Mulla on joku ihme vaihe päällä, kun pohdin niin paljon asioita ja muutenkin kyseenalaistan kaiken. Välillä tuntuu, että menee omakin pää pyörälle kaikesta ajattelusta ja mietiskelystä. Koittakaa siis jaksaa lukea näitä juttuja, joissa aihepiiri voi välilä vähän venyä. Itseni tuntien, tiedän että tää vaihe on taas kohta ohi. Tänään olen miettinyt asiaa, joka on varmasti aika tuttu monille meistä ja teistä..
Kateus, tuo inhottava tunne, jonka varmasti jokainen on joskus kokenut tunteena tai sen kohteena. Kateus on mielentila, joka merkitsee yleensä toisen paremmuuden, menestyksen tai muun sellaisen aiheuttamaa alemmuuden, mitättömyyden, huonommuuden tai harminsekaisen inhottavaa tunnetta. Kateus on sinänsä aika luonnollinen asia, niin kauan kun se ei muutu sairaalloiseksi vihaamiseksi ja toisen ihmisen sabotoimiseksi. Monesti sanotaan, että kateus on meidän suomalaisten perisynti. Suomalaiset ovat tunnetusti aika huonoja kehumaan itseään tai muita. Usein omaa (tai muiden) menestystä myös vähätellään ja aina keksitään perään se MUTTA. Meni ihan hyvin, mutta olis voinu mennä paremminkin.
Olen myös huomannut, että on aika yleistä, että monet ottavat paineita toisten onnistumisista. Elämäntapamuutoksissa ja laihdutusprojekteissa useimmat saavat aika usein kuulla kavereiden ja tuttavien ”huolestuneita” kommentteja siitä että eikö tuo jo riittäisi. On toki hyvä juttu, että ystävistä pidetään huolta, mutta harvemmin kuitenkaan kyse on ihan oikeesti siitä että pelätään kamun kuihtuvan pois. Sama pätee myös paljon treenaaviin ihmisiin tai muihin juttuihin, missä ihminen saa paljon aikaseksi. Uskon, että se kasvattaa paineita, että pitäis itekin…
Mitä jos kateuden hetkellä pysähtyy ja oikeasti miettii asiaa tarkemmin. Mikä siinä toisen paremmuudessa/onnistumisessa loppupeleissä ottaa pannuun? Yleensä erilaisten tunteiden miettiminen ja prosessointi on jo puoli voittoa ja sitä ehkä tajuaakin, että ihan turhaa muuten stressasin. Tällaisen tunteen voi kääntää myös positiiviseksi ja ajatella, että jos tuokin, niin piru vie minäkin pystyn siihen! Monesti se pahin kateuden tai harmituksen tunne kohdistuu ihmisiin, jotka kokee jollain tavoin uhakana itselleen. Mitä jos tuo onkin parempi kuin minä?
näistä tulee aina iloiseksi <3
Mä en tiedä oonko ainoa, mutta joskus jos olen onnistunut jossain, koen että sen asian hehkuttaminen tekee musta jopa itserakkaan toisten silmissä. Joskus kokeilin ihan testimielessä hehkuttaa varsin paljon kaikkea mitä olin tehnyt ja saavuttanut ja uskon&tiedän, että se aiheutti myös närää ympärillä. Mikä olisi pahinta mitä voisi tapahtua, jos ihmiset iloitsisivat avoimemmin ääneen onnistumisista ja saisivat toisilta kehuja ja onnen toivotuksia? Eikö se loisi positiivista ilmapiiriä ja sitä kautta parempaa yleistä fiilistä? Sanoilla voi olla todella suuri merkitys niin hyvässä kuin pahassa. Yleensä sitä saa itsellekin hyvän mielen jos rohkaistuu kehumaan toista. Mä olen itse kiitollinen siitä että saan useinkin palautetta työstä mitä teen, sen avulla tiedän, että on olemassa ihmisiä jotka tykkäävät siitä tyylistä joka on mulle ominaista ja saan myös itsevarmuutta jatkaa samalla tavalla. Kaikkiahan ei pysty miellyttämään ja etenkin ohjaajana sitä voi tuntea itsensä epävarmaksi, jos ei saa koskaan palautetta suuntaan tai toiseen. Pätee varmasti ihan kaikkeen työntekoon. 🙂
Kirjoitin viime viikolla, että löytyy myös tyyppejä, jotka etsimällä etsivät virheitä toisten tekemisistä ja yksi hyvä esimerkki on urheilusuoritukset. Joskus aikoinaan, kokeilin ensimmäistä kertaa tehdä leuanvetoja ja sain vedettyä 10 leukaa. Ihan rehellisesti sanottuna, en ajatellut miten liike tulee tehdä teknillisesti oikein, niin että se laskettaisiin puhtaaksi suoritukseksi. Olin vain niin iloinen, että olin saanut niin monta vedettyä. Hehkutin tätä myös postauksessa ja tuloksena sain ehkä 20 kommenttia siitä, että noi ei oo mitään puhtaita leukoja, eli äläpä yhtään iloitse siinä senkin surkimus. 😀 Kaikesta toki oppii jotain ja seuraavalla kerralla vedinkin sitten koivet suorina ja käsivarret ojentuen, mutta tämä kuvaa hyvin sitä mentaliteettiä, mitä yritän selittää. Palautteenanto on tärkeää ja ilman sitä ei tule myöskään kehitystä, on kuitenkin eri asia haluaako auttaa toista kehittymään vai painaa alas ja toivoa ettei se enää ikinä yritä uudelleen.
Millaisista asioista tunnette kateutta vai tunnetteko? Entä kuinka usein olette joutuneet kateuden kohteeksi? Sana on vapaa ja kommenttiboksi auki 😉
