassa esillä. Lukioiässä kiinnostuin liikunnasta,terveydestä ja hyvinvoinnista. Aloitin säännöllisen liikkumisen(juoksua,jumppaa,lihaskuntoa) ja pyrin syömään terveellisesti. Pikkuhiljaa liikuntamäärät kasvoivat 20 tunnin paremmalle puolelle per viikko ja söin kasvisvoittoisia aterioita,jotka mielsin tilanteessani ”terveellisiksi”. Liikunnan tuomien terveysvaikutusten ja hyvän olon tuntemukset olivat vaihtuneet ulkonäöllisten seikkojen pyörittelyyn ja todella kovaan suorituskeskeiseen ja tavoitteelliseen ajatusmaailmaan. En kuunnellut omaa kroppaani ja omia tuntemuksiani vaan painoin vaan menemään. Kärsin ylirasitustilasta ja syömiseni oli häiriintynyttä ortoreksian tyyppistä. Lääkäri määräsi minut liikuntakieltoon, ruokavalioon kiinnitettiin paljon huomiota ja sain alan asiantuntijoilta erinomaista ohjeistusta ja konkreettisia neuvoja.Henkisesti olen palautunut erittäin hyvin, mutta fyysinen palautuminen on ollut yllätyksekseni hyvin hidasta. Tänä päivänä osaan kiittää siitä,että pääsen juoksemaan eikä minun ole ”pakko juosta”.Nyt voin sanoa,että tunnen itseni paremmin ja olen oppinut niin paljon. Voin hyvin,saan liikkua ja syön monipuolisesti( välillä herkutellen:) sekä lepopäivät kulkee nyt mukana. Toivon,että nuoret oppisivat kriittisyyttä vallitsevan terveysboomin suhteen, miettiä mikä on hyväksi juuri minulle ja muistetaan terve maalaisjärki. Kiitos kirjoituksestasi:)!

  8. momo sanoo:

    erittäin tärkeä aihe, kivaa, että kirjoitit tästä! olen itse kärsinyt ties mistä ylikunto-oireista ja jopa sydänvaivoista, jotka liitän itse vahvasti hurjaan, erittäin rankkaan liikuntaan. parillekin lääkärille olen asiaa valitellut, mutta saanut vain ohjeen harrastaa liikuntaa mahdollisimman paljon. olen valitettavasti vielä tällä hetkellä sen verran liikunta-addiktissa tilassa, että tulee sitten morkkis jos ei menekään treeneihin vetämättömän olon takia kun kerta lääkärikin määräsi ja kaikki muutkin treenaa tosi paljon. kunpa oppisin armollisuutta ilmeisesti hieman ulalla olevan lääkärin lausahduksesta huolimatta!

  9. Emppu sanoo:

    Oli vihdoin pakko kommentoida, kun aihe osui ja upposi niin syvälle. Itse entisenä kilpaurheilijana muistan, miten pahalta tuntui, jos yksikin päivä jäi treeneistä välistä. Muutenkin sitä on aina ollu sellainen, että joko oon kaikessa hyvä mitä teen tai sitten olen tekemättä… Onneksi tuo on jo vähän tasoittunut. Mulla ois sulle myös kysymys. Oot joskus ollut myös matkaoppaana, jos oikein muistan lukeneeni?! Itse olen juuri kuukausi sitten (kyllä poikkeuksellisesti kesken kauden) aloittanut työt. Toimin tosin sporthostina eli päivääni kuuluu erilaisten aktiviteettien pitäminen (vesijumppa, futis yms.) Lisäksi meillä on les mills koulutus cxworxiin, bodybalanceen ja bodyviveen. Näitä tunteja tulee lähes päivittäin pidettyä. Onko sulla vinkkejä, miten selvitä epäsäännöllisestä rytmistä niin ettei koko kroppa oo ihan sekasin? 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      Oma rytmi meni opasaikana aivan sekaisin, valitettavasti. Keräsinkin hieman kiloja tuolla reissulla, mutta se oli aika paljon ”omaa tyhmyyttä”. Olin ihan tavallinen opas ja lentoja oli paljon yöaikaan ja muutenkin töitä todella paljon, joten aikaa treenaamiseen oli hyvin vähän. Kannattaa tietysti yrittää pitää ruokarytmistä kiinni, välttää liikaa ulkonasyömistä ja ostaa terveellisiä raaka-aineita ja valmistaa ruoka itse. =)

  10. Iiris sanoo:

    Kiitos hyvästä kirjoituksesta. 🙂 Ja ihanat kuvat!

Kommentoi