KASVISRUOKAVALION PLUSSAT JA MIINUKSET

Kello on 6:30 aamulla ja mä istun täällä koneen ääressä. Itseasiassa heräsin jo puoli tuntia sitten täysin pirteenä. Saa varmaan syyttää itseään kun meni 22 aikaan nukkumaan illalla ja tänään pitäisi jaksaa hillua pikkujouluissa tyyliin siihen saakka, kun normaalisti herää.

Tällä viikolla tuli täyteen kokonainen kuukausi kasvissyöjänä. Täytyy sanoa, että enpä olisi itse kyllä uskonut, että ”pystyn” tähän. Taas tuli siis huomattua miten ennakkoluulot jarruttelee meidän tekemisiä. Uusia ruokailutapoja omaksuessa, ei kaikki ole tietenkään aina pelkästään helppoa. Oli kyseessä minkä tahansa muutoksen tekeminen, joutuu aina opetella uusia asioita ja avain onnistuneeseen muutokseen on mielestäni avoin mieli ja se, että ymmärtää antaa muutoksille aikaa. Kuten sanoin jo tämän kokeilun alussa, en tiedä miten pitkä projekti tästä tulee, en halua lukita itseäni mihinkään kategoriaan, mikä tuntuu rajoittavalta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olenkin tässä viikkojen aikana tullut tulokseen, että tulen ehdottomasti syömään samalla tyylillä, mutta en aio lopettaa lihan syöntiä kokonaan. Jatkossa tulen siis käyttämään kalaa ja luomulaatuista lähitilalla tuotettua lihaa. Kanasta en niin edes välitä, enkä ole syönyt sitä muutenkaan pitkiin aikoihin. Saattaa olla, että syön näitä edellä mainittuja kerran vuodessa, tai kerran kuukaudessa. En tiedä, aika näyttää. 🙂

Omalla kohdalla tämä oli ja on edelleen tieteellinen kokeilu. Haluan nähdä miten keho reagoi erilaiseen ruokavalioon, sekä siihen, että ei puputa jatkuvasti ns. ”treenaajan ruokavalioon” kuuluvia juttuja.

Kasvisruokavalion plussat ja miinukset so far:

(Aloitetaan miinuksilla, niin plussista jää positiivinen fiilis loppuun 😉 )

  • Rajoitetut ruokailuvaihtoehdot – Useimmat kasvisvaihtoehdot sisältävät gluteenia tai maitotaloustuotteita ja onkin melko haastavaa löytää vaihtoehtoja esimerkiksi lounastaessa. Sama juttu pätee erilaisiin sosiaalisiin tilanteisiin osallistumista. Monessa jouluruokapöydässä ei ole juurikaan vaihtoehtoja, joissa ei olisi joko eläinperäisiä tuotteita tai gluteenia. Gluteenittomat vaihtoehdot taas ovat usein melkoista kuraa muulta sisällöltään.

  • Jumittuminen samoihin vaihtoehtoihin – Samaisesta syystä myös kauppojen hyllyjä kolutessa tulee helposti turvauduttua jatkuvasti samoihin ruokiin. Vaaditaan siis omistautumista ja aikaa paneutua uusiin juttuihin.

  • Papujen, herneiden ja linssien aiheutta ilman kerääntyminen vatsaan – Tämä oli tosin pahempi alussa ja on tasaantunut viikkojen myötä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sitten ne hyvät jutut:

(nämä siis sen lisäksi että säästää sekä luontoa että eläimiä)

  • Ruokavalion monipuolistuminen – On tullut kokeiltua hurjasti uusia reseptejä ja vaihtoehtoja, joita ei olisi muuten tullut ostettua. Tämän ansiosta ruokavalioni tulee monipuolistumaan, eikä tosiaan aina tarvitse napata sitä jauhelihapakettia ja riisipastaa kaupasta.

  • Hyvä olo – Olo on ollut todella hyvä ja kevyt. Painoa lähti se pari kiloa, minkä huomaa sillä, että vaatteet istuu paremmin ja olo on energisempi.

