Selailin tuossa äsken viime vuoden Helmikuussa julkaistuja tekstejä ja tuli mieleen, miten siistiä tavallaan on, että on olemassa tällainen päiväkirja, jossa on tapahtumat kirjoitettu viimeisen kuuden vuoden ajalta ylös. Tokikaan tänne ei ole ihan kaikkea tullut kirjoitettua, mutta aika iso siivu kuitenkin. Tasan vuosi sitten kävin Les Mills Sprint peruskoulutuksen, eli nyt on tullut ohjailtua sitäkin lajia jo vuoden päivät. Tosin sain oman tunnin vasta kesän aikatauluun, mutta tein joitakin tuurauksia jo viime kevään aikana.

Mitä jumppien ohjaamiseen tulee, on kokemus ja ohjaaminen ehdottomasti parhaimpia tapoja viedä kehitystä eteenpäin ja fakta on myös se, että mitä enemmän ohjaat, sen enemmän kehityt. Jos mietin lajeja joita ohjaan, niin Bodycombat oli lajina sellainen, jonka kanssa mulla kesti melko kauan päästä lajiin sisään. Tällä tarkoitan sitä, että voit ohjata jotain lajia niin, että osaat koreografian ja liikkeet tai sitten voit elää ja hengittää sitä lajia niin, että se hehkuu sun varpaista päälakeen.

Ohjasin combattia pari (ehkä jopa kolme?) vuotta niin, että osasin koreot ja liikkeet, mutta olin jotenkin epävarma itsestäni. Jossain vaiheessa mietin jättäväni sen tauolle, mutta onneksi en sitä tehnyt, sillä jossain vaiheessa vaan loksahti ja naksahti palikat paikoilleen. Se vaan vei hieman enemmän aikaa. Helpoin laji mulle on aina ollut Bodyattack, sillä kilpa-aerobic taustasta on aika paljon hyötyä tässä lajissa. Myös steppi on aina ollut tosi rakas laji. Koen, että stepissä ohjaajan osaaminen on melkein kaikista tärkeintä juuri hyvän ennakoinnin ja muutenkin selkeän ohjaamisen kannalta.

Jos mietin omaa kehitystäni ohjaajana niin koen, että viimeisen vuoden aikana oon mennyt aika paljon eteenpäin sellaisen rentouden tasolla. Tätä on jotenkin vaikea selittää mitenkään, enkä tarkoita että olisin alkanut löysäilemään enemmän, mutta en ehkä ota asioita enää niin vakavasti kuin ennen. Pystyn olla ohjatessa täysin oma itseni ja tunnen itseni todella itsevarmaksi. Kuulostaa näin suomalaisittain ehkä vähän hölmöltä, mutta tiedän todellakin mitä teen ja oon siinä helvetin hyvä! 😀

Välillä on kausia kun ohjaaminen tuntuu vähän puuduttavalta tai suoraan sanottuna ei nappaa. Mulla on näitä aika harvoin, mutta joskus saattaa olla joku laji mikä kyllästyttää tai ei vaan iske. Tällä hetkellä on kuitenkin aika kiva tilanne, sillä mikään laji ei puuduta ja ohjaamaan lähteminen on joka kerta kivaa, vaikka teen sitä kuudesti viikossa, pari kertaa päivässä. 😀 Itse en luonnollisesti jännitä ohjaamista enää, mutta kyllä siinä täytyy kuitenkin olla skarppina ja valmistautua eri tavalla kuin muihin duuneihin lähtiessä.

Mä analysoin aika paljon koko tätä jumppatouhua ja luulen, että oon oppinut ymmärtämään miten ja miksi asiakkaat palaavat aina takaisin jollekin tunnille. En ole sitä mieltä, että jokainen tunti pitäisi aina olla täynnä, tai että vain sellaisia tunteja olisi kiva ohjata. Mutta itselleni asiakasmäärät ovat konkreettinen palaute siitä, kuinka homma toimii. Asiaan vaikuttaa myös mikä tunti on kyseessä, kellonaika, viikonpäivä, erilaiset juhlapyhät jne, mutta loppupeleissä nuo edellä olevat ovat aika pieniä vaikuttajia, sillä jos joku oikeasti haluaa tulla jollekin tunnille, hän järjestää asiat niin, että pääsee sinne. Se, miten saadaan ihmiset niin pahasti (hyvästi) koukkuun johonkin treeniin onkin sitten ihan toinen postaus ja aihe. 😀

Herättikö jumppa-aihe jotain ajatuksia siellä suunnassa? 🙂

Huomenna mulla olisi vain yksi ohjaus aamupäivällä ja sitten lähden käymään pikaisella visiitillä Tampereella. Tuuraan muuten myös tulevana sunnuntaina Bodycombat-tunnin Sports Gymin puolella kl. 18:45. 🙂

PS. Sain vihdoin vietyä mun kovalevyn huoltoon, joten uusia kuvia luvassa heti kun saan levyn huollosta!

Mun ruoka- ja treenipainotteisia touhuja voi seurata myös instagramista: ainorouhiainen sekä snapchatista: ainopaino.

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.