30 minuutin HIIT treeni (video)

Ajattelin ensin jakaa tämän treenin hieman myöhemmin, mutta mitäpä sitä panttailemaan, laitetaan jakoon samantien. Ennen treeniä on hyvä lämmitellä vähintään 10 minuuttia. Itse treeni kestää 20 minuuttia, eli lämmittelyineen kesto on 30 min. Lämmittelyksi käy esim. hölkkä, lämmittelyn lopulla voi ottaa jo muutamia spurtteja ja nostaa hieman sykettä.

DSC00259Treeniin tarvitset hieman tilaa, ajanottokellon ja steppilaudan tai muun vastaavan korokkeen. Liikkeet voi toki tehdä ilman lautaa, mutta sillä saa lisättyä tehokkuutta.

  1. noin 20 metrin spurtti lattiaan koskettaen. 40 sekuntia niin kovaa kuin pystyy, tämän jälkeen 20 sekuntia taukoa ja sama uudelleen 5 kertaa yhteensä = 5 min
  2. 16 etunojapunnerusta ja 16 ponnistavaa hyppyä sivulle jatkuvasti vuorotellen. Yhteensä 10 kertaa. Punnerus aloittaa ja loikat loppettavat sarjan
  3. tabata: 20 sekuntia työtä, 10 sekuntia palautusta, 4 liikettä ja 8 kierrosta. Liikeet ovat askelkyykkyhypyt, yleisliike (voi tehdä punneruksen mukaan halutessaan), luisteluloikka ja vuorikiipeily. Pyöritä nämä liikkeet kahdesti läpi.
  4. haarahyppy laudalta niin, että peppu tulee mahdollisimman lähelle lautaa ala-asennossa n. 50 sekuntia putkeen, väliin aktiivista palauttelua n. 30 sekunttia esim. hitaita hyppyjä tai asekellusta laudalle ja alas. Toiset 50 sekuntia askel-polvi ponnistaen ylöspäin mahdollisimman nopeaan tahtiin. Loppuun aktiivista palauttelua esim. hitaita hyppyjä laudalle ja alas.

Työ-osioiden väliin voi ottaa pienimuotoisen huilin, jotta jaksaa vetää täysillä seuraavan setin. Ei kuitenkaan liian pitkään, muuten treeni venyy yli 30 minuuttiseksi.

Näin mä vietän mun lepopäivät… 😀


Lämmin avocadosoppa

Selailin yhtenä päivänä ulkomaalaisia blogeja ja silmiini osui avocadosta tehty keitto. En muista reseptiä sen tarkemmin, mutta tekaisin oman sopan ja täytyyhän hyvä laittaa kiertämään 🙂

DSC00564

Jos vihannessopat kyllästyttävät, kannattaa kokeilla tätä helppoa ja maukasta reseptiä. Maitorahka ja raejuusto tuovat hieman proteiinipitoisuutta. Valmiin keiton kanssa voi nauttia vielä raejuustoa tai vaikka katkarapuja, jolloin nälkä pysyy vielä paremmin loitolla. 

Ja hei! Nythän on lihaton lokakuu? Tämä resepti sopii tietysti myös lihattomalla oleville.

DSC00567

Avocadosoppa a’la Aino (2 annosta)

  • 1 kasvisliemikuutio (luomu)
  • 1 avocado
  • 1 makeasipuli
  • 4 valkosipulinkynttä
  • 2 rkl maitorahkaa
  • 2 rkl raejuustoa
  • mausteita: yrttisuola, chili 

Mittaa kattilaan 3-4 dl vettä ja lisää kasvisliemikuutio sekaan. Anna kiehahtaa ja ota pois liedeltä. Pilko sipuli ja valkosipulit, paista niitä pannulla hetki. Lisää sipuliseos kasvisliemeen. Lisää sekaan myös paloiteltu avocado, maitorahka ja raejuusto. Survo seos sauvasekoittimella. Mausta vielä oman maun mukaan. Maitorahkan ja raejuuston voi korvata toisillaan, eli käyttää vain toista tarvittaessa.

DSC00563

PS. Ihan aiheesta poiketen pieni juttu koskien ostoshyvitys postausta. Jos joku teistä on yrittänyt rekisteröityä täältä –>  http://www.ostohyvitys.fi/ainonblogi Ostohyvitys.fi-palveluun, eikä se onnistunut niin nyt voi kokeilla uudelleen. Siellä oli pieni virhe, joka on nyt korjattu 🙂

 


Rasvaa polttava keskivartalotreeni (video)

Monesti keskivartaloa treenataan vain rutistusliikkeillä makuuasennossa, mikä ei loppujen lopuksi paljon tehtynä ole kovin luonnolinen liike vartalolle. Vatsalihasten tapauksessa tämä tarkoittaa sitä, että selkärangan koukistuksen lisäksi sen tehtävänä on estää selkärangan ojennusta. Esimerkiksi staattiset pidot kuten lankku tai voimapyörällä rullaus ovat liikkeitä jotka estävät selkärangan ojennusta. Täytyy muistaa, että keskivartalon lihakset ovat mukana hyvin monessa liikkeessä, kunhan muistaa aktivoida lihakset ja pitää keskivartalon ”tiukkana” esimerkiksi kyykätessä, juostessa tai hyppiessä.

