JUMPPAA & AJATUKSIA

Jumpat jumpattu ja ruoka vatsassa. Mietin just, että miten joku niin yksinkertainen kuin jauheliha ja pasta voi olla niin hyvää? Tehtiin iso satsi jauhelihaa, riisipastaa ja tomaattisosetta ja siitä tuli niin herkkua että pötsi on nyt ihan pinkeenä! 😀 Nyt nautiskelen viime viikonlopun raakasuklaan jäämillä, nam nam!

Ohjasin tänään ensimmäistä kertaa BODYSTEP 100 – ohjelman perinteistä versiota, eli sitä missä on party&speed – kappaleet mukana. Viime viikolla korkattiin uusi steppi atleettisella versiolla, mistä pidin erittäin paljon. Tämä on tosiaan jo sadas steppiohjelma ja sen mukana tuli myös pientä uudistusta. Nykyään atleettisen ja perinteisen välillä on entistä suurempi ero, sillä atleettisen rakenne muuttui hieman ja yksi biisi väheni listalta kokonaan. Tämähän on sinänsä aivan kiva juttu, mutta tietää ohjaajalle enemmän työtä. Itse ohjaan näitä tosiaan vuoroviikoin ja tänään opettelin kokonaiset viisi kappaletta, jotka ovat eri biisejä/koreografioita kuin atleettisessa. Ensi viikkoon mennessä olen ehtinyt jo unohtaa atleettiset biisit ja sitten saan taas opetella ne jne.. 😀 Positiivinen asia on, että kyllästymistä ei luultavasti tapahdu kun vaihtelua on viikottain.

Kävin tänään taas shoppailemassa! :D

Kävin tänään taas shoppailemassa, piti etsiä mekkoa häihin, mutta yllättäen mukaan tarttui jotain ihan muuta.. 😀

Kokonaisuudessaan ohjelma on mielestäni todella onnistunut. Alkuun en tunnistanut juuri yhtään biisiä, mutta nyt kun niitä on ehtinyt kuunnella jo hetken, tykkään paljon. Hyvät ja menevät musat. Oma lempparini on ehdottomasti 10. kappale, eli Usherin ”more” biisistä tykitetty remix! Perinteisen version koreografiat ovat kivan monipuoliset ja uskon, että vaatii jopa muutaman tunnin alle, ennen kuin asiakkaat pääsevät täysin mukaan, esim. kolmoseen ja kasiin. Atleettisessa meno on taas yksinkertaisempaa, mutta rankempaa. Yleensä kaikissa ohjelmissa on joku kappale mistä ei niin hirveästi välitä, mutta mun mielestä tämä ohjelma on tasaisen hyvä, eli kaikki ovat hyviä ja muutama on todella hyvä! Perinteisen version kakkosbiisi on luultavasti se, johon kyllästyy ensimmäisenä, erittäin yksinkertaisen koreon vuoksi.

Jokos te ootte päässeet kokeilemaan? Mitä pidätte ohjelmasta?

Huomasin, että aiempi korsettipostaus jakoi hieman mielipiteitä ja haluan vielä sanoa, että tuo oli myös ”pilke silmäkulmassa” kirjoitettu juttu. Mielestäni tää tuote oli hauska homma ja halusin nähdä miten se toimii. Yleensä uudet ja erilaiset asiat herättävät aina myös närää, vaikka kyseessä ei olisi sen kummempi juttu. Voin ehkä syyttää itseäni provosoivasta otsikosta, mutta siis tuote on kehitetty myös tukemaan urheilussa ja auttamaan suorituksissa, vähän kuten tukivyö, mitä esimerkiksi painonnostajat käyttävät. Uusia asioita kannattaa katsella avoimin mielin, eikä aina lytätä heti, koska ei ennenkään ole tällaisia käytetty. Eihän koskaan synny tai löydä mitään uutta, jos aina tekee asiat niinku ennenkin! Peace out ja mukavaa loppuviikkoa. 🙂


3 Responses to “JUMPPAA & AJATUKSIA”

  1. Jonnaajon sanoo:

    Niinhän se on, että usein ne yksinkertaiset ruoat on just niitä parhaita. Oma suosikkini on rapeaksi paistettu lohi, johon päälle vain suolaa, tilliä ja ripaus sitruunamehua. Välillä heitän loppuun sekaan vielä kesäkurpitsaa, sipulia, valkosipulia, pinaatti ja purjoa. Jos rasvaa irtoaa hirveästi niin kaadan siitä osan pannulta pois niin lohesta tulee juurikin ihanan rapsakkaa <3 Myös Muttin tomaattipyre on tällä hetkellä listalla aika korkealla. Niin hyvää paistetun jaukkiksen kanssa. Siinä ei paljon steviaketsupit enää maistu 😛

    Uusi steppi on ihana! Meillä oli tiistaina virallinen synttärilanseeraus kakkukahvin, arvonnan ja viiden ohjaajan siivittämänä. Onneks se kakkosbiisi on suhteellisen lyhyt niin se ei kokonaiskuvaa katsoessa paljon vaakakupissa paina, vaikka selvästi mullakin on se, johon ekana tylsistyy 🙂 Tykkäsin viime ohjelmastakin kovasti, mutta tää oli vielä parempi. Vitosbiisi on melko tuju! Tosi kiva, että nyt on melkein kaikissa LM-ohjelmissa niin kivat julkaisut, joten on kiva aina painella jumppaan. Uusi cx on ehkä mun lemppari, mutta kun attack, combat ja steppikin on niin kivoja! Combatissa se kolmosbiisi on mun mielestä hiukan liian pitkä, joten siihen varmaankin kyllästyn ekana.

