VÄHEMMÄLLÄKIN PÄRJÄÄ

Viime viikkoisella reissulla tuli elettyä aika hiilaripainotteisella ruokavaliolla ja välillä kauhistelin proteiinin vähäistä määrää. Itseasiassa havahduin kuitenkin lopulta siihen, että vaikka kuinka tärkeää proteiini on, ei sitä edelleenkään tarvitse mitään jäätäviä määriä vedellä. Johtuiko siitä vai mistä (sairasteluista), mutta lomaviikon aikana olo keveni ja ylimääräiset pöhöt katosivat. Toki kävelimme tunteja päivittäin, mutta muuta liikuntaa ei sitten harrastettukaan. Ajattelin kirjoittaa ihan oman tekstin näistä ahaa elämyksistä miten erilainen ruokakulttuuri avarsi mun maailmaa!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mä en nyt tiedä miten edellinen kappale liittyy tähän aiheeseen mitenkään, mutta valmistin tänään ensimmäistä kertaa jotain kurpitsasta. Tarkemmin sanottuna myskikurpitsasta. Mielestäni kasvissosekeitot ovat herkullisia, mutta yleensä kaipaan vielä bataattia sekaan, jotta koostumus olisi täyteläisempi. Päätin kokeilla vaihtaa bataatin kurpitsaan ja lopputulos oli superhyvä! Myskikurpitsa on kevyt ja terveellinen herkku.

  • 1 myskikurpitsa
  • 500 g porkkanaa
  • 500 g kukkakaalta
  • 3 punaista suippopaprikaa
  • 1 makeasipuli
  • 4 valkosipulinkynttä
  • vettä
  • kookosöljyä
  • kookosjuomaa
  • mausteita (suola, herbamare, juustokumina, chili)

Keitä porkkana ja kukkakaali pehmeäksi. Kuori ja paloittele kurpitsa (poista siemenet), paloittele myös paprika, sipuli ja valkosipuli. Paista pilkotut aineet pannulla kookosöljyssä viiden minuutin ajan. Lisää sekaan vettä ja mausteet, anna kiehahtaa niin, että ainesosat pehmenee. Kaada tehosekoittimeen paistinpannun sisältö nesteineen, lisää myös porkkana ja kukkakaali. Soseuta. Lisää hieman kookosjuomaa ja mausteita tarpeen mukaan. 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tekstin alustus viittasi kai siis siihen, että söin keiton ilman erinäistä proteiininlähdettä ja ihan hyvin jaksoin siitä huolimatta. En nyt tietenkään tarkoita, että proteiinia ei saisi syödä lainkaan, mutta etenkin näinä hypetyksen hetkinä voi joskus lähteä lapasesta kun hehkutetaan tiettyä ravintoainetta ja unohdetaan toiset.

Juustokumina oli myös uusi mauste mulle. Toki oon kuullut siitä ennenkin, mutta oon ajatellut, että se liittyy jotenkin juustoon. 😀 Haha, pieleen meni! Juustokumina toi tosi hyvän viban tähän soppaan, joka oli muutenkin ihan älyttömän hyvää ja täyttävää!


9 Responses to “VÄHEMMÄLLÄKIN PÄRJÄÄ”

  1. Linda sanoo:

    Kannattaa kokeilla tehdä kasvis”ranskiksia” myskikurpitsasta. Tulee niin hyviä <3

  2. Tuija sanoo:

    Myskikurpitsa, ihan uusi tuttavuus mutta kuulostaa ihan herkulta. Hehe, juustokumina=juusto 😀 vois enemmän perehtyä mausteiden ihmeelliseen maailmaan!

  3. pinni sanoo:

    Kannattaa tässäki herkullisen kuulosessa ateriassa hyödyntää myskikurpitsan siemenet paahtamalla uunissa tai pannulla, niin saa lisää proteiinia ja hyviä rasvoja, eikä tuu hävikkiä 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      Itseasiassa mietiskelin että noita vois yrittää hyötykäyttää, mutta en tiennyt miten. Täytyy kokeilla paahtamista ensi kerralla! 🙂

  4. Anonyymi sanoo:

    Proteiini on tärkeä tasapainoisessa ruokavaliossa ja ilman sitä urheileva ei pysty huippusuorituksiin:) Enkä sanoisi että proteiinia on turhaan hypetetty ja ”muu unohdettu”, suomalaisilla kun ruokavalio valitettavan usein on pelkkää hiilaria, leipää, muroa, mysliä, riisiä ja pastaa, perunaa unohtamatta:D

    • ainorouhiainen sanoo:

      Oon sun kanssa ihan samaa mieltä ja useasti myös itse painottanut tätä, sillä osalla ihmisistä jää edelleen proteiinin saanti vähäiselle, mutta sitten on myös niitä jotka vetävät proteiinipatukoita, jauhoja ja siihen päälle vielä runsasproteiiniset ruokailut päälle, jolloin myös liiallinen proteiini jää keholla käyttämättä. Etenkin kestävyysurheilijoiden osalla hiilarit ovat melkein tärkeemmässä osassa jaksamisen ja palautumisen kannalta.

  5. Laura sanoo:

    Älä huoli, en moiti tai valita kirjoitusvirheistä, mutta nauratti tuo ”500 kukkakaalta” yhteen keittoon 😀 muuten sun blogi on ihana! Keksit hyvin mielenkiintoisia aiheita, jotka jää usein pyörimään omaankin pääkoppaan 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      Oho 😀 Aika monta kukkakaalta, haha!! Korjaan! Kiitos =)

  6. Petra sanoo:

    Moikka,
    Oon nyt viimeset 2vk treenannu normaalia enempi/kovempaa ja syönyt normaalia enempi! Treenit on olu 18 aikaan, eli loppunu 19 pintaan. Sen jälkeen koko illan kalvaa loputon nälkä ja vaikka ahdan itseeni ruokaa niin paljon kuin menee, herään silti yöllä nälkään! Mitä iltaisin kannattaisi sitten syödä, että pysyy kylläisenä aamuun asti? Eilen söin illalla maitorahkapohjaisen smoothien ja kaurapuuroa.. silti olin yöllä jääkaapilla 😀

Kommentoi