HELPPO KESÄHERKKU

Mielestäni paistettu omena on aivan täydellisen hyvää. Omenan maku muuttuu ihanan karamellimaisen makeaksi ja koostumuskin miellyttää enemmän kuin kypsässä ompussa. Tähän omena-kaurapaistokseen menee vain hetki aikaa, mutta se maistuu superhyvältä, eikä sisällä lisättyä sokeria!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Omena-kaurapaistos:

  • n. 4-6 omenaa
  • n. 4-5 dl kaurahiutaleita
  • 4-5 rkl kookosöljyä
  • stevia sokeria, ceylonin kanelia, kardemummaa

Kuori ja pilko omenat lohkoiksi. Aseta palat piirakkavuokaan (24 cm) ja ripottele päälle stevia sokeri, kaneli ja kardemumma, sekoita. Laita kattilan pohjalle kookosöljy miedolle lämmölle jotta öljy sulaa, sekoita joukkoon kaurahiutaleet ja hieman samoja mausteita kuin omenoille. Halutessaan voi listä aitoa vaniljaa tms. Kaada öljytyt kaurahiutaleet omenalohkojen päälle ja paista 200 asteisessa uunissa 30-45 min, uunin tehosta riippuen. Kun paistos on saanut hieman väriä, voi sen suojata foliolla, jotta pinta ei pääse kärähtämään paiston aikana.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaniljakastike valmistuu maidottomasti kookosmaidosta, eli purkin jähmeä osa erotetaan kulhoon, jonne sekoitetaan joko vaniljan makuista heraproteiinia tai makeutusta/vaniljajauhetta. 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA


6 Responses to “HELPPO KESÄHERKKU”

  1. Heidi sanoo:

    Nam! Banaanijäde vois sopia ton kanssa ihan sika hyvin! 😛

  2. Suski sanoo:

    Moi Aino! Kiitos reseptistä! Tota pitää tehdä! Mitä steviaa suosittelet tai itse käytät?

    • ainorouhiainen sanoo:

      Mulla on joku ihan basic marketista ostettu, olisko ollu hermesetas merkkinen! *=)

  3. Sara sanoo:

    Voi vitsit näyttää herkulliselta! Pitää testata, huomattavasti pienemäpänä annoksena tosin ettei mee dietti plörinäks 😀 muute varmaa tulis syötyä kaikki kerralla!

  4. Emmi sanoo:

    Hei! Ryhmäliikkujan ruolavalio ei siis sovi laihdutukseen? Paljonko kcaleja kyseisessä ruokavaliossa on? Onko ruokavalioista jotain joka sopii ryhmäliikuntaa harraatavalle laihduttajalle? Sisältääkl ruokavaliot monipuolisia vaihtoehtoja joka aterialle?

    • ainorouhiainen sanoo:

      Moi! Se ei ole pääsääntöisesti suunniteltu painonpudotukseen, eli jos haluat pudottaa painoa, valitse bikini bootcampin ruokavalio, se sopii laihdutukseen/kiinteytymiseen ja ryhmäliikuntaan. 🙂

Kommentoi