VAHVISTAVA & RASVANPOLTTOA TEHOSTAVA VATSATREENI

Joku ehkä muistaa, että kävin joulukuussa lyhyellä reissulla Helsingissä. Syy tähän reissuun paljastuu nyt, sillä oon mukana Indiedaysin ja Intersportin mahtavassa kamppanjassa, jonka tarkoitus on edistää teidän hyvinvointia, kannustamalla liikkumaan ja voimaan hyvin. Visiitin aikana kuvattiin paljon kuvamateriaalia ja parit treenivideot, joista toisen esittelen tässä postauksessa. Minä sain tehtäväkseni kehitellä tehokkaan vastatreenin ja sellaista on siis luvassa ensimmäisessä osassa. 🙂

intersport1

Oma periaatteeni on aina tehdä treeneistä monipuolisia, vaikka kyseessä olisikin vain vatsalihaksien vahvistaminen. Käytän tässä treenissä samoja kikkoja, mitä omilla ryhmäliikuntatunneillani ja saat varmasti tehokkaan ja hikisen treenin, joka paitsi vahvistaa lihaksia, mutta myös nostaa sykettä = polttaa energiaa. Tämän tyyppisillä treeneillä saadaan juuri ne näkyvät vatsalihakset, kun rasvanpolttokin tehostuu samalla!

intersport2

Haastankin nyt jokaisen teistä osallistumaan tähän treenihaasteeseen ja jotta saataisiin hyvä kiertämään, voit mielellään haastaa itse yhden tai useamman kaverin mukaan! Laitetaan Suomi liikkeelle. 🙂

Treenihaasteeseen voi osallistua ilmoittamalla oma liikuntasuorituksesi Instagramissa tai Twitterissä merkitsemällä postaus hashtagilla #treenihaaste, tai syötä suorituksesi suoraan kampanjasivulle

Kaikkien osallistujien kesken arvotaan viikottain Intersportin 100 € lahjakortteja (30 kpl). Jos treenien yhteiskesto ylittää vuoden, arvotaan lisäksi pääpalkintona 500 € lahjakortti. Kilpailun säännöt löytyvät kampanjasivulta. Osallistumisaika on 7.1. – 30.3.2016.

Voit seurata haasteeseen ilmoitettujen treenien yhteiskestoa kampanjasivulla, hauskan laskurin avulla. Laskuri laskee kaikkien osallistujien suoritukset yhteen ja näyttää kokonaistilanteen kampanjasivulla! Kampanjasivulla voit itse määritellä treenisi pituuden, somessa puolestaan yksi julkaisu vastaa 30 minuuttia.

hehe, mitä tässä tapahtuu? :D

hehe, mitä tässä tapahtuu? 😀

Sitten itse asiaan, eli treeniin. Treeni on tietysti itse testattu ja sillä saa takuuvarmat poltteet korsettiin! Ennen treeniä voi lämmitellä kevyesti tai sen voi tehdä myös esimerkiksi lenkin jälkeen. Kaikki liikkeet tehdään kehon painolla ilman välineitä, joten tämän voi tehdä missä tahansa. Treenin kesto: n. 25-30 minuuttia. 

Liike 1: Vuorikiipeily x 40

Liike 2: Potkut selinmakuulta x 40

Liike 3: Taittohoover x 15

Liike 4: Russian twist x 40

Liike 5: Hooverkeinu x 20

Liike 6: Sammakkorutistus x 15

Liike 7: Hiihtohypyt etunojassa x 20

Liike 8: Sivulinkkarit x 20

Liike 9: Etunoja hypyt eteen x 10 sivuille x 10

Liike 10: Hoover + polviveto x 16

Kierroksen jälkeen lyhyt palautus, jonka jälkeen uusi kierros. Yhteensä 4 kierrosta. Aloittelijat voivat tehdä alkuun vain kierroksen tai kaksi ja lisätä kierroksia kunnon kohotessa!

Lopuksi venytä kevyesti vatsalihakset sekä lonkankoukistajat.

Kuka on mukana haasteessa?


JUST DO IT

Indiedaysin ja Niken yhteistyökampanja.

Mikäs sen mukavampaa näin vapaapäivän aamuna kuin mennä hakemaan inspiraatiota Niken sivuilta. Vuoden vaihteessa treenimotivaatio kokee aina pienen nosteen, vaikka hommat jatkuisikin ihan tuttuun tapaan. Ehkä sitä saa muista ihmisistä fiilistä, kun kaikki ovat innokkaana aloittamassa uutta vuotta treenien parissa!

