JUMPPAOHJAAJAN TENTTIVIIKKO

Tämä viikko on taas ollut älyllisesti hieman normaalia kuormittavampi ja aivot on laitettu testiin, kun on pitänyt opetella ja sisäistää uudet Les Mills ohjelmat. Tätä voisikin verrata koeviikkoon, jolloin joutuu opiskella ja tsempata uusien asioiden kanssa. Tämä toimii varmasti samalla tavalla kuin koulussa, osa valmistautuu hyvissä ajoin opiskellen vähän kerrallaan ja osa jättää kaiken viime tippaan. Itse kuulun ja olen aina kuulunut jälkimäiseen ryhmään. 😀 Mietin jopa viime viikolla, että pitäisikö ladata ohjelmat jo nyt ja alkaa vähän tsiikailemaan, jottei sitten tulisi taas kauhea paine kun on rajallinen määrä aikaa oppimiseen. No, arvata saattaa miten siinä kävi ja nyt on taas opeteltu ja ohjattu kolme uutta ohjelmaa neljän päivän sisään.

kirkko

Vaikka jätän opiskelut aika viime hetkeen, en silti sanoisi että laiminlyön tai teen näitä ohjelmien vaihtoja huolimattomasti. Mitä ohjaamiseen tulee, olen siinä tarkka, jopa jollain tavoin perfektionisti. Nykyään tosin otan asiat hieman rennommin kuin aikaisemmin. Se on kuitenkin jumppaa, jonka kuuluu olla kivaa ja ohjaajan ei mun mielestä tarvitse olla mikään robotti. Haluan kuitenkin suoriutua perusasioista, kuten koreografian osaamisesta huolella, jotta sitten voi keskittyä tärkeämpiinkin asioihin ohjatessa.

En tiedä tuleeko näin sanottua joka kerta kun ohjelmat vaihtuvat, mutta tuntuu että taas ollaan menty rankempaan suuntaan. Kaikki kolme ohjelmaa (bodyattack, bodycombat, bodystep) ovat olleet todella tehokkaita paketteja ja niissä saa kyllä hyväkuntoinenkin haastaa itseään ihan kunnolla. Tässä alkaa olla jo joka päivä sen verran kovia treenisettejä ihan vain senkin vuoksi, että kaikki ohjattavat tunnit menevät vain kovempaan suuntaan. Omatkin tunnit alkavat olla jo aika hc-kamaa ja sitten nämä Les Millsit päälle. Ei ihme kun kroppa huutaa enemmän lepoa nykyään.

kirkko1

Oon silti innoissani uusista ohjelmista, koska kaikki ovat ensi ohjauksen perusteella tosi jees! Saa aina uutta motia treenin kun ohjelmat vaihtuu ja joutuu vähän tsempata enemmän ohjauksien eteen. Lempparia on vaikea sanoa, sillä kaikki ovat niin erilaisia. Attackissa ja combatissa on mun mielestä tosi hyvät musat ja stepissä kokonaisuus toimi tosi kivasti. Ohjasin tänään atleettisen version ja sanoinkin, että harvemmin on meikäläinen noin hengästynyt kuin circuit-treenin jälkeen olin!

Nyt kuitenkin aivot pääsee vähän lepäilemään loppuviikon, kun millsit ovat tältä osin paketissa! 🙂

kuvat: Riikka


JUMPPAA & AJATUKSIA

Jumpat jumpattu ja ruoka vatsassa. Mietin just, että miten joku niin yksinkertainen kuin jauheliha ja pasta voi olla niin hyvää? Tehtiin iso satsi jauhelihaa, riisipastaa ja tomaattisosetta ja siitä tuli niin herkkua että pötsi on nyt ihan pinkeenä! 😀 Nyt nautiskelen viime viikonlopun raakasuklaan jäämillä, nam nam!

Ohjasin tänään ensimmäistä kertaa BODYSTEP 100 – ohjelman perinteistä versiota, eli sitä missä on party&speed – kappaleet mukana. Viime viikolla korkattiin uusi steppi atleettisella versiolla, mistä pidin erittäin paljon. Tämä on tosiaan jo sadas steppiohjelma ja sen mukana tuli myös pientä uudistusta. Nykyään atleettisen ja perinteisen välillä on entistä suurempi ero, sillä atleettisen rakenne muuttui hieman ja yksi biisi väheni listalta kokonaan. Tämähän on sinänsä aivan kiva juttu, mutta tietää ohjaajalle enemmän työtä. Itse ohjaan näitä tosiaan vuoroviikoin ja tänään opettelin kokonaiset viisi kappaletta, jotka ovat eri biisejä/koreografioita kuin atleettisessa. Ensi viikkoon mennessä olen ehtinyt jo unohtaa atleettiset biisit ja sitten saan taas opetella ne jne.. 😀 Positiivinen asia on, että kyllästymistä ei luultavasti tapahdu kun vaihtelua on viikottain.

