Mitä tulisi syödä ennen ja jälkeen treenin?

Hellurei! Täällä kirjoittelee uuden Macbook Airin omistaja. Vanha koneeni oli niin huonossa jamassa, että päätin vaihtaa kokonaan uuteen ja kylläpä kulkeekin kivasti sivulta toiselle ilman jumitusta ja tilttailuja. Nyt on taas mukavaa blogata. Täytyy vielä saada vanhalta koneelta kaikki musiikit ja kuvat tänne, jotta pystyy päivittelemään jumppalistoja. Olen vielä toistaiseksi ilman musiikkejani.

Otsikon aihe oli yksi teidän toiveistanne ja tästä aiheesta on kysytty aiemminkin, joten otetaan se käsittelyyn.

Aloitetaan siitä mitä kannattaa syödä ennen urheilusuoritusta. Minun mielestäni urheilusuoritukseen vaikuttaa koko päivän ruokailut ja energiaa olisi hyvä tulla säännölisesti pitkin päivää sopivissa määrin. Näin ollen ennen suoritusta ei tarvitse tankkailla suurta annosta, eikä suurta vajetta pääse syntymään treenin aikana, jolloin syömisiä on vaikea hallita treenin jälkeen. Tähän liittyen myös nesteytystä kannattaa harrastaa pitkin päivää. Minulla on tapana juoda todella paljon päivän aikana, jolloin ei tarvitse olla jatkuvasti juomapullo suussa treenin aikana 🙂

Se mitä mitä olet menossa tekemään ja kuinka pitkäksi vaikuttaa myös siihen miten kannattaa syödä. Pitkät suoritukset vaativat hieman paremman tankkauksen kuin lyhyet. Myös urheilulliset tavoitteet kannattaa ottaa huomioon. Paljon ja kovalla intensiteetillä urheilevat tarvitsevat enemmän energiaa, kuin esimerkiksi laihduttajat tai kevyempää liikuntaa ja/tai harvemmin liikuntaa harrastavat. Jos olet menossa kilpailemaan tai tekemään pitkää suoritusta kestävyyslajissa, kannattaa miettiä myös energian/nesteen tankkaamista suorituksen aikana. 

Jos urheilee aikaisin aamulla voi syöminen olla hankalaa siihen aikaan. Useasti ei ole edes aikaa jäädä odottelemaan ruuan sulamista. Silloin smoothie voi olla hyvä vaihtoehto. Myös heraproteiinijuoma ja hedelmä antavat energiaa treeniin ilman ähkyä. Kannattaa syödä kunnollinen aamiainen urheilusuorituksen jälkeen. Toiset pystyvät urheilemaan myös tyhjällä vatsalla ja sekin on ihan ok ellei kyseessä ole todella pitkä/raskas suoritus.

Mulla on tapana alkaa selittää asioita ehkä liian pikkutarkasti, joten eiköhän mennä itse asiaan..  

Tässä vaihtoehtoja, joita voi syödä ennen treeniä:

  • smoothie (jugurttia/rahkaa, marjoja/hedelmä, kauraleseitä)
  • smoothie (nestettä esim. mantelimaitoa, proteiinijauhetta ja marjoja/hedelmä)
  • kaurapuuroa marjoilla ja raejuustolla
  • 2 palaa ruisleipää, avocadolla, kinkulla ja vihanneksilla
  • maitorahka + marjoilla/hedelmä
  • proteiinijuoma ja hedelmäsalaatti
  • proteiiniletut marjoilla

Jotta palautuminen olisi mahdollista, treenin jälkeen olisi hyvä saada sekä hiilihydraatteja, että proteiineja sopivassa suhteessa. Jos tiedät, että ruokailuun on pitkä aika, kannattaa napata esim. banaani ja proteiinijuoma tai toinen niistä välittömästi treenin jälkeen. Proteiinijuomalla en tarkoita puolen litran ”musclemilkkejä” tai muita jätti tonkkia ja kalorihirmuja, vaan hieman kevyempää settiä.

