RESEPTIREMONTTI – MAKARONILAATIKKO (G,M)

Ajattelin aloittaa tämän projektin helpolla, mutta niin ihanan herkullisella makaronilaatikolla. Tästä alkaa virallisesti uusi postaus-sarja, nimeltä #reseptiremontti. Tulen siis muokkailemaan perinteisia ja ei niin perinteisiä ruokia terveellisemmäksi versioksi. Sanalla terveellinen voi toki olla monta erilaista merkitystä. Yksi mieltää kaiken vähäkalorisen terveelliseksi, kun taas toiselle proteiinipitoisuus on se juttu, kolmas panostaa vähähiilariseen. Mulle terveellisyys tarkoittaa ruokaa, josta tulee hyvä olo, jonka avulla jaksaa treenata ja palautuu hyvin. Myös ravinnepitoisuus tulee olla hyvä, eli haluan katsoa vähän syvemmälle kuin pelkät hiilarit, proteiinit ja rasvat.

Muokkailenkin näitä reseptejä sen mukaan mitä itse priorisoin ja yritän toki ottaa toiveitakin huomioon. Itse en suoranaisesti vältä mitään ruoka-aineita, mutta valitsen usein mielummin gluteenitonta ja maidotonta, koska koen että voin paremmin, kun syön pääosin tällä periaatteella.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kävin viikko sitten luennoimassa aiheesta urheilevien lasten ravitsemus ja siellä myös pohdittiin, miten lapset saisi syömään vihanneksia. Asiat mitä tuli mieleen on tietysti se, että yrittää valmistaa vihanneksista ja kasviksista herkullista ruokaa ja myös ”piilottaa” niitä vihanneksia tavallisen ruuan sekaan, kuten tässäkin reseptissä! 🙂 Mielestäni maku oli ihan loistava ja uskon ruuan maistuvan myös skeptisemmille tyypeille!

Makaronilaatikko (G, M)

  • 700 g paistijauhelihaa
  • n. 300 g Mamy fusilli riisipastaa (vähän yli puoli pussia)
  • 1 purkki/tölkki (400 ml) kookosmaitoa
  • 5-6 kanamunaa / eggo valkuaista
  • 150 g babypinaattia
  • 3 porkkanaa
  • 2 suippopaprikaa
  • 1 makeasipuli
  • 5 valkosipulinkynttä
  • mausteita

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Paista jauheliha ja keitä pasta. Pasta valmistuu tosi nopeasti, kun vesi kiehuu voi pastat ottaa pois liedeltä. Pilko porkkanat, paprikat, sipuli ja valkosipulinkynnet hyvin pieneksi silpuksi, lisää jauhelihan sekaan, mausta. Kaada tehosekoittimeen kookosmaito, kanamunat tai jos haluaa pihistellä rasvan suhteen niin pelkkä valkuainen. Kannattaa kuitenkin lisätä ainakin 1-2 kokonaista kanamunaa. Keltuaisessa on paljon hyviä ravintoaineita ja kolesterolia, josta muodostuu mm. tärkeä DHEA-hormoni. 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lisää myös babypinaatti sekaan ja blendaa hetki niin, että pinaatti on pilkkoutunut sekaan niin ettei sitä juuri huomaa, voit maustaa myös munamaidon. Kaada isoon vuokaan jauhelihapaistos, pastat ja munamaito. Paista uunissa 225 asteessa n. 40 minuuttia. Jotta tulos on tasainen, voi paistosta sekoitella puolessa välissä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kookosmaitojakin löytyy vähärasvaisena, eli jos haluaa minimoida rasvan määrää voi valita 7% kookosmaidon (Santa Marian sininen tölkki). Meillä löytyi kaapista purkki valkuaista, joten käytin sen loppuun ja lisäsin vielä 5 kanamunaa, koska mulla oli aika suuri tuo vuoka. Monet kyselee aina, että mistä ostan tuota Mamyn riisipastaa ja sitä löytyy ainakin Prismoista ja S-marketeista. Pussi näyttää tältä..