  • Turhien asioiden poisjäänti – Tiedättekö sen kun illalla tekee mieli napsia vähän sitä ja tätä? Mun kohdalla turhat napostelut ovat jääneet kokonaan pois, kun ei ole hirveästi huonoja vaihtoehtoja saatavilla. Pähkinöitä on tullut napsittua, mutta muut turhuudet ovat jääneet pois ja oon syönyt vaan täyttäviä, runsaita ateriota säännölliseen tahtiin.

  • Rasvojen lisääminen ruokavalioon – Oon alkanut käyttää enemmän edellä mainittuja pähkinöitä sekä myös avocadoa paljon useammin. Kasvisruokavaliolla voi syödä hieman reilummin, joten näillä saa kivaa vatsan täytettä ja energiaa, lisäksi avocado sopii niin hyvin kaikkeen.

  • Makrojen hyvä suhde – Voisi luulla, että kasvisruokavaliolla kärsii proteiinin puutteesta, mutta mun kohdalla on makrojen suhde mennyt vain parempaan suuntaan. Hiilareita tulee kuitenkin suurin osa ja niitä tarvitaan paljon kun urheilee!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

quornista valmistettu pastakastike kikherne-spaghetilla, parsalla ja avocadolla!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

pizzaa kaurapohjalla

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

spaghetti carbonaran vegeversio

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

falafel-pitan vegeversio

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

falafelit


MITEN LUKEA TUOTESELOSTEITA?

Nykyään kaupoista löytyy jos minkälaista purkkia, pakettia ja valmistetta. Monet tuotteet on verhottu terveellisien termien taaksen, kuten ”proteiinipitoinen” tai ”vähärasvainen”. Etenkin tuon proteiinin alle keksitään jos minkälaista valmistetta. Pahimmassa tapauksessa, tavalliseen tuotteeseen on vain lisätty proteiinia, jolloin a) sen energiapitoisuus on korkeampi ja b) proteiini on jostain huonosta lähteestä.

Mistä sitten tietää mitä kannattaa napata mukaan ja mitä jättää hyllylle? Itselläni on tapana kurkata aina tuotteen taakse ja tsekata pari juttua, ennen kuin teen ostopäätöksen. Mitä lyhyempi ainesosien sisältö on, sen parempi. Hurjan pitkät luettelot ovat yleensä merkki monista turhista lisäaineista ja aromivahventeista. Ainesosa, mikä on listassa ensimmäisenä on tuotteen pääainesosa, eli sitä on tuotteessa eniten. Myös ainesosien muu järjestys kertoo muiden ainesosien määrästä alenevassa järjestyksessä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Koska aihe on hyvin laaja, keskityn ensimmäisessä osassa sokereihin sekä yleisesti ainesosien tsekkaamiseen. Alla olevassa kuvassa voidaan tarkastella ensin oikealla olevaa ainesosaluetteloa. Kyseessä on siis kookosjuoma – nimellä menevä tuote, vaikka tuotteen pääainesosa on vesi ja itse kookosta on vain 8,8%.

Itsekin käytän näitä tuotteita silloin tällöin, mutta jos budjetti on tiukka, kannattaa ehkä miettiä onko 2-3 € purkki sen arvoinen? Ravintosisältöä katsoessa ilmenee, että tuote on melko vähäenerginen ja sisältää vain 0,5 g sokeria per 100 ml. Tämä tuote on siis sokeroimaton ja vastaavassa originaalissa tuotteessa on suunnilleen 2 g sokeria per 100 ml. Kannattaa siis valita mielummin vähäsokerinen vaihtoehto. Samaan kategoriaan menee esimerkiksi pinaattikeitot ja valmisteet, joissa voi olla alimmillaan vain muutama prosentti pinaattia. Ei siis kannata luottaa sokeasti tuotteiden nimiin, vaan katsoa paketin takaa, mistä tuote on todellisuudessa valmistettu.

PC111409_Fotor_Collage

Useissa tapauksissa siis riittää, että kurkkaa ainesosaluettelon pituuden ja pääraaka-aineen. Ravintosisältö kohdasta kannattaa kurkata kohta ”hiilihydraatteja” –> ”joista sokereita.”

