KUN SITÄ VÄHITEN ODOTTAA..

“Everything will be okay in the end. If it’s not okay, it’s not the end.” Tuo sanonta on jäänyt joskus mun mieleen ja jotenkin oon aina uskonut siihen, että kaikella on joku tarkoitus sekä merkitys. Sekä vaikeat että myös ne paremmat ajat muokkaa meistä sellaisia kuin ollaan ja mikäli elämä on pelkästään tasaisen helppoa, jää sekin hieman tylsäksi pidemmän päälle ajateltuna.

Vaikka olisi haastavampia hetki elämässä, kannattaa muistaa, että jokaisessa päivässä, niin hyvässä kuin huonossa on aina jotain positiivista. Viime aikoina ollaankin iltaisin lueteltu aina päivän TOP3, eli kyseisen päivän parhaat jutut. Oon huomannut, että huonoina päivinä ei edes huvita miettiä hyviä juttuja, mutta kun silti tekee niin, tajuaa että ei se ehkä ollutkaan niin paha kuin oli ajatellut. Lisäksi tämän toistaminen on muutenkin saanut yleisesti ottaen mielen positiivisemmaksi. Helppo juttu, joka kannattaa muidenkin ottaa käyttöön. Onnellinen on se joka ei sure sitä mitä puuttuu, vaan iloitsee siitä mitä on!

Tällä hetkellä asiat rullaavat aivan kivasti ja keksisin varmasti paljon enemmänkin positiivisia juttuja, mutta listaillaanpa tähän nyt kolme asiaa, jotka ovat päällimmäisenä mielen päällä!

Ihminen, joka tuli mun elämään aika yllättäen ja oudollakin tavalla. Sanonta, että ”kun vähiten odottaa..” pätee jälleen kerran ihan liian hyvin. Kiitollinen siitä, että kaiken kyynisyyden ja pettymysten jälkeen voi tajuta, että vielä löytyy ihmisiä, jotka välittää ja joihin voi luottaa.

Oon hyvin kiitollinen siitä, että saan tehdä työtä josta oikeasti nautin. Oon maininnut tämän ennenkin, mutta en halua pitää mitään itsestäänselvänä ja oon oikeesti tosi iloinen, että mulle olisi tarjolla enemmän töitä kuin niitä pystyn edes tehdä. Riittävän työmäärä lisäksi kaikki duuni on hyvin mielekästä, eikä aina edes tunnu työnteolta. Vaikka työ ei ole elämäni toplistan tärkeimpiä asioita, oon sitä mieltä, että koska se vie meidän arjesta sen verran suuren siivun, tulisi työn olla sellaista josta tykkää tai jopa nauttii!

Musta tuntuu, että oon jollain tavoin kasvanut todella paljon aika lyhyessä ajassa. Samaan aikaan tää on ollut aika rankkaa, koska oon tajunnut paljon asioita ja ymmärtänyt omia käyttäytymismalleja esimerkiksi omasta menneisyydestä, mutta samalla tuntuu hyvältä, koska oon pystynyt muuttamaan tapoja, joista en ole aina ollut niin ylpeä. Muutokset eivät ole helppoja ja käyn edelleen ajoittain taistelua itseni kanssa siitä miten toimin. Olisi niin helppoa palata tuttuun ja turvalliseen, sillä itsensä hyväksyminen erilaisena on tuottanut myös vaikeuksia. Toisaalta uskon, että loppupeleissä lopputulos tulee olemaan entistä parempi ja mikä tärkeintä – onnellisempi!

Tällä viikolla oon ollut superiloinen mun uusista ripsistä! 😀 Haha, myönnetään, että kaiken syvällisyyden lisäksi, tulen onnelliseksi myös pinallisemmista asioista ja myös materiasta. Mielestäni on mustavalkoista ajatella, että ihminen olisi joko syvällinen tai pinnallinen. Omalla kohdalla huoliteltu ulkonäkö ja fresh olo kropassa vaikuttavat hurjasti yleiseen olotilaan.

Mun ripset on laittanut Beauty Bayn Anastasia ja oon hurjan tyytyväinen räpsyihin ja ennen kaikkea niiden pysyvyyteen siitä huolimatta että hikoilen ja suihkuttelen useamman kerran päivään! Mulla on volyymiripset, jotka mielestäni helpottaa paljon treenaavan ulkonäöstä huolehtimista.