1073_full

Sain Boschilta maxomixx-monitoimikoneen, jossa on monta erilaista osaa eri käyttötarkoituksiin. Oon ollut ihan fiilikssä tosta osasta, millä voi pilkkoa vihanneksia ihan pieneksi silpuksi (kuvissa ylhäällä). Oon käyttänyt sitä myös ihan salaatin valmistukseen kans. Vihannekset heitellään astiaan ja sitten vaan masiina käyntiin. Oon aina vihannut pilkkomista, joten tää on ollut tosi jees. 😀 Sain tuossa taannoin myös ihan huipun uuden Sage:n The Boss Blenderin, josta tulee juttua vielä myöhemmin!

Makaronilaatikkohan tulee nauttia tietysti ketsupin kera! Käytän itse Felixin sokeroimatonta, stevialla makeutettua ketsuppia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Bon apetit! 🙂

Ehdokasbanneri - Hyvinvointi -Indiedays Blog Awards


JOTAIN ÄLYTTÖMÄN HYVÄÄ

Kävin tällä viikolla pitkästä aikaa Ekosopissa visiitillä ja mukaani tarttui paljon hehkutettua kookosmannaa. Kun vielä asuttiin keskustassa kävin kyseisessä putiikissa harva se päivä, se kun vielä sijaitsi meidän talon alakerrassa. Nykyään tulee harvemmin käytyä missään muualla kuin ruokakaupoissa, sillä ikuinen parkkiongelma aiheuttaa sen, ettei jaksa alkaa pysähtyä kotimatkalla. No, nappasin mukaani Foodinin kookosmannaa, joka on siis Foodinin kertoman mukaan:

Kookoksista jauhettua herkullista, pehmeää ja kermaista sosetta helppoon ja terveelliseen herkutteluun. Kookosmanna sisältää paljon kuitua, terveydelle hyödyllisiä puolipitkiä rasvahappoa (MCT), rautaa sekä mangaania. Siinä on myös hurja määrä lauriinihappoa.

Kuvaus osuu aikalailla nappiin, sillä kyseinen manna on todella nannaa ihan sellaisenaan. Googlailin hieman mannareseptejä ja päädyin kaimani Ainon blogiin, josta nappasin helpon fudgereseptin. Tuunasin Ainon tuottamusta hieman ja lisäsin sekaan, mitäs muutakaan kuin Fitnessgurun vanilja-valkosuklaa heraproteiinia. Voin kertoa, että tämä mönjä, kinuski, fudge vai mikä lie, oli niin hyvää että meinas lähtee ihan käpälästä koko homma. Olin syönyt taikinasta puolet jo ennen kuin sain sen pakkaseen hyytymään. 😀 😀

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Taikinan voi siis hyydyttää pakkasessa fudgemaiseen koostumukseen. Tuli mieleen että tuosta saisi mielettömän hyvän taytteen raakasuklaakonvehteihin, tai voihan sen vetää ihan tuollaisenaankin. (testattu)

Tässä resepti:

  • 1 dl Kookosmannaa
  • 0,5 dl vettä
  • 5 tuoretta taatelia (kivet poistettu)
  • 2 tl lucumaa
  • ripaus aitoa vaniljaa
  • puoli kauhallista (15g) Vanilja-valkosuklaa heraa

Sekoita aineet tehosekoittimessa tasaiseksi massaksi, jonka jälkeen sivele leivinpaperilla vuorattuun vuokaan. Laita pakkaseen hyytymään noin 20 minuutiksi, jonka jälkeen leikkaa paloiksi. Voit myös käyttää raakasuklaan täytteenä, kerrossuklaana tai pannareiden kanssa sellaisenaan. Nam!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sorry huonot kuvat, en ehtinyt kuvaamaan kun oli niin kiire syödä! 😀


#SOKERITONSYYSKUU UPDATE

Moikka! Syyskuu alkaa olla kohta taputeltu, sillä viimeinen viikonloppu on alkanut. Noin vaan hujahti jälleen yksi kuukausi ja ollaan hieman lähempänä joulua! 😀 Syksyn treenikausikin on jo hyvällä mallilla ja tänään vedin parin viikon tauon jälkeen Bikinibootcampin. Ohjelmassa oli jalkatreeni, eli pahin setti. Vaihdoin liikkeet uusiin ja olin taas unohtanut kuinka kamalan pitkältä voi seitsemän minuuttia tuntua. Jalat tärisi vielä pari tuntia treenin jälkeen ja nyt tärinä on muuttunut lihaskivuiksi. Huomista ootellessa..

