Heippa! Ajattelin tulla vielä jaarittelemaan tänne illan päätteeksi. Viikko on startannut taas aika treenipainotteisesti, kuinkas muutenkaan. Mulla tuli aamupäivällä pieni rako kalenteriin, kun asiakas joutui perumaan flunssan vuoksi. Päätin sitten treenata itseäni sen sijaan, vuoroon pääsivät jalat ja pakarat. Treeni koostui ainoastaan neljästä liikkeestä, sillä mulla oli ainoastaan tunti aikaa, lisäksi illalla odotti vielä kaksi jumppaohjausta. Kyykkäsin takakyykkyjä, askelkykkyjä, tein yhden jalan maastavetoja ja yhden jalan prässiä. Hyvä ja hikinen setti vaikka pienimuotoinen väsymys painoi eilisen 4,5 tunnin treenirupeaman jälkeen.
Viime päivinä onkin mennyt ihan hyviä määriä ruokaa! Yllä olevan annoksen vetäisin napaan juuri äsken. Tällaisina päivinä täytyy syödä riittävästi, muuten niistä treenitunneista ei ole mitään hyötyä, jos kroppa vetelee liian suurilla miinuksilla. Kaikesta syömisestä huolimatta heräsin viime yönä kl. 5 ja aloin haaveilemaan Questbarista (!?). Mulla on menossa jo toinen paketti cookies&cream makua ja mä en tajua miten ne voi olla niin hyviä! Valehtelematta söisin niitä mielummin kuin suklaapatukoita. Makuasiat ovat aina makuasioista, mutta nuo ovat jotain täydellistä mun makuaisteille. Olin siinä sitten hereillä pari tuntia ja kuolasin tyynylle, kunnes nukahdin uudelleen seitsemältä ja heräsin ihan titityy kl 10:00.
Tilasin muuten uuden satsin iherbiltä viime perjantaina ja ne tuli eilen (maanantaina) kotiovelle. Sanoisin, että melko nopea toimitus. Oon yrittänyt pitää määrän patukka per päivä, mutta välillä hiukois kyllä vetästä toinenkin, varsinkin näin iltasella. Mä oon kyllä kans sellainen, että kun jumitun johonkin ruoka-kauteen, se meinaa aina lähtee hanskasta! On lettukausia, patukkakausia, karjalanpiirakkakausia, juuresmuusikausia ja vaikka mitä.
Maanantaina tuli toinenkin mieluisa yllätys kotiovelle, nimittäin uusi yhteistyökumppani Cocovi lähetti paketillisen superfoodeja! Pääsen oikeen kunnolla leipomaan ja kokeilemaan uusia luomuksia. Raakakakun leivonta on siintänyt mielessä jo pitkään ja nyt siihen olisi vielä entistä parempi syy. Mulla on lisäksi synttärit huomenna, joten kai sitä pitää viikonlopuksi jotain tekaista. Ruokanatsina en kuitenkaan tarjoa mitään epäterveellistä, vaan pakotan kaikki syömään mun omia teoksia. Eikö se ole niin, että synttärisankari saa päättää, haha.
Äsken kävin ohjaamassa Bodycombatin ja RPV:n, päivän hikoilut on hikoiltu oikeen urakalla. En tiedä mikä siinä on mutta tuon yhdistelmän jälkeen oon aina ihan uitettu koira. Laskiaistiistai näkyi hieman tuolla jälkimäiselllä tunnilla. RPV tapaa olla aivan täyteen buukattu, mutta tänään oli ”vain” 40 jumppparia ja loput taisi olla laskiaispullien kimpussa tai muissa riennoissa.
Ensi viikolla vaihtuukin jo uudet LesMills-ohjelmat meidän salilla. Alkaakin jo hieman puuduttaa nämä vanhat ja mixaukset, joten uudet otetaan innolla vastaan.
Öitä <3
Superfoodit saatu blogin kautta.