Huomenna alkaa jälleen uusi viikko. Maanantai on hyvä päivä aloittaa puhtaalta pöydältä. Toisaalta, mikä tahansa päivä on hyvä aika aloittaa muutoksien tekeminen. Kesään on nyt virallisesti 6 viikkoa jäljellä, mitä jos nyt alottaisi, ehtisikö vielä kuntoon? Minä sanon, että todellakin ehtii! Jos kelaat taaksepäin viimeiset kuusi viikkoa, miten nopeasti aika on mennyt? Juurihan vasta maaliskuu vaihtui huhtikuuhun ja nyt ollaankin jo menossa kohti toukokuuta. Miten nopeasti aika menee ja jos olisi kuusi viikkoa sitten aloittanut, kuinka pitkällä olisi nyt?
Se, mitä yritän sanoa, on että aika tosiaan menee siivillä ja oikeasti lyhyessä ajassa voi saada suuria muutoksia omaan olotilaan ja myös ulkoiseen habitukseen. Vaikka ei pääsisi kuudessa viikossa juuri siihen 10 kilon pudotukseen, tuskin silti kesäkuun vaihteessa harmittaa 5 kilon pudotus? Monesti kun ajatellaan, että jos ei saa sitä kaikkea mitä haluaa, ei jaksa tehdä mitään tavotteiden eteen.
Jos mielessä siintää ajatus, että vitsi kun olisi kiva olla hieman sutjakammassa kunnossa tulevana kesänä, niin ei muuta kuin tuumasta toimeen! Huomenna on kaikki mahdollisuudet uuteen alkuun ja lähteä kohti hyvää oloa ja fiilistä. Voin luvata, että ei varmasti kaduta myöhemmin. Hyvä tapa on aloittaa uusi viikko tehokkaalla treenillä, jolloin pääsee heti oikeanlaiseen moodiin ja kannattaa tietysti täyttää kaapit terveellisellä ja ravitsevalla ruualla.
Monet kokevat ongelmaksi sen, että etenkin keväällä on paljon erilaisia juhlapyhiä, joihin periaatteessa kuuluu herkkujen ja myös alkoholin käyttö. Kannattaa muistaa, että aina on syitä miksi pitäisi juhlia tai syödä. Joka viikonloppu on jos jonkinlaisia kissanristiäisiä, eikä ne juhlat ja pyhät lopu. Täytyy vaan itse päättää, onko se niin outoa tai kummallista viettää niistä muutama ihan normaaleilla rutiineilla, ilman mättöö ja biletystä? Tietysti on mukavaa, että arki katkeaa aina silloin tällöin erilaisia perinteitä viettäen, mutta oman kokemuksen mukaan, monet kokevat ongelmalliseksi kaiken maailman laskiaispullat, mämmit ja simat, joita on ”pakko” imea napaan. Nämäkin ovat periaatteessa rutiineja, joihin on vain totuttu. 🙂
Itse aion jatkaa Bikini Bootcamp treenejä, sillä nyt kun ensimmäinen viikko on taisteltu alta, tiedän että pystyn vetää 3 kovaa treeniä kaiken muun ohella. Tänään on vietelty lepopäivää hyvillä mielin ja keräilty luonnon omaa deetä iholle ulkoilmasta nauttien!
JUST DO IT!
kuvat: Riikka











Invisible Supreme Cotton -malliston tuotteet on valmistettu pehmeästä Supima-puuvillasta, ja niiden samettinen pinta takaa täydellisen huomaamattoman istuvuuden. Kevyessä, mutta silti uskomattoman kestävässä kankaassa yhdistyvät ensiluokkainen mukavuus, pehmeys, vahvuus ja väriloisto. Tavalliseen puuvillaan verrattuna Supima-puuvilla on 45 % vahvempaa ja sen kuitupituus 35 % pidempi, mikä tekee siitä lähes täysin nyppyyntymättömän materiaalin.