PRINTED-ENGINEERED-TIGHT-695499_455_A_PREM_Fotor_Collage

Kuten tiedätte, treenivaatteet on suuri osa ihan sitä mun arkipukeutumista myös ja vietänkin 90% ajastani treenikuteet tai kollarit päällä. Arkipukeutumisessa suosin mukavia ja rentoja vaatteita, kun taas treenatessa tykkään pitää niukkoja vaatteita. Niukalla tarkoita siis ihonmyötäisiä vaatteita, sillä mielestäni urheileminen on helpointa, kun vaatteet eivät roiku tai heilu. Ohjatessa pidetään myös aina vyötä missä on mikrofoni ja mielestäni on häiritsevää jos on esim. löysä toppi ja siihen päälle pitää laittaa vyö. Tiukat topit ja shortsit on siis mun juttu. Käytän trikoita oikeestaan vaan kun ohjaan spinningiä, tai jos käyn lenkillä/ulkona treenaamassa.

Niken valikoima on todella laaja ja hyvä, sieltähän voisi valita vaikka kuinka paljon kuteita, mutta päätin olla tällä kertaa järkevä ja laittaa tilaukseen sellaisia juttuja, joita oikeasti tarvitsen. Tuo Niken free – kenkä ja nimenomaan 4.0 tai 5.0 malli on paras malli mun jalalle, omistan näitä kenkiä lähemmäs 10 paria ja nyt edelliset alkaa olla siinä kunnossa, että uusi pari on tervetullut. Treenaan siis tällä hetkellä pääsääntöisesti aina Niken free kengällä.

3-RIVAL-SHORT-719582_010_A_PREM_Fotor1_Collage

Ongelmaksi koitui jälleen värin valinta. Viime aikoina oon alkanut miettii, että ihan perus musta kenkä olisi kiva vaihteeksi, mutta sitten toisaalta mustia voi ostaa aina myös urheiluliikkeistä, joten päädyin tuohon vihreään väriin. Se onkin varmaan ainoa väri, mitä mulla ei oo vielä ollut.

WMNS-NIKE-FREE-50-724383_300_D_PREM

Niken sivullahan voi myös suunnitella omat kengät ja joskus kun hoksasin tämän NikeiD ominaisuuden, suunnittelin varmaan kymmenet erilaiset kengät ennen kuin osasin päättää mitkä tilaan. Nyt kokeilin ihan vaan muutamaa vaihtoehtoa, mitäs mieltä ootte?

Unknown-2_Fotor_Collageaa

Shortsivalikoimaa tutkaillessa tykästyin alla näkyvään perusmalliin. Tuo vyötärönauha näyttää rennolta ja istuvuus hyvältä. Mun kaapista löytyy ties kuinka monta paria erilaisia shortseja, mutta silti käytössä vaihtelee vaan ne tietyt, parhaat vaihtoehdot. Kun löytää hyvät, ei hevillä muuta mallia.

3-RIVAL-SHORT-719582_010_A_PREM

Vaikka en trikoita niin usein käytäkään, voisin hyvin kotiuttaa myös nuo kuvassa näkyvät printed engineered malliset pöksyt. Huomasin, että tykästyn nyt sini-kelta-vihreään värimaailmaan eniten. Löysin myös nimittäin erittäin makeen takin! En tiedä mikä takissa klikkasi, mutta voisin erittäin mielellään ottaa tuon Sacai plush windrunnerin omaan vaatekaappiin. Ehkä just se, että se on hieman erilainen, mutta kuitenkin sporttinen, jolloin pystyisi yhdistelemään omiin vaatteisiin.

 

PRINTED-ENGINEERED-TIGHT-695499_455_A_PREM

NIKE-x-SACAI-PLUSH-WINDRUNNER-802261_451_A_PREM

Mulle tuli nyt ihan sellanen fiilis, että huvittais lähtee urheilemaan, mutta katsotaan. Yritetään nyt levätä ainakin pari päivää. 😀

 


JOS VOISIT SAADA IHAN MITÄ TAHANSA?