Mielestäni rutistusliikkeitä voi tehdä, kunhan niitä ei tee liikaa ja tekee myös muunlaisia vatsalihasharjoitteita. 

Kuvasin teille treenin (video alla) joka toteutetaan kiertoharjoitteluna, jolloin syke pysyy koholla ja rasvanpoltto tehostuu samalla kun lihaksisto saa treeniä. Treeniin ei tarvita mitään välineitä.

Yritin valita liikkeitä jotka sopivat mahdollisimman monille, eli liikkeet eivät ole (mielestäni) liian haastavia. Tee jokainen patteri kerran läpi ja aloita alusta. Tee 2-3 kierrosta, kuntotasosta riippuen. Aloitteljoille riittää alkuun ihan yksikin kierros. Lämmittele ennen treeniä!

1. Patteri:

  • lankku + supermies (voi tehdä pelkkänä lankkuna tarvittaessa) 60 sekuntia
  • linkkari (3 eri tasoa, valitse sopivin) 20 toistoa
  • rullaus polviseisontaan jalkaa vaihtaen (ilman käsien apua) 20 toistoa
  • sykkeennosto: 2 tasahyppyä + 8 polvivetoa ristiin + 2 haarahyppyä 60 sekuntia

2. Patteri:

  • kylkilankku (kierrä käsi vartalon alle) 60 sekuntia
  • kylkilankku toinen puoli 60 sekuntia
  • vatsarutistus kiertäen 20 toistoa 
  • Sykkeennosto: sivulaukka + jalan ojennus ja vartalon rutistus sivulle 60 sekuntia

3. Patteri:

  • vatsarutistus jalanpohjat yhdessä 20 toistoa
  • mittarimato (voi tehdä myöv voimapyörällä jos haluaa haastetta) 10 toistoa
  • linkkari seisten (aktivoi vatsa ja tee liike räjähtävästi) 20 toistoa
  • sykkeenosto: rullaus selälle + ponnistus ilmaan (vaihtoehtona auta käsillä ylös tullessa) 60 sekuntia

4. Patteri:

  • vastakkaisen jalan ja käden ylös vienti selinmakuulla 20 toistoa molemmille puolille
  • käsien ja jalkojen nosto ja sivulle vienti päinmakuulla 20 toistoa
  • jalkojen nosto istuen kämmenet maassa 20 toistoa
  • sykkeennosto: ponnistus sivulle – eteen – taakse- sivulle 60 sekuntia

Mitäs pidätte videosta? 🙂

Tässä treenissä vatsalihakset kuormittuvat hieman enemmän kuin selän lihakset, joten tasapuolisuuden nimissä kannattaa harjoittaa myös selkäpuolen lihaksia.

Kiitos Evelle kuvaamisesta.


Superfoodeilla superfiilis

Sain uusia Feel Vivid tuotteita testaukseen ja ajattelin kertoa niistä myös teille. Olen todella innossani näistä uutejauheista, etenkin kahdesta tuotteesta.

DSC00443

Kirjoittelin muutama viikko sitten vinkkejä unettomuutta koskien. Tuolloin en ollut vielä kokeillut rohtovirmajuuri ja kärsimyskukka uutejauheita!

Rohtovirmajuuri (Valeriana officinalis) on monivuotinen kukkiva kasvi, jolla on pitkä historia rohdoskasvina. Sitä ollaan perinteisesti käytetty unilääkkeenä, lihasten rentouttajana, kipulääkkeenä, migreenin hoitona sekä immuniteetin vahvistajana.

Useissa In vivo tutkimuksissa saatu näyttö osoittaa valeriaanan parantavan unen laatua varsinkin huonounisilla. Säännöllinen käyttö antaa paremman tuloksen kuin tilapäinen.

DSC00446

Kärsimyskukka eli rohtopassio on vanha rohdoskasvi, jota kasvaa runsaasti Keski- ja Etelä-Amerikassa. Alunperin se on kotoisin Yhdysvalloista. Inkaintiaanit käyttivät kärsimyskukkaa aikoinaan rauhoittumiseen, kipujen lievitykseen sekä unettomuuden hoitoon. 

DSC00445Eilen Lady Linellä oli erikoispäivä, jonka vuoksi minulla oli vakiotuntien lisäksi vielä HIIT ohjaus. Vedin siis 2,5 h kovaa treeniä putkeen. Koko päivä oli muutenkin melkoista säntäilyä sinne tänne, kiirettä ja stressiä. Tällaisten päivien jälkeen mulla on ongelmana rauhoittua, tuntuu että pää ja kroppa vetää ylikierroksilla iltamyöhään.