Käytän itse Fitnessgurun heraisolaattia 30g annoksena, annos sisältää 104 kcal. Proteiinijuoma tai palautumisjuoma eivät ole välttämättömiä, ilman niitä pärjää myös. Etenkin ns. tavallisten kuntoilijoiden ei välttämättä tarvitse omistaa 10 erilaista lisäravinnepurkkia. Oikealla ravinnolla pääsee pitkälle. Jos haluaa kokeilla jotain extraa, niin esimerkiksi heraproteiini riittää aivan hyvin normiliikkujalle 🙂 

Täytyypi vielä mainita, että kuntosalitreenin jälkeen ravinnolla on suuri merkitys. Jos treenaa tavoitteellisesti salilla, on hyvä olla palautumisjuoma, jotta keho pääsee korjaamaan ”vaurioita” mahdollisimman nopeasti ja treenistä saadaan haluttu hyöty. Näissä asiossa kannattaa siis muistaa aiemmassakin postauksessa esiin tullut tavoittellisuus ja toimia omien tavoitteiden vaatimalla tavalla 🙂

Tässä vaihtoehtoja, joita voi syödä treenin jälkeen:

Jos urheilee myöhään, on tärkeää syödä kunnolla siitä huolimatta. Myöhäistreenien jälkeen, ei kuitenkaan välttämättä jaksa alkaa kokkailemaan. Silloin tapaan itse syödä esimerkiksi näin..

  • 2 palaa ruisleipää graavilohisiivuilla ja/tai maitorahkaa marjoilla 
  • 2 palaa ruisleipää kanamunalla
  • munakas vihanneksilla
  • kaurapuuro marjoilla, raejuustolla tai rahkalla
  • proteiiniletut marjoilla (näihinhän tulee usein banaania ja kauraleseitä, jolloin saadaan myös hiilareita kehoon)

DSC00002


3 elintarviketta, jotka kannattaa vaihtaa näihin vaihtoehtoihin

Löysin mielenkiintoisen sivuston, jossa oli paljon hyviä ravintoa koskevia artikkeleita. Sain idean käyttää yhtä niistä pohjana tähän omaan postaukseeni. Lähde tekstiini ja alkuperäinen kirjoitus on siis täällä.
kuva

kuva

1.  Metallitölkkeihin säilötyt tuotteet sisältävät runsaasti erilaisia haitallisia kemikaaleja, kuten bisfenoli A:ta. Kirjoittelin joskus aikoinaan postauksen tästä ja mainitsin, että ostan ananakset muovipakkauksessa ja sen jälkeen ne loppuivat lähikaupastani, enkä ole niitä sen kummemmin nähnyt 😀 Parasta olisi ostaa ananas ananaksena, mutta helpompaa on tietysti käyttää valmispakkauksia. Tuore ananas maistuu kuitenkin paljon paremmalta kuin purkkiananas!

Mihin vaihtaa? Jos ostaa valmistuotteita, kannatta suosia lasipurkkiin pakattuja tuotteita; ananasta, tonnikalaa, tomaattimurskaa, herkkusieniä jne.

2.  Mikropopcornit – Lähes poikkeuksetta mikropopcornispussin sisus on päällystetty perfluorokemikaaleilla, joiden on kerrottu vähentävän hedelmällisyyttä ja olevan syypää useisiin syöpiin. Pusseihin lisätään tavallisesti myös kasapäin muita kemikaaleja, joiden terveysvaikutuksia voidaan vain arvailla. Tämän lisäksi mikropopcornit sisältävät erittäin haitallista transrasvaa ja diasetyylia, joka on aiheuttanut popcorn-tehtaiden työntekijöille keuhkovaurioita. Eikä kannata unohtaa sitäkään, että mikropopopocrnit voivat sisältää geenimuunneltua maissia, joka on tutkimuksien mukaan todettu mm. syöpävaaralliseksi. 

Mihin vaihtaa? Osta luontaistuotekaupasta täysjyväisiä maissinsiemeniä ja valmista niistä itse popcorneja kattilassa. Öljyksi soveltuu hyvin kuumennusta sietävä kookosöljy. Suolaa popparit himalajan kristallisuolalla tai ruususuolalla.

