Blogia kirjoittaessa fiilikset vaihtelevat laidasta laitaan. Välillä on supermotivoitunut olo ja huvittais kirjottaa ihan kaikesta ja päivitellä usein. Välillä ideat ovat vähissä, mitä tapahtuu mun tapauksessa yllättävän harvoin. Yleensä mulla on aina muutama postausidea päässä tai luonnoksissa odottelemassa valmistusta. Kuten nytkin. Välillä tulee fiilis, että useista ideoista huolimatta, ei halua kirjoittaa aiheista jotka herättää keskustelua tai jakaa mielipiteitä. Ei siis vaan jaksa ottaa sitä palauteryöppyä vastaan, vaan haluaa pysyä turvallisilla vesillä ja pitää matalaa profiilia. Mulla ei ole mitään kritiikkiä vastaan ja otan sitä jopa mielellään vastaan, sillä haluan miettiä asioita monesta eri näkökulmasta. Joskus vaan on olo, että haluaa yksinkertaisesti olla rauhassa.

Kun lukee toisten bloggaajien tekstejä, missä otetaan kantaa esimerkiksi negatiivisiin kommentteihin, tulee joskus mietittyä että mitä tuokin nyt tuossa stressaa. Eihän kommentit olleet edes millään tavoin kovin pahoja? Sitä on kuitenkin tosi vaikea asettua toisen ihmisen asemaan ja tuntea, miltä tuntuu saada palautetta, ehkä jostain itselle tärkeästä tai isosta asiasta. Kukaan ei voi väittää, etteikö sitä kuitenkin aina vähän miettisi ulkopuolelta tulevaa palautetta. Ihmiset vaan tapaavat uskoa muita, jossain tapauksissa jopa paremmin kuin itseään. Usein kysymme muiden mielipiteitä tärkeisiin päätöksiin ja valintoihin. Fakta on, että kyllä muiden mielipiteillä ja sanomisilla vaan on arvoa, toisille enemmän ja toisille vähemmän.

Oon miettinyt viime aikoina, että miksi nykyään on niin paljon ihmisiä jotka etsimällä etsii virheitä toisista. Virheen tapahtuessa hyökätään kuin haukka kimppuun! Hah, mokasit ja nyt saa kuulla siitä. Blogitekstejä kirjoittaessa, saa kyllä miettiä asian monesta eri kulmasta ja vinkkelistä, sekä tietysti mainita niistä, jotta joku ei olisi heti tarttumassa jokaiseen sanaan. Mikä niissä virheissä viehättää? Miksi on niin hienoa kirjoittaa usein jopa v*ttuileva kommentti, että teitpäs muuten kirjoitusvirheen tai sanoit väärin tuon asian. Miks tää maailma on täynnä besserwissereitä, jotka saa energiaa etsimällä muista virheitä ja kertomalla niistä piikittelevään sävyyn. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään virallinen asiakirja, joten onko ne kirjoitusvirheet niin big deal, että niistä pitää lähtee aloittamaan jopa keskustelu jollekin palstalle? 😀

Kirjoitusvihreet eivät tosiaan ole ainoa asia, käytin niitä vaan esimerkkinä. Yleisesti ottaen vihreiden kyttääminen, paskan jauhaminen ja negatiivinen ote asioihin on alkanut kyllästyttää. Miksi yhä harvemmin osataan olla tyytyväisiä siihen mitä on tai mitä saadaan? Esimerkiksi jos kuntosalilla tarjotaan asiakkaille ilmainen aamiainen viikon ajan, eikö se olisi asia josta voisi olla iloinen, sen sijaan että valittaa siitä että brekkari on väärään aikaan tai sielä ei ole niitä ruokia mitä olisi toivonut? Jos Prisma alentaa ruokien hintoja, tästä syttyy kauhea sota siitä että ruuat olivat vääriä tai jotain muuta vastaavaa. Miksi siis kaikesta pitää repiä aina jotain valittamista? Eikö nykyään osata ajatella asioita kuin omaa napaa tuijottaen?

Tällaisia asioita pyörinyt mielessä viime aikoina. Välillä ketuttaa enemmän ja välillä vähemmän. Tällä hetkellä enemmän. Kyse ei ole siitä, että olisin itse joutunut jonkun kyttäilyn alle, vaan lähinnä kaikki ympärillä näkyvä on pistänyt miettimään näitä asioita. Onko joku muu huomannut saman, vai elänkö mä vaan jossain omassa kuplassa? 😀 Enkä todellakaan ole itse mikään täydellinen esimerkki, tässähän mä just valitan siitä että valitetaan, aika koomista vai mitä?! 😀

Olisi kiva jos jakaisit kommenttiboksiin yhden positiivisen asian tältä päivältä?

Itse olen ollut superiloinen kauniista kelistä ja siitä, että saan viettää vapaata lauantaita rakkaiden kanssa!