PALJONKO VOI KEHITTYÄ PARISSA KUUKAUDESSA?

Ihan huippua maanantaita kaverit! Mä en tiedä mikä mua vaivaa, mutta viime aikoina maanantait on ollu ihan lempparipäiviä, jopa parempia kuin perjantait ja viikonloput. Tällä hetkellä arki rullaa paremmin kuin hyvin, joten nautin tästä ihan täysillä. Tällaisilla hetkillä on hyvä muistella aikaa taaksepäin, esimerkiksi tuonne parin kuukauden päähän, kun oma jaksaminen ja hyvinvointi ei ollut lähelläkään nykyistä. Olin ollut kolme viikkoa treenitauolla ja aloitin paluun treenien pariin. Muistan, kun tein ensimmäistä salitreeniä ja jo ensimmäisen liikkeen jälkeen kroppa vapisi niin, että oli pakko vaihtaa suunnitelmaa. Jalkatreeni muuttui koko vartalon herättelyksi ja siitä treenistä ollaan tultu aika hurjan pitkälle, vain muutamassa kuukaudessa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ensimmäisellä viikolla tein kuolemaa myös jumppien parissa ja muistan miettineeni, että tältäkö se tuntuu oikeesti?! 😀 No, tällä hetkellä oon taas siinä moodissa ettei mikään tunnu missään. Tai siis toki tuntuu, mutta energiaa ja voimia on niin paljon, että voisi lentää sieltä katosta läpi. Toki mun kunto ei kadonnut kolmessa viikossa mihinkään, sen joutui vaan kaivaa uudelleen käyttöön. Tämä kannattaa aina muistaa, mikäli on syystä tai toisesta ollut taukoa urheilusta. Ekat treenit ja viikot saattavat painaa normaalia enemmän, mutta kun ei anna periksi, niin hommat alkaa sujua vanhaan malliin hyvinkin nopeasti. Aloittelijoilla on taas se etu, että alussa kehityskäyrä on hurjan nopea, mikäli hommat tehdään järkevään malliin. Esimerkiksi voimatasot nousevat hyvinkin nopeasti sellaisilla, jotka eivät ole voimaa aiemmin juurikaan harjoittaneet.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kävin tänään tekemässä viikon ensimmäisen salitreenin ja ihmettelin kun painot tuntuivat niin kevyiltä. Ihan ihme juttu, että viime maanantaina tiukkaa tekevät sarjapainot nousivat kuin ilma tänään. Mulla on käytössä systeemi, jossa hiluttelen jatkuvasti painoja ylöspäin jokaisessa treenissä. Lisäykset riippuvat toki liikkeistä, mutta isoissa moninivel-liikkeissä saa laittaa hieman enemmän kuin vaikkapa käsipainolla tehtävissä pienempien lihasryhmien treeneissä.

Kun olin tehnyt maastavedon treenisarjat valmiiksi, päätin hieman testailla, että missä suunnassa se maksiminosto liikkuu tällä hetkellä. Ladoin ensin 120 kiloa tankoon ja se nousi kevyesti, jonka jälkeen lisäsin painot 140 kiloon. 140 kiloa nousi vielä melko helpolla, joten ajattelin lähteä testaamaan 150 kiloa mahdollisesti jo ensi viikolla. Tänään piti jättää nostot tuohon, ettei treenin loppuosa olisi kärsinyt liikaa. Mietiskelin tässä, että aika realistinen tavoite olisi nostaa melko pian oma paino kolminkertaisena. Teen treenissä nostot sumona, sillä tavoite on saada pakara mahdollisimman hyvin mukaan liikkeeseen. Lisäksi mulla venähti takareisi tuossa syksyllä ja se saattaa tuntua välillä ikävästi tavallisessa mavessa, etenkin silloin kun painot nousevat lähemmäs maksimia. Snäpissä on nuo nostot videoituna. 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun asiat tehdään systemaattisesti (kuormitus-ravinto-lepo) voi siis jo muutamassa kuukaudessa viedä omaa kehitystä hurjasti eteenpäin. Mun kohdalla on vielä jarruna tuo hurja määrä kestävyysliikuntaa, joka tuo omat haasteensa sekä kehitykseen että palautumiseen. Mutta ruokavalio ja systeemit on tällä hetkellä sen verran hyvällä mallilla, että näköjään kaikki on mahdollista kun vaan uskoo omaan tekemiseen.