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Yllä näkyy siis valmiiksi maustettu pikapuuro, jonka moni varmasti mieltää terveelliseksi vaihtoehdoksi. Kaura itsessään onkin hyvä ravinnon lähde, mutta useesti näissä valmiiksi maustetuissa on hurjasti sokeria. Jos katsoo ainesosaluetteloa ja vertaa siihen että laittaisi kattilaan kaurahiutaleita, niin jälkimmäinen kyllä vie sata nolla. Energian määrä annosta kohti ei ole mikään suuri, mutta sokerien määrä nousee huomattavaksi, mikäli kyseessä tulisi olla ravitseva, terveellinen aamiainen tai välipala. 100 grammaa tuotetta sisältää siis jopa 7,5 sokerinpalaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Samannimisten tuotteiden välissä on myös eroja. Valitsin tuotteita, joita meidän kaapista löytyy ja mieleen tuli riisikakut kun niistä yhtenä päivänä kavereiden kanssa puhuttiin. Yllä olevassa kuvassa siis luomulaatuisia kakkuja, joiden ainesosasisältö näyttää hyvältä. Ei aineita, joista ei ole mitään hajua mitä ne ovat ja pääraaka-aineena toimii täysjyväriisi. Vertasin tuotetta maustettuun kakkuun:

Täysjyväriisi, auringonkukkaöljy, herajauhe (maidosta), suola, juustojauhe, kermajauhe, sipulijauhe, tomaattijauhe, dekstroosi (maissi), seesaminsiemen, valkosipulijauhe, aromi, persilja, cayennepippuri, happo (E 262, E 296), hiivauute, väri (E 160c). Saattaa sisältää pieniä määriä soijaa. 

Tuotteen sokeripitoisuus on ~4 g/100g. Itse miellän kasviöljyt, kuten ylläolevan auringonkukkaöljyn tai vaikka rypsin huonoksi rasvanlähteeksi.

Jos kaipaa lisämakua suosittelenkin mielummin maustamaan tuotteen itse. Sama juttu pätee melkein kaikkeen, missä on jokin maku. Maustetut jugurtit, rahkat ja juomat ovat usein hirmuisia sokeripommeja. Meillä oli kaapissa miehen jugurttipurkki, jonka sisältö näyttää tältä:

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tuotteen toiseksi suurin ainesosa on siis sokeri ja sitä on 12 grammaa jokaista 100 grammaa kohti. Eli jos imaisee koko purkin parissa päivässä, pistää kroppaansa 120 g sokeria, eli 48 sokerinpalaa. Tuotteessa on huimat 6 % hedelmää. Usein juuri lapset käyttävät runsaati jugurtteja ja mehujuomia, jolloin sokerin saanti voi huomaamatta nousta todella korkeaksi. Sitä voi nimittäin ajaa itsensä sokerikoukkuun syömättä lainkaan karkkia ja leivonnaisia.

Erilaiset välipala- ja proteiinipatukat ovat ihan oma lukunsa. Jos käyttää patukoita, suosittelen lämpimästi tsekkaamaan tuotteen taakse ennen kuin ostaa sen. Tässä erään ”proteiinipatukka”- nimellä menevän tiedot:

Fruktoosi-glukoosisiirappi, maitoproteiini, jogurttipäällyste 20% (sokeri, kaakaovoi, kevytjogurttijauhe, laktoosi, emulgointiaine (soijalesitiini), aromeja, happamuudensäätöaine (sitruunahappo)), sorbitolisiirappi, hydrolysoitu maitoproteiini, soija crisp (soijaproteiini, tapiokatärkkelys, suola), soijaöljy, mustikka 1,2%, aromeja, happamuudensäätöaine (sitruunahappo), emulgointiaine (soijalesitiini), väriaine (punajuuri).

per patukka:

  • rasva: 10,9 g
  • hiilihydraatteja: 41,2 g
  • joista sokereita: 36 g
  • proteiinia: 32,7 g

Yhdessä pienessä 50 gramman patukassa on siis jopa 15 sokerinpalaa ja pääraaka-aine menee nimellä fruktoosi-glukoosisiirappi. Nam, nam! 😀

Jos ylläolevaa vertaa Questbar-patukkaan, mitä itse pidän proteiinipatukkojen maailmassa hyvänä vaihtoehtona, eroaa esimerkiksi tuoteseloste näin:

Proteiinisekoitus (heraproteiini-isolaatti [maito], maitoproteiini-isolaatti), isomalto-oligosakkaridi, manteli, omena, merisuola, aromi, kaneli, makeutusaine (sukraloosi).

