Luin vuoden takaisia postauksia ja tuli jonkinlainen kaipuu tuohon aikaan, kun tavoitteet oli kirkkaana mielessä ja lähes kaikki aika panostettiin niihin. Elämäni oli tietysti eri vaiheessa tuolloin ja oli enemmän aikaa, tai sanotaanko kaikki aika käytettävissä vain omiin juttuihin. Koko viime kevät meni siis projektin parissa, jossa keskityin vain treeniin, ruokavalioon sekä riittävään palautumiseen. Tuo oli hyvää aikaa siinä mielessä, että ei voi kieltää etteikö silloin ole myös hyvä olo jatkuvasti, kun kaikki on optimoitua eikä tule tehtyä asioita, joista kroppa ei tykkää. 😀
Aika kultaa osiltaan muistot ja nyt en tietenkään muista niitä kaikkia viikonloppuja, jotka vietin lähestulkoon yksin salilla tai kotona ruokia valmistellessa. En muista niitä hetkiä, kun oli sosiaalisia tilanteita ja ne piti jättää väliin, koska ei jaksanut selittää miksi en juo tai syö tai miksi ei huvita lähteä baariin. Nyt mielessä on vaan se työn tulos ja hyvä fiilis kun pääsi omaan tavoitteeseen. Useinhan se menee juuri niin, näet vain ihmisten tuloksia ja sitä maaliin pääsyä, näet kuinka fitnesskisoissa seisoo rivissä toinen toistaan timmimpiä tyyppejä tai katsot somesta kuinka yli miljoonaa seuraajaa omaava henkilö hehkuttaa ihanaa elämäänsä ja ulkomuotokin on tietysti viimeisen päälle. Sitten mietit omaa elämääsi ja ajattelet että mikä oikeen meni pieleen. 😀
Se mitä menestystarinoiden takaa ei näy, on se työ mitä ollaan tehty. Mistä on luovuttu ja kuinka monta kertaa on kaaduttu ja noustu, että on päästy siihen tilanteeseen. Yleensähän se tuntuu siltä, että toiset paukuttelee tavoitteisiin rakseja minkä ehtii ja itse ei meinaa saada sitä yhtäkään täyteen. Mielestäni yksi tärkeä asia on ymmärtää, että epäonnistumiset ja vastoinkäymiset kuuluvat lähestulkoon jokaiseen prosessiin. Ongelma tai ratkaisu on siinä, miten toimii ja jatkaa noilla hetkillä. Jos se olis helppoo, kaikki tekis niin. Joku mestari tai menestyjä on saattanut epäonnistua monia kertoja ennen kuin on päässyt siihen tilanteeseen missä on nyt.
Toki joskus on myös niitä tarinoita, kun kaikki menee kuten strömsössä. Useimmiten se ei kuitenkaan ole niin. Jos olet joskus lukenut jonkun painottavan, että pitää jaksaa tehdä töitä niin se tarkoittaa juuri sitä, että pitää jaksaa luottaa siihen prosessiin ja tehdä töitä, vaikka oma usko horjuu ja melkein loppuu. Joskus päätä saa hakata seinään aivan liian kauan, ennen kuin se palkinto tulee. Koskaan ei voi tietää, kuinka lähellä ratkaisu tai maaliviiva on ja sehän tekeekin siitä hankalaa.
Jos suunnitelma ei toimi, silloin kannattaa toki miettiä suunnitelman muuttamista, mutta tavoitetta ei kannata heittää roskakoriin vain koska ensimmäisellä kerralla ei päästy sinne minne haluttiin. Itse löin vuoden alussa tavoitteeksi kyykätä 100 kiloa, mutta täytyy ihan rehellisesti myöntää että tavoite ei ole ainakaan toistaiseksi täyttynyt. Itse asiassa en ole kyykännyt hetkeen lainkaan, koska asia ei ilmeisesti ole ollut mulle niin tärkeä, että olisin suunnitellut aikatauluni niin, että olisin päässyt treenaamaan riittävän usein. Edelliseen olisin voinut keksiä sata tekosyytä, miksi en ole ehtinyt tai muka jotain muuta, mutta selittelyjen sijaan mielummin faktat tiskiin ja seuraavaksi kannattaa miettiä, haluaako tavoitetta niin paljon, että on valmis luopumaan muista jutuista ja tekemään myös asioita jotka eivät ole niin kivoja? Kaikkea on kiva haluta, mutta sellaisten ”katsotaan nyt” – tavoitteiden teko on vain itsensä kiusaamista, sillä epäonnistumisista tulee usein vain saamaton olo ja paska fiilis.
Pieni muistutus, jos just sun omat hommat jarruttaa pahasti tällä hetkellä. Työnteko palkitaan kyllä ennemmin tai myöhemmin. 🙂 Tällä hetkellä mulla on sellainen olo, että pienen laantuman jälkeen voisin alkaa taas panostaa omiin juttuihin enemmän ja tehdä hommia jonkun suuremman asian eteen. Mulla on jo alustavia suunnitelmia, mutta niistä lisää myöhemmin! 🙂
instagram: ainorouhiainen
snapchat: ainopaino
Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.
