Apua unettomuuteen

Heippa! Onko muita joilla on vaikeuksia rentoutua illalla ja joskus nukahtamisesta ei meinaa tulla mitään? Olen huomannut, että kun treenaa myöhään, kroppa vaatii aika monta tuntia ennen kuin rentoudun ja pystyn nukahtamaan. Toisina päivinä taas heitän peiton korville ja  sammun samantien.

Olen huomannut, että erilaiset rasvanpolttajat yms. kofeiinia sisältävät valmisteet aiheuttavat levottomuutta ja nykyään jos ylipäätään käytän kyseisiä pillereitä, otan niitä vain aamulla. 

Jaan kuitenkin pari vinkkiä joita voi kokeilla, jos rentoutuminen on vaikeaa tai jos unirytmi on aivan sekaisin 🙂

Clipperin Sleep Easy tee sisältää kanelia, kamomillaa, sitruunamelissa ja valerianaa jotka rauhoittavat ja rentouttavat kroppaa. Itse olen kokenut tämän hyväksi keinoksi iltaisin. Teen jälkeen tulee raukea olo ja uni silmään helpommin.

DSC00117

Jos unitee ei auta ja ongelma on suurempi, silloin kannattaa kokeilla melatoniinia. Melatoniini on ns. yöhormoni, jota erittyy aivoissa sijaitsevasta käpyrauhasesta. Melatoniini auttaa elimistön sisäistä kelloa pysymään ajassa säädellen vuorokausirytmiä ja edistäen unensaantia. Sen eritys on suurimmillaan yöllä pimeän aikaan ja huipussaan keskiyön jälkeisinä tunteina. Melatoniinilla on vuorokausirytmin säätelyn ohella muitakin vaikutuksia. Se vahvistaa elimistön puolustusjärjestelmää ja vaikuttaa vireystilaan. Melatoniini on tärkeä hormoni ihmisen normaalin vuorokausirytmin säilymisen ja hyvän unen kannalta. Sitä erittyy vähemmän, jos ihminen kärsii stressistä. Tämä on osasyynä siihen, miksi stressi aiheuttaa unettomuutta. Lähde

Melatoniini ei siis aiheuta riippuvuutta tavallisten unilääkkeiden tavoin, vaan on hormoni jota kropassa on jo valmiiksi. Melatoniini valmisteita voi ostaa apteekista tai vaikka citymarketista. 

DSC00118

En suosittele, että kukaan alkaisi nukkua pelkkien pillereiden avulla, mutta joskus jos rytmi on aivan vinksin vonksin, voi tällaisista saada apua ja palauttaa unirytmin normaaliin. Itselleni melatoniini vaikuttaa todella hyvin, paremmin kuin valeriaana, jota myydään myös samaan ”vaivaan” 🙂 

Unettomuuteen ja rentoutumiseen on tietysti paljon muitakin konsteja, kuten välttää koneella istumista ja TV:n katselua iltamyöhään. 😉

Hyvää yötä!


Ohjeet spagaatin harjoitteluun

Olen harrastanut ja kilpaillut nuorempana voimistelulajeissa (telinevoimistelu,joukkuevoimistelu) sekä kilpa-aerobicissä. Jokaisessa lajissa liikkuvuus on ollut todella tärkeässä asemassa. Voin kertoa sen verran, että liikkuvuus ei ole koskaan ollut mun vahvuus, en ole mitenkään yliliikkuva ja olenkin saanut tehdä melkoisesti hommia, että koivet on saatu vääntymään tarvittaviin asentoihin. Normaalilla kategorialla olisin varmasti ns. notkea, mutta kun puhutaan voimistelusta, olen kankea. 🙂

Haluatteko kuulla minkä osa-alueen liikkuvuus on erittäin tärkeää kun halutaan päästä spagaattiin? Lonkankoukistajat. Juuri se osa, mikä meillä monilla on aika jumissa. Lonkankoukistajien lisäksi myös reisien liikkuvuus on olennaista.

Esittelen teille nyt muutamia venytyksiä, joita ahkerasti harjoittelemalla spagaatin oppii suhteellisen nopeasti. Spagaattitreenejä ennen kannattaa lämmitellä kunnolla.

Lonkankoukistajan ja reiden etuosan venytys; Jalka seinää vasten (Jos venyttelet kotona, voit laittaa jalan esim. sohvaa vasten) toinen jalka edessä koukussa ja ylävartalo pystyssä. Nosta ylävartalo aivan pystyyn niin, että tunnet venytyksen reiden etuosassa. Pysy muutama minuutti ja lähde painamaan lantiota alaspäin, jolloin tunnet venytyksen lonkankoukistajassa. On erittäin tärkeää, että lantio pysyy suorassa. Jos koukussa oleva takajalka lähtee kaatumaan sivulle, olet luultavasti vinossa 🙂

19.9-002

Pysy venytyksessä taas muutamia minuutteja, jonka jälkeen suorista etummaista jalkaa. Taivuta ylävartaloa eteenpäin selkä suorana, niin että venytys tuntuu reiden takaosassa. Jalan suoristuessa, liututa sitä eteenpäin ja lähde nostamaan ylävartaloa takaisin pystyyn..