Lisäksi yhden patukan sokerimäärä on vain 1 g/sokeria.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaikka painotan katsomaan sokereiden määrää, on toki muillakin ainesosilla osansa. Sokereiden määrä ei aina kerro juuri lisätystä sokerista, eli kannattaa katsoa ainesosaluettelosta, mistä sokeri tulee. Hedelmissä ja marjoissahan on myös sokereita jo valmiiksi. Toiset sanovat, että fruktoosi on yhtä paha, ellei jopa pahempi kuin teollinen valkaistu sokeri. Siinä onkin oma aiheensa mietittäväksi.

Suosittelenkin mielummin nauttimaan myös marjat ja hedelmät sellaisenaan, tai itse valmistetun smoothien/mehun muodossa. Valmiiden mehu- ja smoothieseoksien ravinnepitoisuus on paljon huonompi, kuin tuoreissa. Esimerkiksi mehun ravinteet hapettuvat jo parinkymmen minuutin jälkeen. Jos haluaa käyttää mehuja, on parempi mehustaa itse ja juoda samantien, mikäli tahtoo vitamiinit, antioksidantit ja suojaravintoaineet käyttöön.

Marjojen ja hedelmien tilanteessa hyvä puoli on se, että ne sisältävät runsaasti hyviä ravintoaineita, minkä vuoksi pidän niitä hyvänä ravintona. Jos vertaa esimerkiksi mehukeittoihin, joita käytetään runsaasti, niin olisivat tuoreet marjat tuhat kertaa parempi vaihtoehto. Kalorittomat mehukeitot sisältävät vain muutaman prosentin itse marjaa ja runsaasti makeutusaineita, kun taas originaalit vaihtoehdot ovat melkoisia sokeripommeja (nekään eivät sisällä marjaa/hedelmää juuri lainkaan).

Usein kuulen vastalauseeksi, että marjat ovat niin kalliita ja tähän vastalauseena voisin mainita, että puolukat ja mustaherukat ovat esimerkiksi edullisempia kuin mustikat ja lisäksi sillä rahalla saa kuitenkin jotain vastinetta. Mehukeittojen yksi pääraakaine on myös vesi, lisätyn sokerin ja lisäaineiden lisäksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kukaan tuskin pystyy syömään aina täydellisesti, eikä kuulukkaan. Näitä asioita kannattaakin miettiä enemmän niissä arkisissa valinnoissa, joita tekee päivittäin. Kun perusasiat ovat kunnossa, voi välillä myös relata ja syödä niitä juttuja mitkä eivät välttämättä ole kropalle paras vaihtoehto. 🙂


RESEPTIREMONTTI – JOULUTORTUT

Moikka! Huh mikä viikko ollut tähän saakka, tuntuu että mulla on ollut kiire siitä saakka kun heräsin maanantaina aamulla. 😀 Kävin tosiaan Helsingissä tiistaista keskiviikko iltaan, meillä oli eräät kuvaukset ja vaikka olikin tosi kiva päivä, oli se samalla hyvin rankka. Olin eilen melko myöhään kotona ja heti aamulla herätys 6.00 ja töiden pariin. Onneksi vedellään jo loppuviikkoa ja vloppuna saa taas ottaa hieman iisimmin!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

vanilja-valkosuklaa heraa tomusokerin sijaan 😉

Sunnuntaina päätin siis testailla joulutorttujen leipomista ilman vehnää ja sokeria. Olin hieman skeptinen asian suhteen, sillä gluteenittomassa leivonnassa on vaikeaa saada taikinasta kuohkeaa. Tähtitortuthan ovat ihana lehteviä, vai miten se sanotaan?