Illalla päätin kokeilla uusia tuotteita ja laitoin iltateen sekaan sekä valerianaa että passion floweria (näin minulle suositeltiin). Paketissa lukee, että kannattaa ottaa juoma n. tuntia ennen nukkumaan menoa, mutta jo 5 minuutin kuluttua tunsin kuinka kroppa rentoutui ja silmät alkoivat valua umpeen. Oli pakko raahautua sänkyyn vetämään unta palloon. Tuotteet toimivat todella hyvin! Annoin miehelle samaa juomaa, ja myös hän sanoi sen tepsivän, ei tosin yhtä voimakkaasti ja nopeasti kuin minulla. 

Suosittelen lämpimästi kaikille joilla on uni -tai rentoutumisvaikeuksia ja oikeastaan kaikille jotka haluavat nukkua sikeät ja laadukkaat yöunet 🙂

Sain myös kolapähkinäuutetta..

DSC00444

Koolapuuta viljellään ravintokasveina niiden runsaasti kofeiinia ja teobromiinia sisältävien siementen takia. Kolapähkinät sisältävät lisäksi teofylliiniä (laajentaa keuhkoputkia, käytetään mm. astman ja keuhkoahtaumataudin hoitoon) , flavonoideja sekä niille punertavan värin antavaa antosyaania.

Kolapähkinää on perinteisesti käytetty parantamaan fyysistä suorituskykyä, hoitamaan astmaa, keuhkoahtaumatautia, yskää sekä stimuloimaan sydämen toimintaa.

Acerola on yksi maailman eniten C-vitamiinia sisältävistä hedelmistä ja sitä käytetäänkin usein C-vitamiinitiivisteiden valmistukseen.

DSC00447

 

Acerola sisältää C-vitamiinia noin 30 kertaa enemmän kuin appelsiini, ja se sopii hyvin myös sitrusallergisille. Hedelmä sisältää lisäksi runsaasti A-, B1-, B2-, B3-vitamiineja, karotenoideja ja bioflavonoideja. Yhdessä nämä fytoravinteet tehostavat C-vitamiinin imeytymistä ja voimistavat sen antioksidatiivisia ominaisuuksia.

Tein tänään aamiaiselle oikean superduper-smoothien! Sekoitin kulhoon jäisiä mustikoita, yhden banaanin, soijamaitoa, pari rkl maitorahkaa, acerolaa, colapähkinää, macaa, cordycepsiä, acaimarjauutetta,villityrniuutetta sekä vanilja steviaa. Koko seos tehosekoittimeen ja kurkusta alas. Oli muuten herkullista. 🙂 

Sain myös mukavan jutun teille jaettavaksi! Koodilla AINO saa -10% alennuksen Feel Vividin tuotteista lokakuun ajan!

Tuotteet saatu

 


Voiko 30 minuutin treeni olla tarpeeksi?

Kiitos vaan Anulle tästä postausideasta 🙂 Monilla kokeneilla treenaajilla (itseni mukaan lukien) on sellainen päähänpinttymä, ettei alle tunnin treeni ole treeni eikä mikään. Se tunti (tai enemmän) on vakioitunut mieleen ja monet ohjatut liikunnat ja omat treenit ajoitetaan useasti n. 60 minuuttia kestäviksi. 

Loppujen lopuksi samat hyödyt liikunnasta saa kuitenkin vähentämällä treeniaikaa ja lisäämällä tehoja. Tällä periaatteella toimii esimerkiksi meidän salilla HIIT nimellä pyörivä 30 minuutin ohjattu tunti. Täytyy mainita heti perään, että en suosittele tekemään pelkkiä lyhyitä ja rankkoja treenejä, vaan mahdollisesti muuttaa vaikka yksi viikon treeneistä lyhyeksi, todella tehokkaaksi setiksi. Treenin jälkeen olo pitää olla yksinkertaisesti sellainen, että ei pystyisi tehdä enää enempää. 

Desktop1Minua haastateltiin Hyvä Terveys lehden HIIT artikkeliin. Käykääs lukaisemassa uusin numero 🙂

Toisena haastateltavana oli akatemiatutkija Kari Kalliokoski, joka on ollut mukana tutkimuksessa, jossa testataan HIIT-treenin hyötyjä. Kova pikatreeni näyttäisi parantavan erityisesti sokeriaineenvaihduntaa, siis pienentävän kakkostyypin diabeteksen riskiä, sekä laskevan kolesterolia. Myös hapenottokyky parani ryhmässä kuusi prosenttia, parhaalla koehenkilöllä se parani 20 prosenttia. (lähde: HT artikkeli)

HIIT treeninhän voi tehdä periaatteessa miten tahansa; juosten, pyöräillen, mäkivedoilla tai erilaisilla liikeyhdistelmillä. Olen jakanut esimerkkitreenejä, joista yksi löytyy suosituista teksteistä (tabata). Myös Hyvä Terveys lehden artikkelissa on muutamia HIIT esimerkkejä.

Muistutan vielä, että jos treenin lyhentää ja haluaa tehot ns. tunnin edestä, silloin täytyy oikeasti vetää todella kovaa! Itsekseen voi olla vaikea repiä maximitehoja, jolloin treenikaveri on kullan arvoinen. Vaihtoehtona on osallistua ohjatulle tunnille, jolloin ohjaaja tsemppaa ja piiskaa osallistujat treenin läpi. 

DSC00238©Eve