19.9Tätä viikkoa lukuunottamatta, en ole venytellyt kunnolla varmasti puoleen vuoteen (?!). Kun kuvailin näitä liikkeitä, jouduin aina tsemppailla samassa asennossa hetken ja venyinkin hyvän tovin kussakin venytyksessä. Lopputulos näytti tältä..

IMG_4562Hieman kiristää lonkankoukistajassa, mutta eiköhän tämäkin ala sujumaan paremmin. Jaan vielä muutaman muun venytyksen spagaatin harjoittelua tukemaan.

Pakaravenytys: (oli pakko sutata oma naama, koska ilmeeni oli niin huikea) Aloitus normaalista ”pakarasolmusta”, eli toinen jalka toisen päällä koukussa. Sen jälkeen kaada koko paketti samassa asennossa suoraan sivulle niin, että päällimäisen jalan pohja tulee lattiaan ja polvi kohti kattoa. Voit pitää kädellä kiinni nilkan ympäri, jotta jalat pysyvät paikallaan. Paina molemmat hartiat lattiaan. Saan itse tällä venytyksellä todella hyvän tuntuman pakaraan ja reiden ulko-osaan.

19.9-001

Lonkan avaus: Istu risti-istunnassa ja nosta toinen jalka toisen päälle, paina polvea kevyesti alaspäin. Yritä pitää istuinluut lattiassa 🙂

IMG_4549Reiden takaosa:  Aitajuoksijan asennosta voi tehdä muutoksen ja kääntää jalan toisinpäin niin, että jalkapohja on reittä vasten. Molemmissa asennoissa on tärkeää pitää selkä suorana. Yritä painaa napaa reittä kohti, ei otsaa polveen.

IMG_4546Lähentäjät/nivuset/reiden takaosat: jalat haara-asentoon, paino istuinluiden päälle selkä suoraksi ja vasta sen jälkeen vatsaa kohti lattiaa. Yleinen virhe on, ettei päästä edes oikeaan asentoon ennen kuin aletaan painaa ylävartaloa alas.

IMG_4556

Monilla on erittäin ”kireät” kyljet ja tässä hyvä venytys siihen ongelmaan..

IMG_4548

Eteentaivutus jalat yhdessä: Tässä asennossa saa hyvän venytyksen takareisien lisäksi myös alaselkään. Pohkeisiin tuntumaa, kun kääntää varpaita ylöspäin ja itseään kohti.

IMG_4554

Osa venyistä oli aika peruskauraa, mutta ehkä saitte jotain uutta inspiraatiota omiin venyttelyhetkiinne. Jokaisessa venytyksessä voi pysyä pari minuttia tai pidempään, jotta paikat aukeavat kunnolla. Nämä venytykset kohdistuvat ainoastaan alavartaloon ja myös yläkroppaa olisi hyvä venytellä.

Ei muuta kuin spagutreenit käyntiin 🙂


Näin lisäät proteiinia aamupuuroon

Huomenta kaverit! Heräilin tänään jostain syystä jo 5:30 eikä uni tullut enää silmään. Siitä syystä on aikaa tehdä myös tällainen aikainen postaus. 

Olin keittelemässä aamupuuroa ja huomasin, että raejuusto on loppu. Voi hitsi ja voi harmi! Tapanani on siis lisätä raejuustoa kaurapuuroon, koska se sopii maultaan sekaan ja jotta saan proteiinia aamiaisella ja tällöin nälkä pysyy poissa pidempään.

Täältä tulee vinkkiä myös teille, jotka ette tykkää raejuustosta tai rahkasta, mutta tahdotte aamupuuron kanssa myös niitä protskuja.

Sekoitin puuroon 2 kanamunan valkuaista ja sekoittelin reippaasti koko keittämisen ajan. Valkuainen ei maistunut seasta (mulla on niin paljon kaikkea muutaki soosia puuron seassa), puuro oli ehkä hieman kuohkeampaa kuin normaalisti. Sekaan vielä kookosöljy, peanutbutter ja bonne ja selvisin ensin niin traagisesta aamiaiskokemuksesta 😀 

Kuva ei ole tältä aamulta, kuten näette seassa näkyy raejuuston paloja! Syön puuroni aina suoraan kattilasta :)

Kuva ei ole tältä aamulta, kuten näette seassa näkyy raejuuston paloja! Syön puuroni aina suoraan kattilasta 🙂

Nyt olisikin aika lähteä ohjaamaan aamun RPV-tunti. Muistakaa, että torstai on toivoa täynnä 🙂


Syökää kalaa!