3.  Margariini on hyvä esimerkki hyvin epäterveellisestä elintarvikkeesta, jota markkinoidaan kuluttajille terveystuotteena. Margariinin valmistus on monimutkainen prosessi, jossa käytetään apuna mm. heksaania, lipeää ja fosforihappoa. Margariini myös valkaistaan ja deodoroidaan, jonka myötä margariiniin jää karsinogeenisiä 3-MCDP-yhdisteitä. Jos margariinia ei valkaista ja deodroida, niin se olisi pahanhajuista ruskeaa mönjää, jota kukaan ei uskaltaisi syödä. Margariini sisältää myös runsaasti omega-6-rasvahappoja. Kirjoitin juuri viime sunnuntaina omega-3 ja omega-6 rasvahappojen suhteesta, voit lukea tekstin täältä.

Mihin vaihtaa? Margariinin tilalla suosittelen käytettäväksi luomu voita, tai täällä blogissa paljonkin esiintynyttä avocadoa. Hyvän rasvahappokoostumuksen saa myös, kun sekoittaa yhteen voita ja oliiviöljyä.

Näitä tuotteita olisi vaikka kuinka paljon muitakin. Voisin jatkaa postausta toisella kertaa ja lisäillä taas uusia juttuja joita kannattaa välttää tai suosia!

Mukavaa viikonloppua! 🙂


Testissä 2XU kompressiotrikoot

Sain muutamia viikkoja sitten testaukseen 2XU-kompressiotrikoot. Oma mallini soveltuu sekä treenin aikana pidettäväksi, että myös palautumiseen. Trikoiden luvataan helpottavan suoritusta ja jopa parantavan suorituskykyä! 2XU:sta onkin nopeasti tullut yksi korkeateknisimmistä urheilubrändeistä ja sen suosio leviää pikkuhiljaa myös suomeen. Itselle tämä merkki oli aivan uusi tuttavuus ja olenkin ollut ihan ihmeissään miten paljon huomiota pöksyt ovat saaneet! Monet ovat kehuneet ja kyselleet mistä olen ne ostanut ja paljonko maksanut.

DSC00621

Sain trikoiden mukana mainoslappusen, jossa kerrotaan tuotteesta seuraavaa: ”Tuote on kehitetty suoritusta ajatellen kestävästä, hyvin hengittävästä materiaalista. Materiaali kuljettaa nopeasti hien pois antaen hyvän liikkuvuuden, jotta vaate olisi käyttäjälleen mahdollisimman miellyttävä. Tämä lisää myös keskittymiskykyä.”

Täytyy kyllä yhtyä täysin yllä olevaan tekstiin. Juuri eilen mietin, miten mun housut voi olla ihan kuivat, vaikka kaikki muut vaatteet olivat litimärkiä ja olin todellakin hikoillut ihan hulluna spinningin aikana. Materiaali on todella miellyttävää ja housut istuvat juuri eikä melkein. Sanotaanko, että trikoot tuntuvat jotenkin todella laadukkailta! Itse olen kokeillut niitä ainoastaan spinningissä sekä kävelylenkeillä, mutta tarkoituksena on testata myös muissa ”lajeissa”. Myyjän mukaan tuotteet sopivat lajiin kuin lajiin, mutta uskon, että nämä olisivat aika ihanteelliset etenkin juoksuun. 

Tämä materiaali on kehitetty verenkierron parantumiseen ja parantamaan hapekkaan veren kulkua lihakseen. Suomeksi sanottuna tuotteen pitäisi siis parantaa suorituskykyä. Näillä pöksyillä jalat eivät mene yhtä hapoille kuin tavallisilla 😉

2XU kompressionin etuja ovat mm.