Pelkäsin siis että lopputulos on kuiva ja liian kiinteä. Mietiskelin, miten saisin taikinaan kuohkeutta ja päätinkin valmistaa taikinan kookosmaitoon ja nimenomaan siihen jähmeään osaan. Kookosmaitohan käyttäytyy hieman vaahdotetun kerman tavoin, joten toivoin saavani sillä kuohkeutta ja ilmavuutta aikaiseksi.

En tiedä mitä ihmettä tapahtui, mutta näistä tuli ihan loistavia. Taikina oli rapeaa, mutta samalla ilmavaa ja herkullista. Onneksi painoin ainesosien määriä mieleen samalla kun niitä summissa heittelin kulhoon. 😀

Torttutaikina (yksi uunipellillinen torttuja) :

  • 1 prk kookosmaitoa (jähmeä osa) esim. Spice up merkillä tuota jähmeää osaa on suuri osa purkista
  • n. 3 dl provenan täysjyväkaurajauhoja
  • 2 rkl psylliumia
  • 1 rkl ksantaania
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 3-4 rkl kookosöljyä
  • 2 kananmunaa
  • ripaus suolaa ja steviasokeria (varovasti suolan kanssa!)

Sekoita isoon kulhoon lusikalla kookosmaidon jähmeä osa, lisää sekaan psyllium. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään (kaurajauho, ksantaani, leivinjauhe) ja sekoita ne kookosmaidon sekaan. Lopuksi vielä kananmunat ja mausteet. Taikina saa jäädä hieman pehmeäksi. Kauli taikinasta n. 2 cm paksuinen levy ja laita jääkaappiin/parvekkeelle 30 minuutiksi. Kylmettämisen jälkeen tee taikinasta tähtitorttuja muottien avulla. Valmiit tortut voi voidella kananmunalla. Paista torttuja 170 asteisessa uunissa n. 10-15 min. Tarkkaile torttuja, sillä ne kärtsäävät helpolla!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

vedellä kostutetun hammastikun avulla torttu pysyy paremmin kasassa! 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Valmistin myös luumuhillon itse. Hoksasin valmistusvaiheessa, että kuivatut luumut olisivat varmasti toimineet hieman paremmin makeutensa takia, mutta onnistuu myös tuoreilla luumuilla. Jos käyttää tuoreita, ne tulee keittää ensin pehmeiksi. Helpoin on siis ostaa pussi kuivattuja, kivettömiä luumuja.

Luumuhillo:

  • 2 dl vettä
  • 3 rkl chiansiemeniä
  • luumuja
  • steviasokeria

laita chiansiemnet hyytelöitymään veteen. Soseuta luumut sauvasekoittimella/tehosekoittimella ja makeuta steviasokerilla. Sekoita luumusose chiahyytelön sekaan ja anna hillon hetki ennen käyttöä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Söin muuten yhtä torttua vaille koko pellillisen yksinään saman pävän aikana, haha! 😀


BODYATTACK-MARATON (video)

Reilu viikko sitten tempastiin tehokas ja hauska Bodyattack-maraton ja lupailinkin kirjoitella aiheesta hieman enemmän. Kyseessä oli siis kahden tunnin setti, joka sisälsi yhteensä 24 kappaletta. Edellisessä maratonissa mulla oli 25 biisiä ja tuolloin aikataulu venyi hieman. Tälläkään kertaa en pysäyttänyt musiikkia kertaakaan, vaan vedettiin koko setti putkeen. Sanoin asiakkaille, että juokaa silloin kun janottaa ja ottakaa taukoja jos tarvii! Jossain puolenvälin tietämillä yksi asiakas tuli huikkaamaan, että muistathan säkin juoda. 😀 Join ensimmäisen kerran vasta 90 minuutin jälkeen, koska olin niin täpinöissä, ettei paljon käynyt vesipullo mielessä. Olin toki tankanut huolellisesti ennen tuntia ja yleensä pärjään näillä esitankkailuilla aika hyvin. Yleensä ohjatessa ei ehdi hirveesti hörppiä, sillä aina jos on tauko, on jotain sanottavaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Väsäilin tuollaisen pienen videoklipin tapahtumasta. Eve tuli siis vauvan kanssa kuvaamaan toiselle puoliskolle parit kuvat ja videot. Kuvat ovat kaikki aika suttuisia, mutta videoista sain kasattua alla näkyvän pätkän. Huomaan, että kun alan itse olla puhki niin huudan vaan muille että ”anna mennä!” 😀 Haha. Musiikki kuuluu videoilla aina huonommin, eikä todellista magiaa pysty tuntemaan muuta kuin olemalla paikalla. 😉

