Syötkö elääksesi vai elätkö syödäksesi?

Aloin miettiä otsikon mukaista aihetta eräänä päivänä, kun imin kamalan makuista vihersmoothieta kiduksiini. Joskus aikoinaan ihmiset söivät selvitäkseen sitä mitä oli tarjolla. En usko, että maulla oli sen suurempaa merkitystä, oli vain saatava energiaa, jotta selvisi elossa. Nykyään syömiseen liittyy niin paljon muitakin asioita. Onko se hyvä vai huono asia?

10535199_10152479573939774_991448595_o

Syöminen on nautinto, sillä hyvä ruoka on varmaan monelle se yksi parhaista tavoista rentoutua ja nauttia. Ruokailuun liittyy myös sosiaalinen kanssakäyminen; perheet syövät yhdessä, parit käyvät treffeillä syömässä ja kaveriporukat viettävät iltaa syöden. Syömisen perimmäinen tarkoitus(?), eli selviäminen on kadonnut lähes kokonaan.

Monet ihmiset syövät vain ruokaa, joka maistuu hyvälle. Ihan loogista ja itsekin tykkään, että ruokani on maukasta. Tämä on kuitenkin mennyt siihen, että monista ruoka-aineista on tullut erittäin epäterveellisiä ja jalostettuja maun kustannuksella. Meidän makunystyrät on totutettu rasvaisiin, suolaisiin ja sokerisiin makuihin ja muut maut tuntuvat lähes mauttomilta. Monet lapset syövät pienestä saakka ranskalaisia ja kalapuikkoja, jolloin salaatinlehti maistuu heidän suussaan aivan hirveälle moskalle. Monet ihmiset siis elävät syödäkseen!

DSC02739Mä olen itse sellainen, että pyrin tekemään ruuastani toki maukasta, mutta mulle on melkein tärkeämpää mitä se sisältää ja millaisia ravintoaineita pureskelen kurkusta alas. Jokapäiväinen vihersmoothie ei ole hyvää, mutta kulautan sen silti alas suusta. Monet ruuat olisivat maukkaampia jos käyttäisin rasvaa ja kastikkeita niiden teossa. Toisaalta rasvaiset kastikkeet eivät edes ole mun mieleen kuin harvoin. Joskus harvoin joku ruoka voi maistua ihan skeidalle, mutta vedän sen alas, jos tulen siitä täyteen ja saan hyvää energiaa. Nykyään mietin paljon, millainen olo mulla on myös syömisen jälkeen. Kumpi on tärkeämpää, se miltä tuntuu syödessä vai se miltä tuntuu tunteja, jopa päiviä ruokailun jälkeen? En voi sanoa että salaatti on mun lempiruokaa, mutta syön sitä silti jokaisella aterialla – paljon! Enkä tosiaan tarkoita, että terveellinen ruoka olisi pahaa, ei tosiaan. Kun siihen tottuu, se on helposti maukkaampaa kuin keinotekoiset ranskalaiset. On silti olemassa hieman mauttomimpiakin juttuja, joita ei ehkä söisi ilman niiden terveysvaikutuksia.

DSC02750

Älkää ymmärtäkö väärin, sillä nautin myös syömisestä, hyvä ruoka on ehkä parasta mitä tiedän, mutta mulle on myös todella tärkeää, että syön elääkseni ja voin hyvin. Kun on kokenut sen olotilan mitä oikeanlaisella, riittävällä ravinnolla voi saavuttaa, ei ole enää paluuta entiseen. Moni on kysynyt neuvoja itsekurin parantamiseen, kuinka pystyisi pitää näpit erossa niistä kakuista ja kekseistä jotka kummittelee kaapissa? Mulla ei ole muita vinkkejä kuin, että miettii oloa syömisen jälkeen. Usein olo on huono sekä fyysisesti että psyykkisesti. Onko se pienen hetken nautinto sen arvoista? Enkä tarkoita, ettei koskaan saisi relata ja syödä rennommin – tottakai! Kun kokonaisuus on hallussa, mukaan mahtuu myös rennompia päiviä, kunhan niitä rennompia päiviä on huomattavasti vähemmän kuin muita. 🙂

Millaisia ajatuksia tästä herää? Syötkö sinä elääksesi vai elätkö syödäksesi?