Ja hei! Kerro säkin mielellään kommenttiboksissa kolme asiaa joista oot onnellinen. 🙂

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.


ÄLÄ VAAN MOKAA!

Sitä on itsekin tullut kirjoiteltua hienoja ohjeita, miten tulla hyväksi ryhmäliikuntaohjaajaksi. Nykyään kuitenkin ajattelen asiasta hieman eri tavalla kuin ennen, sillä aikaisemmin juuri tällaiset tietyt asiat, kuten koreografian täydellinen osaaminen oli esimerkiksi hyvinkin tärkeää. Tottakai tietyt perusasiat täytyy olla hallussa ja se kuuluu luultavasti useimpien ellei kaikkien ohjaajien prosessiin, että tiettyihin asioihin panostaa ja keskittyy tietyissä vaiheissa. Ohjaaminen on ollut mulle aina tosi suuri osa elämää ja sen vuoksi myös tosi tärkeä juttu, jossa oon halunnut olla hyvä. Oon ohjaillutkin tässä jo yli kymmenisen vuotta erilaisia jumppia lähes päivästä toiseen, joten on kai aika selvääkin, että ne perusasiat ovat kunnossa. Tässä ammatissa nimittäin kaikista tehokkain keino kehittyä on harjoitella, eli ohjata.

Fakta on kuitenkin se, että vaikka teet kuinka kaikki ns ulkoiset asiat täydellisesti, ei se kuitenkaan erota sua vielä kovinkaan monesta muusta. Kuka tahansa pystyy opetella koreografian, hienon tekniikan sekä sanomaan asiat oikeissa kohdissa jne. En väitä, että nuo edellä olevat olisivat helppo homma, mutta tulevat harjoittelun mukana, jos jaksaa hieman panostaa. Usein tässä harjoittelussa mennään kuitenkin siihen, että aletaan hakemaan täydellisyyttä. ”Haluan olla hyvä, joten en saa mokata. Haluan olla hyvä, joten mun täytyy miellyttää kaikkia. Haluan olla hyvä, joten mun on pakko saada hyvä fiilis aikaiseksi.”

Edellä mainitut haluamiset johtavat taas usein siihen, että aletaan suorittamaan. Suorittamista tapahtuu nykyään niin monella elämän osa-alueella, että sitä ei enää edes huomaa kuinka suoritellaan päivää aamusta iltaan ja sitten taputetaan itseä olalle illalla, että hienosti sait taas kaiken hoidettua ja huomenna uudelleen. 😀 Mä oon ainakin huomannut, ettei ne asiat lopu suorittamalla ja harvemmin mikään asia on niin tärkeä, että sen takia tarvitsee stressata hulluna. Kai se on kuitenkin nykyään aika normaalia, että pyritään suoriutumaan kaikesta mahdollisimman hyvin, aika tylsää jos en sanois.

Muutamia vuosia sitten ollessani Bodystepin AIM-koulutuksessa sain paljon palautetta juuri tästä ”täydellisyydestä”, eli ohjaukseni olivat sellaisia hiottuja settejä ja tein jokaisen koreografian oikein ja vedin itsekin täpöllä, totta kai, koska ohjaajan pitää olla täydellinen esimerkki. Tuolloin en oikein ymmärtänyt, että mitä muka tein väärin kun tein kaikki kuitenkin oikein. Mulle sanottiin muutamaankin otteeseen, että mokaa jotain, se olisi hauskaa. En vaan tajunnut, että miks ihmeessä mokaisin, kun kerran osaan olla mokaamatta. 😀 Koulutuksen jälkeen sain toki paljon uutta ohjauksiini, mutta suurin osa jäi kyllä vielä leijumaan sinne ajatuksen tasolle, enkä osannut ottaa vinkkejä käyttöön.