    • ainorouhiainen sanoo:

      Heii, meilläkin oli tänään Muttin pyreetä, johtuiskohan siitä?? 😀 Sit toi rapeaks paistettu lohi on toinen täydellisyys. Ruoka on vaan niin hyvää!! 🙂

      Samat fiilikset mulla ohjelmasta, vitosella saa koivet aika hapoille ja muutenkin on tehokasta meininkiä. Combatin ohjelma on mun mielestä myös tosi hyvä kokonaisuus ja kolmosbiisi on tosiaan aika pitkä, mutta sitä tasaa hieman se että kakkonen menee taas ihan silmänräpäyksessä. =)

  2. jonnaajon sanoo:

    Se on se Mutti <3 Combatin kolmosesta vielä sen verran, että toisaalta se on tosi hyvää mätkimistä pituudestaan huolimatta. Vitsi mä kuolasin noita sun perunoita tossa uusimmassa päivityksessä, mutta en jaksanut enää lähteä kauppaan hakemaan, Varmasti testaan joskus!

    Sarjasuosituksiin voisin lisätä muutamiakin. Tietty on noi omat vanhat legendaariset suosikit noiden sun mainitsemien lisäksi, kuten Alias, Mullan alla ja Buffy. Katselin monen suositelleen Pakoa, mun mielestä se ei ole vaivan väärti Ihan koukuttava noin alkuun, mutta loppujen lopuksi melko puuduttava ja tyhmiä virheitä. Vähän huolimattomasti tehty sarja ja huonosti kirjoitetut hahmot. Ihan viihdyttävähän se sinällään on, mutta ei mikään taidonnäyte. Mitä tota sun listaa katselin niin meillä on aika samanlainen maku. Fargoa en ole katsonut, mutta jos tykkää elokuvasta, niin sarjan pitäisi yhtenä viime vuoden parhaimmaksi ylistettynä olla samaa tasoa. Mulla listalla ehkä seuraavana. The Americans on tosi aliarvostettu kasari, joka kertoo neuvostoliittolaisista KGB agenteista, jotka ovat soluttautuneet Amerikkaan esittämään normaaleita perheitä. Ootko Hannibalia katsonut? The Leftovers? Vikings? Shameless?
    Jos on kärsivällinen eikä kaipaa toimintaa, niin sitten kannattaa ehkä katsoa Rectify, jossa murhastatuomittu mies vapautetaan? Bob's Burgers on hauska ja leppoisaa katsottavaa 😀

    Myös uusi Netflix-sarja Sense8 kannattaa katsoa. Kahdeksan ihmistä eri puolilla maailmaa — saavat yhtäkkiä telepaattisen yhteyden toisiinsa, jonka seurauksena pääsevät käsiksi toistensa ajatuksiin, tunteisiin, kieliin, taitoihin, salaisuuksiin... Mitä tapahtuu, kun ihminen joutuu jakamaan minänsä ja tietoisuutensa toisten ihmisten kanssa? Mitä tapahtuu, kun kahdeksasta tulee yksi?

    Ja sokerina pohjalla, mun tänhetkinen pakkomielle....SURVIVOR. Olen ladannut vanhempia kausia ja katsonut niitä, jotka Amerikassa on viimeksi esitetty. Ai että se on hyvä ja kun vielä malttaa olla spoilaamatta itseään ja olla googlettamatta kilpailijoita 😀 Hyviä kausia ovat ainakin viimeksi esitetty kausi 30 Worlds apart, jossa kilpailijat jaetaan kolmeen heimoon "sosiaalisen luokkansa" perusteella. Kausi 27 Blood vs. Water on oma suosikkini. Vanhoja kilpailijoita mukana pelissä with their loved ones (voi katsoa vaikka ei olisi nähnyt aiempia kausia). Siinä on jo tunnetta pelissä. Lähiaikoina katsoin myös kaudet 28, sekä 29. Seuraavaksi onkin syksyllä luvassa oleva kausi Second chance, jossa katsojat saivat äänestää vanhoja pelaajia saarelle ja mukana on monta hyvää tyyppiä menneiltä kausilta. Lisäksi on hienoa katsella miten 39 päivää saarella vaikuttaa ihmisen fyysiseen ja psyykkiseen olemukseen. Nyt palasin ajassa taaksepäin ja aloin katsoa 4 kautta, joka ei tosiaankaan ole näiden viimeksi esitettyjen tasoa 😀 Kuulostaa hölmöltä katsella näitä, mutta todellakin koukuttavaa ja nopeaa katsottavaa. Suosittelen!

    Hauskaa viikonlopun loppua 😀

    -Jonna

Kommentoi