Syksyn haaste: neljännen viikon teema

Hei! Syyskuu on hurahtanut vauhdilla kohti loppuuaan ja vielä olisi yksi teemaviikko jäljellä. Kolme ensimmäistä viikkoa ovat käsitelleet aiheita ravinto, liikunta ja kehonhuolto, ja näiden kolmen avulla pääseekin jo aika pitkälle. Mielestäni tärkeä osa hyvinvointia ja tasapainoista oloa on myös psyykkinen hyvinvointi. 

Viimeisen viikon teemana on asenne ja positiivinen ajattelutapa. Haluan, että kokeilet seuraavaa juttua nyt välittömästi: Käännä suupielet ylös päin ja odota 🙂 

Aivot rekisteröivät hymyn ja lähettävät hyvän olon signaaleja vartaloon ja olosta tulee parempi. Pelkkä hymyily ei ehkä auta kaikkiin ongelmiin, mutta jos yrittää asennoitua positiivisesti asioihin, se tekee omasta elämästä helpompaa.

Olen aiemminkin kirjoitellut siitä, kuinka negatiivisille ihmisille tapahtuu negatiivisia asioita ja päinvastoin. Haluaisin, että jokainen kokeilee edes tämän yhden viikon ajan muuttaa ajattelutapaansa positiiviiseen ja asennoituu myös negatiivisiin asioihin asenteella ”kyllä se tästä”.

Me suomalaisethan tunnetusti vähättelemme itseämme, emmekä osaa aina ottaa kehuja vastaan, mutta siinä ei ole mitään väärää jos on ylpeä jostain onnistumisesta ja asiasta mitä on saavuttanut! Lisa Osbournen sanoin: ”Be your own hero!” 

be_your_own_hero-201834Olin viikonloppuna Tukholmassa Super Saturday tapahtumassa, josta on tulossa ihan erillinen postaus myös. Viikonloppu oli jälleen aivan mahtava ja nyt on niin inspiroitunut olo, ettei tiedä mitä tekisin…Tai no tiedän, pitäisi opetella uusi BODYATTACK82-ohjelma loppuun ja ohjata se illalla 😉

Lauantaina vedettiin nykyisiä uusia ohjelmia ja eilen kuvattiin ensi kevään LesMIlls-ohjelmat. En pysty sanoin kuvailla sitä fiilistä mikä kuvauksissa oli. Ajattelin, että nyt jos kuolen, voin kuolla onnelisena. Hetken kuluttua ajattelin, että sitten jos itse pääsen lavalle joskus, sen jälkeen voin kuolla vaikka saman tien 😀 

Unelmia pitää olla ja vaikka ne kuulostaisivat kuinka hulluilta ja mahdottomilta, niin ne pitävät sinut liikkeellä ja antavat energiaa jatkaa työskentelyä. Elisa on kirjoittanut unelmien saavuttamisesta hienon postauksen ja suosittelen lukemaan, ellet ole sitä jos tehnyt.

Oikein energistä ja positiivista viikkoa kaikille! Kokeilkaahan maanantai-vihan sijaan keksiä jokin positiivinen juttu tältä päivältä ja keskittyä siihen. Olen joskus tehnyt niin, että vietän maanantaina illalla ”viikonloppua”. Hyvää ruokaa ja leffailta. Jo tieto siitä, että illalla odottaa jotain mukavaa auttaa jaksamaan päivän läpi. 

Vaasalaiset! Tulkaahan testaamaan uusi BA82-ohjelma Ladylle illalla 17:30. =)


Syksyn haaste: kolmannen viikon teema

Heippa! Takana on nyt kaksi viikkoa ja olemme opetelleet syömään oikein ja liikkumaan sopivasti. Edellinen viikko oli itselleni aikalailla samaa kuten aina, lisäksi tein yhden salitreenin viime viikolla. Se oli ainoa mihin mulla oli aikaa ja painotin salittelut yläkropalle, koska jumpatessa jalat on kuitenkin aina suuremmassa rasituksessa. 

Tästä viikosta tai oikeastaan loppuviikosta on tulossa erilainen kuin normaalisti. Viikonloppuna on LesMillsin Super Saturday tapahtuma ja olen tietenkin suuntaamassa sinne. Normaalisti superi on kestänyt vain yhden päivän, mutta tänä vuonna jumpataankin kaksi päivää putkeen. Luvassa on siis sellainen kevyt 5 tuntia jumppaa per päivä. Lepopäivät jää tältä viikolta väliin, jonka vuoksi tämä teema tulee ihan tarpeeseen.. Palataan siis itse asiaan.