Myöhemmin oon vasta tajunnut, että läsnäolo on tärkeämpi asia kuin mikään täydellinen koreografia tai ennakointi. En väitä, että tämäkään olisi vielä jokaisessa ohjauksessa mukana, mutta koen että oon mennyt asiassa eteenpäin. Välillä sitä huomaa vetävänsä pelkkää koreografiaa, varsinkin jos on väsynyt tai ollut muuten vaan raskasta. Nyt kun oon vähentänyt hieman tunteja, tuntuu että pystyn olla paremmin läsnä niillä tunneilla mitä ohjaan. Yksi tärkeä asia mitä mietin paljon on se, että katson mitä siellä mun edessä tapahtuu ja reagoin siihen, enkä siihen että sanon jokaisen tekniikkaohjeen vaan koska se pitää sanoa. 

Usein kysytään, että miten ohjaaja jaksaa aina olla iloinen ja energinen ja vastaus on ettei kukaan ohjaaja ole aina sellainen. Välillä on päiviä, kun jumppaan lähtö kiinnostaa yhtä paljon kuin kilo paskaa. Se, että väsyttää tai on ollut huono päivä, ei kuitenkaan tarkoita ettei pystyisi hoitaa ohjausta kunnialla läpi. Itseasiassa joskus tuollaiset fiilikset kääntyvätkin energiaksi ja tunnista tuleekin ihan huippu. Jos ennen tuntia on huono fiilis niin mun mielestä ei tarvi vetää mitään megapirteetä feikkiolemusta päälle, vaan keskittyä silloin ihan vaan olemaan läsnä ja vaikka olla enemmän hiljaa ja antaa musiikille tilaa.

Miten sitä läsnäoloa ja ”inhimillisyyttä” pystyisi sitten opetella? Varmaan ainakin niin, että unohtaa juuri tuon täydellisyyden tavoittelun ja ne normit mitä kenenkin ”pitäisi” olla. Enkä tokikaan tarkoita, että mennään pitämään jumppia takkia auki, ilman että opetellaan tai suunnitellaan mitään, mutta ehkä ymmärätte mitä tarkoitan. Vaikka kirjoittelin näitä ajatuksia juuri ryhmäliikunnan näkökannasta niin niitä voi mielestäni soveltaa myös muihin elämän osa-alueisiin. Täydellisyys ja sen tavoittelu on aika tylsää, sen sijaan persoonallisuus ja erilaisuus on mielenkiintoista, joten muistetaan korostaa niitä juttuja sen sijaan, että pyritään olemaan tietynlaisia. 🙂

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.


RUUAT JOTKA LIHOTTAA

Leipä lihottaa, rasva siirtyy suoraan vyötärölle, sokeri on syntiä ja herkut kuuluvat kieltolistalle. Ruoka-aineiden jako kiellettyihin ja sallittuihin on nykyään hyvin yleistä. On ruokia joiden ajattelemisestakin tulee jo huono omatunto ja sitten on taas (muoti)ruokia, joiden ajatellaan olevan niin ”terveellisiä”, että niitä voi syödä huoletta miten paljon tahansa. Koko tämä ruuan ympärillä lietsova mylly on sekoittanut liian monen pään ja perusasiat ovat jääneet unholaan.

Antakaas kun kerron, että ei ole olemassa yhtäkään ruoka-ainetta joka lihottaa tai jota ei voi syödä, vaikka haluaisi olla hyvässä kunnossa. Kyse on tasapainosta, tarkemmin sanottuna energiatasapainosta, joka syntyy helpoiten kun syödään kohtuullisia määriä kerrallaan.

Faktahan on toki se, että karkkia, pullaa ja sipsejä puputtamalla saa aika nopeasti energiatarpeen täyteen, jolloin myös tärkeiden ravintoaineiden saanti jää vajaaksi, mutta pelkän pullan syöminen itsessään ei lihota ketään. Lisäksi energiatasapaino on asia, joka on ns. päällä jatkuvasti, eikä se kaadu yhteen päivään. Jos yhtenä päivänä energiaa tulee runsaammin, on aika normaalia että seuraavana päivänä tarve on pienempi, jolloin tasapaino tasaantuu jo itsestään. Jos päivittäin tulee vedeltyä yli tarpeen, tai usemman kerran viikkoon, on aika luonnollista, että myös se vyötärönympärys kasvaa oli kyseessä sitten terveellinen tai epäterveellinen ravinto. Toki terveellisiä ruoka-aineita saa syödä määrällisesti aika runsaasti, että niistä saadaan kasaan sama kalorimäärä.