Sitä sanotaan, että unelmiin tulisi uskoa ja jos unelmat eivät pelota, ne eivät ole riittävän suuria. Silti on vaikea uskoa niihin kaikkein hulluimpiin haaveisiin ja tavoitteisiin. Positiivinen ajattelu ja usko itseensä vie eteenpäin, mutta silti omassa päässä saattaa olla se negatiivinen ääni, joka sanoo että ei se voi olla mahdollista.

Mitä omiin haaveisiin tulee, usein tiedetään mitä just se juttu vaatii ja nämä niin sanotut paperille kirjoitetut säännöt voi olla just se, mikä saa oman mielen epäilemään. Jos haluaa olla huippu laulaja, tulee olla täydellinen ääni ja virheetön nuottikorva (ja varmasti paljon muutakin). Jos kuitenkin mietitään vaikka erilaisia tv-formaatteja, jossa on juuri etsitty näitä lahjakkaita yksilöitä, on usein voittajaksi valittu henkilö, joka on ns. täydellisesti kriteerien mukainen. Lähes poikkeuksetta on kuitenkin käynyt niin, että voittajaa persoonallisemmasta henkilöstä on kuitenkin tullut jotain enemmän. Hän on siis menestynyt oman persoonansa ja erilaisuuden vuoksi.

Tällä esimerkillä haluan muistuttaa, että vaikka et olisi täydellinen paperilla, tai tekisi asioita juuri kuten ne kuuluu tehdä, voit silti saavuttaa just sen isoimman haaveen. Kannustan rikkomaan rajoja ja kokeilemaan asioita boksin ulkopuolelta, sillä jos ei kokeile ei tiedä. Mitään uusia asioita ei ole keksitty toistamalla vanhaa, tuttua ja sitä samaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Haluan kertoa yhden pienen esimerkin aiheesta. Kävin syksyllä The One – kilpailussa, jossa siis etsittiin lahjakkaita ohjaajia. Koska kyseessä oli suuri tapahtuma, päätin valmistautua todella hyvin. Opettelin ja ”käsikirjoitin” ohjausta tarkkaan. Tein siis kaiken kuten pitää. Normaalisti en siis harrasta käsikirjoitusta, vaan meen enemmänkin tunteen ja fiiliksen mukaa, sillä koen että paperille valmiiksi suunnitellusta voi tulla jopa hieman teennäistä. En tarkoita, että käsikirjoittaminen olisi huonosta tai turhaa todellakaan, mutta oma ohjaustyylini toimii paremmin eri työkaluja käyttäen. Tulos oli se, että ohjaus meni hyvin, kuten olin opetellut, mutta en saanut tuotua ohjaukseen sitä fiilistä ja energiaa, mikä on just mun vahvuus normaalisti. En tarkoita, että tämä olisi syy miksi en päässyt jatkoon, mutta asia jäi hieman harmittamaan itseäni.

Kannattaa siis uskoa itseensä, omiin vahvuuksiin ja kaikista säännöistä ja ohjeista huolimatta pitää omasta jutusta kiinni. Toisista ihmisistä voi hakea inspiraatiota, mutta kopioimalla ei voi koskaan olla paras. Se, miten ajattelee itsestään, vaikuttaa vahvasti siihen, miten myös maailma näkee sut.

Oon miettinyt tätä asiaa paljon ja huomannut jopa muuttaneeni omia mielipiteitä ihmisistä sen perusteella miten he tuovat itseään esille. Otetaan esimerkkinä vaikka, että oon ajatellut jonkun olevan huippukunnossa ja tosi energinen tyyppi, mutta sitten henkilö on jatkuvasti haukkunut itseään, kertonut olevansa tyytymätön itseensä ja hyvin onneton, jonka jälkeen oma ajatustyyli häntä kohtaan on muuttunut. Ainiin, tuo oli se onneton tyyppi joka ei ole enää hyvässä kunnossa. Voit siis olla just se, joka haluat olla, niin hyvässä kuin pahassa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mulla on ollut pientä henkilökohtaista kriisiä ilmassa juuri tämän asian tiimoilta ja nyt koen, että oon päässyt sen yli. Maailma on täynnä mahdollisuuksia, täytyy vaan olla valmis ottamaan ne vastaan ja uskoa itseensä!

kuvat: Riikka

kengät: Sorel* (Intersport Vaasa)

housut ja pipo: Superdry* (Intersport Vaasa)

takki: Peak Performance (Intersport Vaasa)

*saatu


BIKINI BOOTCAMP 2015 EDITION – YLÄVARTALO & CORE (video)