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Moni lähti mukaan sokerittomaan syyskuuhun ja nyt voisikin sanoa, että ollaan jo voiton puolella! Mitä pidemmälle mennään, sen helpompaa se myös yleensä on. Ideana ei tietysti ole se, että lokakuussa palataan vanhoihin tapoihin takaisin, vaan jatketaan samaa linjaa kun makeanhimo on jo voitettu. Monesti viikonloppuherkuttelu on myös tapa ja joskus tällaiset haasteet ovat oivia todistamaan, että tapoja voi muuttaa halutessaan, eikä se olekaan sen kummempi juttu! 🙂

Omalla kohdalla haaste on sujunut kivuttomasti. Italian reissulla häissä tuli tosin pieni paussi haasteeseen, mutta olen ollut sokerittomalla jo elokuun alusta saakka, joten pieni lomaviikko ei kovinkaan paljoa haittaa. Tasapainoahan tässä haetaan. Sellaista oloa, missä on hyvä olla. Toisille se tarkoittaa totaalikieltäytymistä herkuista, kun toisille sopii rennompi linja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Miten teillä on mennyt ja mitkä fiilikset haasteesta tähän saakka?

Tässä resepti taivaalliseen tuplasuklaajäätelöön #sokeritonsyyskuu malliin!

Muistakaahan tulla huomenna WSC Ladies Clubille treenaamaan ja tekemään BioSignature-mittauksia. Suosittelen lämpimästi tuota mittausta ihan kaikille, sillä oman kokemuksen mukaan siitä saa paljon irti ja ymmärtää mm. syitä kehon ongelmien takana. 🙂

Toppi – Energetics*

Trikoot – Energetics*

Alustoppi – Nike*

Kengät – Reebok

*Saatu Intersport Vaasa


VÄHEMMÄLLÄKIN PÄRJÄÄ

Viime viikkoisella reissulla tuli elettyä aika hiilaripainotteisella ruokavaliolla ja välillä kauhistelin proteiinin vähäistä määrää. Itseasiassa havahduin kuitenkin lopulta siihen, että vaikka kuinka tärkeää proteiini on, ei sitä edelleenkään tarvitse mitään jäätäviä määriä vedellä. Johtuiko siitä vai mistä (sairasteluista), mutta lomaviikon aikana olo keveni ja ylimääräiset pöhöt katosivat. Toki kävelimme tunteja päivittäin, mutta muuta liikuntaa ei sitten harrastettukaan. Ajattelin kirjoittaa ihan oman tekstin näistä ahaa elämyksistä miten erilainen ruokakulttuuri avarsi mun maailmaa!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mä en nyt tiedä miten edellinen kappale liittyy tähän aiheeseen mitenkään, mutta valmistin tänään ensimmäistä kertaa jotain kurpitsasta. Tarkemmin sanottuna myskikurpitsasta. Mielestäni kasvissosekeitot ovat herkullisia, mutta yleensä kaipaan vielä bataattia sekaan, jotta koostumus olisi täyteläisempi. Päätin kokeilla vaihtaa bataatin kurpitsaan ja lopputulos oli superhyvä! Myskikurpitsa on kevyt ja terveellinen herkku.

