VIAPLAYN SARJA- JA LEFFATIPSIT!

Kaupallisessa yhteistyössä Viaplayn ja Indieplace kanssa.

Tämä kesä on ollut hyvin erilainen kuin koskaan aiemmin. Normaalisti kesät on olleet mulle aikaa, kun olen lomalla, reissaan, meen ja juhlin. Alkukesän olin raskaana ja vauva tuli taloon kesäkuun lopulla. Nyt ei olla reissattu, eikä myöskään juhlittu. Olen iloinen siitä, että tuoreesta vauvasta huolimatta ei olla ihan jumahdettu kotiin, vaan ollaan pyritty tekemään myös normaaleja asioita kaikki yhdessä.

Siitäkin huolimatta kotona on tullut vietettyä enemmän aikaa kuin koskaan ennen. Viaplayn leffat ja sarjat ovat siis olleet kovassa käytössä. Kun syötän vauvaa, tulee usein katsottua sarjoja samaan aikaan. Kun ennen viiletettiin kesäviikonloput festareilla, nyt ne vietetään sängyssä mukavasti makoillen ja leffoja ahmien. En kyllä valita! 😁

Hyvää katsottavaa voi olla vaikeaa löytää, joten täältä tulee mun vinkit jakoon! Mä tykkään usein rikosdraamasta sekä myös tositapahtumiin perustuvista tuotoksista!

Viikingit – Tätä ollaan katsottu nyt viimeiset viikot jo viidenteen tuotantokauteen saakka. Viikingit seuraa myyttistä viikinkisoturia Ragnar Lodbrokia ja hänen perhettään. Ragnar Lodbrok astuu esiin luonnollisena johtajahahmona 700-luvun Skandinaviassa. Jumalten tuella ja komeiden laivojen avulla viikingit etsivät uusia valloitettavia alueita. Suositun sarjan uudemmilla kausilla mukana ovat myös suomalaisnäyttelijät Jasper Pääkkönen ja Peter Franzén.

SEAL Team – Seuraa SEAL-eliittijoukkojen salaisia ja vaarallisia tehtäviä Yhdysvaltain turvallisuuden turvaamiseksi.

Partisan – Jordnäran idyllinen, aidattu yhteisö hoitaa menestyneesti luomumaatilaa. Tilalta töitä saava mies huomaa pian, että yhteisöllä on käytössään erikoisia sääntöjä ja rutiineja.

The Americans kaudet – Kaksi KGB:n vakoojaa tekeytyy amerikkalaiseksi aviopariksi ja asuu Washingtonissa1980-luvun alussa.

Muita lemppareita:

  • The Walking dead
  • The affair
  • Bosch
  • Animal Kingdom
  • Fargo,
  • Prison break (jep, mä katoin tämän vasta kevään aikana!)
  • My name is earl
  • House

Viaplay jakaa myös kuukauden sarjavinkit, josta on tullut napattua hyviä löytöjä!

Leffat:

Moneyball – Perustuu tositarinaan Billy Beanesta, lupaavasta baseball-tähdestä, joka huomattuaan ettei pystykään täyttämään häneen kohdistuvia odotuksia kentällä, kohdistaa kaiken tarmonsa valmennuspuolelle.

Tahraton mieli – Joel järkyttyy kuullessaan, että hänen tyttöystävänsä Clementine on poistanut heidän myrskyisän suhteensa muististaan. Epätoivoisena hän haluaa pyyhkiä myös oman muistinsa.

Säämies – Chicagolainen säämies joutuu eroon vaimostaan ja lapsisstaan ja miettii, onko mahdollista hoitaa kunnialla sekä työ että perhe-elämä.

Tiistaista 30.6. lähtien Viaplayn valikoima laajeni entisestään, kun Viaplay leffat ja sarjat paketti yhdistyi Elisa Viihde Aition kanssa! Jos kesällä tulee reissattua paikoissa, joissa nettiyhteys ei toimi aina niin nopeasti kuin toivoisi, offline – toiminta mahdollistaa sarjojen ja leffojen tallentamisen ja katselun offline- tilassa ja kätevät app:it kuljettavat Viaplayn mukana myös mobiilissa.

Vauvan ollessa parin viikon ikäinen, hän heräili herkemmin, jolloin mies tapasi katsoa sarjoja sängyssä puhelimesta kun minä ja vaavi vedettiin sikeitä vieressä! 😁

Ja hei, jos sulla on hyviä sarja- tai leffatipsejä jaettavaksi, pistä niitä muiden iloksi jakoon kommenttiboksiin.

