Heräilen uuteen viikkoon, avaan Instagramin ja sieltä ryöppyää tuttuun tapaan uuden viikon hehkutuksia, fiilistelyä ja energisiä tsemppilauseita. Avaan jodelin ja sieltä verkkokalvoille iskeytyy toinen toistaan masentavia julkaisuja, kuinka elämä potkii päähän, ei jaksa eikä huvita. Ahdistaa ja on morkkis.
Tässä on hienoinen ristiriita, sillä omilla kasvoilla julkaistaan yleensä vain noita hypetys-hommia ja kun kysellään kuulumisia, vastaus on ”ihan jees, kiirettä pitää” tai jotain sinne päin. Toki anonyyminä on hieman helpompi avautua myös noista diipeistäkin fiiliksistä, mutta väistämättä tässä herää ajatus että mitä jengille ihan oikeasti kuuluu? Onko ikävien asioiden kertominen jotenkin noloa tai viestiikö se heikkoutta?
Jos multa kysytään kuulumisia, vastaan yleensä juuri kuten yllä kirjoitin. Mitäs tässä, vähän kiirettä pitää, paljon töitä mutta ihan hyvin menee. Tänään ajattelin kirjoitella vähän syvemmin omia kuulumisia ja ajatuksia viime ajoilta. Mun mielestä se, että on huonoja päiviä tai ajanjaksoja, ei tarkoita sitä että olisi onneton tai surullinen. Vaikka ulkoisesti kaikki rullaa todella hyvin, ei sekään tarkoita että tyyppi olisi aina iloinen, eikä kokisi minkäänlaisia vastoinkäymisiä.
Mitä mulle kuuluu?
Mulla oli todella ihana viikonloppu! Kaksi päivää vapaata, kuten viikonloppuun kuuluu. Rentoa olemista ja pikkujoulut ystävien kanssa. Nyt jo haikailee uudelleen viikonloppua ja sitä rentoa kiireetöntä meininkiä, hah!
Noiden juhlien jälkeen oli kyllä niin flegmaattinen olo koko eilisen päivän ja vielä tänäänkin tuntuu! Ei ollut mitkään huippufiilikset lähteä vetämään aamupäivän jumppia, mutta hyvä että menin. Astetta parempi fiilis taas! Oon huomannut että päivinä kun masentaa ja tekis vaan mieli jäädä sänkyyn nukumaan, ainoa toimiva lääke on lähteä liikkeelle ja tehdä asioita. Muuten huonot fiilikset vaan siirtyy seuraavaan päivään ja sitä seuraavaan.
Tällaisina huonompina päivinä teen usein niin, että mietin muutaman tärkeimmän asian joita täytyy hoitaa, enkä edes yritä saada kaikkea mahdollista tehtyä.
Viime aikoina oon jollain tavoin löytänyt tietynlaisen tasapainon elämässä. Tätä on tosi vaikea selittää, mutta sanonta ”Saat sen mistä luovut”, kuvaa tätä fiilistä erinomaisesti. Oon aina yrittänyt löytää tasapainoa ja stressannut liikaa siitä miten mun pitäisi suorittaa elämää, syömisiä ja liikkumisia. Oon yrittänyt löytää keinoja olla stressaamatta ja vaikka mitä. En tiedä mitä tapahtui, mutta tämän syksyn aikana moni asia josta oon stressannut koko ikäni, muuttui tavallaan vähemmän tärkeäksi, joka johti siihen että sain sen mitä oon aina etsinyt.
Oon aina ollut itsevarma ja tiennyt mitä teen, mutta viime aikoina oon hieman kriiseillyt asian suhteen, sillä oon huomannut vertaavani itseäni muihin joka on johtanut siihen, ettei mikään tunnu riittävän, koska aina joku tekee asian paremmin. Tällainen lisää epävarmuutta ja on vaikeampi uskoa omiin visioihin ja saada asioita aikaiseksi.
Tällä hetkellä mun on vaikea löytää motivaatiota omien juttujen treenaamiseen, sillä en koe että saisin esimerkiksi ulkonäöllisistä asioista motivaatiota riittävästi, sillä olen täysin tyytyväinen siihen millainen olen nyt. Huomaan, että tällaisissa tilanteissa korostuu juuri rakkaus lajia kohtaan, sillä olen kuitenkin nauttinut enemmän kuin pitkiin aikoihin juuri ohjaamisesta ja jumpista. Oon jaksanut panostaa suunnitteluihin ja tunteihin normaalia enemmän ja on ollut tosi palkitseva fiilis!
Vaikka ajoittain koen tuon motivaationpuutoksen ärsyttävänä asiana, olen samaan aikaan todella onnellinen että mulla ei ole pakonomaista tarvetta jatkuvasti saavuttaa jotain treenin tai vaikka ruokahommien osalta.
Oon yleensä ollut oikea jouluhullu, eli aloittanut tyyliin lokakuussa koristelut & joululaulujen soittamisen, mutta tänä vuonna fiilistä ei ole meinannut löytyä. Viime vuosien sisällä on tullut koettua muutama ikävämpi joulunaika ja nyt tämä lähestyvä joulu on nostanut ne vanhat ikävät fiilikset mieleen ja oon lähinnä halunnut vain skipata koko juhlan.
Viime viikolla tsemppasin kuitenkin ja yritin virittäytyä oikeanlaiseen fiilikseen laittamalla kotia tunnelmalliseksi ja se on kyllä auttanut. Onhan nämä pimeät illat kynttilän valossa elettynä omalla tavallaan aika ihanaa aikaa! 🙂
Tällä hetkellä haaveilen päiväunista ja taidan heittäytyä hetkeksi piikkimatolle, kun olen saanut tämän tekstin valmiiksi. Vaikka väsyttää, odotan innolla illan jumppia ja etenkin sitä fiilistä mikä niiden jälkeen tulee! 😀
Mitäs sulle kuuluu?
instagram: ainorouhiainen
snapchat: ainopaino