  • 1 myskikurpitsa
  • 500 g porkkanaa
  • 500 g kukkakaalta
  • 3 punaista suippopaprikaa
  • 1 makeasipuli
  • 4 valkosipulinkynttä
  • vettä
  • kookosöljyä
  • kookosjuomaa
  • mausteita (suola, herbamare, juustokumina, chili)

Keitä porkkana ja kukkakaali pehmeäksi. Kuori ja paloittele kurpitsa (poista siemenet), paloittele myös paprika, sipuli ja valkosipuli. Paista pilkotut aineet pannulla kookosöljyssä viiden minuutin ajan. Lisää sekaan vettä ja mausteet, anna kiehahtaa niin, että ainesosat pehmenee. Kaada tehosekoittimeen paistinpannun sisältö nesteineen, lisää myös porkkana ja kukkakaali. Soseuta. Lisää hieman kookosjuomaa ja mausteita tarpeen mukaan. 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tekstin alustus viittasi kai siis siihen, että söin keiton ilman erinäistä proteiininlähdettä ja ihan hyvin jaksoin siitä huolimatta. En nyt tietenkään tarkoita, että proteiinia ei saisi syödä lainkaan, mutta etenkin näinä hypetyksen hetkinä voi joskus lähteä lapasesta kun hehkutetaan tiettyä ravintoainetta ja unohdetaan toiset.

Juustokumina oli myös uusi mauste mulle. Toki oon kuullut siitä ennenkin, mutta oon ajatellut, että se liittyy jotenkin juustoon. 😀 Haha, pieleen meni! Juustokumina toi tosi hyvän viban tähän soppaan, joka oli muutenkin ihan älyttömän hyvää ja täyttävää!


VALKOSUKLAA-MANGOJÄÄTELÖ (M,G,S)

Perjantai-ilta on taas vierähtänyt keittiössä erilaisia reseptejä kehitellen ja kokeillen. Mulla on ollut tänään ohjattavana kaksi melko kovaa tuntia, bikini bootcamp sekä spinning. Spinun jälkeen kävin vielä intialaisessa päähieronnassa, jota siis tarjotaan meidän salilla. Tuo on jotain täydellisen rentouttavaa ja ihan paras tapa rauhoittua ennen viikonlopun viettoa. Suosittelen kaikille kiireisille ja stressaantuneille!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Päätettiin järkätä kavereiden kanssa sunnuntaille pienimuotoinen brunssi ja lupasin leipoa raakaversion suklaisesta kinuskikakusta. Kakkua tehdessä väsäilin myös todella herkullista valkosuklaa-mangojäätelöä. Tässäpä helppo ja herkullinen resepti sokerittoman syyskuun viettäjille. Hedelmissä ja esim. taateleissahan on tietysti sokeria, mutta itse olen päättänyt jättää lisätyn sokerin pois, sillä oon todennut sen sopivan mulle parhaiten.

Olette saattaneet huomata, että mun reseptejä täydentää usein heraproteiini ja luotan näissä Fitnessgurun heraan, koska maku. Mun mielestä nämä vaihtoehtoiset tekeleet tulee kuitenkin maistua hyvältä, joten tässä on ainakin omien leipomuksien ”salainen ase”. Olen tehnyt yhteistyötä gurun kanssa jo useita vuosia, mutta nykyään tilaan mielummin tuotteet itse ja kirjoitan niistä silloin kun haluan. Oon muutenkin tullut siihen pisteeseen, että maksan mielummin tuotteista itse, kuin ”kirjoitan silloin kun pitää.” Toki jos tulee hyviä tuotteita postissa, niin kirjoitan niistä jos koen ne hyviksi!

Palataas kuitenkin reseptiin..

Valkosuklaa-mangojäätelö

  • 1 prk kookosmaitoa (jääkaapissa säilytettyä)
  • 2-3 tuoretta taatelia
  • 150 g jäisiä mangonpaloja (lidlistä saa jos ei itse jaksaa pakastaa)
  • 30 g / kauhallinen vanilja-valkosuklaan makuista heraa (fitnessguru)

Laita tehesekoittimen pohjalle pieni loraus vettä sekä taatelit, joista on kivet poistettu. Blendaa sekaisin, jonka jälkeen lisää hera, sekoita taas. Lisää jäiset mangot ja sekoita. Viimeisenä kookosmaidon jähmeä osa ja viimeinen silaus tasaiseksi massaksi. Käytä jäätelökoneen kautta tai anna jähmettyä pakkasessa aina välillä sekoittaen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Herkullista perjantaita kaverit! 🙂