Itse näen ongelman juuri siinä, että näistä asioista ajatellaan hyvin mustavalkoisesti, eli joko se on pizzaa ja kaljaa tai sitten vedellää spirulinapirteilöitä ja puputetaan salaattia. Monesti ajatellaan, että kun kerta tuli syötyä tuo yksi jäätelö, niin samaan konkurssiin voikin vetää koko loppupäivän läskiksi. Näinhän asia ei ole. Jos puhelin tippuu maahan ja siihen tulee särö, niin alatko hyppiä sen päällä, että paskaksi se meni muutenkin jo. 😀

Elämänmuutosta tehdessä näkisin tärkeimpänä asiana sen, ettei asioita muuteta liian hurjalla kädellä kertaheitolla. Oon itse keskittynyt viime aikoina juuri siihen, että suunnittelemani ruokavaliot palvelisivat juuri kyseistä henkilöä mahdollisimman hyvin. Siitähän yksilöllisissä ruokavalioissa on aina kyse, mutta joskus tylsä perussetti on vaan sata kertaa toimivampi kuin ruokavalio, jonka makrot ja mikrot ovat viimeisen päälle täydellistä matikkaa. Jostain on aina aloitettava ja se mistä jokaisen polku alkaa, on hyvin yksilöllistä. Pienillä muutoksilla liikkeelle lähtö on jopa hieman tylsää, sillä jännittävät supermegadieetit jossa hyväksyttyjen ruoka-aineiden listalla on ehkä kourallinen ruokia, saattaa kuulostaa paljon makeammalta ja toimivammalta.  Ainakin sen kaksi ensimmäistä viikkoa.

Summasummarum: Ei ole ruokia jotka lihottavat, kokonaiskalorimäärä ratkaisee loppupeleissä. Ei ole ruokia, jotka laihduttaa, ei detox-kuureja tai laihaksi tekeviä teelajikkeita. 😀 Jos joku asia kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, usein se on juuri sitä. Laihtuminen tai kunnossa pysyminen ei vaadi kaikesta luopumista, eikä terveelliset elämäntavat ole loppupeleissä yhtään haastavia, ellei itse niistä tee sellaisia.

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.


MUUTTUNUT VAI JUUTTUNUT?

Huippua maanantaita ystävät. Ajattelin kirjoitella tänään vähän syvällisemmistä asioista, sillä kuten ehkä ootte lukeneet rivien välistä, oon käynyt aika suuria muutoksia läpi viime aikoina ja koen, että oon myös oppinut itsestäni ja elämästä hurjasti. Mulla on nykyään aika suuri rima kirjoitella tällaisista asioista julkisesti, sillä jollain tavalla tuntuu aika pelottavalta kirjoittaa tällaisia asioita ja myöntää ne omat heikkoudet. Kun kerroin, että oon oppinut itsestäni paljon, oon tajunnut miksi teen tiettyjä asioita ja mistä ne johtuu. Ehkä joku muu voi saada tästä jotain, sillä uskon että erilaiset lukot ja ongelmat johtuvat aina jostain, yleensä aiemmista kokemuksista elämästä ja niiden ymmärtäminen on ainakin auttanut itseäni aika paljon.

 

Omalla kohdalla, kuten monella muullakin, ongelmana on ns. elämän suorittaminen, kontrollointi ja se, että vaaditaan itseltään liikaa. Nuo piirteet ovat myös hyviä juttua, jos ne osaa käyttää oikein, mutta ne voivat myös kontrolloida elämää liikaa. Ja voin kertoa, että mä tiedän miten vaikeeta on päästää langoista irti ja muuttaa tapojaan. Fakta on silti niin, että mikään ei muutu jos mikään ei muutu. Omalla kohdalla tiettyjen asioiden kontrollointi ja niihin panostaminen on vienyt paljon huomiota muilta elämän osa-aluilta, eli kun pistää 110% johonkin niin moni muu tärkeä asia jää hoitamatta.

