Syökää kalaa!

DSC00003Kaikki varmasti tietää, että kala ja etenkin rasvaisemmat kalat, kuten ylläoleva kirjolohi sisältää elimistölle välttämättömiä rasvahappoja. Rasvahappojen lisäksi kalat sisältävät hyvälaatuisia proteiineja ja runsaasti D-vitamiinia, joka on todella tärkeä vitamiini näin syksyllä/talvella. Lisäksi kaloissa on tiettyjä hivenaineita, jotka tekevät kropalle hyvää.

Itse syön kalani tällä hetkellä ruisleivän ja avocadon kanssa iltapalalla. Paahdan ruisleivät, levitän niille puolikkaan avocadon (tai tätä levitettä), hieman yrttisuolaa, siivun kirjolohta sekä valkosipulisuolakurkkuja. Ai miten niin suolaisen himo iskee iltaisin? 😀 Setti sisältää toki reilusti rasvaa, mutta rasvat tulevat hyvistä lähteistä ja mukana saan paljon vitamiineja, joten se ei haittaa yhtään.

DSC00004Takana on todella pitkä päivä! Tänään herätessä, tai oikeastaan melkein aina keskiviikkoisin herätessä olo on todella väsynyt. Lopetan tiistaisin jumpat vasta 21.00, joten se vaikuttaa ilmeisesti siihen, ettei ihan ehdi palautua seuraavaan aamuun mennessä. Bodyattackin ja coren jälkeen olo oli kuitenkin jälleen pirteämpi, onneksi. Sen jälkeen oonkin painanut tukka putkellä tähän saakka. Tuntuu, että juuri nyt mulla on liian monta rautaa tulessa, kun ei pysty yhtään rauhottumaan. Aivot vetää ylikierroksilla ja aivan liikaa ajateltavaa.

Mun uusi kamerakin sanoi sopimuksensa irti heti neljän päivän käytön jälkeen. Arvatkaa meinasko leikata kiinni, kun heti alussa alkaa homma kusemaan. Vein laitteen takaisin liikkeeseen ja saan uuden, mutta vasta ensi viikolla. Harmittaa todella paljon, koska nyt ei ole lainkaan kameraa Super Saturdayssa..

Huomisesta sen verran, että luvassa on (ainakin omasta mielestäni) erittäin kiva arvonta ja lisäksi venyttelyyn liittyvä postaus. Muistakaa tulla kurkkaamaan ja osallistumaan arvontaan 🙂

Nyt meikäläisellä olisi edessä vielä ne iltavenyttelyt… Oottehan muistanee venytellä??

 


4 Responses to “Syökää kalaa!”

  1. marru sanoo:

    Mua jäi vaivaamaan, että mitä tuossa lautasessa lukee? Loppu jäi piiloon leipien taakse.. 🙂

  2. tuikku sanoo:

    Täällä odotellaan innolla venyttely postausta! Se venyttely tosiaan jää aina uupumaan..

Kommentoi