Kävin tänään taas shoppailemassa! :D

Kävin tänään taas shoppailemassa, piti etsiä mekkoa häihin, mutta yllättäen mukaan tarttui jotain ihan muuta.. 😀

Kokonaisuudessaan ohjelma on mielestäni todella onnistunut. Alkuun en tunnistanut juuri yhtään biisiä, mutta nyt kun niitä on ehtinyt kuunnella jo hetken, tykkään paljon. Hyvät ja menevät musat. Oma lempparini on ehdottomasti 10. kappale, eli Usherin ”more” biisistä tykitetty remix! Perinteisen version koreografiat ovat kivan monipuoliset ja uskon, että vaatii jopa muutaman tunnin alle, ennen kuin asiakkaat pääsevät täysin mukaan, esim. kolmoseen ja kasiin. Atleettisessa meno on taas yksinkertaisempaa, mutta rankempaa. Yleensä kaikissa ohjelmissa on joku kappale mistä ei niin hirveästi välitä, mutta mun mielestä tämä ohjelma on tasaisen hyvä, eli kaikki ovat hyviä ja muutama on todella hyvä! Perinteisen version kakkosbiisi on luultavasti se, johon kyllästyy ensimmäisenä, erittäin yksinkertaisen koreon vuoksi.

Jokos te ootte päässeet kokeilemaan? Mitä pidätte ohjelmasta?

Huomasin, että aiempi korsettipostaus jakoi hieman mielipiteitä ja haluan vielä sanoa, että tuo oli myös ”pilke silmäkulmassa” kirjoitettu juttu. Mielestäni tää tuote oli hauska homma ja halusin nähdä miten se toimii. Yleensä uudet ja erilaiset asiat herättävät aina myös närää, vaikka kyseessä ei olisi sen kummempi juttu. Voin ehkä syyttää itseäni provosoivasta otsikosta, mutta siis tuote on kehitetty myös tukemaan urheilussa ja auttamaan suorituksissa, vähän kuten tukivyö, mitä esimerkiksi painonnostajat käyttävät. Uusia asioita kannattaa katsella avoimin mielin, eikä aina lytätä heti, koska ei ennenkään ole tällaisia käytetty. Eihän koskaan synny tai löydä mitään uutta, jos aina tekee asiat niinku ennenkin! Peace out ja mukavaa loppuviikkoa. 🙂


VIIKONLOPUN SUUNNITELMIA

Moikka! Ajattelin tulla heittämään pikaiset moikat ennen töihin lähtöä. Nykyään on jotenkin isompi kynnys kirjoitella ihan vaan tällaista asiatonta tekstiä, mutta antaa mennä, ihan mukavaa vaihtelua! Heräsin tänään jo aikaisin, sillä piti kertailla vielä päivän jumppahommia. Meillä on siis Avoimet Ovet tänään ja sen kunniaksi edessä on täysi työpäivä 18.00 saakka. Nyt alkaa jo hieman painaa, kun viime viikonloppukin meni kokonaan töiden parissa. Huominen vapaapäivä tulee siis tarpeeseen. Mulla on omien tuntien lisäksi vielä 30 minuuttinen ohjaus uutta BODYSTEP 99 – ohjelmaa meidän toisella salilla. Koko eilinen ilta meni ohjelmaa opetellessa ja tosiaan heräämisen jälkeen piti vielä käydä hommat läpi tuossa peilin edessä steppaillen. 🙂 Saan siis vetää salien väliä edes takas pari kertaa, mutta eipä auta. 😀

30 minuutin versioon kuuluu biisit 1-4 sekä 6-7. Aika mielenkiintoinen yhdistelmä vetää kaksi sykepiikkiä peräkkäin, mutta toisaalta niiden jälkeen kevyempi seiska ja sitten homma onkin jo ohi. Ohjelma vaikuttaa näin itse kokeiltuna kivalta ja monipuoliselta. Aika paljon pyörimistä heti ekoissa biiseissä, mutta eiköhän nekin suju hyvin, kun vaan selittää tarpeeksi selkeesti! Onko joku teistä jo päässyt kokeileen uusia ohjelmia?