Tänään olisi luvassa treeni inspiraatiota pitkästä aikaa! Lupailin julkaista Bikini Bootcampin muutkin ohjelmat ja nyt olisi vuorossa ylävartalon treeni. Tämä on siis versio, jota olen tehnyt ryhmäliikunta versiossa viime viikot. Ohjelmaa ja liikkeitä vaihtaessa täytyy aina hieman testailla liikkeitä yhdessä treeniporukan kanssa. Valitsen siis liikkeet ja seuraan miten jengi pysyy mukana ja sitten muokkailen vielä liikkeitä, mikäli siellä on jotain liian haastavaa, tai jos (harvemmin) setti tuntuu liian kevyeltä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Treeniä ennen kannattaa lämmitellä hieman, sillä meno on aika kovaa heti alusta saakka. Kotona tehtäessä laudat voi jättää pois, eli tehdä kaikki samat liikkeet lattialla. Painoiksi passaa vaikka kivillä täytetyt vesipullot tai mitä ikinä keksiikään. 🙂

Homma menee siis niin, että neljää liikettä pyöritetään 7 minuuttia putkeen. Jokaista liikettä tietty määrä ja sitten nopea siirtyminen seuraavaan. Koko 7 minuttia tulisi suorittaa ilman taukoja, jonka jälkeen 1-3 min tauko. Tauon jälkeen siirrytään seuraavaan ohjelmaan ja toistetaan sama. Sitten vain koko homma uudelleen, eli yhteensä 4 x 7 minuttia ja molempia ohjelmia tulee tehtyä kahdesti. 

Circuit 1:

  1. yleisliike x 10
  2. etunoja punnerus – ojentaja punnerus yhdistelmä (joko polvet maassa/jalat suorana) x 10
  3. lankku + polvivdeto kyynerpäähän x 30 vetoa
  4. vuorikiipeily (vedot viistoon vastakkaista kättä kohti) x 40 vetoa

Circuit 2:

  1. rullaus + kerähyppy x 10
  2. dippi x 20
  3. vipunosto combo + syväkyykky ja vuorikiipeily x 10
  4. hiihtohypyt kädet laudalla x 30

Kuvassa olevat vaatteet:

paita – Eivy*

trikoot – Adidas

kengät – Nike*

*Saatu (Intersport Vaasa)

kuva: Riikka


MUTTA KUN EN MÄ LAIHDU..

Miksi toiset onnistuu tavoitteissaan, mutta toiset kokevat epäonnistumisia yrityksestä toiseen? Vaikka esimerkiksi laihduttaminen on periaatteessa melko helppoa (jos suljetaan pois sairaudet), miksi silti vain harva onnistuu siinä. Korjataan hieman, useampi voi onnistua, mutta harva onnistuu pysymään tavoitteessaan. Sama pätee myös urheiluun, kaikki ei tosin treenaa tavoitteiden kiilto silmissä, mutta olisihan sitä kiva huomata jotain muutosta kropassa, kun kerran viettää aikaa treenien parissa.

Mulla on muutama teoria mihin nämä hommat kosahtaa. Ensimmäinen on hätäisyys, eli hirveässä motivaatiopuuskassa halutaan pistää kaikki likoon nyt heti ja sitten vedetään homma överiksi. Esimerkiksi vuosia pizzalla elänyt päättää aloittaa pussikeittokuurin tai jonkun hyper-superdieetin ja ajattelee, että alotan ne terveelliset elämäntavat sitten kun oon ensin saanu nämä kilot pois..Jep jep jep ja lehmät lentää! Jos elämäntapojen muutos ei ole onnistunut aiemmin hyvin syöneenä, miten se voisi onnistua kun kroppa kituu ravintoaineiden puutteessa, kauheassa nälässä?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Urheillessa ongelma on usein siinä, että ei ole tarkkaa suunnitelmaa, vaan tehdään vähän sitä ja tätä. Määrällisesti liian paljon ja liian tehottomasti. Anteeksi vain, mutta meillä naisilla on usein ongelmana juuri edellä mainitut. Jos siis mielessä siintää jokin tietty urheilullinen tavoite, täytyy tehdä suunnitelma joka tukee sitä. Jos haluaa laihtua, isommat lihakset ja osata spagaatin, ei luultavasti pääse yhteenkään tavoitteeseen, mikäli haalii kaikkea samaan aikaan. Yhtäkkiä on käynyt vuosia salilla, tehnyt samoja treenejä päivästä toiseen eikä kuitenkaan huomaa juurikaan mitään muutosta. Vastaako tulokset sitä mitä tavoittelee vai olisiko omassa tekemisessä petrattavaa? Itse ainakin keksin heti muutaman jutun, joita voisin parantaa.

