Dieetti jota noudatan sisältää mm. niin paljon pizzaa ja suklaata kuin napa vetää. Kuulostaa aika hyvältä herkulta vai mitä? 😀 Aiheeseen liittyen, oletteko muuten koskaan miettineet mitä sana dieetti tarkoittaa? Monesti dieetti yhdistetään juuri laihduttamiseen, mutta dieettihän tarkoittaa ruokavaliota. Ruokavalio taas ei tarkoita laihduttamista, vaan tyyliä jolla syö.
Toki usein myös ruokavaliot ovat suunniteltu tukemaan jotain tiettyä tavoitetta, mutta jokaisella meillä on myös oma dieetti, mikä ei välttämättä ole paperille kirjoitettu. Omalla kohdallani ruualla on suuri merkitys jokaiseen päivään, sillä rakastan ruokaa! Mielestäni ruoka maistuu parhaalta treenin jälkeen, mutta toki myös muulloinkin.
Koen, että ajatustyylini ruokaa ja syömistä kohtaan kehittyy jatkuvasti. En tietoisesti ajattele asiaa, mutta muutoksia tapahtuu pikkuhiljaa ajan kuluessa. Tällä hetkellä syön siis kasvisruokaa ilman gluteeni ja maitotuotteita. Olen ollut kolme viikkoa täysin ilman eläinperäisiä tuotteita (lukuunottamatta kananmunaa ja heraa) ja toistaiseksi tuntuu tosi hyvältä. En koe joutuvani luopumaan mistään, vaikka tiedostan kyllä, että rajoitukset vähentävät esimerkiksi mahdollisuuksia syödä ravintolassa. Vaasassa on vain muutama kasvisruokapaikka, joten valinnanvaraa ei ole liiaksi. Toisaalta en muutenkaan syö ulkona juuri koskaan, sillä koen että valmisannokset ovat yleensä liian pieniä (ellei kyseessä ole buffee). 😀
Viimeisien viikkojen aikana olen syönyt niin hyviä ruokia ettei mitään järkeä. Olen siis periaatteessa herkutellut päivittäin esimerkiksi pizzalla ja/tai suklaalla. Blogia säännöllisesti lukevat arvaavat, että kyseessä ei kuitenkaan ole ihan tavallinen pizzeriasta haettu lätty, tai fazerin sininen.
Haluaisin muistuttaa, että terveellisen ruuan ei tosiaan tarvitse olla pelkkää kanaa ja riisiä, sillä vaihtoehtoja on ihan rajattomasti. Melkeinpä minkä tahansa perinteisen mättöruuan tai herkun voi valmistaa terveellisesti, mausta tinkimättä. Koen, että olen oikeen spesialisoitunut tähän juttuun ja kehitän jatkuvasti mitä parempia ruokia, ainakin omasta mielestäni, haha! 😀
Hyvään kuntoon pääsy, tai siinä pysyminen ei vaadi paperilta syömistä, pelkkää punttia ja tiukkaa ohjeiden noudattamista, vaan on olemassa muitakin tapoja. En vähättele edellä mainittua tapaa, mutta muistutan, ettei kaikkien tarvitse elää samalla tavalla. Haluankin omalla esimerkillä näyttää (ja ehkä vähän myös todistaa) että on myös vaihtoehtoisia tyylejä elää terveellisesti ja silti olla sporttinen ja terve.
Tämä kyseinen pizzaresepti on tullut jaettua täällä hurjan monta kertaa, mutta edelleen siitä kysellään, joten laitetaan nyt taas muistin virkistämiseksi. Suosittelen testaamaan noilla täytteillä, sillä tää oli jotain ihan täydellistä. Pizzapohja on täynnä hyvää tekevää kuitua, eikä sisällä lainkaan ravintoköyhää vehnää saati gluteenia. Koko pizza on myös maidoton ja vegaaniseen ruokavalioon sopiva.
Kaurakuitupohja:
- 2-3 dl lämmintä vettä
- 1 pussi kuivahiivaa
- 3-4 rkl fibrex sokerijuurikaskuitua
- 2 rkl psylliumkuitua
- 1 rkl kookosöljyä/oliiviöljyä
- 150 g Provenan täysjyväkaurajauhoja
- mausteita (suola, chili)
Sekoita veteen kuivahiiva, fibrex, psyllium ja mausteet, anna imeytyä hetki. Lisää öljy ja kaurajauhot. Vaivaa taikinaksi käsin. Kauli kaulimella leivinpaperille ja esipaista pohjaa n. 5 minuuttia 220 asteisessa uunissa. Esipaiston jälkeen lisätään täytteet.
Täytteet:
- 1 prk Salsa mexicanaa
- 2 suippopaprikaa (luomu)
- 200 g tuoreita herkkusieniä
- 1 sipuli
- 3-4 valkosipulinkynttä
- 200g tuoretta ananasta paloina/ 1 prk ananaspaloja
- mausteet
- n. 50-75 g Violife for pizza juustoa (vegejuusto)
Käytä Salsa Mexicana tomaattipyreen tapaan ja sivele se pohjan päälle, jos salsaa ei ole riittävästi, lisää tomaattipyreeta. Raasta puolet juustosta salsan päälle, ennen täytteiden lisäämistä. Paista pannulla suikaloitu paprika, viipaloidut herkkusienet, sipuli ja valkosipuli. Lisää loppuvaiheessa myös ananas. Mausta suolalla, valkosipulilla ja chilillä. Levitä täytteet pohjalle ja raasta loput juustosta vielä päälle. Paista 220 asteisessa uunissa n. 10-15 minuuttia. (uunin tehoista riippuen)
Ohjeesta tulee uunipellillinen, jonka voi viipaloida pizzaleikkurilla neljään osaan. Yksi pala sisältää 324 kaloria. 🙂
Nyt palaan Bodystep-ohjelman pariin, sillä tänään olisi luvassa uutta steppiä atleettisena versiona. Vastailen kommentteihin huomenna, sillä loppupäivä menee kokonaan jumppatouhuissa!