Energistä uutta viikkoa, tee tavoitteita ja saavuta ne. Siitä tulee hyvä fiilis!

Mun ruoka- ja treenipainotteisia touhuja voi seurata myös instagramista: ainorouhiainen sekä snapchatista: ainopaino.

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.


9 Responses to “PALJONKO VOI KEHITTYÄ PARISSA KUUKAUDESSA?”

  1. Sanna sanoo:

    Mä en kestä, oon saanut pakkomielteen tollaisista Adidaksen housuista/leggareista – mistähän nuo sun mahtaa olla hankittu? <3

    • ainorouhiainen sanoo:

      Nuo mun omat on Italiasta Addun liikkeestä, mutta esim junkyardilla ja def-shopissa on hyvät valikoimat! =)

  2. Katja sanoo:

    Viitsisitkö/voisitko tehdä jonkunlaisen kokoavan postauksen siitä, miltä sun nykyinen ruokavalio näyttää? Ei siis välttämättä tarvitse yksityiskohtaisesti kertoa, mutta esim. mikä on muuttunut aiempaan verrattuna. Syötkö edelleen gluteenittomasti ja maidottomasti? Käytätkö kasviproteiininlähteitä? Millaisia superfoodeja/lisäravinteita löytyy käytöstä? Onko sun aamu-/ilta-/välipalat pysyneet ennallaan?

    Ja supersuuri kiitos ihan huipusta blogista♡ oot koukuttanut mut aivan täysin 😀

  3. Vilhelmiina sanoo:

    Moi Aino!

    Ostin sun bikini body bootcamp vol.2:sen ja olen noudattanut sitä nyt noin viikon verran. Tulin kuitenkin heti aloituspäivänä kipeäksi enkä ole pystynyt tekemään treenejä koko aikana. Olen muutamaa ensimmäistä päivää lukuunottamatta päässyt kuitenkin käymään tunnin reippaalla kävelyllä tai pyöräillyt kuntopyörällä mutta mitään raskaampaa en ole tehnyt. Minulla on 10 kk ikäinen poika jota vielä imetän. Tuntuu kuitenkin että maitoa ei enää ruokavalion aloitettua ole tullut samalla tavalla. Pitäisikö minun lisätä jotain ruokavalioon vai suosiolla jättää ruokavalio vielä hetkeksi ja aloittaa vasta sitten kun imetyskin loppuu? Painoluokka on 50-60 kg jos sillä nyt on mitään merkitystä.

    Kiitos jo etukäteen!

    Vilhelmiina

  4. Saara sanoo:

    Moikka!
    Ois mielenkiintosta tietää(en oo varma ootko joskus jo kertonu) että miten vietät yleensä lepopäivät, jos sulla ei oo esim. ollenkaan töitä? pidätkö ne ihan totaalilepona vai teetkö esim. kevyitä airobisia? ja mitä muutenkin suosittelet jos urheilee paljon viikon muina päivinä niin miten mielestäsi palautus parhaiten. Kun oon ite nyt keväällä osa-aikasesti vaan töissä niin aikaa liikkumiseen jää reilusti, mutta sitten lepopäivinä ei oikeen meinaa keksii tekemistä, kun ei kehtaa koko päivää sarjojakaan katella.. 😀 Ja muutenkin ois mielenkiinotsta tietää miten vietät vapaa-aikaa 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      Hei tää olis aika kiva postausaihe, kirjoittelen aiheesta laajemmin lähiaikoina. 🙂

  5. Ruut sanoo:

    Moikka:))
    Mitä kameraa käytät?

  6. Ronja sanoo:

    Moi! Miten kannattaisi lähteä treenailemaan noita sumo maveja, kun oma maksimi on sen verran heikko ja haluaisin kehittyä siinä? Kuinka monesti esim. Viikossa kannattaa treenailla ja miten?

Kommentoi