Viime viikonloppuna tuli kokeiltua noita uusia läpi ja jälleen ollaan menossa ns. atleettisempaan suuntaan. Ohjelmat ovat hyvin tehokkaita ja esimerkiksi Bodyattackin 45 minuuttisen version rakenne kokee muodonmuutoksen tehokkaampaan suuntaan. Combatista pidin myös, vaikka se vaatiikin aina hieman enemmän aikaa päästä sisälle. Seassa on ainakin yksi täysi helmi, nimittäin olin tällaisena ysärifanina ihan fiiliksissä 3. biisistä, joka oli siis tykki mixaus alla olevasta. 🙂

Lisää ohjelmista, kun olen päässyt ohjaamaan niitä ihan käytännössä!

Viettelin aiemmin tällä viikolla synttäreitä ja ajattelin leipoa tänään illalla synttärikakun. Suunnitelmissa olisi testata herkullista raakakakkua, jonka reseptin laitan jakoon, mikäli luomuksesta tulee hyvää! Noilla raaka-aineilla on kyllä pakko tulla, ei ole vaihtoehtoa. 🙂 Koska mun viime vloppuinen tankkauspäivä ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan, ajattelin ottaa rennommin myös tänään, sillä takana on nyt jo 13 treenipäivää ilman lepoa, joten pieni lisäenergia ei varmaan ole pahitteeksi. 🙂

Nyt täytyy kuitenkin alkaa valmistautua lähtöön! Tulkaapa kaikki Vaasassa asuvat jumppaamaan tänään WSC – Ladies Clubille. Ollaan auki 10-18 ja jumppia koko päivän. Aikataulu netissä www.wsc.fi 🙂

PS. Vastailen loppuihin kommentteihin huomenna!


Treenifiiliksissä!

Moikka! Vitsit mikä fiilis mulla on! Oon ihan endorfiinihuumassa ja taidan olla myös, blogikolleegani nimeä lainaten – endorfiinikoukussa! 😀 Ahmin tässä ruokaa ja yritän saada tekstiä aikaiseksi samaan aikaan. Pitää olla aina tuhat rautaa tulessa. 😀

Nojoo, mistäs mä sitten oon fiiliksissä? No treenistä tietenkin, tarkemmin sanottuna jumppaamisesta ja Bodystepistä. Tykkäsin tästä uudesta ohjelmasta jo lauantaina, kun tehtiin se jatkoilla, mutta nyt itseohjattuna oli homma entistä huikeempaa. Hyvät koreot ja hyvät musiikit alusta loppuun. Ohjelma oli lisäksi tosi helppo opetella, parin tunnin harjoittelun jälkeen piti oikeen miettiä, että voinko osata sen näin nopeasti? Joskus biisit ovat todella loogisia ja joskus eivät, mutta nyt ei ollut oikeestaan yhtäkään vaikeaa kappaletta. Hieman mietin, miten jengi pysyy partystepissä mukana, sillä se on aika haastava, mutta se meni ihan loistavasti. Porukat pörräs ”piruetteja” kuin vanhat tekijät. 😀

Perus vessapose pitkästä aikaa ;)

Perus vessapose pitkästä aikaa 😉

Lanseerasin siis uuden ohjelman tänään ja päätin pitää spesiaali-tunnin. Vedettiin nimittäin molemmat versiot, eli perinteinen versio ja kympin jälkeen vielä circuitti. Tällaisia erikoistunteja voi pitää vain, jos on varmistanut luvan ensin. 🙂 Stepparit olivat tästä todella mielissään, mun tunneilla käy paljon samanmielisiä treenihulluja, jotka tykkää vetää kovaa ja korkeelta. Tuli tekstariakin perästä, että oli rankkaa, mutta niin kivaa! 😀

Ohjelman ohjaus tuntui jo ensimmäisellä kerralla todella luontevalta, joskus ensimmäiset kerrat menevät nimittäin suurimmaksi osaksi koreon miettimiseen ja ohjaamiseen, mutta nyt pystyi heti ekalla kerralla ottaa jo paljon muitakin ohjauselementtejä mukaan. Suomeksi sanottuna ihan mieletön fiilis alusta loppuun, sen takia oon varmaan itsekin niin innoissaan. Loistava ohjelma kaikenkaikkiaan, tätä on kiva vetää tulevat kuukaudet. Olen menossa stepin ATM-koulutukseen lokakuun alussa, joten siellä vedetään sitten tätä ohjelmaan, mikä sopii paremmin kuin hyvin! Kyseinen koulutus on siis peruskoulutuksen käyneille, jo hieman kokemusta omaaville ohjaajille ns. seuraava askel, jotta voi kehittää itseään pidemmälle. Odotan innolla!