Herkullinen palautusateria: lohi-sienirisotto

Heippa! Pitkästä aikaa reseptiä luvassa. Täältä ette löydä ihmeellisiä gourmet-ruokia, vaan melko tavallisia helppoja ja terveellisiä reseptejä. Kävin eilen paahtavan kuumalla 10 kilometrin juoksulenkillä ja voin kertoa että viimeinen kilometri oli aika tuskaista tassuttelua. Suu oli kuiva kuin saharan aavikko ja hikeä valui kuin ämpäristä! Treenin jälkeen (kun olin juonut ensin ehkä 5 litraa vettä) nälkä alkoi painaa ja aloin pohtia mitä sitä söis. No tällaisen sain aikaiseksi..

DSC02744

Lohi-sienirisotto:

  • n. 200 g loimulohta
  • 180 g lasipurkki herkkusieniä (pirkka)
  • 1,5 dl riisiä (kuivapaino) (käytin basmatiriisiä)
  • 400g parsakaalia
  • pari kourallista babypinaattia
  • mausteita

Keitä riisi ja parsakaali. Keittämisen jälkeen visko pannulle riisi, sienet ja parsakaalit, revi lohi pieniksi paloiksi ja ripottele myös pinaatit sekaan. Paista hetki pannulla ja mausta reilulla kädellä. Käytin kalaharin suolaa, herbamarea, valkosipulia ja tulista chipotle chiliä. Nauti ravitsevan salaatin kera.

DSC02745

Kyseinen ruoka on loistava palautusateria treenin jälkeen, sillä siinä on hyvässä suhteessa kaikkea mitä keho tarvitsee! Näillä määrillä tuli iso pannullinen safkaa, josta riittää 3-4 syöntikertaan. Chipotle chilillä saa tosiaan mukavaa tulisuutta ruokaan. Tulisen ruuan, eli voimakkaiden mausteiden on todettu edistävän ruuansulatusta. Erityisesti voimakas chili saattaa lisätä energiankulutusta.

DSC02748 DSC02749

Bon appétit! 🙂


Solar Sound 14

Heippa! Täällä palaudutaan viikonlopun karkeloista, jotka siis otsikon nimen mukaisesti sijoittuvat Seinäjoelle ja Solar Sound festareille! Luvassa on hieman erilainen postaus tähän väliin. Sain ilokseni ilmaiset rannekkeet itselleni ja kolmelle kaverille kahdeksi päiväksi tuonne urbaanin ja elektronisen musiikin kaupunkifestivaaliin. Olin tsiikaillut esiintyjälistaa jo aiemmin ja muutama artisti oli lisätty ”must-see” listalle. Käännettiin Even (romu)auton nokka kohti pelipaikkaa perjantaina 19.00 aikoihin ja tunnin päästä siitä oltiinkin jo hotellilla, missä oli tarkoitus viettää pari yötä. Aluksi hieman kauhistutti mikä määrä nuoria (siis oikeesti nuoria..n.14-vuotiaita) pörräsi meidän hotellin ympärillä, mutta kun päästiin festarialueelle, oli jengi jo iäkkäämpää, thank god! 😀 Kaikki kuvat on otettu puhelimilla, kuten laadusta huomaa…

IMG-20140720-WA0003

20140718_215052Perjantain agendana oli nähdä Inna. Olimme tosiaan aika myöhään paikalla, joten kovinkaan montaa esiintyjää ei ehditty nähdä. Mikael Gabrielin huipusta keikasta nähtiin myös osa. Innaa on tullut kuunneltua varsinkin kesäisin, sillä hänen biisit ovat kesäfiilikseen sopivia. Myös omissa jumpissa on luukutettu näitä ihan kiitettävästi..