Puolessa välissä tuo lattia veti aika liukkaaksi, mutta ovien avaus auttoi onneksi aika nopeesti asiaan. Viimeisessä biisissä mulla meinas lähteä jalat alta burpee+kerähyppy yhdistelmässä, mutta onneksi oli vielä sen verran voimia että pystyi seivaamaan tilanteen liukastumisella. Kukaan ei kaatunut, eikä pyörtynyt, vaikkakin tunnin päätteeksi mun nesteytysjauheet meni aika hyvin kaupaksi! 😀

On se vaan kummaa, mihin kaikkeen kroppa pystyy kun on kivaa. Taisinkin mainita, että en ikimaailmassa jaksaisi hyppiä kahta tuntia putkeen ilman hyvää musiikkia ja fiilistä, niistä saa ihan oikeesti voimaa.

Tässä vielä biisilista:

  1. Feels like a prayer – BA70
  2. Bad romance – BA70
  3. Me against the music – BA70
  4. Layla – BA83
  5. Take me to the clouds above – BA67
  6. Good life – BA78
  7. Starships – BA79
  8. Nessaja – BA78
  9. Sweat – BA75
  10. In my head – BA71
  11. Stomp to my beat – BA78
  12. Heaven is a place on earth – BA74
  13. Nothing can hold us back – BA79
  14. Raver – BA84
  15. Bridge of life – BA80
  16. Zombie – BA67
  17. Party rock anthem – BA75
  18. Freakin’ perfect – BA75
  19. See the light – BA63
  20. This is nightlife – BA84
  21. Push it – BA78
  22. Like a rainbow – BA72
  23. Rock the party – BA87
  24. Time of our lives – BA90

kuva & video: Eve

muokkaus ja editointi: minä

Jumppakamuille tiedoksi! Lähden siis huomenna Helsinkiin ja olen poissa kuvioista tiistai-illan ja keskiviikon tunnit. Tuuraan huomenna WSC sports gymillä kl. 11:00 spinning 30 minuuttisena ennen lähtöäni. 🙂


RESEPTIREMONTTI – JOULULAATIKOT

Mä rakastan kaikkea jouluun liittyvää. Ruoka, tunnelma, valot, perhe ja se fiilis on mielestäni kaiken odotuksensa arvoista. Todellisena ruokafriikkinä, odotan tietysti joulupöydän antimia kuin kuuta nousevaa. Mä oon sitä mieltä, että koska joulu on kerran vuodessa, silloin saa ja pitää nauttia ruuasta. Mielestäni ähkyyn syöminen ja mättääminen, vain koska on joulu, ei kuitenkaan ole millään tavoin järkevää. Harvemmin se ruoka loppuu kesken, joten miksi vetää huonoon oloon saakka?

Päätin kokeilla valmistaa joululaatikoita omaan ruokavalioon sopivaksi, eli näistä laatikoista tuli gluteenittomia, maidottomia ja makeutuskin on luonnollisesta lähteestä. Itse valmistettuna laatu on tietysti parempaa ja usein myös makukin miellyttää enemmän! Valmistin lanttu-,porkkana- ja bataattilaatikkoa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kaikissa toistuu lähestulkoon sama kaava, mausteita vaihtelin ja lisäksi porkkanalaatikkoon tuli tuo puuroriisi lisänä. Nämä oli todella helppo ja nopea valmistaa. Kiireisin kokki pääsee helpoimmalla ostamalla valmiit vihannessoseet, jolloin ei tarvitse itse kuoria, pilkkoa ja keittää vihanneksia. Kookosmaito kannattaa säilyttää jääkaapissa, jolloin jähmeä osa on helpompi erotella. Mausteiden kanssa varovaisuutta, sillä esim. muskottipähkinän ja inkiväärin maku vahvistuu paistossa. Molemmat ovat melko vahvoja mausteita, joten oman maun mukaan! Jos ei esimerkiksi pidä inkivääristä, voi sen jättää kokonaan pois. Näillä määrillä tuli siis yksi iso 1,5 litran vuoka per laatikko.