Koen itse, ettei aina jaksa eikä tarvitse treenata jonkun ison tavoitteen takia, mutta useita tekemisiämme määrää kuitenkin jokin asia mitä siltä tekemiseltä halutaan. Toiselle se on hyvä fiilis, toiselle miinus kymmenen kiloa. Tietysti salilla saa käydä ihan huvikseenkin, mutta painotan tässä tekstissä sitä, että jos haluaa jotain, tarvitaan myös tekoja, ei pelkkiä toiveita.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Urheilussa tuloksien saaminen on aluksi melko helppoa, sillä aloittelijana riittää, että tekee edes jotain. Kun treeniä alkaa olla enemmän takana, silloin kehittyäkseen täytyy myös osata haastaa itsensä. Oikeasti kovaa treenaaminen on vaikeaa, jos ei ole aiemmin urheillut tavoitteellisesti, mutta sitäkin voi onneksi opetella. Ohjaajana koen roolini tärkeänä juuri sellaisilla tunneilla, joilla vedellään siellä äärirajoilla. Täytyy pystyä motivoida treenaajat haastamaan itsensä. On siistiä huomata, kuinka säännöllisesti tunneilla käyvät kehittyvät juuri tässä asiassa. Kovaa treenaaminen kehittää kuitenkin vain, jos osaa antaa kropan palautua riittävästi suorituksen jälkeen. Kun keho viedään sinne limittiin, tarvitaan ravintoa ja lepoa jotta homma voidaan kääntää kehittäväksi.

Miten saavuttaa tavoite:

  1. Määrittele selkeästi tavoite, jota pystyy mitata jollain tavoin. ”Haluaisin olla paremmassa kunnossa” ei toimi samalla tavalla kuin ”haluan pystyä juoksemaan 10 km.” 
  2. Milloin olet tavoitteessasi? Jos tavoiteella ei ole mitään aikarajaa, se jää helposti leijumaan ilmaan kun ajattelee, että kyllä mä sitten taas maanantaina. Päätä koska haluat olla maalissa. Isommat tavoitteet voi myös pilkkoa pienempiin osiin ja ottaa välitavoitteita matkan aikana.
  3. Miten pääset tavoitteeseen? Tee selkeä suunnitelma ja noudata sitä. Ei kannata kuitenkaan vetää hommaa överiksi, usein pienet muutokset toimivat paremmin pitkällä juoksulla. Kaiken ei myöskään tarvitse mennä täydellisesti heti, vaan asioita voi muuttaa vähän kerrallaan, olet kuitenkin koko ajan matkalla maaliin.
  4. Tee asioista rutiinia. Tämä on mielestäni tärkeä kohta, sillä rutiinit määrittävät meidän tekoja sekä hyvässä että pahassa. On itseasiassa aika helppoa muuttaa rutiineja, kun vain saa sen ensimmäisen askeleen otettua. Kun tavoitetta tukevat asiat tulevat automaattisesti, säilyy tavoite myös maalin jälkeen. Jonkun toisen elämäntyyli voi vaikuttaa hyvin hankalalta tai kurinalaiselta, vaikka se on tälle helppoa, sillä asiat tulevat automaationa.
  5. Nauti matkasta. Positiivisuus vie paremmin eteenpäin kuin itsensä ruoskiminen. Vaikka ei olisi täysin tyytyväinen omaan tilanteeseen, voi olla silti ylpeä ja iloinen, että on päättänyt tehdä muutoksen!

Lokakuu oli mulle itselle pieni välikausi, halusin vain olla ja nauttia. Nyt on taas fiilis, että voisi lähteä tekemään asioita tavoitteellisemmin. Melkein mikään ei voita sitä fiilistä, kun saavuttaa omalla työllä jotain haluttua. Sen vuoksi meillä kaikilla olisi hyvä olla aina välillä jotain mikä motivoi eteenpäin. Tavoitehan voi olla mitä tahansa liikuntaan tai vaikka omaan ammattiin liittyvää!

Inspiroivaa tiistaina ystävät!

Kuvat: Riikka