Innan keikalla oli pari muutakin, joten varsinki alussa oli tosi ahdasta. Saatiin kuitenkin ihan hyvät paikat ja keikalla oli tosi hyvä fiilis..

IMG-20140721-WA0009

Mikael Gabriel

Keikan jälkeen Eve ja Sara lähtivät kohti Vaasaa, sillä molemmilla oli aamulla työpäivä edessä. Puolet meistä jäi vielä Elastisen keikalle, mutta ei jaksettu olla siellä loppuun saakka. Suunnattiin hotellille ja meidän jäätävään kingsize-sänkyyn odottelemaan huomista! Aamulla 7 aikaan (kyllä!) suunnattiin nälkäisenä aamupalalle…

aamupalaa :D

Treenibloggaajan aamiainen 😉

Aikaisen herätyksen vuoksi lauantaista tuli melko pitkä päivä..Kl 16:00 aikoihin suunnattiin jälleen alueelle kuuntelemaan K-systemiä. Paikalle oli sattunut vain kourallinen jengiä ja kesken keikan jyrähti oikeen kunnolla ja sitten alkoikin sataa kuin saavista. Päästiin onneksi suojaan Radio Luxin telttaan ja odoteltiin siellä sateen loppumista. Onneksi kyseessä oli vain sadekuuro ja sen jälkeen keli kirkastui ja lämpö palasi takaisin. Koko viikonlopun saatiin muutenkin nauttia tosi hyvästä kelistä, mikä on aika oleellista tällaiselle tapahtumalle.

IMG-20140719-WA0015Lauantaina oli vuorossa Italo brothers ja sitä odoteltiinkin paljon! Keikka täytti odotukset ja koko tunti olikin kunnon fiilistelyä vanhojen hittien tahtiin. 😀 Lauantaina oli liuta muitakin hyviä bändejä ja ilta huipentui JVG:n keikkaan. Kokonaisuudessaan todella onnistunut auringontäyteinen viikonloppu! Tuhannesti kiitoksia Solar Soundille! 🙂

Palataan taas treeni- ja ravintojutuilla myöhemmin! 🙂

Yhteistyössä Solar Sound


Vesimeloni – kesäpäivän kuningasherkku

En kirjoita usein hedelmistä ja niiden terveyshyödyistä, sillä vaikka hedelmissä on pahamaineista sokeria, on niissä myös paljon vitamiineja ja antioksidantteja. Multa on kysytty mielipidettä hedelmien syömisestä ja sanotaanko, että niitä voi kyllä nauttia, mutta kohtuudella.  Toki hedelmät on tuhat kertaa parempi vaihtoehto kuin esimerkiksi karkkipussi. Kaikki pitäisi olla aina lähtökohtaisesti itselle sopivaa. Esimerkiksi avopuolisoni on aika paha karkkirotta ja yritänkin aina ostaa hedelmiä kotiin, jotta saan pidettyä hänet poissa alakerran grilliltä. 😀 Itselläni taas ei ole ongelmia elää ilman sokeria, joten en syö hedelmiäkään suuria määriä.

watermelon-620x413

 

Hups, melkein lähti taas raiteilta tämä aihe. Sillä tänään aiheena on vesimeloni! Vesimeloni on loistava herkku näin kesäkuumalla, sillä herkullisuuden lisäksi se nesteyttää ja ravitsee. Tässä myös muita hyötyjä. 🙂