Kun elämässä tulee isoja muutoksia vastaan, on helppo turvautua asioihin, jotka ovat tuttuja ja turvallisia. Omalla kohdalla nää on aina liittyneet treeniin ja ruokavalioon. En tarkoita tällä, että mulla olisi mitään suuria ongelmia niiden suhteen ja toivon ettei tästä tule mitään syömishäiriö spekulaatiota, sillä koen olevani nykyään sen verran järkevä, etten ikinä lähtisi toteuttamaan mitään järjettömiä ruokailutapoja tai ruokailujen rajoittamista. Homma on ehkä enemmänkin siinä, että oon panostanut jopa liikaa näihin kahteen asiaan, jonka avulla olen pystynyt sulkea kaiken muun häiritsevän pois. Poissa silmistä, poissa mielestä tai jotain sinnepäin. Ruoka ja treeni eivät toki ole ainoita asioita mihin piilotetaan omat murheet. Joku bilettää surut pois, toinen syö suruun, kolmas hukuttaa huolet työntekoon. Kyseessä on vain se, että asioita ei välttämättä uskalleta kohdata, vaan ne siirretään syrjään ja keskitytään johonkin asiaan, mikä luonnistuu itseltä parhaiten.

Yksi suurimmista peloista, mikä estää monia käymään vaikeita asioita läpi on häpeän pelko. Häpeä on yleisesti tunne, jota vältellään ja piilotellaan paljon. Usein rakennetaan tietynlainen ego, jotta ei tarvitse käydä läpi häpeää. Jos kuitenkin ajattelee syvemmin, niin mikä siinä on lopulta niin pahaa jos on haavoittuvainen tai esimerkiksi epäonnistuu jossain asiassa? Yleensä asioiden kontroloinnissa ja jonkun tietyn tavoittelussa mielessä on aina ”sitku”, eli sitten kun oon siinä ja siinä pisteessä, voin olla tyytyväinen ja keskittyä muuhunkin elämään, mutta fakta on valitettavasti, että sellaista sitku vaihetta tuskin koskaan tulee, sillä tällainen ihmistyyppi on harvoin koskaan tyytyväinen.

Mä oon toiminut jo vuosia just tolla sitku-meiningillä ja havitellut jotain mitä en varmaan koskaan saavuta, joten nyt onkin ollut melkoinen kasvun paikka, kun oon ihan tietoisesti muuttanut omia tapojani ja yrittänyt kohdata asiat, vaikka se olis kuinka perseestä. Mulla on jäänyt aiemmasta elämästä tiettyjä juttuja, jotka on aiheuttanut tietynlaisia käyttäytymismalleja, esimerkiksi sitä että oon kokenut että tarvin aina jonkun toisen ihmisen, jotta voin esimerkiksi olla onnellinen tai nauttia elämästä. Jos oon ollut yksin niin jotain on aina puuttunut. Tuo on kai toisaalta suhteellisen normaalia, mutta oon ihan tietoisesti yrittänyt päästä siitä ajatuksesta, ettei yksin voisi olla onnellinen tai kokonainen. Fakta on nimittäin se, että jos ei ole sujut itsensä kanssa, ei voi olla sitä kenenkään muunkaan kanssa. Ensin oma ruutu kuntoon. 🙂

Tällä hetkellä tuntuu kuitenkin siltä että oon saanut tehtyä oikeanlaisia muutoksia, mitkä on johtaneet hyviin asioihin elämässä. Välillä on ollut (ja tulee olemaan) hetkiä kun haluaa vain palata vanhaan ja ajoittain tulee tilanteita, kun huomaan että toimin taas just niillä vanhoilla metodeilla, mutta sekin kuuluu asiaan. Oppiminen on aina pitkä prosessi ja muutokset vaatii aikaa.

Mä oon ollut välillä vähän ”hukassa” tän bloggaamisen suhteen, koska välillä koen, että en oo enää yhtään se sama tyyppi, joka on kirjoitellut näitä postauksia viimeisen 7-vuoden aikana. Ehkä se, että sekä lukijat ja myös mä itse oon laittanut itseni tietynlaiseen boksiin ja nyt kun ei enää allekirjoitakaan kaikkea vanhaa, niin se tuntuu haastavalta ja vaikealta myöntää, että on muuttunut.

KUVAT: Anna Riska / Annmarias

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.


