Tulin eilen töistä kotiin ja tokaisin toiselle puoliskolleni että ”voi että kun olikin kivaa”, hän kysyi sitten, että niin mikä oli kivaa? Vastasin, että töissä oli kivaa, jumpissa niin hauskaa ettei olisi huvittanut lopettaa ollenkaan. Miehen mielestä se kuulosti todella oudolta, että jonkun mielestä töissä voi olla kivaa. 🙂
Äsken kun tulin töistä, aloin jo odottaa huomisen aamupäivän BODYATTACK-tuntia. Taidan olla vähän pimahtanut, mutta mä todellakin pidän mun työstä. Myös muistakin tehtävistä, kuin ainoastaan jumpista; mulla on mahtavat PT-asiakkaat ja treenaaminen heidän kanssa on aina yhtä mukavaa. Saan auttaa ihmisiä siinä missä koen olevani ihan hyvä; muuttamaan elämäntapoja ja voimaan paremmin.
Muutamia vuosia sitten pohdin paljon sitä, mikä musta tulee isona. Jostain syystä koin, etten voi olla tällaisessa ammatissa mikä on monille muille vain harrastus ja väliaikainen etappi. Lopulta olen ymmärtänyt, että voin aivan hyvin sanoa että olen jo ”iso” ja ammattini on liikunnan ohjaus sen eri muodoissa. Mun unelmana on aina ollut tehdä jotain liikuntaan liittyvää, ja tälle kuntosalialalle jouduin aivan vahingossa. Mikä ihana vahinko! 🙂
Nykyään ajatellaan kovasti kaikkea miten täytyisi tehdä ja toimia yhteiskunnan ja muiden odotuksien mukaan. Käy koulut, opiskele, opiskele ja opiskele vielä vähän lisää. Hanki ”hyvä ammatti” josta saa hyvää palkkaa jne.. Monesti (ei tietenkään aina) se työpaikka, jonka parissa muuten vietetään n.8 tuntia päivästä, ei välttämättä ole lähelläkään sitä mistä tykkää ja mitä haluaa tehdä. Opiskelu tosin on hyvä asia, en halua antaa kuvaa että olisin sitä vastaan. Itsensä kehittäminen on aina plussaa ja auttaa etenemään kohti omia tavoitteita.
Mitä jos unohtaisi kaiken sen mitä muut ajattelevat ja tekisi juuri kuten itse haluaa? Se olet kuitenkin sinä, joka tulet tekemään työtäsi seuraavat 30-40 vuotta. Koskaan ei ole liian myöhäistä kääntää kelkkaa ja aloittaa jotain uutta, koskee se sitten työpaikkaa, harrastuksia tai vaikka sosiaalista elämää. Miksi pitäisi tyytyä johonkin mistä ei pidä, kun voi saada parempaa? Vaikka tämä teksti kohdistui eniten juuri työpaikkaan, niin samat jutut pätevät elämän joka alueella. Unelmiin kannattaa aina uskoa ja tehdä töitä niiden eteen. Yksi suosikki mottoni onkin ”ahkeruus palkitaan” 🙂
Itselläni on myös unelmia, jotka tuntuvat tällä hetkellä melko kaukaisilta ja vaikeasti tavoiteltavilta, mutta en aio antaa periksi. Ainakin on motivaatiota kehittää itseään!
En halua antaa kuvaa, että elämäni olisi täydellistä ja kaikki päivät pelkkää ilotulitusta ja juhlaa. Toki on päiviä, kun olen väsynyt tai ei kiinnosta olla iloinen, mutta niitä on onneksi paljon vähemmän kuin hyviä.
”Do what makes you happy. Be with who makes you smile. Laugh as much as you breathe and love as long as you live.”
Kuvat: Eve©