  • Useiden tutkimuksien mukaan vesimeloni laskee verenpainetta
  • Vesimeloni sisältää runsaasti C-vitamiinia, A-vitamiinia, kaliumia ja tomaatistakin löytyvää lykopeenia. Lykopeenillä on lukuisia terveyshyötyjä, sen on tutkittu ehkäisevän syöpää, sydän- ja verisuonitauteja, lisäksi se hidastaa ihon vanhenemista ja auttaa suojautumaan auringon UV-säteilyä vastaan. Suomalaiset saavat keskimäärin liian vähän lykopeenia ruokavaliostaan.
  • Vesi- ja kuitupitoisuutensa vuoksi vesimeloni ehkäisee ummetusta ja edistää terveen ruuansulatuksen toimintaa
  • Vesimeloni on 90 % vettä ja se sisältää tärkeitä elektrolyyttejä, jonka vuoksi se auttaa nestetasapainoa säilymään esimerkiksi kuumina kesäpäivinä, tai vaikka kovan treenin jälkeen
  • Vesimeloni sisältää koliinia, jota tarvitaan muun muassa solukalvojen muodostumiseen ja useisiin tärkeisiin aineenvaihdunnan toimintoihin. Joissain tutkimuksissa koliini paransi muistia ja koliinin puutoksella
 epäilläänkin olevan yhteys myös Alzheimerin tautiin. Koliinia saa myös kanamunista!
  • Runsaasti aminohappo L-sitrulliinia sisältävän vesimelonin on todettu edistävän palautumista urheilusuorituksen jälkeen. L-sitrulliinilla on myös muita lukuisia hyötyjä.
  • Vesimeloni sopii sellaisena syötäväksi ja loistavasti myös smoothieihin! 🙂

DSC02743lähde


Piukat pakarat – treeni

Hei! Käytiin aamulla Lauran kanssa tekemässä hieman erilainen jalka&pepputreeni. Laura on mun entinen joukkuekaveri aerobicajoilta ja myös PT. Yhdisteltiin meidän ideoita ja saatiin oikeen tehokas setti tehtyä. Helposti sitä jumittuu niihin omiin tuttuihin liikkeisiin ja sarjoihin.

Treeni sisältää 4 liikeparia, jokainen liikepari tehdään 4 kertaa läpi. Liikkeitä on siis yhteensä 8, joista osa tehdään kehon omalla painolla ja osa lisäpainoilla. Me tehtiin 10-12 toistoa liikkeissä joissa on suuret painot ja 10-15 toistoa liikkeissä jotka tehtiin oman kehon painolla. Treeniin meni lämmittelyineen 75 minuuttia, mutta yksin tehtynä ajasta saa varmaan tiivistettyä 10 minsaa pois. 🙂

20140718_095106_Fotor_Collage1

Huolellinen lämmittely + lämmittäviä liikkeitä esim. penkille nousuja, kyykkyjä jne.

Liikepari 1:

  1. Box-kyykky (Teknillisesti helpompi kuin normaali takakyykky)
  2. jalan ojennus taljassa jumppapallon päällä (Hyvä liike takareisille ja pakaroille)

1. 20140718_095416_Fotor_Collage2.

20140718_095106Liikepari 2:

1. Askelkyykky taaksepäin steppilaudan päältä smith-laitteessa (Syke nousee ja lihakset tekevät töitä!)

2. Yhden jalan kyykky + rullaus (Kehon hallintaa, kordinaatiota ja tasapainoilua, voi tehdä käsillä avustaen jos tahtoo)

1.20140718_095416_Fotor_Collage22.

20140718_095416_Fotor_Collage1Liikepari 3:

1. Maastaveto (Tarkkana tekniikan kanssa!!)

2. Lantionnosto (Takuuvarma pakarapolte!)

20140718_095416_Fotor_Collage32.

20140718_095416_Fotor_Collage4Liikepari 4:

1. Yhden jalan prässi (Puolierojen välttämiseksi välillä on hyvä tehdä liikkeitä vai yksi jalka kerrallaan + parempi tuntuma pakaraan!)

2. luisteluloikka kuminauha jaloissa (Hyvä liike pienten pakaralihasten vahvistamiseen!)

20140718_095416_Fotor_Collage5

2.

Kuvat ovat hieman tärähtäneitä, tuolla meidän salilla on ehkä huonoin mahdollinen kuvausvalo.  Oli muuten hikinen treeni, olin aivan litslots märkä kun lähdin salilta kotiin. Nyt ajattelin pitää treenivapaata viikonlopun yli, sillä huomenna on varmasti ihan mukavat lihaskivut koko alabodissa. 🙂

Mukavaa viikonloppua!