Moikka! Oon kertonut olleeni kova leivänpuputtaja aikaisemmin ja pitkään kuvittelin, etten tulisi koskaan pärjäämään ilman leipää. Onhan se tietenkin herkullista, mutta uskokaa pois, siitä voi päästä eroon halutessaan. Leipä, etenkään ruisleipä ei sinänsä ole mikään paha juttu jos ei välttele viljoja, mutta kukapa söisi leipää ihan vaan sellaisenaan. Kun siihen aletaan latoa levitettä, juustoa, kinkkua yms. niin energiamäärä voi nousta yllättävän korkeaksi, puhumattakaan monien täytteiden sisällöstä..Toki alla olevia täytteitä voi käyttää myös leivälle halutessaan, sillä ei ne kalorit vaan se laatu, eiksjee!
Jos mun tekee joskus mieli jotain naposteltavaa, ennen olisin mennyt tekemään voileivän, mutta nykyään oon korvannut leivät riisikakuilla. Tapaan ostaa maustamattomia luomukakkuja ja vaikka voi kuulostaa todella kuivalta ja nuivalta, erilaisilla levitteillä niihin saa kivasti makua. Kakkuja voi myös maustaa omilla maustesekoituksilla, jos tahtoo maustetun kakun kaupassa myytävien tapaan. Yhdessä riisikakussa on vain 20-30 kcal. Tässä muutama lemppari..
Toisen päällä on siis maapähkinävoita ja luomuomenista tehtyä sosetta (ostin Ekosopista), toisen päällä on avocadoa, ripaus herbamarea ja kinkkua. Nämä ovat erittäin herkkua, etenkin peräkkäin syötynä – ensin makea ja sitten suolainen! 🙂 Myös omena- tai banaanivipaleet (oikeestaan mikä hedelmä tahansa) käyvät soseen sijasta.
Riisikakun päälle voi laittaa oikeastaan ihan mitä tahtoo, sillä sen neutraalin ominaismaun vuoksi, se ei riitele kovinkaan monen päällysteen kanssa. Mitkä ovat teidän lempparitäytteitä? Maustamattomat riisikakut (kannattaa tarkistaa pakkauksesta) ovat myös gluteenittomia, joten ne passaavat keliaakikoille ja gluteenia välttäville.
Vaasan Rewell Centeriin on avattu uusi pirtelöbaari nimeltä Yolo! Käytiin siellä maanantaina ja se olikin oikeen mukava yllätys. Listalla oli mm. kuvassa näkyvä cleanse&detox juoma, johon tuli vain erilaisia lehtivihreitä ja hieman ananasta (muistaakseni). Juoman valmistus tapahtui silmieni alla, joten sinne ei päässyt mitään epäterveellistä sekaan. Loistava virkistys kuumana kesäpäivänä! 🙂 Tämä ei ole mikään maksettu mainos, ihan omasta tahdosta haluan mainostaa uutta puljua ja toivon sille pitkää ikää! 🙂



