Leffantäyteistä ja leppoisaa sunnuntaita!

instagram: ainorouhiainen 

Facebook


PERUSKUNTOTREENIÄ IHAN HUOMAAMATTA

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Viaplayn kanssa.

Mä oon vähän sellanen, että tarvitsen jotain tekemistä niin rentoutumiseen kuin rauhallisiin toimenpiteisiin, kuten siivoiluun tai kävelylenkeille. Toki joskus on ihan jees keskittyä vain yhteen yksinkertaiseen asiaan, mutta usein hommat hoituu jotenkin paljon näppärämmin kun on jotain ajateltavaa. Viimeisen vuoden ajan oon panostanut aika paljon peruskuntoliikkumiseen, sillä on se on paitsi kaiken kunnon perusta, myös iso osa palautumista. Suurimman osan liikunnasta teen ulkona kävellen, mutta välillä tykkään kävellä matolla (ylämäkeen), jolloin pakarat aktivoituvat samalla kun lonkankoukistajat saavat venytystä pitkän työntävän askeleen ansiosta. Matolla kävellessä pystyy myös säädellä sykkeen juuri haluttuun kohtaan ja pitää sen siellä halutun ajan –> treenitavoite täyttyy.

Matolla kävely on aika tylsää ja en jaksaisi sitä kymmentä minuuttia pidempään ilman viihdykettä. Tässä tuleekin kuvioihin suoratoistopalvelu Viaplay, jonka siivittämänä kävelin yhtenä päivänä ihan vahingossa melkein kaksi tuntia, koska piti katsoa #VIELÄYKSI jakso Greyn anatomiaa, joka on btw. mun yksi kaikkien aikojen lempparisarjoja! 😀 Jos siellä on muita, joille pakolliset kävelylenkit tai venyttelytuokiot tuntuu vaivalloisilta, kannattaa testata tätä tipsiä. Suosikkisarja pyörimään ja hommat hoituu ihan itsestään.

Näin lomalla sitä on tullut muutenkin katseltua enemmän leffoja ja sarjoja, koska mikäs sen rennompaa kuin heittäytyä sadepäivänä (tai muuten vaan kylmänä päivänä) vällyihin ja pistää sarjamaraton tai hyvä leffa rullaamaan. Rakastan kesässä sitä, että silloin voi viilettää aamusta iltaan ulkosalla, mutta myös niitä päiviä kun voi ihan hyvällä omalla tunnolla makoilla kotona telkkarin ja popparikulhon ääressä vaikka aamusta iltaan. Best!

Desperate housewives, eli täydelliset naiset löytyy nyt kokonaisuudessaan (kaudet 1-8) Viaplayn valikoimasta ja tää onkin yksi koukuttava sarja, jonka parissa menee helposti yksi löhöilypäivä, jos ei toinenkin. Myös Chigago Meds kannattaa pistää katselun alle, jos lääkärisarjat kiinnostaa. Kyseessä on siis kolmas televisiosarja Dick Wolfin Chicago-aiheisista sarjoista. Muita katsottuja ja hyväksi todettuja ovat:

The Walking dead

The affair

Bosch

Animal Kingdom

Fargo

Itse oottelen, että Jasper Pääkkösen tähdittämä Blackkklansman saapuu tarjontaan 30.7. Monta kertaa on pitänyt vuokrata kyseinen leffa, mutta nyt sitten voi odotella, että sen saa katsoa katselupaketin tarjonnasta. Vuokraelokuvista katsottiin viime sunnuntaina Glass, joka on siis jatko-osa elokuville Unbreakable – särkymätön ja Split. Katsottiin tuo Split kaksi vuotta sitten meidän toisilla treffeillä miehen kanssa ja näin ollen se on ensimmäinen leffa mikä ollaan yhdessä katsottu. 😀 Sen jälkeen on kyllä tullut katsottua ihan hurjan paljon niin leffoja kuin sarjojakin! 

Nyt teillä olisi mahdollisuus voittaa 2kk ilmaista Leffat & Sarjat –paketin katseluaikaa Viaplayssä. Osallistut arvontaan kertomalla kommenttiboksissa, että mikä on sellainen sarja, josta sulle tulee fiilis, että pakko katsoa #VIELÄYKSI jakso?  Kaikkien osallistujien joukosta arvotaan 1 voittaja. Arvonta päättyy 14.7.2019. Arvonnan säännöt täällä.

instagram: ainorouhiainen 

Facebook


6 X KIVEMPI LEPOPÄIVÄ

Paljon tulee vinkkailtua ohjeita ja neuvoja treeniin ja ravintoon liittyen, mutta kuten tiedämme, kehitys vaatii vielä sen kolmannen osan, eli levon. Itselläni on tällä hetkellä 1-2 lepopäivää viikossa, useimmiten yhdellä mennään ja oon ollut aika tarkka, että pidän tosiaan sen kunnon huilipäivän ja maksimoin palautumisen mahdollisimman tehokkaasti.