DSC00003Kaikki varmasti tietää, että kala ja etenkin rasvaisemmat kalat, kuten ylläoleva kirjolohi sisältää elimistölle välttämättömiä rasvahappoja. Rasvahappojen lisäksi kalat sisältävät hyvälaatuisia proteiineja ja runsaasti D-vitamiinia, joka on todella tärkeä vitamiini näin syksyllä/talvella. Lisäksi kaloissa on tiettyjä hivenaineita, jotka tekevät kropalle hyvää.

Itse syön kalani tällä hetkellä ruisleivän ja avocadon kanssa iltapalalla. Paahdan ruisleivät, levitän niille puolikkaan avocadon (tai tätä levitettä), hieman yrttisuolaa, siivun kirjolohta sekä valkosipulisuolakurkkuja. Ai miten niin suolaisen himo iskee iltaisin? 😀 Setti sisältää toki reilusti rasvaa, mutta rasvat tulevat hyvistä lähteistä ja mukana saan paljon vitamiineja, joten se ei haittaa yhtään.

DSC00004Takana on todella pitkä päivä! Tänään herätessä, tai oikeastaan melkein aina keskiviikkoisin herätessä olo on todella väsynyt. Lopetan tiistaisin jumpat vasta 21.00, joten se vaikuttaa ilmeisesti siihen, ettei ihan ehdi palautua seuraavaan aamuun mennessä. Bodyattackin ja coren jälkeen olo oli kuitenkin jälleen pirteämpi, onneksi. Sen jälkeen oonkin painanut tukka putkellä tähän saakka. Tuntuu, että juuri nyt mulla on liian monta rautaa tulessa, kun ei pysty yhtään rauhottumaan. Aivot vetää ylikierroksilla ja aivan liikaa ajateltavaa.

Mun uusi kamerakin sanoi sopimuksensa irti heti neljän päivän käytön jälkeen. Arvatkaa meinasko leikata kiinni, kun heti alussa alkaa homma kusemaan. Vein laitteen takaisin liikkeeseen ja saan uuden, mutta vasta ensi viikolla. Harmittaa todella paljon, koska nyt ei ole lainkaan kameraa Super Saturdayssa..

Huomisesta sen verran, että luvassa on (ainakin omasta mielestäni) erittäin kiva arvonta ja lisäksi venyttelyyn liittyvä postaus. Muistakaa tulla kurkkaamaan ja osallistumaan arvontaan 🙂

Nyt meikäläisellä olisi edessä vielä ne iltavenyttelyt… Oottehan muistanee venytellä??

 


Miten minusta ja maitorahkasta tuli kaverit

Olen tainnut mainita ennenkin, että oon totaalisesti kausisyöjä. Menee ihan vaiheissa, mihin koukutan itseni ja sitä syödäänkin sitten yleensä joka päivä niin kauan että tulee korvista ulos. 

En ole koskaan syttynyt maitorahkaan sen kummemin ja oonkin yleensä syönyt mielummin maustamatonta jugurttia, kreikkalaista jugurttia, kermarahkaa jne. Nyt olen kuitenkin innostunut maitorahkasta ihan uudella tavalla. Mainittakoon, että ihan rasvatonta en syö kuin harvoin. Olen rakastunut Valion pehmeään maitorahkaan jossa on 2,3% rasvaa ja täyteläinen maku.

DSC00100Vaikka kyseinen rahka on jo itsessään ihan hyvää, niin harvemmin tulee vedettyä ihan sellaisenaan. Tämän hetken juttu on nuo alla olevat BONNE soseet ja etenkin tuo persikan makuinen. Mustikka oli ihan ok, mutta ei niin maukas kuin olisin toivonut. Olen maistanut myös muita makuja ja mielestäni persikka on ehdottomasti paras. Bonne soseet eivät sisällä mitään muuta kuin sitä itseään, eli persikkasose on pelkkää persikkaa. Joskus käytän myös ylläolevassa kuvassa olevaa omenasosetta, jota olen ostanut ekosopista täältä vaasasta. Omenasosetta menee useammin aamupuuroon. Nyt on siis selkeesti sosekausi!DSC00091

Suolaisen ja makean combo on mielestäni erittäin miellyttävä, joten makean kaveriksi sekoitan tietysti peanut butteria ja vielä sellaista johon on lisätty ripaus suolaa. Tämän virkaa toimittaa Fitnessgurun peanutbutter crunchy.DSC00092 Tämä ei mene nyt ihan oikeassa järjestyksessä, mutta kelataas hieman taaksepäin. Ennen kuin sekoitan rahkaan kumpaakaan ylläolevista, lisään sinne muutaman tipan Feelvividin vanilja steviaa tuomaan vaniljaista makeutta. Kruunaan koko hoidon kaakaonibseillä, jotka ovat täynnä vitamiineja ja antioksidantteja. Kaakaonibsit sisältävät runsaasti mm. flavonoideja, antioksidantteja sekä mineraaleja kuten rautaa, sinkkiä, kuparia, C-vitamiinia, magnesiumia, mangaania, proteiineja sekä kromia. DSC00095

IMG_4513Kuinka te syötte rahkanne? 🙂