  • Parempi verenkierto
  • Ehkäisee veritulpan syntymistä
  • Pienempi loukkaantumisriski
  • Parempi suorituskyky
  • Parempi tunne nivelissä
  • Parempi suoja ja mukavuus
  • Nopeampi palautuminen suorituksen jälkeen

Mistä ja paljonko maksaa? Vaasalaiset voivat käydä kyselemässä tuotteita Sportia Wasasport-liikkeestä kauppapuistikolta. Heillä on myynnissä myös muita 2XU- tuotteita, kuten paitoja, säärystimiä ja sukkia. Kaikkien tuotteiden hintatietoja minulla ei ole, mutta housut jotka itselläni on maksavat 120 €. Jos kiinnostuit tästä merkistä niin heidän nettisivustolle pääseepi täältä

DSC00622Onko muilla kokemusta kyseisestä merkistä?

Tuote saatu

kuvat: eve©

 


10 motivaatiovinkkiä treenikipinän ylläpitoon

Täällä ollaan taas ihan endorfiinihuumassa ja ajattelin jakaa päivän postiivisuuspläjäyksen teillekin. Päiväni on ollut erittäin onnistunut. Heräsin vasta kl 11:30, takana 12 h unta. Lähdettiin melkein heti heräämiseni jälkeen Even kanssa reippailemaan ulos. Ulkona puuhailu olikin erittäin virkistävää ja saimme nauttia edelleen ihanasta syyskelistä. Tämän vuoden syksy on ollut aivan mahtava, värikäs ja lämmin. Viikonloppuna tuli tankkailtua hyvin, joten Illan jumpat menivät hyvällä energialla. Spinningissä meinasi kyllä omakin usko loppua jossain vaiheessa, mutta jälkeen päin oli taas ihan voittaja fiilis! 😀

Useasti kysellään mistä motivaation liikkumiseen saa?  Itselläni liikkuminen ei ole koskaan ollut ns. motivaatiosta kiinni. Mä meen treenaamaan joka päivä tiettyyn kellonaikaan ja piste. Mulla ei siis ole vaihtoehtoja, ellen ole esimerkiksi sairaana. 

DSC00659

Motivaatiovinkkejä:

  1. Suunnittele liikunnat etukäteen ja pysy suunnitelmassa. Ei kannata antaa itselle vaihtoehtoja tyyliin ”jos menisinkin vasta tunnin kuluttua, huomenna, ylihuomenna, ensi vuonna”. Ei kannata myöskään alkaa analysoimaan liikaa: onko väsy? jaksanko? huvittaako? miksi en menisi? Pidä asia simppelinä. 
  2. Yritä löytää laji, josta oikeasti pidät. Kokeilemalla löytyy varmasti jotain, mikä tuntuu mielekkäältä, jolloin treeneihin ei tarvitse lähteä väkisin.
  3. treenaa aamulla/lounaalla. Yritä tehdä edes yksi viikon treeneistä aamulla tai lounaalla. Aamulla ei ole yleensä aikaa pohtiä sitä menemistä, sitä vaan lähtee jos niin on suunnitellut. Illalla on mukava tulla kotiin kun treeni on jo tehty. Lisäksi aamulla liikkuminen antaa energiaa koko päivälle.
  4. Hanki treenikaveri. Kun treenitreffit on sovittu tiettyyn aikaan, on pakko lähteä kun kaveri odottaa.
  5. Älä ota liikkumisesta stressiä! Liikkumisen kuuluisi olla mukavaa ja sellainen asia jota haluaa tehdä. Joskus kuitenkin ensi sysäykseen tarvitaan hieman sitä suunnitelmallisuutta ja jopa ”väkisin” liikkumista.
  6. Hyvä musiikki tuo hyvää fiilistä. Joskus jos itselläni on väsynyt olo ja pitää lähteä jumppaamaan, laitan hyvää, menevää musiikkia soimaan, jolloin fiilis lähtee heti nousuun.
  7. Motivaatio liikkumiseen kasvaa, kun tuloksia alkaa näkyä ja liikunnan positiiviset vaikutukset tuntua. Ilman ei enää pysty, eikä halua olla!
  8. Aseta itsellesi tavoitteita ja tee niistä julkisia. Päätä tavoite ja tavoitteen deadline, aseta tavoite osiin esim. 10 kg painonpudotus, ensin 5 kg pudotus kahden kuukauden sisällä jne..
  9. Jos olet epävarma siitä miten kannattaisia liikkua, tai et tiedä mitä treenaisit, osallistu ryhmäliikuntatunnille. Tunnilla on ohjaaja joka neuvoo ja opastaa koko treenin läpi. Spinning on esimerkiksi helppo tapa aloittaa ryhmässä liikkuminen.
  10. Ei tekosyitä! Unohda tekosyyt. Ammatissani olen kuullut kaikki mahdolliset syyt miksi ei voi treenata, mutta harvemmin ne ovat päteviä syitä. Jos jalka on kipeä, treenaa ylävartaloa, jos on kiire niin järjestä aikataulusi paremmin.
Moti missä olet??