UUSIA TUULIA

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Elloksen kanssa

Muutama päivä ja kuukausi vaihtuu syyskuun puolelle. Kesä on mennyt jälleen ihan liian nopeasti ja fiilis on jollain tavoin haikea, sillä on niin paljon muistoja kuluneilta kuukausilta ja tuntuu, että justhan oli kesäkuun alku ja kaikki oli vielä edessä. 🙂 Täytyy sanoa, että jossain vaiheessa kesällä mua jopa ahdisti tuleva syksy ja kaikki arkiset asiat, mutta tällä hetkellä asiat ovat menneet aika kivaan suuntaan kaikelta osin, joten eiköhän syksyn pimenevät illat, kynttilät ja rennot viikonloput mahdu ihan hyvin munkin kalenteriin! Palasin kolme viikkoa sitten töihin, mikä tarkoitti myös treenien pariin palaamista. Ekat viikot olivat tietysti raskaampia, mutta viime viikolla alkoi tuntua että nyt ollaan taas back in bussiness. Motivaatio on ollut nousussa ja nyt mulla on tosi hyvä fiilis kaiken suhteen!

Tein vaikean päätöksen ja vähensin omia tuntejani syksyn ajalle melko paljonkin aiempaan verrattuna. Tuntuu hassulta, että ei olekaan enää sitä tuttua rutiinia, mutta päätin että kokeilen näin ja aina niitä voi lisätä takaisin jos haluaa. Loppupeleissä kyseessä ei ole edes mikään hurja määrä, mutta mulla tulee olemaan 2-3 ohjausvapaata päivää viikossa entisen yhden sijaan. Tämä tuo tietysti lisää vapaa-aikaa ja mahdollistaa sen, että voin tehdä myös omia treenejä järkevämmin. Nuo mun omat treenit ovat jonkinlaista terapiaa ja vastapainoa ohjauksille. Nyt tuun luultavasti saamaan treeneistä myös enemmän irti ja tehtiin eilen mulle pieni muutaman kuukauden proggis, johon tekin saatte osallistua halutessanne. Kirjoitan aiheesta ihan oman juttunsa vielä myöhemmin. 🙂

Vaikka motivaatio on itsestään jo ihan hyvällä tolalla niin täytyy myöntää, että mulle yksi iso motivaattori on myös treenivaatteet. Mähän suunnilleen asun urheiluvaatteissa, joten luonnollisesti niitä tulee hankittua paljon useammin kuin ns. tavallisia kuteita. Lisäksi esimerkiksi hengittävät tekniset materiaalit ja laadukkaat vaateet tekevät treenistä mukavampaa. Yllätyin kuinka hyvä valikoima Elloksella olikaan urheiluvaatteiden suhteen. Siellä oli myös paljon lempimerkkini Adidaksen ihania vaatteita! Tilaaminen oli helppoa ja mun mielestä on iso plussa että paketin voi tilata omaan lähikauppaan. Pieni juttu, mutta itselleni iso vaikutus. 😀

Mulla on tietynlaiset vaaterutiinit erilaisille treeneille ja esimerkiksi jumppia ohjatessa tykkään käyttää shortseja, sillä ne jotenkin kuuluu esimerkiski Bodyattackiin tai Bodysteppiin, kun taas salilla käytän erilaisia, yleensä korkeavyötäröisiä trikoita. Spinningissä taas naftimmat ja tukevat trikoot tai caprit toimii hyvin.

Jeri shorts & Thea LS pusero

Kun availin tilaamaani pakettia, huomasin selkeästi mitkä värit iskee muhun tällä hetkellä. Melkein kaikki vaatteet olivat harmaita tai pinkkejä. Mielestäni harmaa väri sopii loistavasti treenikuteisiin ja omistankin aikamoisen määrän esimerkiksi harmaita trikoita!

Yhdistelin tilaamani vaatteita erilaisiin kokonaisuuksiin, miten tulen niitä itse käyttämään:

UA Twisted Tech™ Trousers -housut

Aliva treenitoppi

Ess 3S FZ HD huppari

Urheiluliivit, joissa topatut kupit

Aliva treenitoppi

Jeri Shorts –juoksushortsit

Thea LS pusero

Alick SW Pnt –collegehousut

Urheiluliivit, joissa topatut kupit

Thea LS pusero

Tämä tiistai käynnistyy pepputreenillä, lähden testailemaan uusia kuvioita ja illalla mennään samalla teemalla RPV-tunnin parissa! Energistä ja treenintäyteistä päivää myös sinne ruudun toiselle puolelle. 🙂

Instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.