©Jonas Udd

©Jonas Udd

Kolmannen viikon teemana on KEHONHUOLTO:

  • Suunnittele valmiiksi (heti tänään) 2-3 päivää tältä viikolta, jona teet pidemmät venyttelyt kotona . Voit myös osallistua ohjatulle venyttelytunnille.
  • Pidemmät venyttelyt tarkoittavat n 1-2 minuuttia per venytys. Pue lämpimästi päälle ja aloita rauhallisesti pehmeällä pumppaavalla (ei nykivällä 😀 ) liikkeellä jokainen venytys, muista hengityksen tärkeys. Käy läpi koko vartalo aloittamalla suuremmista lihasryhmistä kuten reidet/pakarat. Pidemmät venyttelyt kannattaa tehdä muutamia tunteja treenin jälkeen, tai lepopäivänä. Jos tuntuu että ”kylmiltä” on hankalaa lähteä venymään, voit tehdä rullauksia ja avaavia liikkeitä ennen session aloittamista.
  • Osallistu ainakin kerran yoga, pilates, bodybalance tms. tunnille tai tee yoga/meditaatioharjoitus kotona. Youtubesta löytyy ohjelmia mitä voi kokeilla. 
  • Jos teet toimistotyötä tai vietät paljon aikaa koneen ääressä, suosittelen tekemään esim. keppijumppaa ylävartalolle. Keppijumpan voi yhdistää muihin treeneihin tai käyttää sitä lämmittelynä ennen venyttelyitä. Jo 5 minuutin jumppahetki laittaa veren kiertämään ja avaa mukavasti jumisia hartioita!
  • Juo paljon vettä viikon aikana jotta kuona-aineet lähtevät liikkeelle, ja muista jälleen kerran riittävä uni. 
  • Jaan viikon aikana teemaan ja venyttelyyn liittyviä vinkkejä. Jos kysyttävää niin tämän postauksen alle kysymyksiä
©Tony Hemsley

©Tony Hemsley

Tämä tulee olemaan vaikein haaste itselleni! Aion tehdä pitkät venyttelyt tänään, keskiviikkona sekä torstaina ja toivottavasti sen jälkeen edes 2 kertaa viikossa, joka viikko. Tämä osa-alue on itselläni se missä on parannettavaa. Ongelma on se, että kun treenailee jo valmiiksi monta tuntia päivässä, ei millään jaksaisi enää venytellä päälle. Mutta yritetään korjata asia nyt 🙂

Kuka on mukana?

©Tony Hemsley

©Tony Hemsley


Ateriavinkki ja alkuviikon fiilikset

Hellurei! Viikon haasteeseen liittyen ajattelin jakaa helpon ja nopeasti valmistettavan ateriavinkin, kun sellaisia toivottiin. Tämä ateria sopii lounaaksi taikka päivälliseksi. Valmistukseen menee ehkä 5-10 minuuttia, riippuen lieden tehosta 😉

Tarvitset:

  • n.1 dl täysjyvä couscousia (voi laittaa vähemmänkin)
  • 1 purkin tonnikalaa vedessä
  • n. 200g pakastevihanneksia oman maun mukaan
  • mausteita, oliiviöljyä

Sulata vihannekset keittämällä ja kaada sen jälkeen paistinpannulle. Laita kattilaan 1 dl vettä, ja kun vesi kiehuu kaada sekaan 1 dl couscousia ja sekoita. Ota kattila pois liedeltä. Sillä välin kun couscous imeytyy, avaa tonnikalapurkki ja kaada se pannulle vihanneksien sekaan, kaada myös couscous pannulle. Mausta oman makusi mukaan ja paista koko seosta hetken pannulla. Kaada ruoka lautaselle ja lorauta päälle hieman oliiviöljyä (1 rkl = 10 g).

  • Kalorit: 474 kcal
  • Proteiini: 43 g
  • Hiilihydraatit: 44 g
  • Rasva: 14 g

Täysjyväcouscous on hyvä kuidunlähde ja se sisältää myös kivasti proteiinia. Couscous on todella helppo ja nopea valmistaa ja sopii sen vuoksi kiireisille tai laiskoille kokeille 😉

IMG_4424

Tein itsekin ylläolevan ruuan tänään, käytin vain tonnikalan sijasta kanaa sekä herkkusieniä.

7312787710502

Kuinka teillä on lähtenyt käyntiin tämä viikko ja ruokailut haasteeseen liittyen?? Olisi kiva kuulla fiiliksiä ja ajatuksia, vaikka tässä onkin vasta 1,5 päivää takana 🙂

Itselläni on jotenkin todella hyvä fiilis! Olo on ollut niin energinen, että oon käynyt eilen ja tänään tekemässä salitreeniä. Eilen aamulla tein treenin ojentaja,hauis, olkapää painotteisesti ja tänään selkätreeniä. Ilta-aika omistetaankin sitten jumpille.

Kävin kokeilemassa uutta HIIT ohjelmaani tänään ennen selkätreeniä. Vedän tunnin huomenna ensimmäistä kertaa. HIIT kestää siis 30 minuuttia, ja olipa muuten aikamoinen setti 😀 Meikäläinen oli itse aivan rikki puolituntisen jälkeen! Kaiken lisäksi, se oli vielä ihan törkeen hauskaa. Aivan erilainen tunti mitä on aikaisemmin tottunut ohjaamaan. Ohjaustapakin on enemmän valmentamista tuolla tunnilla. Ohjaajan täytyy saada osallistujista ihan kaikki irti, jotta tunnin tarkoitus toteutuu. Oon onneks aika hyvä piiskaamaan 😀 Kaikenkaikkiaan olen todella tyytyväinen suunnitelmaani, jess!