Aloin miettiä otsikon mukaista aihetta eräänä päivänä, kun imin kamalan makuista vihersmoothieta kiduksiini. Joskus aikoinaan ihmiset söivät selvitäkseen sitä mitä oli tarjolla. En usko, että maulla oli sen suurempaa merkitystä, oli vain saatava energiaa, jotta selvisi elossa. Nykyään syömiseen liittyy niin paljon muitakin asioita. Onko se hyvä vai huono asia?

Syöminen on nautinto, sillä hyvä ruoka on varmaan monelle se yksi parhaista tavoista rentoutua ja nauttia. Ruokailuun liittyy myös sosiaalinen kanssakäyminen; perheet syövät yhdessä, parit käyvät treffeillä syömässä ja kaveriporukat viettävät iltaa syöden. Syömisen perimmäinen tarkoitus(?), eli selviäminen on kadonnut lähes kokonaan.
Monet ihmiset syövät vain ruokaa, joka maistuu hyvälle. Ihan loogista ja itsekin tykkään, että ruokani on maukasta. Tämä on kuitenkin mennyt siihen, että monista ruoka-aineista on tullut erittäin epäterveellisiä ja jalostettuja maun kustannuksella. Meidän makunystyrät on totutettu rasvaisiin, suolaisiin ja sokerisiin makuihin ja muut maut tuntuvat lähes mauttomilta. Monet lapset syövät pienestä saakka ranskalaisia ja kalapuikkoja, jolloin salaatinlehti maistuu heidän suussaan aivan hirveälle moskalle. Monet ihmiset siis elävät syödäkseen!
Mä olen itse sellainen, että pyrin tekemään ruuastani toki maukasta, mutta mulle on melkein tärkeämpää mitä se sisältää ja millaisia ravintoaineita pureskelen kurkusta alas. Jokapäiväinen vihersmoothie ei ole hyvää, mutta kulautan sen silti alas suusta. Monet ruuat olisivat maukkaampia jos käyttäisin rasvaa ja kastikkeita niiden teossa. Toisaalta rasvaiset kastikkeet eivät edes ole mun mieleen kuin harvoin. Joskus harvoin joku ruoka voi maistua ihan skeidalle, mutta vedän sen alas, jos tulen siitä täyteen ja saan hyvää energiaa. Nykyään mietin paljon, millainen olo mulla on myös syömisen jälkeen. Kumpi on tärkeämpää, se miltä tuntuu syödessä vai se miltä tuntuu tunteja, jopa päiviä ruokailun jälkeen? En voi sanoa että salaatti on mun lempiruokaa, mutta syön sitä silti jokaisella aterialla – paljon! Enkä tosiaan tarkoita, että terveellinen ruoka olisi pahaa, ei tosiaan. Kun siihen tottuu, se on helposti maukkaampaa kuin keinotekoiset ranskalaiset. On silti olemassa hieman mauttomimpiakin juttuja, joita ei ehkä söisi ilman niiden terveysvaikutuksia.

Älkää ymmärtäkö väärin, sillä nautin myös syömisestä, hyvä ruoka on ehkä parasta mitä tiedän, mutta mulle on myös todella tärkeää, että syön elääkseni ja voin hyvin. Kun on kokenut sen olotilan mitä oikeanlaisella, riittävällä ravinnolla voi saavuttaa, ei ole enää paluuta entiseen. Moni on kysynyt neuvoja itsekurin parantamiseen, kuinka pystyisi pitää näpit erossa niistä kakuista ja kekseistä jotka kummittelee kaapissa? Mulla ei ole muita vinkkejä kuin, että miettii oloa syömisen jälkeen. Usein olo on huono sekä fyysisesti että psyykkisesti. Onko se pienen hetken nautinto sen arvoista? Enkä tarkoita, ettei koskaan saisi relata ja syödä rennommin – tottakai! Kun kokonaisuus on hallussa, mukaan mahtuu myös rennompia päiviä, kunhan niitä rennompia päiviä on huomattavasti vähemmän kuin muita. 
Millaisia ajatuksia tästä herää? Syötkö sinä elääksesi vai elätkö syödäksesi?