Porkkanalaatikko:

  • 1 kg porkkanaa
  • 2  dl puuroriisiä (valmiiksi keitettynä)
  • 2  dl kookosmaidon jähmeää osaa
  • 1  dl  kevyt kookosmaitoa
  • munaa
  • 3 rkl agaversiirappia
  • ripaus suolaa, muskottipähkinää, paprikajauhetta  ja jauhettua valkopippuria
  • pinnalle ripotellen kaurarouhetta

Keitä kuoritut, paloitellut porkkanat kypsiksi suolalla maustetussa vedessä siten, että vesimäärä juuri ja juuri peittää porkkanat. Ota keitinvesi talteen ja pane riisit siihen kiehumaan. Soseuta sillä välin porkkanat. Lisää soseeseen kookosmaito, kevyt kookosmaito, muna sekä mausteet. Kun riisit ovat kypsiä, yhdistä ne muihin aineksiin. Mausta seos ja maistele sitä. Kaada seos vuokaan ja ripottele pinnalle kaurarouhetta. Paista 170 asteessa 60 min ja sen jälkeen 150 asteessa n. 45 min.

Vinkki: Lisää porkkanalaatikkoon pari desiä itse puristettua appelsiinimehua!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lanttulaatikko:

  • 1  kg lanttua
  • 2  dl kookosmaidon jähmeää osaa
  • 2 munaa
  • 3/4 dl agavesiirappia
  • suolaa, inkivääriä, maustepippuria, muskottipähkinää
  • kaurarouhetta pinnalle

Kypsennä kuoritut ja lohkotut lantut suolalla maustetussa vedessä pehmeiksi. Vettä tarvitaan sen verran, että lantut juuri peittyvät. Säästä keitinvedestä n. 1 dl. Soseuta lantut. Yhdistä kaikki aineet keskenään. Tarkista maku ja paksuus. Lisää mausteita ja keitinlientä tarvittaessa. Kaada uunivuokaan. Ripottele pinnalle kaurarouhetta ja halutessasi voinokareet luomuvoita. Paista 170 asteessa 60 min ja sen jälkeen 150 asteessa n. 45 min.

Bataattilaatikko:

  • 1 kg bataattia
  • 2 dl kookosmaidon jähmeää osaa
  • 3 rkl kaurarouhetta (tämä tulee laatikon sekaan)
  • 1/2 dl hunajaa
  • 2 munaa
  • suolaa, inkivääriä, valkopippuria, muskottipähkinää ja kanelia
  • kaurarouhetta pinnalle

Kuori ja lohko bataatit. Keitä palat kypsiksi. Säästä n. 0,5-1 dl keitinvettä ja vatkaa seos kuohkeaksi, lisää myös muut aineet sekaan. Kaada seos uunivuokaan. Ripottele pinnalle kaurarouhetta ja halutessasi voinokareet luomuvoita. Paista 170 asteessa 60 min ja sen jälkeen 150 asteessa n. 45 min.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

ennnen paistoa

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

ennen paistoa

Lopputulos oli ainakin omaan makuuni hyvin herkullinen. Näitä aion nauttia myös joulupöydässä! Oli hyvin vaikeaa saada kauniita kuvia, kun nuo laatikot eivät ole ihan esteettisimmästä päästä. 😀

Päädyin korvaamaan korppujauhon kaurarouheella, joka on hyvin ravintorikasta ja sisältää 69% ravintokuitua. Ostin rouheen ihan tavallisesta ruokakaupasta. Korppujauhoja löytyi myös gluteenittomana, mutta vilkaisu sisällysluetteloon sai mun mielen muuttumaan. Kannattaa tosiaan muistaa, että gluteeniton ei todellakaan = terveellinen, vaan usein etenkin gluteenittomat viljatuotteet sisältävät paljon turhaa. Suosikaamme luonnollisia lähteitä, kuten kauraa!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Nyt ajattelin yrittää tehdä remontin joulutortuille, katsotaan miten käy!