Moti missä olet?

Oletteko huomanneet, että säännölisesti treenaavat ja liikkuvat ihmiset ovat yleensä hyvin energisia ja positiivisia ihmisiä? Tämä johtuu siitä, että liikunnasta saa energiaa, ja treenin jälkeinen olo on suoraan sanoen huumaava ja siihen jää koukkuun. Huomaan ainakin omassa mielialassani selkeän muutoksen, jos en pääse jostain syystä treenaamaan pidempään aikaan.

1371328_10153294797815577_2111257684_n 

Onko teillä jotain hyviä tipsejä muille jaettavaksi??

Kuvat: Eve©

 


Fitnessnuudelit: mitä, miksi ja miten?

Onko täällä vielä joku, jolle fitnessnuudelit ovat uusi juttu? Olen kirjoittanut kyseisistä nuudeleista useasti, mutta silti ne jaksavat ihmetyttää joka kerta. Mitä ihmeen kalorittomia nuudeleita, häh!? 🙂

DSC00683

minä ja 24-päkki nuudeleita. kuva: eve© 

Fitnessnuudelit ovat täysin luonnolinen tuote ja ne koostuvat ainoastaan vesiliukoisesta kuidusta (glukomannan) sekä kalsiumista. Nuudelit sopivat erinomaisesti niille, jotka haluavat tuntea itsensä kylläiseksi ilman kaloreita tai hiilihydraatteja. Toisin sanoen nuudelit sopivat erinomaisesti laihduttajille, karppaajille tai ihan kenelle tahansa, joka haluaa silloin tällöin korvata normaalin pastan kevyemmällä vaihtoehdolla. 

DSC00425

Konjak-juurta on syöty Aasiassa tuhansia vuosia ja se on luonnostaan kaloriton, rasvaton ja myös lisäaineeton. Korkean kuitupitoisuutensa vuoksi se edesauttaa kylläisyyden tunnetta vaikuttamatta verensokeriin. Nuudelit sopivat myös silloin jos treeniin tai urheilusuoritukseen on vain lyhyt aika, mutta silti haluaa syödä jotain ennen. Olosta ei tule tukala tai ähky, mutta nälkä lähtee kyllä. Yksi paketti on 200g ja suositeltu annoskoko on 100g. Vaikka puhutaan kalorittomasta, niin yhdessä annoksessa on 4 kcal. Tosin tämäkin energiamäärä tulee kuidusta, joka on ns. imeytymätöntä energiaa.

DSC00426

Nuudeleita voi käyttää aivan samaan tapaan kuin normaaleitakin. Nuudelit on solmittu pieniin solmukkeisiin ja ne ovat paketin sisällä nesteessä. Neste kaadetaan pois, solmut aukaistaan tai leikataan auki. Itse tapaan lämmittää nuudeleita minuutin ajan kiehuvassa vedessä, sen jälkeen paistan ne kanan ja vihanneksien kanssa. Nuudelit imevät makua itseensä, joten maustaminen on erittäin suositeltavaa. Olen tehnyt myös jauhelihakastiketta ja käyttänyt nuudeleita pastan sijaan, ja se maistui myös erittäin nirsolle poikaystävälleni 😀

IMG_2624

Olen saanut nuudelit Fitnessgurulta ja niitä voi tilata täältä. Nuudelipäkkiä voi käyttää moneen muuhunkin kuin ainoastaan syömiseen! Kun haet paketin postista voit hyötykäyttää sitä lisäpainona esimerkiksi tähän tyyliin… 😀 

DSC00688