Mitä lepääminen sitten on? Moni ei aina tule ajatelleeksi, että kaikki hyötyliikuntakin on liikutaa keholle ja hyötyliikuntaa yhtään väheksymättä, kannattaa myös pyhittää päivä, kun ottaa oikeesti ihan vaan iisisti. Lepo täytyy tietysti suhteuttaa omaan aktiivisuuteen, mutta veikkaan että siellä ruudun toisella puolella on hyvinkin aktiivisia tyyppejä, joten ajattelin muistuttaa ja inspiroida myös lepäämään kunnolla. 😉

Eilen oli treenipäivä, joka sisälsi jopa kolme treeniä!

Lepopäivänä pyrin siis jättämään suuremmat aktiivisuudet kokonaan pois. Saatan toki käydä kävelyllä haukkaamassa happea, mutta usein päivä menee loikoillessa hyvien sarjojen parissa ja tankkaillessa hyvää sapuskaa. Mun lepopäivän kalorit ovat myös viikon korkeimmat, jolloin pystytään maksimoida palautuminen mahdollisimman hyvin. Jos haluaa pitää huolen siitä, että tulevan viikon treenit lähtee kunnolla lentoon, kannattaa kokeilla tätä systeemiä. Hiilaripitoista sapuskaa ja mukava asento vaakatasossa toimii ainakin mun kohdalla hyvin. 😀

  1. TV-sarjat – Itselläni on Netlfix, Viaplay sekä HBO Nordic käytössä, joten sieltä tulee selailtua sarjoja joihin koukuttuu nopeasti. Parasta onkin makoilla vällyjen alla ja katsoa liian monta sarjaa yhteen putkeen. Oon jakanut omia lemppareita muutama vuosi sitten ja tohon listaan on kyllä tullut paljon lisää, mutta postauksen voi lukea täältä. Kommenttiboksiin saa myös vinkata hyviä sarjoja ja dokkareita katsottavaksi!
  2. Kokkaaminen – Lepopäivät ovat parhaita päiviä uusien reseptien testailuun ja kokeiluun. Tänään tuli tehtyä pitkästä aikaa omenakaurapaistosta, joka on ihan super helppo, mutta herkullinen setti, etenkin hiilari tankkailua varten! 🙂 Jätin reseptistä tuon kookoshässäkän pois ja nautiskeltiin Lohilon vähärasvaisempaa proteiinijäätelöä paistoksen kaverina!
  3. Ruoka shoppailu – Okei, tää on vähän outoa, mutta itse tykkään mennä ruokakauppaan ilman kiirettä ja käydä hyllyjä läpi kiireettä. Kävin tänään uudessa kaupassa ja tein ihan mielettömiä uusia löytöjä! Toiset shoppaa vaatteita, meikäläinen ruokaa. Tykkään kokeilla uusia tuotteita ja niitä löytyy vain etsimällä ja kokeilemalla. 😉
  4. Saunominen & hemmotteluhoidot – Lepopäivinä tapaan käydä infrapunasaunassa tai normaalissa saunassa relaamassa. Saunaan voi helposti yhdistää kuorinnan iholle ja kosteuttavan naamion hiuksille. Mulla lepopäivä on useimmiten sunnuntai, joten uusi viikkokin alkaa paljon freshimmin pienen hemmottelun jälkeen.
  5. Rauhallinen kävely luonnossa – Käytiin tänään pienellä kävelyllä metsätietä pitkin, ilman puhelimia tai muita ärsykkeitä ja teki kyllä tosi hyvää. Joskus minäkin maltan jättää luurin kotiin ja kuunnella ihan vaan luonnon ääniä. Raikas ilma teki niin hyvää ja sen jälkeen oli taas kiva kaatua sänkyyn Criminal mindsin ja omenakaurapaistoksen pariin.
  6. Lukeminen & päikkärit – Lepopäivän parasta antia on se, ettei ole aikatauluja ja voi koska tahansa nukahtaa jos siltä tuntuu. Lukeminen on yksi parhaista nukahtamiskeinoista ja yleensä ainoa hetki, jolloin en ole jatkuvasti selaamassa puhelinta. Piikkimattopäikkärit ovat myös yksi lepopäivien must!

Mun ruoka- ja treenipainotteisia touhuja voi seurata myös instagramista: ainorouhiainen sekä snapchatista: ainopaino.

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.