IMG_6876

Huomenna olisi vielä neljäs ja viimeinen ohjelma opeteltavana. Ohjaan iltapäivällä spinning-bodypumpin ja tuo bodypumpin 45 minuuttinen versio pitäisi painaa kaaliin ennen sitä. Melko helposti on mennyt tämä viikko opettelujen osalta, vaikka oon jälleen viettänyt ihan liikaa aikaa naama koneessa ja olkkarin lattialla koreoita hinkaten. Voitte muuten kuvitella miten tyhmän näköistä on harjoitella speedsteppiä lattialla ilman lautaa, kun koiranpentu hyökii varpaisiin joka toinen sekuntti. 😀

Eipä mulla muuta tänään, palataan taas huomenna, toivottavasti järkevämmällä asialla!


Uusi palautumisjuoma ja ylikuumentuneet aivot

Moikka! Ihan ensimmäisenä haluan kiittää kaikkia eiliseen postaukseen kommentoineille! KIITOS <3 Mä arvostan tosi paljon, että jaksatte olla noin ihania ja kannustavia. Mulla on ollut ihan kamala kiire koko viikon ja ajattelin tänään lukea kaikki kommentit vielä huolella ja vastata niihin.

Kiireestä päästäänkin otsikkoon, eli aivokapasiteetti on ollut aika kovilla viime päivinä. Sain mun LesMills-materiaalit, eli musiikit ja koreografiat maanantaina päivällä ja sen jälkeen oonkin opetellut tyyliin ohjelma per päivä. Maanantaina Bodyattack, tiistaina Bodycombat, keskiviikkona attack, tänään Bodystep. Tänään meinas jopa tulla pieni kiire stepin kanssa, kun töissä meni odotettua kauemmin. Oon siis istunut kaikki päivät naama ruudussa ja välillä heilunut olkkarissa koreoita harjoitellen. Nyt olisi enää Bodypump jäljellä ja se onkin huomisen agenda, kun ohjaan Spinning-Bodypumpin iltapäivällä! Ohjelmien opettelu on aina jollain lailla stressaavaa, varsinkin kun on jokin aikaraja mihin mennessä on pakko osata koreot. 😀 Tietenkin asian voisi tehdä itselleen helpoksi ja ohjata ensin vain vaikka puolet ja seuraavalla puolet uutta, mutta meikäläinen ei pysty! Pakko pitää ”oma rima” ylhäällä ja tarjota uutta ohjelmaa alusta loppuun silloin kun ne vaihtuu. Tykkäsin kovasti uudesta Bodystepistä. 🙂

image

Sain perjantaina paketin Fitnessgurulta ja siellä oli toivomani One Recovery palautusjuoma pötikkä! Olen käyttänyt salitreenien jälkeen pelkkää heraa ja syönyt banaanin. Palautumiseen tarvitaan sekä hiilareita että proteiinia, joten päätin sitten ”tilata” valmiin palariseoksen, jotta pääsee vähän helpommalla. 

One Recovery® on yhdistelmä maailman nopeinta hiilihydraattia Vitargoa®, sekä heraproteiini-isolaattia ja elektrolyyttejä. One Recovery® täyttää nopeasti ja tehokkaasti tyhjät glykogeenivarastot, mahdollistaa palautumisen ja parantaa suorituskykyä. One Recovery sopii erinomaisesti niille jotka haluavat antaa keholleen parasta kovan harjoittelun jälkeen. 

DSC01612

Purkissa lukee, että annoskoko on 2 kauhallista, joka on 281 kcal, mutta olen ottanut vain yhden kauhallisen, joka riittää mulle ihan hyvin. Pääsen yleensä syömään aika nopeasti salitreenin jälkeen kunnon ruuan. Kauhallisessa on siis n. 140 kcal, 18 g hh ja 16 g proteiinia. Käytän palautumisjuomaa yleensä vain salitreenien jälkeen, jotta kroppa saisi nopeesti energiaa ja koska mulla on aina toinen treeni vielä samana päivänä myöhemmin tai ollut aiemmin. 🙂

Makuna on double chocolate, joka maistuu todella hyvälle! En kyllä muutenkaan ole hirveen vaativa, tykkään melkein kaikista mauista. Hedelmäiset maut eivät kuitenkaan iske ihan yhtä hyvin kuin, suklaiset ja vaniljaiset systeemit.

DSC01619 DSC01618 DSC01617Tämä päivä alkoi perinteisellä RPV-ohjauksella, jonka päälle tein vielä rinta-selkätreenin. Kotiin päästyä oli niin kova nälkä, etten jaksanut kuoria kuin toisen bataatin. Toinen sai mennä kuorineen. 😀 Tällä kertaa tein niistä viipaleita ja paistoin uunissa. 

Nyt pakko heittää aivot narikkaan hetkeksi ja yritän tosiaan vielä vastailla kommentteihin tänään. 🙂

 One Recovery saatu blogin kautta